Tässä taustaa: Pari seurustellut 1,5 vuotta. Saman katon alla kohta vuosi. Eka vuosi meni hienosti, viimeinen puoli vuotta ollut tiheämpään riitelyä enimmäkseen kotitöistä. Ei siis tietääkseni kolmatta osapuolta yms. muuta ongelmaa.
Aikojen alussa sovittu lasten hankkimisesta.
1,5 kk sitten mies näytti vihreää valoa, ja nyt sitten, yhden kuukauden "yrittämisen" jälkeen hän löikin jarrut päälle. Eli ainakin kuukauden tauko lasten "hankintaan", kuulemma riidat häiritsee häntä eikä hän ole aika ajoin onnellinen. Nainen onneton riitojen jälkeen mutta silti unohtaa ne aika pian ja luottaa tulevaisuuteen ja suhteeseen eikä pidä riitoja niin raskaina kuten mies tuntuu pitävän. Ei ole väkivaltaa ollut.
Ongelmana siis tämä: Miten minä naisena pääsen tämän yli vai tarvitseeko päästäkään?
Ensinnäkin A) pidän tätä hänen yksipuolista päätöstä epäreiluna B) mielestäni hän ei enää luota suhteeseen C) en välttämättä pysty jatkamaan tätä suhdetta enää montaa kuukautta koska tämä lapsiasia on mulle erittäin tärkeä ja biologinen kello tikittää jo rankasti.
Kertokaa siis mielipiteenne asiasta... Aika ajoin tuntuu siltä, että pystyn pistämään jäitä hattuun vielä hetkeksi, mutta sitten tulee myös hetkiä jolloin koen tämän niin raskaana, että vain ero tuntuu oikealta ratkaisulta.
Jos hän kuukauden kuluttua näyttääkin vihreää valoa niin silloin voin vielä asian sulattaa mutta mulla ei vain ole pokkaa pidempään tätä tilannetta sietää...!!
Minusta sekin on epäreilua ja henkisesti raskasta, että kuukauden yrityksen jälkeen tehdään tällainen käännös.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä teen ja mikä tässä olisi oikein??
T.Syntyjä syviä miettivä nainen
Aikojen alussa sovittu lasten hankkimisesta.
1,5 kk sitten mies näytti vihreää valoa, ja nyt sitten, yhden kuukauden "yrittämisen" jälkeen hän löikin jarrut päälle. Eli ainakin kuukauden tauko lasten "hankintaan", kuulemma riidat häiritsee häntä eikä hän ole aika ajoin onnellinen. Nainen onneton riitojen jälkeen mutta silti unohtaa ne aika pian ja luottaa tulevaisuuteen ja suhteeseen eikä pidä riitoja niin raskaina kuten mies tuntuu pitävän. Ei ole väkivaltaa ollut.
Ongelmana siis tämä: Miten minä naisena pääsen tämän yli vai tarvitseeko päästäkään?
Ensinnäkin A) pidän tätä hänen yksipuolista päätöstä epäreiluna B) mielestäni hän ei enää luota suhteeseen C) en välttämättä pysty jatkamaan tätä suhdetta enää montaa kuukautta koska tämä lapsiasia on mulle erittäin tärkeä ja biologinen kello tikittää jo rankasti.
Kertokaa siis mielipiteenne asiasta... Aika ajoin tuntuu siltä, että pystyn pistämään jäitä hattuun vielä hetkeksi, mutta sitten tulee myös hetkiä jolloin koen tämän niin raskaana, että vain ero tuntuu oikealta ratkaisulta.
Jos hän kuukauden kuluttua näyttääkin vihreää valoa niin silloin voin vielä asian sulattaa mutta mulla ei vain ole pokkaa pidempään tätä tilannetta sietää...!!
Minusta sekin on epäreilua ja henkisesti raskasta, että kuukauden yrityksen jälkeen tehdään tällainen käännös.
Kertokaa hyvät ihmiset mitä teen ja mikä tässä olisi oikein??
