Moi!
Onkos muilla samanlaisia ongelmia, ettei kukaan vaan yksinkertaisesti tunnu miltään? Oon 23-vuotias enkä ole koskaan seurustellut enempää kuin muutaman kuukauden, kun tyypit eivät vain ole tuntuneet miltään... Aika ahistavaa, kun joutuu miettimään, että onko sitä vaan niin itsekeskeinen, kranttu ja palvoo vapautta, että sitoutuminen pelottaa. Kun on ikänsä eläny yksin ja oman pillin mukaan, niin on aika vaikeaa päästää ketään edes lähelle. Sen lisäksi usein käy myös tilanne, että otan jalat alle nopeasti, kun huomaan, että mies taitaa todella välittää, eikä sellaset tyypit kiinnosta sitten ollenkaan.. Aarg, ehkä mun on sitten tarkotus elellä koko elämä sinkkuelämää, ei siinä ei tässä mitään vikaa ole pääsääntösesti, mutta olis silti kiva ku olis joku josta tykätä :D
Onkos muilla samanlaisia ongelmia, ettei kukaan vaan yksinkertaisesti tunnu miltään? Oon 23-vuotias enkä ole koskaan seurustellut enempää kuin muutaman kuukauden, kun tyypit eivät vain ole tuntuneet miltään... Aika ahistavaa, kun joutuu miettimään, että onko sitä vaan niin itsekeskeinen, kranttu ja palvoo vapautta, että sitoutuminen pelottaa. Kun on ikänsä eläny yksin ja oman pillin mukaan, niin on aika vaikeaa päästää ketään edes lähelle. Sen lisäksi usein käy myös tilanne, että otan jalat alle nopeasti, kun huomaan, että mies taitaa todella välittää, eikä sellaset tyypit kiinnosta sitten ollenkaan.. Aarg, ehkä mun on sitten tarkotus elellä koko elämä sinkkuelämää, ei siinä ei tässä mitään vikaa ole pääsääntösesti, mutta olis silti kiva ku olis joku josta tykätä :D
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oletko lapsena viettänyt pitkiä aikoja yksin?
Oletko esim. ainoa lapsi tai onko ikäero sisaruksiisi suuri?
Olen kehitellyt sellaista teoriaa että jos lapsena on oppinut viihtymään yksin ja jos ei ole ollut pakotettu "sietämään" toisten läheistä seuraa, niin se helposti johtaa tilanteeseen milloin vanhempana ei näe mitään suurta sosiaalista tarvetta olla toisten läheisyydessä.
Jos lapsesta asti on voinut valikoida sen milloin on toisten seurassa ja millä tavalla, niin se voi olla eräs syy siihen miksi on tavallista "krantumpi" ihmisten seuran ja kumppaniehdokkaidenkin suhteen ylipäätään.
"Sen lisäksi usein käy myös tilanne, että otan jalat alle nopeasti, kun huomaan, että mies taitaa todella välittää, eikä sellaset tyypit kiinnosta sitten ollenkaan.."
Mitä tuohon voi sanoa? Hakeudu terapiaan purkamaan päänsisäisiä solmujasi. Meinaan, mikä siinä sitoutumisessa on niin pelottavaa? Selvitä se ensin itsellesi.
Tulee mieleen vapauden menettämisen pelko. Se, että joutuu ihmissuhdevankilaan.
No minkä helvetin takia pitäisi päästää ketään lähelle jos ei siltä tunnu? Yhteiskunnassa on muutenkin niin seko arvomaailma, sinkkuja syyllistetään siitä että ovat sinkkuja. Ei se pariutuminen VOI OLLA ainoa oikea normi.
Sitten ihmiset tuskailee että mikä heissä on vikana, vaikka paremminkin voitaisiin kysyä mikä on vikana niissä jotka vaikka väkisin hommaavat sen ah niin tärkeän (sic) suhteen...
Te olette ihmiset joutuneet yhteiskunnan aivopesun uhreiksi.
kivoja vastauksia tullut ja samoja juttuja oon itekin mietiskellyt. Etenkin tuota, kun olen joskus 15-vuotiaana ensirakkauteni perään itkeskellyt melko kauan aikaa, niin sen jälkeen ei ole tehnyt mieli päästää itseä samanlaiseen tilanteeseen. Lisäksi, kun kavereiden suhteita seuraa vierestä, pettämisiä sun muita niin yksin on aika jees olla tai kaverille lohduttavana olkapäänä. Perhejuttujakin olen miettinyt, mutten niistä ole mitään löytänyt. Muutamaa vuotta vanhempi veli on ja ollaan oltu aina tosi läheisisä, sen lisäksi aina on ollut muutama hyvä ystävä sekä suurehko kaveripiiri, mutta toki toisinaan on hetkiä, etten nyt just jaksa nähä ketään, enkä vastaa puhelimeen, mutta ne kai on normaaleja.
