onkohan kellään kokemusta tilanteesta? olen ollut suhteessa kolmisen vuotta täysin erilaisista lähtökohdista tulevan ihmisen kanssa kuin itse olen. se on aiheuttanut paljonkin ristiriitoja jotka olemme yrittäneet ottaa niin että se kuuluu toisen ihmisen ja tapojen oppimiseen.
olen kuitenkin jäänyt "tossun alle" suhteessa. minun tahtoni ja haluni eri asioissa eivät ole niin merkitseviä. kumppani on minua hieman vanhempi, mutta ensimmäistä kertaa ihmissuhteessa jossa toinen on otettava huomioon tasavertaisena. luottamuskaan ei ole ihan täysin vakaalla pohjalla. itse haluan olla varma asioista ja suunnitella joitakin asioita tulevaisuudessakin. mieheni taas elää enemmän hetkessa, on impulsiivinen.
kuitenkin minusta tuntuu että rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta ja elämä ilman häntä tulisi olemaan niin tyhjää ja pelottavaa.
olen joutunut tinkimään minulle todella tärkeistä asioista ja periaatteista miellyttääkseni toista ja olen siksi kärsinyt masennuksestakin. silti toisaalta tuntuu että kultani rakkaus tekee minusta maailman onnellisimman!
olemmeko kaksi rakastavaa mutta liian erilaista ihmistä? voinko elää lopu elämääni suhteessa jossa rakastan, mutta jatkuvasti joudun luopumaan ja tinkimään? kumppanillani on ollut hyvä kanssani, ensimmäistä kertaa kunnollinen koti ja rakastava ihminen lähellä. hän haluaisi aivan tavallisen elämän, perheen ja lapsia, mutta pääseekö "katujen kasvatti" ikinä villistä ja päälle päin kovasta luonteestaan??
on niin paha olla!!!
olen kuitenkin jäänyt "tossun alle" suhteessa. minun tahtoni ja haluni eri asioissa eivät ole niin merkitseviä. kumppani on minua hieman vanhempi, mutta ensimmäistä kertaa ihmissuhteessa jossa toinen on otettava huomioon tasavertaisena. luottamuskaan ei ole ihan täysin vakaalla pohjalla. itse haluan olla varma asioista ja suunnitella joitakin asioita tulevaisuudessakin. mieheni taas elää enemmän hetkessa, on impulsiivinen.
kuitenkin minusta tuntuu että rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta ja elämä ilman häntä tulisi olemaan niin tyhjää ja pelottavaa.
olen joutunut tinkimään minulle todella tärkeistä asioista ja periaatteista miellyttääkseni toista ja olen siksi kärsinyt masennuksestakin. silti toisaalta tuntuu että kultani rakkaus tekee minusta maailman onnellisimman!
olemmeko kaksi rakastavaa mutta liian erilaista ihmistä? voinko elää lopu elämääni suhteessa jossa rakastan, mutta jatkuvasti joudun luopumaan ja tinkimään? kumppanillani on ollut hyvä kanssani, ensimmäistä kertaa kunnollinen koti ja rakastava ihminen lähellä. hän haluaisi aivan tavallisen elämän, perheen ja lapsia, mutta pääseekö "katujen kasvatti" ikinä villistä ja päälle päin kovasta luonteestaan??
on niin paha olla!!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
mukaan hyvä tasavertainen kumppanuus pystyy syntymään, jos kummatkin ovat samaa ikäluokkaa ja samanlaisista lähtökohdisa. Jos on kaksi täysin eriaista ihmistä, joilla on täysin eri taustat, niin riitaa ja erimielisyyttä syntyy paljon enemmän.
Vitsi, kun luin tota sun kirjotusta..Tuntuu, että mä oisin voinut kirjoittaa sen yhtähyvin itse.Mulla siis juuri samanlainen juttu...Tai ongelma jos näin vois sanoo...
Paitsi, että meillä on jo lapsia...