T.Syntyjä syviä miettivä nainen
Vastaukset 15
Vanhimmat
1.5 vuotta yhdessä ja pitäis tehdä lapsi?
Ja viimeinen puolivuotta riidelty.... yhteen muutettu puolen vuoden tuttavuuden jälkeen....
Sulla on vissiin oikeasti aika loppumassa? Vai mistä tämä hoppu? Mä oon 42, ja jo laskenut montako munasolua multa enää tulee... olen menettänyt toivoni jo siitä, että minusta äiti koskaan tulisi - entä sinä?
Huh huh... taitaisin minäkin pelästyä - kaikesta huolimatta. Mies ei ole valmis isäksi.
Ne jotka ovat mielestään valmiita vanhemmiksi ovat sitä vähemmän, kuin ne jotka ovat asiasta epävarmoja.
moinen epäloogisuus perustuu?
Selvittäkää suhteenne ongelmat ennen lapsien hankkimista.
koska ongelmia tulee vielä enemmän ja elämä vaikeammaksi sen jälkeen. Mies on aivan oikeassa, ei tuollaiseen tilanteeseen lapsia kannata hankkia.
Minua ihmetyttää se, kuinka moni tuntuu olevan noista riidoista huolissaan. Siis eikö ne nyt kuulu aika normaalisti myös parisuhteeseen? Onko täällä noin herkkänahkaista porukkaa että riidat kaatavat parisuhteen?
Siinähän se rakkaus vasta punnitaan.
Ja jos itse teen sen mukaan eropäätöksen, että mies on joo-ei-mies, niin onhan se nyt kumma että toinen meistä saa käyttäytyä miten vaan mutta minun pitäisi sietää vaan tällaista kohtelua...? Jos jotain lupaa niin se on myös pidettävä. Luottohan tässä muuten menee lupauksiinkin.
Riitojen kautta tulee monesti ihan uusia näkökantoja ja tutustuu toisen luonteeseen. Ei se seesteisyys kyllä takaa parisuhteeseen sen enempää sanon minä. Tietenkin voi miettiä sitä onko jotkut riidat ns. turhia ja liian toistuvia.
Punnitse ihan omasta puolestasi vaan, mutta ei ole mitään järkeä tehdä lasta riitaisaan suhteeseen, ei se sitä ainakaan paranna. Kyllähän parisuhteissa riitoja silloin tällöin on, mutta jos viimeiset 1/2 vuotta on riidelty, ei se hyvä pohja perheenlisäykselle ole.
Satunnainen riitely nyt vaan kuuluu keskivertosuhteen arkeen. On kuitenkin vissi ero, mistä riidellään ja miten.
Miten ihmeessä aikojen alussa on jo voitu sopia lasten hankinnasta? Periaatteellisella tasolla asiasta on varmaan voitu keskustella, mutta sopiminen lienee AP:n oman mielikuvituksen tuotosta.
Minä en missään tapauksessa tuossa tilanteessa tekisi lapsia. Sittenhän niitä riidan aiheita, eli kotitöitä vasta onkin. Etttei kävisi niin, että AP haluaa lapsen hinnalla millä hyvänsä. Arki muuttuu pikapuoliin sietämättömäksi ja seuraa ero.
Mahtaisiko se muuten edes olla AP:lle ongelma? Sitten ei olisi enää kiirettä lapsen tekoon ja voisi keskittyä sopivan parisuhteen luomiseen jonkun muun kanssa ilman kiirettä.
Kuulostaa melko reilulta, jos vaihtoehdot ovat sinulle nuo kaksi, niin valtikaa ero.
Teillä on siis riitaisa suhde, usein kinaatte kotitöistä?
Lapsi tuohon tilanteeseen takaa sinulle varmaan yksinhuoltajan aseman, nimittäin lapsen saanti on yksi parisuhteen koitinkivistä, se ei paranna jo valmiiksi huonoa suhdetta, mutta kaataa sen helpolla.
