En tiedä onko aihetta ruodittu täällä jo, mutta jos ei, niin ruoditaan nyt. Edellinen 4D-dokumentti, oikea masentavuuden huippu. Joku lääkäri oli sitä mieltä, että pysyvä painonpudotus oikeasti lihavasta normaalipainoiseksi on käytännössä mahdotonta ilman leikkaushoitoa. Joku toinen taas esitti, että joku tyyliin 98% laihtuneista lihoo ajan kanssa takaisin vähintään (!) aloituslukemiin.
Loputon halu ruokaan johtuu geeneistä, jotka vaikuttavat leptiinin tuotantoon. Geenit eivät siis lihota, mutta houkuttelevat syömään niin että lihoo. Itsensä sairaalloisen lihavaksi päästänyt ihminen on tuhonnut aivojensa dopamiini(=mielihyvähormoni)järjestelmää niin, ettei hän saa enää voi saada tyydystä kuten muut vaan joutuu hankkimaan tavallista enemmän mielihyvän aiheuttajaa (yleensä ruoka).
Nyt sitten sairaalloisen lihavana ja laihdutuspäätäksen ja -aloitteenkin tehneenä mietin, mitä minun pitää tehdä toisin kuin niiden 98%:n ja kaikkien epäonnistuneiden, jotta minä onnistun? Mikä se on se ratkaiseva ero, miten saan itsestäni tilastopoikkeaman?
Ainoa valonpilkahdus dokumentissa oli se, että dopamiinineritystä voidaan hetkellisesti lisätä ruoan lisäksi myös muilla mielihyvän aiheuttajilla (esim. taide, liikunta, seksi), eli ruoan voi ainakin yrittää korvata muulla mieleisellä, ja että LIIKUNTA KORJAA DOPAMIINIJÄRJESTELMÄSSÄ YLENSYÖNNIN VUOKSI SYNTYNEITÄ MUUTOIN MELKO PYSYVIÄ VAURIOITA! Eli lenkille, lenkille ja lenkille?
Loputon halu ruokaan johtuu geeneistä, jotka vaikuttavat leptiinin tuotantoon. Geenit eivät siis lihota, mutta houkuttelevat syömään niin että lihoo. Itsensä sairaalloisen lihavaksi päästänyt ihminen on tuhonnut aivojensa dopamiini(=mielihyvähormoni)järjestelmää niin, ettei hän saa enää voi saada tyydystä kuten muut vaan joutuu hankkimaan tavallista enemmän mielihyvän aiheuttajaa (yleensä ruoka).
Nyt sitten sairaalloisen lihavana ja laihdutuspäätäksen ja -aloitteenkin tehneenä mietin, mitä minun pitää tehdä toisin kuin niiden 98%:n ja kaikkien epäonnistuneiden, jotta minä onnistun? Mikä se on se ratkaiseva ero, miten saan itsestäni tilastopoikkeaman?
Ainoa valonpilkahdus dokumentissa oli se, että dopamiinineritystä voidaan hetkellisesti lisätä ruoan lisäksi myös muilla mielihyvän aiheuttajilla (esim. taide, liikunta, seksi), eli ruoan voi ainakin yrittää korvata muulla mieleisellä, ja että LIIKUNTA KORJAA DOPAMIINIJÄRJESTELMÄSSÄ YLENSYÖNNIN VUOKSI SYNTYNEITÄ MUUTOIN MELKO PYSYVIÄ VAURIOITA! Eli lenkille, lenkille ja lenkille?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin katsoin kyseisien dokumentin ja olen itsekkin todella ylipainoinen, mutta paino reilusti alle 200 kilon tällä hetkellä.
Kärsin ahmimishhäiriöstä, minä taas en usko geenijuttuihin ym.
Aloitin laihduttamisen dokumentin jälkeen, mutta ahmiminen vaanii koko ajan taka-alalla.
Olen miettinyt leikkaushoitoa, mutta sitä ei tehdä kovinkaan usein ahmijoille.
Tsemppiä sinulle. Jos haluat kirjoita minulle os..
[email protected]
jäsenhakemuksen,tule lisäksi mukavaan joukkoomme!
T. apusetiffi
Sanoit ettet usko geenijuttuihin. En minäkään usko että geenit itsessään ketään lihottavat vaan elämäntavat, mutta jotta osaisi tehdä asialle jotain niin on hyvä tietää mitä sen taustalla on. Ja se nyt kyllä on todistettu fakta, että geeneillä on vaikutusta siihen miten ihminen suhtautuu ravintoon (juuri tämän leptiini-nimisen aineen kautta) ja miten rasvavarastot muodostuvat.
Voi kun keksisivät sellaisen leptiinipillerin. Muutoshan minun on edelleen tehtävä itse, mutta jos leptiinin puute on se joka tekee siitä minulle (ja muille hyvin lihaville) muuta väestöä paljon vaikeampaa, niin...
Saatanpa meilillä heittääkin, näin pitkässä projektissa voisi olla hyötyä jostakusta joka käy samaa taistelua!
Tuossa voi hyvinkin olla perää, että kun kun sopivaan suuntaan menee elämäntavat niin syömisestä tulee se pääasiallinen mielihyvän lähde. Ruokaahan on nykyään saatavilla yllin kyllin, ja lisäksi kaikkea ihan oikeasti todella herkullisen makuista :)
Itsellä oli myös jonkinasteisia ongelmia laihduttelun alkuvaiheessa päästä eroon siitä hyvänmakuisten ruokien syömisen tuottamasta mielihyvästä (ja nyt jos joku väittää, että ei saa minkäänlaista nautintoa mistään ruoka-aineesta niin en muuten usko ;), mutta kun sai sinniteltyä vähän aikaa ja tulosta alkoi näkymään, niin se onnistumisen tunne ylitti kevyesti syömisen ensisijaisena mielihyvän tuottajana.
Oikeastaan koko homma pääsi siitä eteenpäin rullaamaan omalla painollaan, jaksoi paremmin tehdä kaikkea -> hyvä mieli, sai positiivisia kommentteja tutuilta & tuntemattomilta -> hyvä mieli, peilikuvakin näytti omaan silmään paremmalta -> hyvä mieli ... nyt viime aikoina myös kuntoilusta innostuminen on tuonut paljon hyvää fiilistä.
Vaihtoehtoisia mielialan kohottajia siis on, ja usein syömistä parempia - se kun vaikuttaa jossain vaiheessa monelle meistä kuin alkoholi, eli ensin tuntuu kivalta mutta laskuhumalavaiheessa alkaa jo vähän kaduttamaan ja seuraavana päivänä voi olla sekä fyysinen että moraalinen krapula :D ... ongelma lienee enimmäkseen siinä, että totutuista tavoista on niin pirun vaikea päästää irti.
Laihdutin joitain vuosia sitten yli 30 kg. Uskoin, että opin hankkimaan sen tarvitsemani mielihyvän liikunnasta ja musiikista, ne olivat minun henkireikiäni. Olin jo ihan varma että muutos oli pysyvä, olihan se toiminut jo pari vuotta... ja kuinkas sitten kävikään, lihoin 40 kg.
Eli nyt pitäisi enää keksiä, miten saisi ne muut mielihyvänlähteet toimivaan pysyvästi ruoan sijasta!