Minä voin myös myöntää, että olen ''tossunalla''.Ja olen myös joutunut luopumaan paljosta, ja varmasti joudun vielä jatkossakin.
Minulla samajuttu, Rakastan miestäni..Mutta välillä tuntuu, että se ei oikeen riitä...pidemmän päälle...
Miehelläni on myös aika raju lapsuus, ja minä taas olen saanut kunnollisen ''kasvatuksen''.
Niistä aiheista tulee usein riitaa.
Eli voin sanoa, että et ole yksin!!
Mutta jos sinua kiinnostaisi jakaa ajatuksia, niin voitaisiin meilailla, ettei minun tarvitse tähän rupee koko elämän kertaa selittää..
on kuin omasta elämästäni kirjoittaisit. Tosin minulla on nyt jo yli 20vuotta takana. Rakkaus on kantanut pitkälle, vaan ei taida kantaa loppuun asti.
Viimeiset 5vuotta olen ollut todella väsynyt liittooni. Aluksi uhraukset eivät tuntuneet niin suurilta, olihan meillä rakkaus. Vaan vuosien myötä olen joutunut antamaan enemmän periksi. Nyt tuntuu liian kalliilta hinnalta. Jaksaminen alkaa olemaan loppu. Lapset ovat onneksi aikuisia, joten se on helpotus, heidän takiaan olen venynyt loppuajat.
Joten oman kokemukseni varjolla, sanoisin että käytä asiassa myös järkeä. Jos nyt jo tuntuu hankalalta...Minun tapauksessani se on vuosi vuodelta vain pahentunut.
Olen ollu nyt muutaman vuoden sinkkuna ja laitoin eilen suhteen poikki miehen kanssa, jota olen tapaillut pari kuukautta. Mies halusi meidän välillemme hieman erilaisen suhteen mitä minä. Jos olisin suostunut siihen, elämä olisi varmasti ollut ihan mukavaa. Olen kuitenkin ollut yksin jo niin kauan, että en enää pelkää yksinäisyyttä, vaan teidän selviytyväni ilman häntä. Ehdin jo rakastua häneen, mutta tunnen itseni. Yksi myönnytys johtaa toiseen ja lopulta olen kiero, kuin korkki. Suhteessa pitää molempien joustaa, mutta joistakin asioista pitää pitää kiinni.
En voi neuvoa sinua, koska minä en ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa. Jos olisin alkanut suhteeseen tämän miehen kanssa, olisin ollut pahasti tossun alla. Tiesin, etten pystyisi siihen. Päätös oli vaikea, mutta enemmän, kuin pidin hänestä, pidän itsestäni. Minä olen hyvä ja minä ansaitsen vain parasta. Ansaitsen olla oma itseni ja ansaitsen olla jollekin elämän keskipiste. Se missä kaappi seisoo -siitä voidaan neuvotella. Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole neuvoteltavissa. On hyvä, että rakastat miestäsi. Rakasta kuitenkin itseäsi enemmän!
Varmasti vaikea päätös, mutta suosittelen että juttelet miehesi kanssa ja jos hän on valmis muuttamaan tapansa niin miksi ei voisi kokeilla? Tarpeeksi rakkautta niin ihmiset pystyy mihin vain.
selvää,onko "katujen kasvatti" todellakin eka kertaa suhteessa jossa toinen on otettava tasavertaisena...et kuulosta tasavertaiselta,koethan olevasi tossun alla ja luopumassa itsellesi tärkeistä jutuista!!Mutta ota selvää,jos fiksusti pystyt,onko tämä mies sellanen että hän toistaa uraa naistensa kanssa ja ura on sellanen et lopulta kuka tahansa väsyy ainaiseen itsensä kieltämiseen ja luopumiseen HÄNEN etujensa vuoksi!Pelasta itsesi viel kun voit!
moikka. kun puhuisit avomiehestäni. otatko yhteyttä, olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja saada vertaistukea:
[email protected]