Poikaystävälläni on paha tapa "ylihuolehtia" minusta, tai niin haluan ajatella..
Aina kun kirjoitan tämän asian, tajuan että se ainakin kuulostaa täysin kontrolloimiselta vai miten sen sanoisi.
Elämme tällä hetkellä kaukosuhteessa (ennen kyllä melkein asuimme yhdessä, mutta pakkotilanne).
Hän kyselee minulta päivittäin (muiden kuulumisien lisäksi tietty), olenko harrastanut liikuntaa ja jos olen, kannustaa, mutta muistaa lisätä että sitä toistakin lajia voisit välillä.. (=hänelle hyvin harvoin kelpaa se, mitä olen tehnyt)
Jos olen ostanut jotakin herkkuja itselleni (en todellakaan syö usein) ja kerron siitä hänelle, hän alkaa moittia että ei sellaista..
Olen ihminen, jonka ei tarvitsisi hirveästi miettiä, mitä syö enkä silti herkuttele usein. OlIN sitä mieltä, että kohtuudella saa syödä silloin kun on nälkä ja mitä mieli tekee jne.
Olen muuttumassa itsekin kontrollifriikiksi, enkä tiedä, tykkäänkö tästä muutoksesta.. Toisaalta olen aina halunnut olla tarkempi ja aktiivisempi, mutta en tiedä enää mikä olen itse!
Tunsin huonoa omaatuntoa, kun söin yhden kytysen jacky makupalan!
Hän muutenkin arvostelee kaikkea minussa (luonteesta ja yleisesti ulkonäöstä ei ole valittanut(mitä nyt ei hiuksistani tykkää, meikkaustyylistäni ei tykkkää (en kuulema kaipaa meikkiä))) mutta muusta löytyy mielipide, joka on yleensä negatiivinen.. Esim. asuntoni ei kelpaa, kaikki huonekalut voisi heittää kaatikselle jne.
Olen itsekin sitä mieltä, mutta en ole vielä valmis uusimaan kaikkea! Ei ole varaakaan! Siksi se ärsyttää, että hän valittaa, valittaa, vaikka tilanteelle ei juuri nyt hirveästi mitään voi..
Niin.. Itse taas katselen ja tarkkailen tilanteita ja olen sitten räjähdellyt näistä, kun on mennyt "yli".
Osaa hän olla sen verran lutunenkin (siis suurimmaksi osaksi onkin), etten voi häntä noiden takia jättää, mutta ihmettelen vain.. voimmeko ikinä tulla toimeen.. Tai lopettaako hän ikinä, itken usein raivosta, kun en nyt voi valittaakaan hänelle.. Raskas työ kaukana, en halua puhelimessa riidellä.
Mutta esim. kun hän valitti tuosta "herkuttelustani", olin aivan raivona sen puhelun jälkeen..
Onko kokemuksia kontrollifriikeistä, muuttuvatko he koskaan.. Sitten, kun taas nähdään, pitää ottaa asia puheeksi.. Mutta en tiedä, olen jo sanonut (ainakin kerran! :D ) mitä mieltä olen näistä hänen mielipiteistäänja kontrolloimisistaan.. Ei ne taida koskaan mennä hänelle perille..
Aina kun kirjoitan tämän asian, tajuan että se ainakin kuulostaa täysin kontrolloimiselta vai miten sen sanoisi.
Elämme tällä hetkellä kaukosuhteessa (ennen kyllä melkein asuimme yhdessä, mutta pakkotilanne).
Hän kyselee minulta päivittäin (muiden kuulumisien lisäksi tietty), olenko harrastanut liikuntaa ja jos olen, kannustaa, mutta muistaa lisätä että sitä toistakin lajia voisit välillä.. (=hänelle hyvin harvoin kelpaa se, mitä olen tehnyt)
Jos olen ostanut jotakin herkkuja itselleni (en todellakaan syö usein) ja kerron siitä hänelle, hän alkaa moittia että ei sellaista..
