Tämä kysymys on varmaan outo, mutta kysyn nyt neuvoa.
Eli tilanne on tämä. Minulla on kouluikäinen lapsi, joka on saamassa sisaruksen isän puolelta ja lapsi on kovin innoissaan uudesta tulokkaasta, mutta luulen että myös hiukan huolissaan omasta asemastaan (samoin kuin silloin kun tännekkin uusi tulokas syntyi;).
Itseäni tytön lisäksi huolettaa tämä "äitipuoli" ja hänen jaksamisensa, sillä onhan se rankkaa kun on pieni vauva ja viellä ensimmäinen oma lapsi, niin saattaa "toisen" lapsen huolehtiminen ottaa voimille.
Tässä nyt sitten se ongelma onkin, että kuinkahan tämän asian sitten tytölle selittäisi, jos ja kun näihin isällä käynteihin tulee väliä (ja toisaaltaan itse olen sitä mieltä, että äidin pitäisi saada ihan rauhassa toipua synnytyksestä) tai kuinka topuutella hieman, kun tiedän että lapsi sitten haluaa tottakai siellä sisaruksensa luonna olla.
En ole ihan varma, että kehtaako "äitipuoli" ilmaista väsymystään ja ymmärtääkö isä sitten sitä, että välttämättä kumppani ei sitä toista lasta heti samoin tavoin jaksa.
Miten te olette asian hoitaneet? En haluisi että lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi, mutten myöskään sitä että uusi äiti taas rikkirevityksi.
Ja onko teillä ilmaantunut mustasukkaisuutta? Miten olette asian käsitelleet...siis ihan molemmissa kodeissa?
Olisi kiva jos kaikki sujuisi mahdottoman kivuttomasti oman lapsen ja uuden äidin kohdalla.
Eli tilanne on tämä. Minulla on kouluikäinen lapsi, joka on saamassa sisaruksen isän puolelta ja lapsi on kovin innoissaan uudesta tulokkaasta, mutta luulen että myös hiukan huolissaan omasta asemastaan (samoin kuin silloin kun tännekkin uusi tulokas syntyi;).
Itseäni tytön lisäksi huolettaa tämä "äitipuoli" ja hänen jaksamisensa, sillä onhan se rankkaa kun on pieni vauva ja viellä ensimmäinen oma lapsi, niin saattaa "toisen" lapsen huolehtiminen ottaa voimille.
Tässä nyt sitten se ongelma onkin, että kuinkahan tämän asian sitten tytölle selittäisi, jos ja kun näihin isällä käynteihin tulee väliä (ja toisaaltaan itse olen sitä mieltä, että äidin pitäisi saada ihan rauhassa toipua synnytyksestä) tai kuinka topuutella hieman, kun tiedän että lapsi sitten haluaa tottakai siellä sisaruksensa luonna olla.
En ole ihan varma, että kehtaako "äitipuoli" ilmaista väsymystään ja ymmärtääkö isä sitten sitä, että välttämättä kumppani ei sitä toista lasta heti samoin tavoin jaksa.
Miten te olette asian hoitaneet? En haluisi että lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi, mutten myöskään sitä että uusi äiti taas rikkirevityksi.
Ja onko teillä ilmaantunut mustasukkaisuutta? Miten olette asian käsitelleet...siis ihan molemmissa kodeissa?
Olisi kiva jos kaikki sujuisi mahdottoman kivuttomasti oman lapsen ja uuden äidin kohdalla.
Vastaukset 28
Vanhimmat
On hyvä ajatus, että äiti saa levätä synnytyksen jälkeen jonkin aikaa rauhassa, keskittyä omaan vauvaansa, ja vasta sitten tyttö menee isälleen uuteen perheeseen tapaamiseen kun äiti jaksaa - hieno ajatus.
Minkä ikäinen tyttö on? Eikö asiaa voi yksinkertaisesti kertoa hänelle siten kuin totuus on? Että äiti tarvitsee lepoa, synnytys on raskas ja väsyttävä kokemus ja äiti ja vauva tutustuu alkuun kahdestaan toisiinsa..?
tyttöhän voi käydä isänsä kanssa vauvaa katsomassa jo sairaalassa.
Minun mielestäni on isän tehtävät kertoa ja osoittaa lapselleen, että tämä on edelleen tärkeä, tämä saa edelleen tulla aivan normaalisti tapaamiselle jne. Voithan toki omalta osaltasi kertoa oman näkemyksesi, mutta se on sinun näkemys, isän pitää kertoa ja osoittaa käytännössä oma panoksensa.
Meille on vauva vasta tulossa, miehen lapset tulevat tapaamiselle. Joustoja ei tapaamiselle ole, lapset tulevat sovitusti joka toinen viikonloppu olipa meidän / isän tilanne mikä tahansa. Toivon, että synnytyksen jälkeen kotiutusta seuraava viikonloppu ei ole tapaamisvkl, ja jos on, miten jaksan? Ei isä voi lastensa kanssa viettää koko viikonloppua ulkosalla. Vauvallekin rankkaa tulla heti hirmuiseen tohinaan.. meillä on vielä aika pieni asunto, omaa rauhaa vaikea saada kun koko uuskokonpano on paikalla.
Kyllähän tilanne on ihana ja jännittävä lapselle, ja jos lapsi kokee nyt jäävänsä ulkopuolelle, tulee siitä varmasti ongelmia myös jatkossa. En nyt oikein ymmärrä, jos lapsesi on kouluikäinen, niin hyvinhän hän varmasti pärjää jo ilman "äitipuolen" jatkuvaa höösäämistä.
