Enpä keksinyt enää muuta vaihtoehtoa kun anonyymisti huutaa tuskaani keskustelupalstalla. Terapeutille ei ollut enää mitään uutta sanottavaa, ei ole kavereita jotka ymmärtäisi asiasta mitään kun niiltä puuttuu oma kokemus ja netissä saa vain vastaukseksi "anna olla, sun pitää vaan päästä siitä yli", ihan kuin se kävisi nappia painamalla.
Mulla on elämä heittänyt paskaa niskaan pienestä pitäen ja lähes koko ajan joutunut elämään jonkinlaisessa henkisessä kärsimyksessä. Nyt on kuitenkin suurin kärsimys meneillään.
Mitä voi tehdä kun tajuaa että löysi jo sen itselle täydellisen kumppanin, mutta koska oli kokematon ja oli omia syviä ongelmia meni pilaamaan koko jutun, eikä enää ole paluuta menneeseen. Mitä tehdä kun tietää että jos olisi vain saanut tilaisuuden oppia asiat jonkun toisen kanssa ja aikaa korjata omat ongelmat ennen suhdetta tähän täydelliseen toiseen puoliskoon, olisivat asiat menneet paljon paremmin. Miten jatkaa kun tietää ettei koskaan enää voi löytää mitään vastaavaa, ja kuitenkin tuo täydellinen henkilö löysi itselleen parempaa kuin mitä minä olin. Kuinka elää eteenpäin kun tietää että tulossa on vain lisää yksinäisyyttä ja tuskaa, ilman rakasta johon tukeutua ja joka ymmärtää sekä ilot että kärsimykset. Kuinka elää päivästä toiseen kun kuitenkin tietää ettei täältä pois pääse ennen kuin maailma niin päättää, sillä itsemurha ei ole ratkaisu kun on vain tämä elämä. Mitä tehdä kun ei voi huutaa tuskaansa maailmalle, eikä ole enään kyyneliä itkemiseen.
Mulla on elämä heittänyt paskaa niskaan pienestä pitäen ja lähes koko ajan joutunut elämään jonkinlaisessa henkisessä kärsimyksessä. Nyt on kuitenkin suurin kärsimys meneillään.
Mitä voi tehdä kun tajuaa että löysi jo sen itselle täydellisen kumppanin, mutta koska oli kokematon ja oli omia syviä ongelmia meni pilaamaan koko jutun, eikä enää ole paluuta menneeseen. Mitä tehdä kun tietää että jos olisi vain saanut tilaisuuden oppia asiat jonkun toisen kanssa ja aikaa korjata omat ongelmat ennen suhdetta tähän täydelliseen toiseen puoliskoon, olisivat asiat menneet paljon paremmin. Miten jatkaa kun tietää ettei koskaan enää voi löytää mitään vastaavaa, ja kuitenkin tuo täydellinen henkilö löysi itselleen parempaa kuin mitä minä olin. Kuinka elää eteenpäin kun tietää että tulossa on vain lisää yksinäisyyttä ja tuskaa, ilman rakasta johon tukeutua ja joka ymmärtää sekä ilot että kärsimykset. Kuinka elää päivästä toiseen kun kuitenkin tietää ettei täältä pois pääse ennen kuin maailma niin päättää, sillä itsemurha ei ole ratkaisu kun on vain tämä elämä. Mitä tehdä kun ei voi huutaa tuskaansa maailmalle, eikä ole enään kyyneliä itkemiseen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
onnellisuus osiosta kun joku kirjoitti entiselle unelmiensa naiselle kauniisti, siellä oli vastauksia joissa kehotettiin kertomaan tunteensa ja ajatuksensa vaikka kuinka tuntuisi pelottavalta.
Jos entinen kumppanisi kuuntelisi asiasi ja ymmärtäisi tilanteesi niin vaikka mitä voi tapahtua, sinun pitää vaan olla rehellinen ja suora.
Eikös se sanonta ole että elämässä saa niitä asioita joita oikein kovasti haluaa ja tekee hieman töitä niiden eteen.
Toivotan onnea matkaasi :)
Erosta on tosiaan jo vuosi, ja hän on löytänyt uuden jonka kanssa on onnellinen. Ja koska en halua (ei kuulu luonteeseen) muiden elämää sotkea/masentaa, en edes harkitse asiaa jos hän itse ei ilmoita että haluaa palata entiseen. Hän tietää kyllä minkälaiset tunteet minulla on, joten en pystyisi enää muuta kuin ärsyttämään/kiusaamaan lähettelemällä viestejä. Eli ei mitään järkeä.
Pistänpäs uudestaan, kun tämä tuppaa hukkaamaan mun vastaukset.
Erosta on tosiaan jo vuosi, ja hän on löytänyt uuden jonka kanssa on onnellinen. Ja koska en halua (ei kuulu luonteeseen) muiden elämää sotkea/masentaa, en edes harkitse asiaa jos hän itse ei ilmoita että haluaa palata entiseen. Hän tietää kyllä minkälaiset tunteet minulla on, joten en pystyisi enää muuta kuin ärsyttämään/kiusaamaan lähettelemällä viestejä. Eli ei mitään järkeä.
Näin se vaan on, vaikka se ei tällä hetkellä lohduta yhtään, mutta aika se on joka tekee tehtävänsä. Sun on vaan jatkettava eteenpäin päivä kerrallaan, irrottaa ajatukset siitä menneestä ja keskityttävä itseesi. Asian kirjoittaminen ylös, purkaminen paperille, tekee toisille hyvää, teki myös minulle aikoinaan. Joka tapauksessa tämä kaikki tekee kipeää - aikansa, mutta usko pois, vielä tulee se päivä jolloin helpottaa. Älä jää kiinni menneeseen. Näin se on mennyt ja pakko hyväksyä. Keksi itselle jotain uutta tekemistä, harrastusta tai ihan mitä vaan, kunhan et mieti menneitä. Pitkään kalvaa mieltä, mutta oikeesti tulee se päivä, jolloin on helpompaa tämän asian suhteen. Tsemppiä!
