Ollaan mieheni kanssa oltu nyt reilut kaksi vuotta yhdessä. Pari meistä tuli nimenomaan tämän kuuluisan veljen vaimon kautta. Hän kun kovasti meitä puolin ja toisin aina yhteen yritti. Sitten kun tutustuttiin, niin tajuttiin, että tuossa on se ihminen, kenet haluan omakseni. Mieheni kanssa ollaan aika samanlaisia, olen tosi onnellinen, ja vaikka se onkin kliseistä, niin voin väittää, että omasta kainalosta se ihanin mies löytyy =9
No niin, ensimmäisen vuoden aikana ei tullut mitään erityistä hankalaa, tulin hyvin juttuun mieheni kälyn kanssa. Ja ehkä vähän hehkutin miehellenikin, että kuinka mukava ihminen tämä nainen on. Eipä mennyt kauakaan, kun hän sitten pahoitti mieleni täysin. Ikinä, ikinä ei kukaan ollut vielä raivonnut mulle samalla lailla kuin tämä veljen vaimo... Ihan mitättömästä asiasta. Niinkuin yleensä...
Noh, siitä välit sitten viileni... Itkin pahaa oloa ja odotin anteeksipyyntöä, jotain sovittelun tapaista. Mutta ei, mitään ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. Hän, veli vaimoineen käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja aikaa kuitenkin kulunut tapahtuneesta jo reilu vuosi.
Noh, muutuin itsekin pitkävihaiseksi tuon tilanteen jälkeen. Päätin, että ei mun "silmille tarvi hyppiä", joku "ihmisarvo" mullakin on...
Kuitenkin, anteeksipyyntöä ei ole kuulunut vieläkään, enkä aio itse ottaa asiaa puheeksi... En halua enää mieli pahaa itselleni, kun asia kuitenkin varmasti kääntyisi jotenkin mun omaksi syyksi.
Siispä, oon ottanut asiallisen linjan. Ei olla tekemisissä liikoja, mitä nyt lasten synttärit ym. Tämän vaimon kanssa en enää osaa keskustella, meni hänestä "maku" kokonaan. En ole toista yhtä kieroa, häikäilemätöntä, oman etunsa ajattelijaa vielä ennen tavannut. Oma napa ja näin pois päin.. Tän ensimmäisen kerran jälkeen vastaavanlaisia tilanteita on tapahtunut useita. Muhun otetaan yhteyttä kun se hyödyttää, elikkä pystytään käyttämään jotenkin hyväksi. Monet itkut oon tän naisen takia itkenyt. Välillä epätoivoisesti ajattelen hänen haluavan erottaa meidät.. Siltä kieltämättä se käyttäytyminen useimmiten tuntuu..
En tiedä mitä tekisin. Toiveissa olis, että välit olis vähän paremmat. Mutta näiden loukkausten jälkeen en halua itse itseäni enää asettaa loukattavaksi. Tämä nainen vaan kun ei ikinä tajua tehneensä mitään väärää, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta.
Oma mies oli tyytyväinen, kun sain huomata millainen ihminen veljen vaimo on luonteeltaan. Hän kun kertoi, ettei ole koskaan kyseisestä ihmisestä oikein pitänyt. Mutta ei halunnut sitä suoraan sanoa, koska itse olin aluksi niin häikäistynyt tästä "ystävästä". Nyt tiedän, että oli parempikin, ettei mies mielipidettään sanonut, vaan antoi minun muodostaa omana käsitykseni.
tuntuu myös, että ystäviä on kadonnut tälläisten tapuasten jälkeen(meillä naisilla kun on yhteisiä tuttuja). Tiedän, minusta puhutaan pahaa... Ja tämä kaikki on joissakin piireissä onnistuttu kääntämään minun syykseni...Auttakaa, kauniit sanat helpottaisivat... Ihanasta miehestäni en aio luopua, vaikka välit läheisimpiin sukulaisiin ovatkin tälläiset... Kai tämä tästä, joskus?? Ja vielä itseäni puolusta. En todellakaan ole tehnyt tätä naista kohtaan mitään väärää... en sanonut tms... pahalta tuntuu kuitenkin... Liian kiltti ihminen on taas kerran saanut silmilleen...
No niin, ensimmäisen vuoden aikana ei tullut mitään erityistä hankalaa, tulin hyvin juttuun mieheni kälyn kanssa. Ja ehkä vähän hehkutin miehellenikin, että kuinka mukava ihminen tämä nainen on. Eipä mennyt kauakaan, kun hän sitten pahoitti mieleni täysin. Ikinä, ikinä ei kukaan ollut vielä raivonnut mulle samalla lailla kuin tämä veljen vaimo... Ihan mitättömästä asiasta. Niinkuin yleensä...