Ja mitenkäs isä? Isä viettämään aikaa lapsensa kanssa jottei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Sehän kai tapaamisten idea on muutenkin, että lapsi ja isä viettävät aikaa yhdessä! Miksi heidän pitäisi olla ulkona?? Onhan perheisiin jossa on ennestään lapsia, syntynyt uusia vauvoja kautta aikojen eikä isompien lasten ole tarvinnut mennä "pois tieltä" vaan päinvastoin, olla apuna. Kouluikäinen lapsesi osaa varmasti jo vähän auttaakin, hakea vaippaa, olla mukana kylvetyksessä ja silitellä vauvan päätä. Tarpeellisuuden tunne vain voimistaa lapsesi itsetuntoa.
Älä tee asiasta ongelmaa vaan anna perheenjäsenten tutustua toisiinsa rauhassa. Ettei vaan olisi pientä mustasukkaisuutta ilmassa omalta puoleltasi?
Kummalle vastauksesi oli? MInulle (mam) vai alkuperäisen kysymyksen esittäjälle. Jos minulle, niin kommentoin:
Enhän kirjoittanutkaan, että isä ja lapset menisivät ulos ja olisivat ulkona, vaan pohdin, miten käytännössä, sillä aivan varmasti minä tarvitsen lepoa.
En ole kovin nuori enää, lähentelen 4-kymmentä, jo nyt tämä raskausaika väsyttää kovasti ja lepäilen aika paljon. En jaksa kuten normaalisti, on pakko päästä pitkälleen. Missä levätä jo nyt, on vähän ongelmallinen juttu tapaamisviikonloppuina, asunto on pieni. Ja aivan varmasti vauvaa kaipaa totuttelua, ja jo sekin, että jos minä koen ihmispaljouden ympärilläni stressaavaksi, ei vauvakaan voi hyvin, eikä sitten kellään ole kiva olla. Onko se jotenkin väärin ajatella näin???? Miksi ei saisi olla terveesti itsekäs?? kyse on omasta ja silloin myös vauvan hyvinvoinnista.
Ei, minä en ole mustasukkainen. Pidän näistä viikonloppulapsista ja tulemme hyvin toimeen keskenään. Asuntomme on vain tosi pieni kerrrostalokolmio. Ja tapaamisviikonloppuina meitä on siellä 5 henkeä, tulevaisuudessa 6. Lastenhuonetta ei ole, se on yhdistettynä meidän aikuisten makuuhuoneeseen johon myös vauva tulee, koska toisen huoneen vie murrosikäiseni. (isompaa harkittiin, ei ole varaa näillä tuloilla)
Ajattelen sen niin, että jos tutustuminen uuteen sisareen sujuu viikonloppulapsiltakin sillä tavalla rauhassa, että äiti ei koe itseään väsyneeksi vaan jaksaa kaikkien lasten kanssa, niin sitä ulkopuolisuuden tunnetta tai lapsen puolelta mustasukkaisuutta ei tulisi. Tätä tilannettahan ei tule samalla tavalla ns. normaaliperheessä jossa lapset ovat aina paikalla, eikä vain viikonlopputapaamisella.
Ajattelen sen myös niin, että jos kotiudun juuri sitä viikonloppua vasten, jolloin isän ex-liiton lapset ovat paikalla, on isälläkin kova halu tutustua uuteen lapseensa, hoitaa, olla meidän molempien kanssa. Ja siinä voi olla hankalaa ristiriitaa niin isällä kun lapsillakin .. Ei se minusta ole itsekästä eikä edes mustasukkaisuutta vaan kaikkien tasapuolista huomioimista..?? ettei kellekään jää tunne, että on liikaa nyt just. Ja se voi olla huonompi juttu..
menen asioiden edelle, eikä tämä mikään ongelma ole, ei meillä tämän takia öitä valvota tai keskusteluja käydä. Asiat menee omalla painollaan. Mutta alkuperäiskirjoittaja minun mielestäni pohti ihan hienosti uutta tilannetta isän perheen kannalta. Minusta on hienoa, että hän osaa asettua isän perheen ja isän uuden vaimon asemaan myös.
Mustasukkaisuutta en minä löytänyt hänen kirjoituksessaan. Ihminen on aina ymmällään uuden edessä ja se on aivan normaalia.