Pistäkää suhteenne ensin kuntoon ja asukaa yhdessä vielä toinenkin vuosi, ihan vaan nähdäksenne, että saatteko homman pelittämään, vai ette, huonoon suhteeseen ei kannata lasta tehdä.
Muutenkin mikä ihmeen kiire teillä on?
"Jos hän kuukauden kuluttua näyttääkin vihreää valoa niin silloin voin vielä asian sulattaa mutta mulla ei vain ole pokkaa pidempään tätä tilannetta sietää...!!"
Aattelit sit ihan koko kuukauden sietää että mies vois harkita elämän yhtä aika tärkeintä päätöstä...
Ei lapsien teosta voi sopia muuta kuin että molemmat haluaa tai ei halua mutta toi kellokorttipainostus vaatimus sais mut kyllä pistämää jarru päälle kunnes tuntuu siltä että vois palata asiaan...
Jos nainen alkaa kiristää lapsenteolla suhteen jatkamisen edellytyksenä niin kyllä se vie tavoitteta edemmäs välittömästi.
Lapsia nyt oikea mies ei vaan tee naisen painostuksen alla... jos kun hänellä on tahtoa vastata omalta osaltaan lapsesta myös syntymän jälkeen... tai sitten on vietävissä kuin pässi narussa...
Ihmettelen kyllä naisia jotka kuvittelevat että lasten hankkiminen ei olisi aito yhteinen päätös miehen ja naisen välillä... ei naisen yksipuolinen päätös...
Naisilla voi olla joskus outo käsitys siitä että mies ei saisi itse tehdä päätöstä lasten hankkimisesta ilman painostusta...
Kyllä huomaa että täällä ukot jyrää. Selvästi tässä meidän tapauksessa ei nähdä kuin miesraukan osa. Haloo??
Ette te miehet juuri ymmärrä sitä, että kun aika on niin aika on, en aio ottaa sitä riskiä, että joku mies alkaakin miettiä asiaa seuraavan vuoden esimerkiksi. Kyllähän te miehet voittekin sitä asiaa harkita vaikka 50 -vuotiaaksi asti joten pikkuisen voisitte miettiä sitä naisen kohtaloa asiassa...
Ja edelleen noista riidoista. Eli suurin osa näkee nekin vain negatiivisena, vaikka väittääkin toista. On pareja, jotka selvästi kuvittelee että kun tässä on vain seesteistä ja sopuisaa niin voi - tässähän on paratiisi. Mutta milloin te oikein voitte purkautua ja olla oma itsenne jos pitää kaikki asiat padota? Ettei vaan kävis niin että se ero tuleekin sitten kuin seinän takaa, kun tulva ryöpsähtää padosta yli?? Ja silloin siinä ei enää sovittelut ja keskustelut auta yhtään mitään.
Tekopyhää sanon minä. Veikkaisin että monella samanlaisia riitoja päällä kuitenkin vaikka niin toista annetaan ymmärtää. Tai sitten se nainen on siellä hellan ääressä 24/7...!
"Aattelit sit ihan koko kuukauden sietää että mies vois harkita elämän yhtä aika tärkeintä päätöstä..." "Ihmettelen kyllä naisia jotka kuvittelevat että lasten hankkiminen ei olisi aito yhteinen päätös miehen ja naisen välillä... ei naisen yksipuolinen päätös..."
Niinhän se mieskin jopa puolitoista kuukautta jaksoi lapsen tekopäätöstä pitää yllä, että silmä silmästä. Pitää miehelläkin olla munaa jos kerran YHDESSÄ asiasta sovitaan, toisin kuin muut asiasta tietämättömät väittää. Eipä vaikuta minunkaan mies vakaalta tyypiltä isäksi jos mieli muuttuu päivittäin, häh?
Ja "aikojen alussa ollaan sovittu" tarkoittaa sitä, että olen varmistanut suhteen alussa, että mies on lapsirakas ja niitä joku päivä haluaa. Se siitä.