Tuota aivopesujuttua en olekaan aikasemmin miettiny. Se on kyllä totta, että miksi kaikilla pitäs olla joku. Ehkä kypsyn vaan hitaammin, enkä ole valmis sitoutumaan vielä, sillä tahdon matkustella ja nauttia nuoruudesta. En tiiä, mutta tympäsee vaan kaikki sukulaisten utelut, että no eikö sulla ole sitä poikaystävää jne muidenkin, mutta mitäpä nuista välittämään :D
Kiitoksia ajtuksista kuitenkin :D. Lähden tässä baariin nauttimaan sinkkuudestani enkä anna yhteiskunnan painostaa sitoutumaan, jossei siltä tunnu. Tuliki aika loisto fiilis.
Kivaa viikonloppua
Näh. Ei kannata stressata tuollaista. Tee juttujas ja elä, tuommoset menee omalla painollaan sitten aikanaan, muitten mielipiteitä tuollaisissa asioissa ei hirveesti kannata puntaroida, jos on hyvä tunne näin niin sehän on hyvä, yksinänsä on hyvä olla, saa miettiä rauhassa ja tehdä asioita. Ja mikä parasta, olla vain.
Sitä paitsi, mielestäni jos ei viihdy ensin omassa seurassa, ei viihdy toisenkaan, tai siitä rimpuilee irti toiseen suhteeseen, tai rupeaa ahdistamaan, vapaus kutsumaan. Veikkaan että tuo on ympäristön painetta, joka on aika vanha juttu siitä ettei ole sitoutunut.Kuka käskee tekemään niin, aika usein moni kertoo kuinka jotkut muut ihmettelevät miksi et ole suhteessa, mutta eikö kyse ole oikeasti sinun tunteestasi ja siitä miten haluat elää, kuin siitä mitä muut ajattelevat.
Itselläni oli 23-25 vuotiaana alle vuoden kestäneitä suhteita. Nyt 29 vuotiaana sinkkuna tilanne on ihan erilainen, ota nyt ihmeessä kiinni noista jutuista mitä parhaassa iässä koet jos mielenkiintoinen mies tulee vastaan, viiden vuoden päästä nimittäin vituttaa tämä sinkkuus ihan eri tavalla ja markkinat on täysin muuttuneet.
t.M29
Itselläni oli 23-25 vuotiaana alle vuoden kestäneitä suhteita. Nyt 29 vuotiaana sinkkuna tilanne on vähän erilainen, ota nyt ihmeessä kiinni noista jutuista mitä parhaassa iässä koet jos mielenkiintoinen mies tulee vastaan, viiden vuoden päästä nimittäin vituttaa tämä sinkkuus ihan eri tavalla kuin opiskeluaikoina ja markkinat on täysin muuttuneet.
Mutta jos ei tosiaankaan missään tunnu mitään niin ei varmaan sitten.
t.M29
Otappa nyt ihmeessä kiinni niistä jutuista mitä parhaassa iässä koet... Itselläni oli 22-25 vuotiaana useita naisjuttuja mutta nyt 29 vuotiaana markkinat ovat täysin muuttuneet ja naisella tässä iässä vielä enemmän. Sinkkuus masentaa nyt paljon enemmän kuin opiskeluaikoina.
*Mutta jos mikään ei tosiaankaan tunnu missään niin ei varmaan sitten.
t.M29
tilanne kuin sulla, alkuperänen... ainoana erona on , että täytän ensi kuussa 30 vee. Suhteita takana täysin mitätön määrä/kertakestoajat että ...
Mikään eikä kukaan vaan koskaan tunnu miltään, sitten kun jostakusta alkaa tykkää ja kiinnostuu niin se ei ole kiinnostunu musta tai sitten jättää/kertoo ettei halua enää nähdä tapailun jälkeen.
Oon miettiny jo kans lapsuuttani ja ylipäänsä kaikea mitä on ympärillä pyörinyt elämän varrella ja täytyy sanoa, et lapsuudessa olen elänyt uusioperheessä jossa ei niin hirveesi läheisyyttä ollut ja vanhempani erosivat tappelun säestyksellä kun olin pieni ja välit olivat kireät. siskopuoleni ovat minua 10 vuotta vanhempia ja asuneet aina eri kodissa kuin minä. Ehkä siis tästäkin jotain kumpuaa.
Ystäviä minulla on, jotka seurustelevat jonkun kanssa vain koska "pitää olla joku" eli tätä aivopesua, että "aloita parisuhde, mene naimisiin, tee lapsia jne..." vaikka suhde tai mies ei nappaisi pätkääkään. Mä en vaan kykene tuohon. Sekin vika mussa on.
Ja se, että niin harvoin kukaan kiinnostaa ja hänkin häipyy ei tee yhtään helpommaksi luottaa toiseen ihmiseen ja siihen, että hän pysyisi ja olisi uskollinen. Ei vaan pysty. Sitten on tullut tehtyä tätä "pelailua ja leikkimistä" myös miesten tunteilla kun itselle käy aina myös niin... ketjureaktio. Tuomitkaa vaan, hoitoon pitäisi varmaan lähteä.
että mä oon jo melkein 30 v. ja edelleen sama tilanne. Oon tullut siihen tulokseen että sitoutumiskammoni lisäksi mulla on miehen metsästysvietti: on vaan saatavan metsästää ja aikki kiinnostus katoaa saman tien kun jätkä on nalkissa. Ja voi sitä tuskaa, jos joku ihastukseni ei tunnekaan samoin ja jättää mut...