No,höh... :) Kun oman vauvan saat niin ei siinä paljon ehdi toisen muksuja miettimään ja huomioimaan,eikä siitä kyllä kannata mitään huonoa omaatuntoa kantaa ettei riitä näille muille aikaa!!Pieni vauva tarvitsee niin paljon äitinsä huomiota,että siinä jää mieskin toiseksi;eikös ole hyvä vaan,että miehesi sitten huomioi näitä omia lapsia-eipä tule stressiä siitä,että sinun pitäisi kaikkien tarpeet tyydyttää!Totta kai jokainen ihminen,niin lapsi kuin aikuinenkin,on yhtä arvokas,mutta tietyllä tavalla niiden isompien rooli muuttuu kun vauva tulee taloon.Yleisesti,mitä itse olen kuullut niin eivät ex-liiton lapsetkaan ole sitten halunneet mennä viikonloppua isänsä luo viettämään koska kotonahan he sitten sitä huomiota enemmän saavat,eivät he vielä tässä vaiheessa osaa ajatella että vauvahan se on joka vanhempia eniten tarvitsee!Kun lapset kasvavat,heillä on jo omia kavareita,eikä niin paljon huvita enää etävanhemman luona käydä-se kuuluu kehitykseen,eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa,että etävanhempi olisi jotenkin huono kasvattaja tai että lapset eivät jostain syystä tykkäisi hänen luonaan käydä.Eihän monet nuoretkaan viihdy kotona jatkuvasti,vaikka isä ja äiti eivät olisikaan eronneet ja monet vanhemmat ovat niin paljon töissä että voi jopa melkein sanoa,että nämä etävanhemmat viettävät aikaansa lasten kanssa enemmän tapaamisviikonloppuina noin niinkuin määrällisesti kuin lähivanhemmat:esim.lähivanhempi käy töissä(lähtee aamu klo 06 ja palaa illalla klo 21 ostosreissujen yms. jälkeen)-isovanhemmat tai joku muu ovat hoitamassa.Paljonkos tuossa jää aikaa lasten kanssa seurustella ja kasvattaa heitä?Ei kovinkaan paljon-edes laatuaikaa.Jos vielä lähivanhemmalla on uusi puoliso ja lapset laitetaan hänen viikonloppunaan muualle hoitoon ja reissataan uuden puolison kanssa niin eikös se kerro siitä,että lapset ei paljoo kiinnosta?
Niin että ei kannata ottaa stressiä tuosta mustasukkaisuus asiasta,sillä sekin on luonnollinen tunne niin kauan kuin se ei mene sairaalloisuuksiin.Lasten on hyvä oppia ymmärtämään,että asiat eivät aina suju kuin ruusuilla tanssien ja on hyvä oppia kokemaan myös pettymyksen tunteita-jos nimittäin kaikki sujuisi aina leikiten niin mitäs sitten kun myöhemmässä vaiheessa tulee vaikeuksia eteen,eikä niistä selviäkään niin helpolla???
Aika "asiantuntevaa" puhetta lapsettomalta henkilöltä!? Eiköhän olisi parasta analysoida niitä asioita joista on edes jotain kokemusta????
Tilanteenne kuulostaa todellakin raskaalta. Olisiko mahdotonta että miehesi menisi vanhempien lastensa kanssa tapaamisviikonloppuna (yö)kylään vaikkapa mummulaan, jolloin saisit levätä rauhassa ja lapset saisivat huomiota. Murrosikäisesi varmaan voi olla apunasi. Jos vaikka toisen yön lapset sitten olisivat teillä niin pääsisivät ihastelemaan uutta perheenjäsentä.
Mutta tämä vain ideana.
.. tätkin vaihtoehtoa ja tultu tulokseen, että katsotaan sitten aikanaan mikä on tilanne. onneksi mies on sellainen tyyni järkevä tapaus ja osaa löytää oikeat sanat kun minä menen asioiden edelle ja stressaan etukäteen "turhasta". Ja: kiitti sulle :)
Kiitos kaikille vastanneille! Eiköhän se tästä lutviinnu ja asiat hoidu omalla painollaan.
Nyt viikonloppu tapaaminen peruuntui, kun oli sellainen olo isän kotona, että lähtö voisi hyvinkin olla jo käsillä ja me jännittyneenä odotettiin, että joko nyt:)
Ei viellä kuitenkaan.
Tottakai (ainakin luulen niin) menee tuore sisko tapaamaan uutta tulokasta sairaalaan, hän on odottanut vauva uutisia niin pitkään (jo ennen raskauden alkua).
Isän perhe on hänelle kuitenkin hirmuisen tärkeä ja joskus iskee kamala ikävä, kun tulee kotiin isiltä ja itku pääse lapselta. Sinällään tämä aika saattaa siis olla hänelle myös hiukan rankaa. Tuleva isä kuitenkin haluaa synnytykseen mukaan ja se on kuitenkin tärkeää.
Samoin tavoin varmasti oli rankkaa lapselle, kun itse vietin viikon sairaalassa synntyksen jälkeen ja olin kuin elävä kuollut ensimmäiset viikot.
Onhan tyttö kuitenkin sen verran iso jo että ymmärtää tilanteen, vaikka harmitti kuitenkin ettei isin luokse päässyt.
Nyt hän suorastaan vahtii puhelintaan ja odottaa soittoa sairaalaan lähdöstä, todella suloista:)
Ja puhumallahan nämä asiat selviävät niinkuin aina ennenkin.
Kiitos viellä!
Ihanan positiivisesti ajattelet! Se ajatus välittyy varmasti lapsellesikin. Tuleva äiti on todella onnellisessa asemassa kun mietit hänen hyvinvointiaan, mutta en jaksa uskoa että tyttäresi on tiellä vauvan synnyttyä, päinvastoin koska on jo iso tyttö. Itse kun sain oman esikoiseni, oli minusta vain helpotus kun miehen lapset (kouluikäisiä hekin) olivat apuna. Ja sitä paitsi he asuvat luonamme vakituisesti ja siltikin pärjäämme aivan mainiosti (vaikkei mies olekaan lasten kanssa jatkuvasti ulkosalla kuten "mam" ehdotti... :-)
Kaikki menee varmasti hyvin, tsemppiä koko teidän tilanteelle!
HEi, ole kiltti ja LUE uudelleen se eka viestini!! Enhän siinä sanonut, Siis EN ehdottanut, että isän pitäisi olla lasten kanssa ulkona!! Minähän POHDIN miten käytäntö, kun pieni asunto täyttyy ihmisistä, lapsista, jotka tarvitsevat aikaa ja huomiota ja minä vauvan kanssa omaa aikaani, totuttelemista, että MITEN SITTEN KÄYTÄNNÖSSÄ, että EIHÄN ISÄ VOI LASTENSA KANSSA ULKONA OLLA! Siis en ollut heitä sinne laittamassa, vaan mitein, miten käytäntö, jne.