"Jos nainen alkaa kiristää lapsenteolla suhteen jatkamisen edellytyksenä niin kyllä se vie tavoitteta edemmäs välittömästi."
Eipä varmaan viekään. Mutta kysynkin miten olisi jos SINÄ olisit se nainen? Oletko miettinyt roolin vaihdosta?? Eli kyllä miehelläkin aika suuri VALTA on tilanteessa jos YKSIN päättää että en haluakaan antaa sulle siemeniä, vai mitä? Eikö?
Ja loppukaneettina tähän vielä sanoisin:
Ilmeisesti minun olisi pitänyt olla ovela, epäreilu ja omaa napaa ajatteleva jo kauan sitten, eli tehdä mieheltä kysymättä hänen avustuksellaan lapsi.(eli jo aiemmissa suhteissa...) Kuten hienosti jo asiasta vinkattiin.
Mutta yllätys yllätys, olen ollut reilu ja ajatellut myös lapsen tulevaisuutta niissä tilanteissa. Joten kyllä sitä vastuuntuntoa täältäkin löytyy vaikka kirjottajat eivät sitä tietenkään uskokaan. Terveisin lapseton
Sanoit että huomaa että täällä miehet jyrää. Täytyy myöntää että olen naisena hyvinkin samaa mieltä monen täällä kommentoineen miehen kanssa.
Ymmärrän erittäin hyvin sen, että haluat lapsen. Niin minäkin haluan. Välillä toive lapsesta kasvaa niin suureksi että itken itseni uneen onnettomana kun ei ole lasta eikä elämäntilanne sellainen että lasta olisi edes mahdollista saadakaan. Tiedän siis erittäin hyvin miltä tuntuu kun biologinen kello tikittää eikä toive tunnu toteutuvan vaikka miten sitä haluaa. Toive lapsesta ei oikeuta kuitenkaan toisen ihmisen painostamiseen tai kiristämiseen olipa tilanne mikä tahansa.
Kuulostaa siltä, että miehesi on harkinnut asiaa uudelleen eikä halua saada lasta riitojen keskelle. Kuten moni totesi, lapsi on aina suuri koetinkivi suhteelle. Sen jopa tällainen lapseton tietää. Miehesi toimii mielestäni vastuullisesti, hän halunnee laittaa suhteenne kuntoon ennen perheenlisäystä mikä mielestäni on ainoa oikea tapa selvittää tilanne. Ymmärrän että sinua harmittaa kun miehesi tavallaan otti takaisin lupauksensa saada lapsi kanssasi mutta tulevan lapsen kannalta on ensiarvoisen tärkeää että vanhempien suhde on kunnossa.
Päätös on teidän mutta mikäli rakastat miestäsi ja olet valmis panostamaan suhteeseenne niin älä aja häntä kauemmas asettamalla aikarajoja asialle jonka pitäisi olla kaunis ja yhteinen kokemus.
"Ette te miehet juuri ymmärrä sitä, että kun aika on niin aika on, en aio ottaa sitä riskiä, että joku mies alkaakin miettiä asiaa seuraavan vuoden esimerkiksi."
No riski siinä että tehdään lapsi ilman yhteistä päätöstä ei vie kovin pitkälle sen suhteen että jatkossa koettaisiin että homma hoidetaan yhdessä loppuun tapahtu mitä tapahtu elämässä. Kyllä mieskin tuntee loppupeleissä arjen koittaessa jos on asia ei oo yhteinen alusta pitäen.
"Ettei vaan kävis niin että se ero tuleekin sitten kuin seinän takaa, kun tulva ryöpsähtää padosta yli?? "
Ei se lapsen hankkiminen ilman yhteistä aito päätöstä sitä eromahdollisuutta ainakaan vähennä...
""Jos nainen alkaa kiristää lapsenteolla suhteen jatkamisen edellytyksenä niin kyllä se vie tavoitteta edemmäs välittömästi."