Noh, siitä välit sitten viileni... Itkin pahaa oloa ja odotin anteeksipyyntöä, jotain sovittelun tapaista. Mutta ei, mitään ei ole tähän päivään mennessä kuulunut. Hän, veli vaimoineen käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja aikaa kuitenkin kulunut tapahtuneesta jo reilu vuosi.
Noh, muutuin itsekin pitkävihaiseksi tuon tilanteen jälkeen. Päätin, että ei mun "silmille tarvi hyppiä", joku "ihmisarvo" mullakin on...
Kuitenkin, anteeksipyyntöä ei ole kuulunut vieläkään, enkä aio itse ottaa asiaa puheeksi... En halua enää mieli pahaa itselleni, kun asia kuitenkin varmasti kääntyisi jotenkin mun omaksi syyksi.
Siispä, oon ottanut asiallisen linjan. Ei olla tekemisissä liikoja, mitä nyt lasten synttärit ym. Tämän vaimon kanssa en enää osaa keskustella, meni hänestä "maku" kokonaan. En ole toista yhtä kieroa, häikäilemätöntä, oman etunsa ajattelijaa vielä ennen tavannut. Oma napa ja näin pois päin.. Tän ensimmäisen kerran jälkeen vastaavanlaisia tilanteita on tapahtunut useita. Muhun otetaan yhteyttä kun se hyödyttää, elikkä pystytään käyttämään jotenkin hyväksi. Monet itkut oon tän naisen takia itkenyt. Välillä epätoivoisesti ajattelen hänen haluavan erottaa meidät.. Siltä kieltämättä se käyttäytyminen useimmiten tuntuu..
En tiedä mitä tekisin. Toiveissa olis, että välit olis vähän paremmat. Mutta näiden loukkausten jälkeen en halua itse itseäni enää asettaa loukattavaksi. Tämä nainen vaan kun ei ikinä tajua tehneensä mitään väärää, oli kyse sitten mistä tahansa asiasta.
Oma mies oli tyytyväinen, kun sain huomata millainen ihminen veljen vaimo on luonteeltaan. Hän kun kertoi, ettei ole koskaan kyseisestä ihmisestä oikein pitänyt. Mutta ei halunnut sitä suoraan sanoa, koska itse olin aluksi niin häikäistynyt tästä "ystävästä". Nyt tiedän, että oli parempikin, ettei mies mielipidettään sanonut, vaan antoi minun muodostaa omana käsitykseni.
tuntuu myös, että ystäviä on kadonnut tälläisten tapuasten jälkeen(meillä naisilla kun on yhteisiä tuttuja). Tiedän, minusta puhutaan pahaa... Ja tämä kaikki on joissakin piireissä onnistuttu kääntämään minun syykseni...Auttakaa, kauniit sanat helpottaisivat... Ihanasta miehestäni en aio luopua, vaikka välit läheisimpiin sukulaisiin ovatkin tälläiset... Kai tämä tästä, joskus?? Ja vielä itseäni puolusta. En todellakaan ole tehnyt tätä naista kohtaan mitään väärää... en sanonut tms... pahalta tuntuu kuitenkin... Liian kiltti ihminen on taas kerran saanut silmilleen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuullostaa siltä että tämä veljen vaimo on aika kova ihminen, joka on tottunut sanomaan ja ilmaisemaan asioita hyvinkn suoraan. Eikä välttämättä huomaa satuttavansa sinua.
Olet sinäkin aikuinen ihminen, ja tilanteen tullen voit itse sanoa asiallisesti tälle ihmiselle. Mikä loukkaa. Ja jos tämä ihminen on yhtään fiksu, hän kuuntelee sinua.
Nimittäin jos ja kun patoat tollasia vihantunteita sisällesi, satut sillä vain itseäsi.
Eli lyhyemmin sanottuna. Sulla on suu sitä varten että voit sillä puhua ja tunteitasi ilmaista. Ihan samalla tavalla tällä toisella ei ole sitä kristallipalloa josta osaisi kaikkea tulkita. Mene ihmeessä rohkeasti juttelemaan ja selvitä tilanne. Meni se sitten suuntaan tai toiseen, mutta saatpahan sen itsestäsi ulos.
Voit aivan hyvin kertoa naiselle että hänen käytäytymisensä on todella ala-arvoista, loukkaavaa ja röyhkeää.