Miksi joillekin on niin vaikea lukea asia niin kuin se on kirjoitetu ja kirjoitus tulkitaan ihan joksikin muuksi!?
Minusta(kin) "miettivä" on todella fikusti ajatellut asioita, ja mukana lapsensa ilossa ja odotuksessa.
Meillä ei ole samaa tilannetta isän viikonloppulasten puolelta. He eivät voi kertoa äidilleen mitään mitä isän luona tapahtuu, etenkään minusta ei voi kertoa, minun kanssa he eivät saisi olla tekemisissä - äidin käsky. Ja huom! en rikkonut tätä perhettä, olivat jo eronneet kun tuli kuvioihin mukaan, enkä tunne tätä lasten äitiä, eikä hän minua.
Eivät lapset voi kertoa uudesta vauvasta, siitä se vasta meteli kotona syntyisi!!
Tapaamisissa on joustoa sen verran, että jos isä haluaa lapset useammin kuin on sovittu, se joskus saattaa sopia, mutta muutoksia toiseen suuntaan ei ole mahdollista. Ei se meitä haittaa, ei minuakaan.
Tuleva viikonloppu on "lapsi-viikonloppu" ja minä olen tavattoman väsynyt, en jaksa mitään ja olen sitten kiukkuinen... toivottavasti jaksan, mutt todella: jos on aurinkosää, ja minä raatoväsynyt, isä ihan todella menee lastensa kanssa ulos jotta voin sillä aikaa levätä ja lapsetkin saavat isänsä jakamattoman huomion. Mitä väärää siinä on? Niinhän ns. normaalit perheetkin tekevät - ainakin jos isä on väsynyt. vai? Mutta toistan: tarkoitus ei ole, ratkaisu se ei ole, että isä ja lapset seisovat räntä- ja vesisateessa jotta minäminäminä.. EI .. mutta kerropa uusioäiti miten toimia, jos vaikka sinä olet kolmivuorotöissä ja tulet yövuorosta ja tarvitset unesi. Ta olet menossa yövuoroon ja tarvitset ne lähtöunet noin klo 16 jälkeen jotta jaksat valvoa. Miehesi lapset ovat tapaamisviikonloppua viettämässä ja äänetöntä leikkiä ei olekaan. Asunto on pieni. Ulos ei voi isä lastensa kanssa mennä, sillä sehän olisi kamalaa! Isä ulkona lastensa kanssa jotta uusioäiti voisi levästä jostain itsekkäästä syystä...
Siis: Miten te käytännössä asian hoitaisitte?
Ok,luin viestisi uudelleen ja tässä ote siitä:
"Toivon, että synnytyksen jälkeen kotiutusta seuraava viikonloppu ei ole tapaamisvkl, ja jos on, miten jaksan? Ei isä voi lastensa kanssa viettää koko viikonloppua ulkosalla. Vauvallekin rankkaa tulla heti hirmuiseen tohinaan.. meillä on vielä aika pieni asunto, omaa rauhaa vaikea saada kun koko uuskokonpano on paikalla. "
Ja nyt tähän viimeisimpään viestiisi. Siis miehesi lapsetko eivät voi kertoa uudesta vauvasta kotonaan??? Siis eivät saa mainita ollenkaan? Miltähän tälläinen salailu lapsista tuntuu ja millaiset seuraukset siitä on? Kyllähän se julki tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin ja sitten lapset tuntevat syyllisyyttä kun eivät ole saaneet asiasta kertoa ajallaan.
Ei tietenkään ulos menossa mitään väärää/kamalaa ole. Sehän on vaan hyvä jos jompikumpi on väsynyt niin saa hetken levätä. Ja onhan niitä muitakin vaihtoehtoja yhdessäoloon kuin vain sisällä tai vain ulkona "räntäsateessa" (tosin aika vähän tuolla räntää satelee tähän aikaan vuodesta).
Ihmettelen vaan miksi tehdä niin suuri numero asiasta? Miten luulet että ihmiset ovat kautta aikojen selvinneet näistä tilanteista. Ennen oli pienet asunnot, ehkä vain yksi huone, paljon lapsia, synnytys kotona jne. Ja silti selvittiin.
Ja vinkki ettet olisi rättiväsynyt: Ota iisimmin. Älä ota herneitä nenään joka asiasta, esim. minun kirjoittelusta. Jos joka asian otat yhtä vakavasti, niin ei ihme että olet hermoraunio. Ei tämä elämä niin vakavaa ole ;-)
Joo, katsos tilanne on ihan oikeasti se, että minä olen "kielletty". Lapset eivät saisi olla minun kanssani missään tekemisissä. Ja huom! en ole rikkonut tätä ex-perhettä, emme tunne toisiamme, minä ja lasten äiti! Lapset eivät todellakaan kerro mitään, mitä isän luona on tehty ja mitä on tapahtunt. Lasten äiti ei pidä siitä, että isä "ostaa lapset puolelleen" = käy linnanmäellä, särkännimessä tms. eikä lapset saisi olla "niin usein" tekemisissä isovanhempien kanssa.