Olen ihminen, jonka ei tarvitsisi hirveästi miettiä, mitä syö enkä silti herkuttele usein. OlIN sitä mieltä, että kohtuudella saa syödä silloin kun on nälkä ja mitä mieli tekee jne.
Olen muuttumassa itsekin kontrollifriikiksi, enkä tiedä, tykkäänkö tästä muutoksesta.. Toisaalta olen aina halunnut olla tarkempi ja aktiivisempi, mutta en tiedä enää mikä olen itse!
Tunsin huonoa omaatuntoa, kun söin yhden kytysen jacky makupalan!
Hän muutenkin arvostelee kaikkea minussa (luonteesta ja yleisesti ulkonäöstä ei ole valittanut(mitä nyt ei hiuksistani tykkää, meikkaustyylistäni ei tykkkää (en kuulema kaipaa meikkiä))) mutta muusta löytyy mielipide, joka on yleensä negatiivinen.. Esim. asuntoni ei kelpaa, kaikki huonekalut voisi heittää kaatikselle jne.
Olen itsekin sitä mieltä, mutta en ole vielä valmis uusimaan kaikkea! Ei ole varaakaan! Siksi se ärsyttää, että hän valittaa, valittaa, vaikka tilanteelle ei juuri nyt hirveästi mitään voi..
Niin.. Itse taas katselen ja tarkkailen tilanteita ja olen sitten räjähdellyt näistä, kun on mennyt "yli".
Osaa hän olla sen verran lutunenkin (siis suurimmaksi osaksi onkin), etten voi häntä noiden takia jättää, mutta ihmettelen vain.. voimmeko ikinä tulla toimeen.. Tai lopettaako hän ikinä, itken usein raivosta, kun en nyt voi valittaakaan hänelle.. Raskas työ kaukana, en halua puhelimessa riidellä.
Mutta esim. kun hän valitti tuosta "herkuttelustani", olin aivan raivona sen puhelun jälkeen..
Onko kokemuksia kontrollifriikeistä, muuttuvatko he koskaan.. Sitten, kun taas nähdään, pitää ottaa asia puheeksi.. Mutta en tiedä, olen jo sanonut (ainakin kerran! :D ) mitä mieltä olen näistä hänen mielipiteistäänja kontrolloimisistaan.. Ei ne taida koskaan mennä hänelle perille..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on kyllä hieman eri käsitys parisuhteesta. Kun olin 6-vuotias, äiti saattoi ja hänen kuuluikin katsoa syökö karkkia sopivasti vai liikaa. Mutta se ei kyllä kuulu minkään etäpoikaystävän elämäntehtäviin!
Asiasta en varmaan tiedä sen enempää kuin sinä, mutta jos pitäisi veikata: mitä pidemmälle suhteenne etenee ja mitä sitoutuneempia toisiinne olette, huomaamattasi käytät yhtäkkiä enemmän poikaystäväsi "hyväksymiä" vaatteita ja harrastat hänen kelpuuttamiaan harrastuksia. Kohta jo kaverisikin jakautuvat sen mukaan mikä poikaystävällesi kelpaa... Ja ai perskele jos menet lihomaan niin kenkää tulee!
sen verran, että tiedän, ettei hän "tykkää" käyttämistäni vaatteista (ei ole sanonut, mutta hän on meistä se tarkempi ulkonäön suhteen ja käyttää kalliimpia vaatteita), hän ei ole valittanut kavereistani, koska tiesi suurimman osan jo entuudestaan.. Voi olla, että harrastan tulevaisuudessa "hänen kelpuuttamiaan" harrastuksia, koska tosiaan olen itse aika laiska aloittamaan uusia ->tähän mennessä olen hänen kannustuksestaan aloittanut jotain samaa, kuin hänkin ja siitä olen tyytyväinen, että sain aloitettua jotain..
Haluaisin kyllä jonkin testin, vaikka sen lihomistestin jota tosin itse en halua :D, rakastaako hän oikeasti minua itseäni, vai sitä jotain minkä näkee päällepäin.. Tullaan kyllä hyvin toimeen vaikkei (minun kykenemättömyydestäni) kovin syvällisiä usein puhuta.
