Alan olla pian katkera ja kateellinen. Minulla on ihana suhde, ollut jo kahdeksan vuotta, mutta suhteeksi se toistaiseksi jääkin. Mies kyllä haluaa joskus naimisiin ja lapsia, mutta aina kun asian ottaa puheeksi niin se on "sitten joskus".
Minusta on tulossa kateellinen ja katkera. Välttelen kihlajaisia, ahdistun kun saan kutsun häihin. Alan kohta olla vainoharhainen sen suhteen, mitä kuvittelen muiden kuvittelevan suhteestamme kun junnaamme vaan paikallaan (ihan kuin heillä ei elämässään olisi parempaa mietittävää). En kaipaa häitä tai hienoja sormuksia, vaan olen halunnut naimisiin sen "sinetöivän" merkityksen vuoksi (mies myös tätä mieltä) sekä ihan käytännön syistä. Mutta nykyään mielessä alkaa useammin ja useammin käydä se, että ihan hävettää ettei vielä olla avioiduttu... ja olisi todella noloa järjestää enää tässä vaiheessa mitään häitä.
TIEDÄN että laitan liikaa painoarvoa sille, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Mutta se ei ole syy miksi haluan avioon. Se on kuitenkin yksi syy miksi tämä jahkailu alkaa tuntua vaikeammalta ja vaikeammalta...
Minusta on tulossa kateellinen ja katkera. Välttelen kihlajaisia, ahdistun kun saan kutsun häihin. Alan kohta olla vainoharhainen sen suhteen, mitä kuvittelen muiden kuvittelevan suhteestamme kun junnaamme vaan paikallaan (ihan kuin heillä ei elämässään olisi parempaa mietittävää). En kaipaa häitä tai hienoja sormuksia, vaan olen halunnut naimisiin sen "sinetöivän" merkityksen vuoksi (mies myös tätä mieltä) sekä ihan käytännön syistä. Mutta nykyään mielessä alkaa useammin ja useammin käydä se, että ihan hävettää ettei vielä olla avioiduttu... ja olisi todella noloa järjestää enää tässä vaiheessa mitään häitä.
TIEDÄN että laitan liikaa painoarvoa sille, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Mutta se ei ole syy miksi haluan avioon. Se on kuitenkin yksi syy miksi tämä jahkailu alkaa tuntua vaikeammalta ja vaikeammalta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja kysymys on?... kirjoituksessasi ei ollut kysymystä. et kyseenalaistanut tätä tilannettasi, suhtaudut siihen vain kuin se nyt vaan on näin ja en voi sille mitään -asenteella.
aseta kysymys itsellesi. tuon kirjoituksen lopussa pitää olla kysymys, mikä se on?
Mä elin kymmenen vuotta mielestäni hyvässä suhteessa mukavan miehen kanssa. Olisin halunnut naimisiin ja sen jälkeen lapsenkin. Sain samankaltaisia vastauksia kuin sinä: Ehkä joskus, ei vielä.
Suhteemme päättyi kuitenkin eroon. Koska olimme kolmekymppisiä aloitellessamme ja erosta toipuminen vie oman aikansa, olen nyt joutunut kohtaamaan todennäköisen lapsettomuuden, nainen vanhenee eri tavalla kuin mies. Ex- puolisoni alkoi seurustelemaan minua huomattaavsti nuoremman naisen kanssa ja sai taas hiukan lisäaikaa "ehkä joskus"- ajattelulleen.
Toivon, ettei sinulle käy samantapaisesti. Neuvoisin sinua miettimään, mitä oikeasti haluat. Sitten kai kannattaisi suunnata niiä asioita kohti?