En tiedä millainen on tämän exän=lasten äidin ajattelu. ?? en tunne häntä.. ja nuo em. jutut olivat käsillä ja ajankohtaisia aiemmin, enää niihin ei ole palattu, mutta luulen, ettei tilanne ole muuttunut miksikään. Nämä lapset todellakin vaikenevat. Kovin vähän äiditäänkin puhuvat, jotain sentään, mutta hyvin vähän. Joten luulemme, että isä-viikonloppuasioista eivät puhu mitään, koska aikoinaan nousi semmoinen mursky ja meteli kun lapset kertoivat..
Ikävää lasten kannalta. Liian paljon salattavaa pienellä ihmisellä.
Eroa tavalliseen ns. normaalin suurperheeseen on siinä, että norm. perheessähän ne isommat sisarukset ovat koko ajan siinä arjessa ja juhlassa. Ja uusi perheenjäsen loksahtaa siihen sitten mukaan..
Nyt nämä lapset tulevat vain viikonlopuksi ja ikävä on suuri molemmin puolin, lapset haluavat sen parin päivän aikana enemmän huomiota, koko kuluneen 2-viikkoisen ikävän verran ja tottakai isä sen ajan heille suo. Toisaalta vkl-lapset ovat aika paljon minussa kiinni, joskus se on yllättävää.. mutta mukavaa, nämä lapset ovat tosi kivoja.
Meillä on myös melko erilainen arki kuin lasten äidin kotona, ja siinä on edelleen opettelemista lapsilla.
Suuren numeron teen tästä pienestä asiasta, tiedän sen. Kuulun stressaajien heimoon. :) Taustalla on myös mennyt elämä niine kokemuksineen kummittelemassa ja kait raskausaika herkistää vahat muistot pintaan... ja vaikka mieskin hokee, että nyt on eri ihmiset ympärillä, minun ei tarvitse jaksaa kun duarseell-pupu, minä saan apua ja tukea ja aikaa itselle ja vauvalle ja levolle... niin silti joskus maalailen piruja seinille...
Luulen, että kaikki menee hyvin sitten kun tilanne on käsissä, tähänkin asti kaikki pelkoni ovat osoittautuneet turhaksi stessailuksi ja kaikki on lutviutunut hyvin.
Ei niin, elämä ei ole vakavaa, ei pultteja turhista jne. Mutta.. jos vääristellään sanottavata = ymmärretään väärin tms. , niin se ärsyttää ja sen haluan oikaista. Totuus. Oikeudenmukaisuus. Olen pateettinen, mikäs tiikeri pilkuilleen voi ;>
Siis olisipa noin ihania ex-rouvia enemmän.
Olet ihanan kypsä ja toisia ajatteleva.
Peukkuja ja aurinkoa, varmasti sujuu noin myönteisellä asenteella kaikki hyvin.
Hienoa että mietit asiaa myös tuoreen äidin kannalta.
Voisiko ensimmäistä tapaamista synnytyksen jälkeen hieman lyhentää (esim vaiin yhteen yöhön) ja mustasukkaisuutta torjumaan isä keskittyä tähän vanhempaan lapseen? Koko viikonlopun keskittyminen esikoiseen vie liikaa huomiota uudelta vauvalta ja äidiltä. Tässä tällainen kompromissiehdotus jonka tyttäresikin ymmärtänee.
Itse kyllä jaksoin synnytyksen jälkeen hienosti poikapuoleni vierailuviikonlopun, mutta aina ei ole niin helppoja lapsia.
Ehdotan ongelmaan ratkaisuksi, että järjestäkää (ja vaatikaa!) lapsille sinne etävanhemman luo sellaiset oltavat, että ne voivat olla siellä kuin kotonaan eikä kylässä, vieläpä vähän toisten jaloissa. Näistä vastauksista tulee semmoinen tunne, että lapset käyvät tosiaankin joka toinen viikonloppu KYLÄSSÄ! Tyyliin: on meillä yksi huone, mutta se on mun murrosikäiselle ... vieraan äidin lapsille meillä ei valitettavasti ole tilaa. Voi juma...! Ajatelkaa, mitä tällainen kohtelu tekee lapsen itsetunnolle!!! Ja miten koululainen jaksaa tällaista riepottelua joka toinen viikonloppu? Täytyy olla lapselle tosi rankkaa.
Onneksi lapsillani on ex-miehen uudessa perheessä oma lastenhuone, ja heitä kohdellaan muutenkin perheenjäseninä, ei vieraina!