Tuo yksinkertainen ihmispoloinen ei varmaankaan ole tajunnut tehneensä mitään väärää joten keskustelu saattaa tulla täytenä yllätyksenä. Tuloksena on sydämellinen anteeksipyyntö tai sitten toinen äärimmäisyys: suuttuminen ja vihamielisesti itsensä puolustaminen.
Jälkimmäisessä tapauksessa sinun/teidän on parasta jätttää hänet aivan omiin oloihinsa. Olisikin valtavaaa energian tuhlausta täyttää muistipankkia noin halvoilla ja epämiellyttävillä ihmisillä.
Mitä taas tulee hänen valehteluihinsa: ne voi jättää aivan omaan arvoonsa. Paras tapa puolustautua valheita vastaan on olla reagoimatta niihin mitenkään, aivan kuin ei kuulisikan niitä.
JA nyt tuleekin iso JA ...pudottaa ihmiset, jotka kertovat sinulle noista valheista, kokonaan pois "ystäväni" listalta. (Vain ilkeyttä lietsovat ihmiset levittävät lokaa)
Komppaan täysin. Ei kannata jäädä murjottamaan. Aukaise suusi ja sano asiasi.
Olet varmaan kiltti ja herkkä ihminen ja nyt syystäkin loukkaantunut. Ei siinä olekaan mitään väärää. Saa olla loukkaantunut, jos loukataan. Tekstistäsi kuitenkin sivulliselle välittyi vahvasti tunne, että olet pahemman kerran jäänyt kieriskelemään, melkein hekumoimaan loukatuissa tunteissasi. Loukkaus on kuin kasvi, jota muistat joka päivä lannoittaa ja kastella muistelemalla tuota tapausta. Näin varmistat, että se elää ja kasvaa mielessäsi aina vaan suuremmaksi ja lopulta valtaa kaikki ajarukset.
Armahda jo itsesi ja vapauta mielesi tästä loiskasvista. Sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa, joko käyt puhumassa asiat selväksi kälysi kanssa tai sitten vain unohdat koko jutun ihan kokonaan ja ajattelet häntä vain ihmisenä, joka saattaa toisinaan käyttäytyä huonosti, mikä taas on hänen virheensä eikä sinun.
Tuli myös tunne, että tunnet olevasi hänelle ikäänkuin kiitollisuuden velassa siitä, että hän ikäänkuin "toimitti" sinulle rakkaan puolison. Ei tarvitse olla, et ole hänelle mitään velkaa, eikä häntä tarvitse jalustalle sen takia nostaa.
Minulla on aivan samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Aluksi mieheni sisko oli todella mukava, mutta häiden jälkeen kaikki muuttui. Minut haukuttiin maasta taivaaseen asioista joihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Yleensä olin suu auki ja kuuntelin, pelkäsin sanoa vastaan. Näin on jatkunut nyt 11 vuoden ajan, mutta joskus kun mittani täyttyy niin sanon. Viimeksi sanoin suorat sanat kun mieheni oli lähdössä pikälle ulkomaan komennukselle ja haukkumista tuli tuutin täydeltä: "miten olen tullut hänen ja veljen väliin" ja minä puhun paskaa hänestä"-tyyliin. Sanoin tyynesti että minulla on tällä hetkellä muutakin ajateltavaa kuin tapella sinun kanssa. Elämä on liian lyhyt siihen. Ja lopetin puhelun.
Edelleen kin haukkumisia tulee. Lapsieni syntymäpäivät on sabotoitu joko paastoamalla tai on liian väsynyt. Kakku on ollut pahaa- täytyy lähteä oksentamaan; ja näin minulle on sanottu. Yleensä hän istuu tuppisuuna tai sitten valittaa kaikesta. Sipistään toisessa huoneessa ja ei edes seurustella muiden vieraiden kanssa.
Haukkuja tulee vähän väliä ja käytös on muutenkin ala-arvoista välillä. Miehelleni olen yrittänyt puhua,mutta hän vain sanoo, että mitä sinä siitä piittaat. Jaa, miksi? Yleensä hän ottaa yhteyttä kun täytyy tehdä jotain, muutoin olen ilmaa hänelle ja eivät käy kylässä.
Olen tullut siihen tulokseen, että lakkaan välittämästä. En soita enkä kysele turhia. Kummipojan syntymäpäiville mennään hymyillen. Minulla on ystäviä joiden kanssa voin purkaa sydäntäni ja jotka tuntevat minut.
Olen siinä pisteessä että huvittuneena kuuntelen hänen puheita, eivät ne enää minua liikuta. Ja kuitenkin minuun sattuu ja luultavasti arvet jää aina minuun, koska kaikkea en ole edes pystynyt sanoman miehelleni, miten hän on kohdellut minua.
Mutta onneksi on ystäviä!!!!