Toivottavasti se päivä joskus koittaa.
Harrastuksia on, mutta niihin on vaikea tarttua, ei ole tahtoa. Nyt odottelen että alkaisi taas opiskelu niin olisi ainakin jotain mihin voisi uppoutua. Minullakin kirjoittaminen helpottaa, mutta on vain niin monta tapaa sanoa "Minua sattuu". Eikä pelkkä itselleen kirjoittaminen ole kovin tyydyttävää, kun yleensä kirjoittaa teksiä jota haluaa jakaa muillekin.
Mutta aina on toivoa, jos ei minulla niin ehkä joku muu toivoo että minulla asiat menisi paremmin, eihän sitä koskaan tiedä.
Minua helpotti sitten sen suurimman kivun jälkeen se, että aloinkin nähdä asiat uudessa valossa ja ymmärsin, että minulle on tulossa jotain muuta, hän ei sitten lopulta ollutkaan ehlä se minulle tarkoitettu henkilö. Niin on hänelläkin jo uusi nainen kuvioissa. Minä edelleen taklaan tyylilläni yksin eteenpäin. Minä saan voimaa ihan tavallisista koti-illoista, kun polttelen kynttilöitä, soitan hyvää musiikkia ja lueskelen tai kirjoittelen, mutta rauhoitun ja pyrin olemaan miettimättä enää koko. Vieläkin välillä sattuu, vaikka siitä on jo melkein vuosi. Mutta sille kivulle en anna enää sijaa siinä määrin mitä se on ollut.
Hyvä et sulla alkaa koulu, ja siellä uusia ihmisiä. Kyllä sä tulet löytämään uusia kuvioita, ilman muuta. Helpompi päivä on edessä! Jaksamisia!
Aivan samoissa fiiliksissä kieriskelen...tuo on niin kiduttavaa kun tajuaa itse mokanneensa elämänsä rakkauden. Kaikki maailman mahdollisuudet olisivat olleet, jos en olisi ollut niin kypsymätön tunneasioissa vielä silloin kun minulla oli HÄNET. Kunpa olisin silloin tiennyt ja oppinut sen kaiken minkä nyt tiedän ja olen kivuliaimman kautta oppinut. Voi kunpa...
Mennyttä ei vaan saa takaisin ja elämäni tuntuu niin loputtoman tyhjältä mustalta aukolta. Paskaa...
Et ole ainoa maailmassa, jonka elämä on ollut enemmän tai vähemmän pielessä. Itse asiassa itsesääli ja syvä kaipaus ja yksinäisyys on hirveän narsistista. On ihmisiä, jota syvät tunteet vallitsevat ja jos ei ole muuta tekemistä ne voivat saada yliotteen. Aloita syksyn kunniaksi uusi harrastus. Jos on oikein paha olo kuuntele mielimusiikkia ja vie ajatukset musiikin myötä elämäsi onnellisempiin hetkiin. Ei kannata ruokkia ikäviä asioita. Unohda ja aloita homenna uusi positiiivinen elämä. Pahinta on istua tai maata paikalla tekemättä mitään. Onnea uudelle elämällesi!
Jos ihan totta puhutaan niin tämän hetken fiiliksissä tekisi mieli vastata että "haista sinä...", mutta vastaan vähän tyhjentävämmin. Koitin jo aloittaa uuden elämä ja se tuotti vain lisää tuskaa. Naristisuus muuten on itsensä rakastamista, ei itsesääliä tai itseinhoa. Eivät nekään mitään kauniita tunteita ole, mutta omalla kohdallani täysin oikeutettuja. Ja tiedän, että en ole ainoa jolla menee huonosti, mutta ei se paljon lohduta omaa elämää.
ole siinä, jos suree menetettyä rakkautta. Se, että kohtaat asian noin suoraan ja rehellisesti, auttaa sinua oikeasti pääsemään asian yli tai ainakin eteenpäin. Meitä neuvojia on monenlaisia. Älä etsi mitään sijaistoimia äläkä yritä unohtaa ja paeta vaan tunne nyt ne tunteet mitä sinulla on. Olet vahva, kun uskallat nähädä totuuden. Pääset kyllä vielä selvemmille vesille ja opit kokemuksestasi.
hei!en osaa vastata kysymykseesi mutta olen samassa jamassa kun sinäkin.kaikki asiat tuntuu potkivan päähän.yritän vaimolleni olla mahdollisen lojaali ja auttavainen ja luopua omista mieleihaluistani hänen halujensa takia!mutta vastakaiuksi saan vain pikkaamista ja huutamista sekä henkistä mollaamista siitä mitä ajattelen.ja kaikki tämä vain siksi että hänellä sattuu olemaan paha päivä.olenko siis ihmiskunnan roskakori johon kaikki paska heitetään ja syljetään päälle.jos olen niin kiitos noin 20;lle ihmiselle siitä että on antanut minun täyttää elämäntehtäävääni maanpäällä.en tiedä kauanko jaksan tätä enää mutta yritän kovasti.tuntuu vaan että kapasiteetti on lopussa.mikä avuksi?itsemurhako???en ole sen kannalla koska olen läheltä nähnyt yhden kaverin niin tekevän ja tiedän miltä se muista tuntuu.rupean vaan olemaan siinä pisteessä että en enää välitä miltä se muista tuntuisi!