Hetkonen,hetkonen...meillä on kuule just niin,että lähivanhempi,eli äiti on toitottanut lapsille,että ne on meillä VAAN lomailemassa-eikös sekin ole vähän kuin kylässä? H ä n ei halua,että lapset viettävät meillä normaalia perhe-elämää.Eukolla on uusi miesystävä ja lapset hän passauttaa siivoamaan kämppänsä wc:tä myöten-itse eivät äijän kanssa laita rikkaa ristiin ja kun mummi käy hoitamassa lapsia niin hän se siellä kuulemma rupee siivoilemaan,"kun on niin likaista"(niin,ei kai lapset mitään ammattilaisia tuossa siivousasiassa ala-aste ikäisinä ole,vaik hyvä onkin kun jotain oppivat,mutta siivousjäljestä ei voi mennä takuuseen!)Ja tuota tapahtuu i h a n jatkuvasti!Toinen on tämä:kotonaan lapset saavat tuskin kovinkaan riittävästi huomiota(käytös kertoo)-onhan äidillä nyt uusi mies paijattavana,eikä lapsille kuulemma muutenkaan aikaa:heillä on kotona jokaiselle oma televisiokin(eivätpä sitten ole jaloissa pyörimässä).Älkää ihmiset viitsikö arvostella toisten kotielämää kun ette tiedä,millaista siellä toisessa päässä on!Turhaa myöskään arvostella toisten mahdollisuuksia järjestää tai ylipäätään vaatia lapsille etävanhemman luo samanlaisia olosuhteita kuin lähivanhempi ehkä pystyy järjestämään-kuulostaa melko naurettavalta.Ota myöskin huomioon,että murrosikäinen tarvitsee omaa rauhaa jo koulun takia(kokeet yms.),toisin kuin alle kouluikäiset tai ala-asteella olevat(eihän heille välttämättä tule edes viikonlopuiksi läksyjä!!)Jos tuollainen esittämäsi asia olisi mahdollista,sehän olisi luksusta-eikös sitä sanota että "sopu sijaa antaa".Menkää Venäjällä tai vaikka Virossa käymään ja katselkaa heidän elinolojaan:montakin henkilöä saattaa asua yksiössä!Mutta kun te ihmispolot olette tottuneet niin hyviin oloihin,että narisette jatkuvasti joistain pienistä asioista!!Jos jollain olisi valtaa vaatia etävanhemman luo mainitsemiasi oloja niin silloinhan sellaisen ihmisen velvollisuus olisi myös kustantaa ne olot.Lähivanhemman lapset eivät nimittäin kuulu etävanhemman ruokakuntaan toisin kuin lähivanhemman uusi avopuoliso(laki määrittelee asumiseksi 3kk:n yhtäjaksoisen oleskelun,vaikka "vieras"olisi vaan "kyläilemässä").Että eikös sitä lapsen kuuluisi saada kotonaankin sitä inhimillistä kohtelua!!
On ikävää, että miehesi lapsia kohdellaan kotona huonosti. Meillä näin ei ole, ja yleensäkn kai lapset asuvat sen vanhemman luona, joka on sopivampi hoitajaksi. Siitä huolimatta vaadin heille oikeudenmukaista kohtelua myös joka toinen viikonloppu. Tunnen vastuuta heidän itsetuntonsa kehittymisestä. En vaadi samanlaisia olosuhteita molempiin päihin, vaan oikeudenmukaista kohtelua kaikille lapsille. En voi nähdä oikeudenmukaisena sitä, että yksi saman uusperheen lapsista saa oman huoneen ja kahdella muulla ei ole edes paikkaa tehdä läksyjään. Ja jos joku muuta kehtaa väittää, hän on oikein ilkeä äitipuoli!
Miksi viikonloppuperheessä pitäisi raivata tilaa kokonaisen huoneen verran lapsille,jotka tulevat vain viikonloppuisin käymään = asumaan = miten haluat tapaamisviikonloppua nimitettävän?? Kaksi viikkoa huone on sitten tyhjillään, ja murrosikäinen tekee kouluäksynsä vahempien parisängyn päällä. Niinkö?
Omat lapseni olivat pitkiä pätkiä niin isällään kuin mummolassakin. Ei heillä ollut edes omaa erillistä vuodetta, työhuoneen sohva levitettiin. Miksikö? Isä rakensi pienen asunnon, itselleen, jossa ei ollut omaa lastenhuonetta, vaikka lapset kävivät pari kertaa vuodessa pitkän pätkän olemassa. Eivät he siitä traumoja ole saaneet!!!
Kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia niin isoa asuntoa, että lapset saisivat tapaamisella omaa huonetta. Eihän kaikilla ns. normaaliperheilläkään ole.
Oikeudenmukainen kohtelu voi toteutua muullakin tapaa kuin laittamalla leikki-ikäiset ja murrosikäinen samaan huoneeseen tai antamalla oma huone lapsille, jotka nukkuvat siellä vain muutaman yön kuukaudessa ja vastaavasti vaatia olohuoneen sohvalle vakituisesti asuvaa lasta.
Onneksi tiedät varmasti parhaiten, miten kaikkien elämä on elettävä.
Oltavat ja oltavat. Jos minkä tahansa ikäinen ihminen viettää paikassa a) n. 80% prosenttia ajastaan ja paikassa b) n. 20%, niin varmaa on myös se, että eroja löytyy. Vaikkei kylässä oltaisikaan.
Uusi vauva on aina mullistus, kaikille. Alkuperäinen kirjoittaja nimenomaan yrittää tehdä asiasta helpompaa kaikille. Millä tavalla sinun vastauksesi auttaa?
Mutta _älyttömän kiva_ että teillä on asiat hienosti :-PP
En mäkään antais viedä mun lapsia paikkaan, jossa niille ei ole tilaa, tai jossa niitä kohdeltais epiksesti. Sehän on selvä. Valitettavan usein nykyään erossa lapset jää jalkoihin. Viikonloppuisän luona ei tosiaan ole edes läksyjentekopaikkaa. Opet ihmettelee, kun ei ole maanantaina läksyt tehty jne. Mutta te taidatte sitten olla niitä äitipuolia?
Ai, sulle olis ihan ok, jos sun lapset olis joka toinen viikonloppu jossain, missä ne ei voi tehdä läksyjä ja missä ne vaan pyörii toisten jaloissa? Noissa kommenteissahan pääasiassa mietittiin, miten ne mukulat saisi pidettyä pois jaloista. Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa, että se haluaa pitää lapsensa pois sieltä etteivät ole liian ulkopuolisia porukassa. En mä päästäis omiani tollaseen varmaan ollenkaan. Tapaamispaikassa pitää olla mahdollisuus tehdä läksyt ja tilaa leikkiä. Lapsen täytyy myös tuntea olevansa hyväksytty.