NO, ehkä aikaista valittaa.. Suhde on kuitenkin ollut syvenemään päin vasta tässä keväästä asti, eli pitää kestää siihen asti, kun hän tulee takaisin.. Sittenhän sen näkee.
Olette erossa, joten poikaystäväsi reagoi siihen mitä viestissä kirjoitat. Eikö ole aika luonnollista.
Toinen on mikä jo mainittiinkin, rakastaako hän sinua vai haavekuvaa. Ja onko tämä haave sinä sellaisena kuin parhaimmillasi voisit olla vai jotain muuta.
Ei tuo tilanne ainakaan parane kun muutatte joskus takaisin yhteen, kyllä sellaisiakin
miehiä on jotka hyväksyät sut sellaisena kuin olet. Kuulostaa huolestuttavalta, mieheltä voi tulla mitä vain piirteitä pidemmän päälle esiin. Mieti siis jos nyt on tuollaista, haluatko ja jaksatko sitä loppu elämäsi.
totta!!!
Kerro sille että olit tyttöjen kanssa vähän viihteellä ja sattui pikku lipsahdus...
Kokeile, miten reagoi :-))
Ei tarvitse kokeilla..
Olen kokeillut toista tapailumme alkutaipaileilla (ei siis suoranaista pettämistä) ja hän kuuli (minulta) tästä myöhemmin. Oli sen verran hämillään ja satutettu, että tiedän miten hän tulisi suhtautumaan noin suurin piirtein. Liian inhimillisesti :'( En voisi satuttaa häntä olemalla toisen kanssa..
On hän sen verran mustiskin, ettei tykkää kun käyn viihteellä täällä "vapaana ollessani", mutta siitä oikeudestani olen pitänyt kiinni (vaikka ymmärrän kyllä luottamuspulan hänen puoleltaan)
Hän on jokin ihme kontrollifriikki tms. Kyllä hän heti ymmärtää jos sanon hänelle, olen itkenyt tästä asiasta hänelle kai sen kerran ja nyt oletan että kerrasta pitää mennä jakeluun..
Pelottaa vaan, että mulla menee hermot kun olen itse hermofriikki enkä jaksa useita kertoja samasta asiasta jankuttaa "älä taas urputa mun syömisistä"
Voi olla, että todellakin olen jokin haavekuva hänelle.. Se juuri, että hän kehtaa sanoa mitä mun ei pitäis syödä, loukkaa siksi, että voin syödä lähes mitä halua lihomatta.. Haluaako hän etten syö mitään? Se yksi suklaapatukka ei varmasti näy mun takamuksessa, mutta silti siitä pitää sanoa..
Niin ja terveellistä ruokaa saan kyllä syödä, mutta on hän kerran siitäkin sanonut et eiköhän se jo riitä!!! Silloin taisin suuttua aika verisesti..
Hyi, kun tulee paha olo muistellessa tuollaista.. Pitää kai kysyä, millainen lihoja hänen exänsä oli, onko nuo jotain jäänteitä sieltä..
mitä itse haluat??? tee niin miten ITSE haluat, jos miehes ei sitä hyväksy, se on hänen päänsärkynsä. mä sanoisin hälle suoraan pari valittua sanaa... huh huh..
Kannattaa jättää, vaikka kuinka olisi muuten lutunen. Kontrollifriikki ei siitä mihinkään muutu.
Tai tietysti on sinun oma valintasi haluatko elää elämäsi kynnysmattona, alistettuna niin, että pitäisi kaikki tehdä miehen mielen mukaan, vai haluatko kentie löytää miehen, jonka kanssa rakentaa tasa-arvoinen parisuhde, jossa molemmat saavat olla omia itsejään.
tuo EI ole mitään ylihuolehtivaisuutta, tuo on inhottavaa kyttäämistä ja turhaa puuttumista asioihin/päätöksiin, jotka eivät kuulu kuin sinulle itsellesi.