Eipä varmaan viekään. Mutta kysynkin miten olisi jos SINÄ olisit se nainen? Oletko miettinyt roolin vaihdosta?? Eli kyllä miehelläkin aika suuri VALTA on tilanteessa jos YKSIN päättää että en haluakaan antaa sulle siemeniä, vai mitä? Eikö? "
No jos haluat että mies taipuu tahtoosi ilman että itse on varma siitä että haluaako lapsen niin ok... en vaan tiedä kenen kannalta...
Jos mä olisin nainen mikä on aika hypoteettinen juttu, niin yrittäisin ymmärtää ja ratkoa niitä syitä miksi miehen tahto aidosti on "lykkääntynyt" tuskin ne arjen riitelyssä on... Tulos mikä saadaan aikaan kova kovaa vastaa asettelulla ei voi olla kovin varmalla pohjalla pitkällä juoksulla.
Siis ... tuskin ne todelliset syyt on jossain arjen riitelyissä... jos periaatteessa molemmat haluaa lapsia...
"Ja loppukaneettina tähän vielä sanoisin:
Ilmeisesti minun olisi pitänyt olla ovela, epäreilu ja omaa napaa ajatteleva jo kauan sitten, eli tehdä mieheltä kysymättä hänen avustuksellaan lapsi.(eli jo aiemmissa suhteissa...) Kuten hienosti jo asiasta vinkattiin. "
On tossa oveluudessa sekin riski että nainen jää ihmettelemään miksi se mies ei ota aitoa vastuuta perheestä ja unohtaa se mistä lähdettiin liikkeelle...
No toivon että saatte asian ratkaistua yhteisenä päätöksenä.
"Mutta yllätys yllätys, olen ollut reilu ja ajatellut myös lapsen tulevaisuutta niissä tilanteissa. Joten kyllä sitä vastuuntuntoa täältäkin löytyy vaikka kirjottajat eivät sitä tietenkään uskokaan."
Uskon että oot vastuutuntoinen ja ajattelet asiaa kaikkien kannalta. Tsempii luulisin että jos mies on aidosti hallunnut lasta sun kanssa tulevaisuudessa niin ei se halua oo mihinkään kadonnut arjen kiistoissa, ehkä molemmin puolista ymmärrystä hieman lisää voi auttaa ratkaisuun... eli voisi hyvä olla ottaa selvää mikä sun miehen todelliset syyt on jarrutteluun... tuskin ihan vaan päättämättömyys... liian helppo selitys...
Tsemppii sulle!
pyrkimisestä on vaikea, joten ymmärrän hyvin, että miehelläsi on herännyt kysymyksiä siitä, onko teidän kannattavaa yrittää saada niitä nyt. Parisuhteen on oltava hyvässä kunnossa, että se kestää lapsen syntymän ja erityisesti lapsen ensimmäisen vuoden, jolloin tapahtuu paljon eroja.
Minusta tuntuu, että miehesi ajattelee vastuullisesti tulevaisuutta, eikä halua lasta eroperheeseen. Mielestäni teidän pitäisi ensiksi yrittää ratkaista riitojenne syyt (hankkikaa vaikka siivooja) ja keskittyä suhteenne parantamiseen. Aikaa siinä todennäköisesti menee kyllä huomattavasti kauemmin kuin kuukausi.
Ymmärrän kyllä sinuakin, mutta haluatko oikeasti erota vain tuosta syystä ja etsiä uuden miehen, jonka kanssa tekisit lapsen/lapsia? Eikö siinä vasta aikaa kuluisi? Vai haluatko lapsen hinnalla millä hyvänsä, ilman että lapsen isä on läsnä hänen jokapäiväisessä elämässään?
lopeta pillerit ja ole sitten kauheen hämmästynyt, kun paukahdat paksuksi, niin ja muista pitää homma salassa riittävän pitkään, niin ei abortti onnistu.
Tuo tunnusti jälkeenpäin tehneensä juuri noin.