Kaksi ihmettelee samaa asiaa: kun viikonloppuna ei ole läksyjen teko paikkaa lapselle tapaamisviikonloppuina.
Meillä päin maailmaa harvemmin annetan läskyjä viikonloppuisin. Ainakaan alaluokilla. Päiväkodistakaan ei läksyjä tule.
Monilla tapaamisaika on perjantai klo 18 ja palautus sunnuntaina klo 18. Jos alaluokkalainen pääsee koulusta klo 13, niin tuossa ajassa ehtii tehdä läksyt ja hyvin moni lapsi on ne tehnyt, ei edes halua viedä koulureppua isän luo.
Tavallisessa perheessä koti kasvaa ja muuttu lapsen myötä ja perheen kasvun myötä, jos tulee uusia sisaria.
Tavallisessa perheessä eletään arkea ja lapset ovat siinä sen mukaan. Mitkä on vaikkapa tilat. Ahtaastikin suomessa asutaan, ei ole kaikilla omaa huonetta, samassa makuuhuoneessa nukkuu vauva ja koululainen ja vanhemmat ja sinne sekaan sovitellaan kaikki, kaikkien tarpeet huomioiden. Ja hyvin sovitaan. Ja hyvin voidaan.
Mutta eron jälkeen kun lapsi tulee viikonlopuiksi toisen vanhemman luokse, pitääkin lapselle järjestää ruhtinaalliset tilat ja olot, elämä pysäyttää ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen viikonloppulapseen.
Eihän näin toimita silloinkaan, kun perhe aloittaa tukiperhetoiminnan ja viikonloppuisin ja lomilla perheeseen tulee lisää lapsia.
Onko täällä sanottu että se viikonloppulapsi olisi kiviriippa, pakko, jota on pakko sietää? VAi onko vaan sanottu että pienestä asunnosta ei riitä omaa huonetta viikonloppulapselle? Ja sekö on se asia, joka rikkoo lapsen, tekee hänestä häiriintyneen?`VAiko se, että yh siellä naputtaa: eikö se toinen edes sitä eikä tätä?
No, oma juttuni: jos lapsellani oli kokeita seuraavalla viikolla, kirjat pakattiin viikonlopuksi mukaan. Muistutin lukemisesta, kerroin isällekin että koe on ja katso perään että lukee.
On heidän vastuullaan, lapsen ja isän, lukeeko lapsi. Enempää en voi tehdä. Ja isällä ei ollut tarjota omaa vuodetta, omaa huonetta tai omaa kirjotuspöytää lapselle. Ei lapsi tästä kärsinyt. Hän ei edes kiinnittänyt tämmöseen huomiota. Muut seikat olivat tärkeämpiä. Hän ymmärsi, että koska hän ei asu vakituiseen isän luona, isän asuntoa ei ole mitoitettu sellaiseksi. Jos hän muuttaisi sinne, sitten löytyisi varmaan joku oma nurkka ja paikka.
Se, ettei isän asunto ole iso, ettei ole omaa huonetta jne, on eri asia kuin se, että viikonloppulapsi "pyörii jaloissa" tai olisi ei-toivottu pakkovierailija.
Te yh:t toivotte että lapsi voisi tulla kuin kotiinsa kun tulee isän luo ja silti vaaditte, että isän tulee pysäyttää muu elämä ja keskittyä vain lapseensa..?? Te toivotte, ettei lapsi olisi kuin vieras, vaan kuin kotonaan, ja silti hän ei saisi olla osa perhettä - perhettä, joka asuu erilailla kuin sinä; jossa on erilaiset tavat kuin sinulla..?
Ristiriitaista.
Se että tuntee olevansa hyväksytty ei kuitenkaan vaadi omaa huonetta. Minun mielestäni. Se että on onnellinen ja tasapainoinen, ei vaadi suuria tiloja.
Minustakin alkuperäinen ajattelee fiksusti, uusi vauva mullistaa ns. normaaliperhettäkin ja vaati sopeutumista kaikilta osapuolilta. Kannattaa siksi antaa vanhempien ja vauvan tutustua toisiinsa rauhassa, sitten aika ja huomio riittää ex-liitonkin lapsille kun tämä tulee viikonloppuna.
Miten sitten juttu toimii perheissä, jotka asuvat ahtaasti muutenkin? Missä siellä lapselle on varattu leikkitila tai läksyntekotila? Ja eihän viikonloppuna tehdä läksyjä??!! omani eivät tee, yläastetta lopetteleva ei edes kokeisiin lue viikonloppuna. Hoitaa asian viikolla. Ja koulu menee hyvin.
Oletko muuten ajatellut että kun uusioperheeseen pölähtää viikonloppuisin lauma lapsia, ei siellä läksynlukurauhaa ole sillä vakituisesti asuvalla lapsellakaan. Miksi kukaan ei huuda oikeuksia hänelle? Samalla tavalla hänkin on lapsi.
LEikkitila hänelläkin kapenee ja pienenee. Miksi tämä lapsi ei saa traumoja ja kärsi? Onhan hänkin lapsi. Samoilla oikeuksilla kuin ne viikonloppulapset.
Ystäväni asui pienessä yksiössä ja viikonloppuisin lapset tulivat, ja sinne he ahtautuivat. Lapsille ei ollut edes omaa sänkyä, nukkuivat äidin sängyssä ja äiti lattialla tai sohvalla. Eivät lapset omia tiloja odottaneetkaan.
