Olemme molemmat parikymppisiä jätkiä ja seurustelleet nyt 1,5 vuotta, josta viimeiset kuukaudet saman katon alla. Mitä minun tulisi tehdä seurusteluni kanssa, kun aika-ajoin herää ristiriitaisia tunteita suhdetta kohtaan? Pääosin on ihanaa ja kivaa ja mukavaa, mutta ei mene kuukauttakaan ilman tunnetta, että tämä ei ole se, mitä tahdon loppuelämäni ajan. Minulla ei ole varsinaisesti mitään omaa kumppaniani vastaan, vaan ylipäänsä seurustelua tällä hetkellä ja tässä elämänvaiheessa (opiskelut alkamassa, ikää vähän etc. etc.). Ajattelen aina, että "Tämä tunne menee ohi." Ja niin se meneekin, ongelma vain on siinä että se myös palaa takaisin. Nyt on mennyt taas viikko niin, että en pysty olemaan reilu kumppaniani kohtaan, kun omassa päässä pyörii. Tiedän, että asiat ovat vakaammalla pohjalla seurustellessa (omanlaistaan turvaa, kaksi maksajaa jne.), mutta sinkkuus vetää puoleensa. Minulla itselläni on alkamassa yliopisto, ja sitä mukaan sen mukainen elämä... En tiedä, voisiko tämä vaikuttaa asiaan vapauden kaipuusta, kun tietää että luvassa olisi villiä juhlia ja railakasta elämää. Toisaalta mietin, että uudet tuulet ja ystävät voivat tasoittaa mietteitäni suhteen lopettamisesta. Nyt nimittäin koko vapaa-aika kuluu oikeastaan kotona. Tai jos ei kotona, niin ainakin kumppanin kanssa. En tiedä, pitäisikö sen juurikin olla ihanaa; saada olla jatkuvasti rakastamansa(?) ihmisen kanssa. Sitä se ei kuitenkaan valitettavasti ole. Partnerini on tietoinen tämänhetkisistä tunteistani, eikä tietenkään ota asiaa riemulla. Ja itseäni surettaa nähdä toinen onnettomana, ja heti herää "suojeluvaisto", ja ajattelee ettei tahdo pahoittaa toisen mieltä ja loukata tätä. Se, ettei suhteen lopettamiseen ole jotain konkreettista syytä, tekee asian vaikeammaksi. Tuntuu, ettei ole reilua heittää vajaata kahta vuotta hukkaan tunteiden heittelyn vuoksi. Toisaalta tuntuu omaa itseä ajateltuna piinaavalta jatkaa, kun tietää taas joskun ajan kuluttua joutuvansa kamppailemaan joopas.eipäs -fiiliksen kanssa. Onko reilua erota? Onko reilua jatkaa?
Erota vai jatkaa?
Ymmällään.
51967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Piti vielä lisäämäni, että minua vaivaa usein asiat, joita kumppanini on tehnyt menneisyydessään. Todella turhauttavaa vaivata päätään asioilla, joilla ei ole mitään merkitystä ja jotka ovat tapahtuneet ennen kuin olemme tunteneet. En kuitenkaan voi sille mitään. Siitä en kuitenkaan kumppaniani tahdo misään nimessä rangaista eroamalla. Mutta niissä asioissa kuitenkin oma rasitteensa.
suoraan mitä ajattelet. aina voit ehdottaa tauon pitämistä suhteessa. turha miettiä asioita liian pitkälle, ei koskaan voi tietää mitä elämässä tulee tapahtumaan 10 vuoden päästä. jos suhde on hyvä, se toimii silloín. jos ei niin ei.
Minulla on melko samantapainen tilanne. Olen itse parikymppinen nuori nainen ja seurustellut mieheni kanssa lähes 1,5 vuotta, joista lähes vuoden asunut yhdessä. Nuo tunteesi opintojen alkamisesta ja sen kautta tulevista pippaloista sun muista ovat kuin omasta suustani!
Sen kummemmin en kyllä tilanteessa osaa auttaa, koska omat ajatukseni heittelevät yhtä lailla. Varsinaisesti eroa en ole tosissani missään vaiheessa harkinnut. Järki sanoo, että olen löytänyt sen ihmisen kenen kanssa loppuelämäni voin jakaa. Tunteet vain heittelevät varmasti suureksi osaksi myös suhteen lopullisen arkistumisen vuoksi. Lisäksi olemme kesällä nyhvänneet lähes 24/7 yhdessä, joten toisaalta toivon opintojen alkamisen tuovan piristystä, kun ei sitä toisen naamataulua tarvitsekaan ihan koko aikaa tuijotella.
Sanoisin kuitenkin, että katsele nyt miltä tuntuu jonkin aikaa opintojen aloittamisen jälkeen. Miltä suhteessa tuntuu kun tavallaan siirrytään erilaiseen elämänvaiheeseen.
Itselläni on sama tilanne,mutta toisinpäin. Poikaystäväni ilmoitti minulle,ettei hän ole varma tunteistaan. Hän mm. pohti sitä,olemmeko oikeita toisillemme. On ihan kamalaa olla tässä tilanteessa,kun tietää,ettei toinen välttämättä enää haluakaan jatkaa.Nyt täytyy vaan odottaa ja antaa ajan mennä,vaikka joka hetki sattuukin. Ja ymmärrän myös sen,kuinka vaikeaa se on poikaystävälleni,kun tunteilleen ei vaan mahda mitään.En kyllä itsekään ole ollut aina niin kiinnostunut poikaystävästäni ja se vaihtelee aina välillä. Sitten välillä taas en haluaisi luopua hänestä ollenkaan. Sinuna antaisin nyt vain ajan mennä, ja ottaisit hieman etäisyyttä asioihin ja antaisit aikaa itsellesi.
Kuulostaa omalla laillaan kivalta, että muilla on samanlaisia ongelmia. Vaikkei se tietenkään hyvä asia ole :) Se on totta, että ei mitään hätiköityä pidä tehdä. Ehkä katselen vielä tilannetta, ja punnitsen tilannetta taas tosissani kun alkaa tuntua ettei ailahteluja jaksa. Tällaisessa tilanteessa auttaa tosiaan ajatella aikoja, jolloin toinen tuntuu korvaamattomalta. On vaan ikää sen verran vähän, että jotenkin tuntuu että asiat sais sujua vähän helpommin...