Taitaa nyt olla niin, lapset ovat ymmärtäväisempiä kuin heidän huoltajansa näissä asioissa. Lapset näkevät sen materian yli, todelliseen. Siihen, että vaikka paljon on toisin kuin kotona, heistä väliteetään, rakastetaan, ja he ovat tervetulleita ja kaivattuja viikonloppuisin. Heitä varten ei järkätä extremeä, vaan he SAAVAT olla osa isän tai äidin elämää.
Sinäpä sen sanoit. On eri asia, jos isä asuu ahtaasti ja lapsella ei ole siksi omaa huonetta kuin se, että jos lapsi tuntee olevansa toisten jaloissa. Minullekin tulee joistakin tämän palstan kommenteista sellainen olo, että vieraileva lapsi olisi uusäidille välttämätön paha, vaikka ei sitä suoraan missään sanota.
Meillä on kuvio se, että ex-mies jäi meidän entiseen omakotitaloon ja me muutettiin lasten kanssa pois. (En olisi koskaan saanut erotuksi, jos olisi pitänyt heittää ensin äijä ulos, siksi lähdettiin itse.) Siksi meidänkin lapsilla on isänsä luona oma huone, entinen oma lastenhuone ja tutut lelut siis. Koska ositus olisi ollut talosta muuten vaikea (=en olisi koskaan saanut niitä rahoja) lahjoitin oman osuuteni talosta lapsille. Nyt he siis myös omistavat talosta puolet, joten yksi huone ei ole kohtuutonta. Mutta on varmaan niin monta tarinaa kuin on perhettäkin, ja siksi myös monia käytännön ratkaisuja. Tärkeintä on, että sovitaan ja voidaan kaikki hyvin.
Uusio perhe mekin olemme, kaksi lasta ja kaksi aikuista. Onneksemme asiat ovat lutviutuneet todella hyvin. Lapsi oli hieman pidemmän viikonlopun tutustumassa uuteen tulokkaaseen ja sitten oli hieman pidempi väli, jotta uusi äiti, jolla omia lapsia ei ole ennestään voi rauhassa harjoitella "äityyttä".
He olivat todella fiksusti varanneet lapselle kahdenkeskistä aikaa isin kanssa ja ottivat paljon paremmin lapsen hoitoon mukaan, kuin minä tein toisen synnyttyä.
Me itse asumme niin ahtaasti, että läksyjen tekopaikkana tulee toimimaan keittiö. Neliöitä kun löytyy 50 ja huoneita kaksi. Me jaamme kaikki siis saman huoneen.
isän luona tyttöllä taas on tilaa koulupöydälle, vaikka huone on aika pieni ja se huone on jaettu molmpien lasten kesken ja fiksusti vielläpä.
Tapoja on monia...pääasia kai että lapsi tuntee itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Ja ainakin omasta mielestäni tälle asialle edellytyksenä on/oli myös tuoreen äidin jaksaminen, sillä hän myös näyttelee todella tärkeää roolia lapseni elämässä ja ensimmäinen lapsihan on alussa "opettelemista" ja yleinsä aika rankkaa hommaa, jos ei sitten ole mahdollisuutta levätä. Meillä, kun isällä on niitä vuoroja viikonloppuisinkin ja vapaat saattavat olla aika pätkittäisiä, joten ensimmäiset viikot mennyt näin.
Tietenkin lapselle hiukan rankkaa oli tämä pidempi väli ja omaa asemaa jonkun verran on mietitty, mutta sehän on vain normaalia.
Ja silloin kun me saimme uuden tulokkaan, tarjosi isä levähdystä myös minulle sairaalasta päästyä, vaikka vastaan en sitä ottanut, koska lapsen vuoksi ei ollut mahdollista ja sairaalassa tuli vietettyä sen verran pitkä aika muutoinkin.
Kiitos kuitenkin kaikille kirjoittaneille, mielestäni on ollut mukavaa ja avartavaa lukea erinlaisia kannanottoja.
jos lapset on vaan viikonlopun,niin eihän se ole arkea vaan kyläilyä! Meillä yksi yhteinen lapsi ja kaksi miehen entistä jotka ovat n.10 päivää kuussa.Me ydinperhe ollaan ahtauduttu yhteen huoneeseen,ja nämä edelliset ovat saaneet oman huoneen. Olenko siis hyvä äitipuoli??? eiköhän se hyvyys johdu kuitenkin muusta kuin omasta huoneest... Ja kaikki lapset ovat väliin ärsyttäviä,omaa rakastaa vain niin paljon että sen antaa heti anteeksi. mieheni lapset eivät ole päässeet sydämeeni (ikävä kyllä)
meillä tehdään kyllä läksyt ennen kuin lähdetään yhtään minnekkään, ja varmasti on kaikki maanantaina tehty ihan vaan huomioxi, kellon ajoit otetaan huomiioon isän luokse mennessä. perjntaista 18.30- sunnuntaihin 18.30, luulis siinä kerkeevän hoitaan kouluasiota. ei aina saa hyökätä edes ilkeimmän äitipuolen takia ei se ainakaan tilannetta paranna jos ei tulla toimeen. lapsenne oppivat teiltä miten suhtadutte erilaisiin ihmisiin myös ilkeyteen .
Ei voi muuta sanoa kuin että tällaisen ex:än haluaisin miehelleni..
Uskon, että tyttärestäsikin kasvaa tasapainoinen ja elämän sävyt ymmärtävä aikuinen/äiti..
"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.. ja lentää siivin valkein niinkuin joutsen."