Sain eroni aikoihin erinimisiä masennuslääkkeitä, ja niillä kaikilla oli aivan hirveitä sivuvaikutuksia.
Elämä oli tarpeeksi raskasta muutenkin, ja sitten lääkäri vielä myrkytti tahallaan.
Kerroin kaikista sivuvaikutuksista, ja silti oli pakko syödä niitä myrkkyjä, jos vaikka sivuvaikutukset loppuisivat. Ne vain pahenivat mitä kauemman söin niitä.
Viimein "hoito" lopetettiin kyllästyneellä lauseella, "ei sinua voi auttaa!"
Vaivat ja masennuskin loppuivat siihen.
Herää kysymys, moniko näitä myrkkyjä syö turhaan, ettei katsota kieltäytyneen hoidosta?
Kertokaa, jos teillä on kokemuksia?
Elämä oli tarpeeksi raskasta muutenkin, ja sitten lääkäri vielä myrkytti tahallaan.
Kerroin kaikista sivuvaikutuksista, ja silti oli pakko syödä niitä myrkkyjä, jos vaikka sivuvaikutukset loppuisivat. Ne vain pahenivat mitä kauemman söin niitä.
Viimein "hoito" lopetettiin kyllästyneellä lauseella, "ei sinua voi auttaa!"
Vaivat ja masennuskin loppuivat siihen.
Herää kysymys, moniko näitä myrkkyjä syö turhaan, ettei katsota kieltäytyneen hoidosta?
Kertokaa, jos teillä on kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kukaan ei varmasti pakottanut sinua ottamaan lääkkeitä ellet ollut pakkohoidossa. Joitakin lääkkeet auttavat, joitakin eivät, asenteellakin on merkitystä.
>
Olitko siis masentunut, vai minkä vuoksi menit lääkäriin joka sinulle ko. lääkkeitä määräsi ?
>
Ymmärrän että lääkäri koetaan aikamoiseksi auktoriteetiksi... mutta ei sinun silti ole pakko lääkkeitä syödä.
>
Mutta sehän on hyvä asia.
>
Mutta oidostahan saa kieltäytyä, ei se ole "laitonta".
Lääkehoidosta kieltäytyminen voi kyllä estää muunkinlaisen avun saamisen. Jos käy kunnallisella puolella, uskon että terveyskeskuslääkäri/psykologi tai psykiatri voi sanoa, että jos ei hoito kelpaa, niin tuossa on ovi.
En ole itse käyttänyt masennuslääkkeitä, mutta näistä uusista "onnellisuuspillereistä" kirjoitellaan lehdissä kuinka ne ovat hyviä ja tehokkaita ja niitä käyttävät "kaikki". Yksi läheinen alkoi käyttää niitä ja yllätyin kovasti, kun niissä osoittautui olevan tosi ikäviä sivuvaikutuksia (unihäiriöt, lipidon katoaminen täysin, voimakas hikoilu, rytmihäiriöt jne.). Jostain syystä se puoli unohtuu lehtikirjoittelussa ja lääkärin vastaanotolla...
Noin juuri minua uhkailtiin. Annettiin ymmärtää, että en saa muutakaan kunnallista apua jos kieltäydyn hoidosta.
Olin masentunut ja halusin hoitoa, mutta minulle määrätyt lääkkeet eivät sopineet alkuunkaan, vaikka söin niitä väkisin määrätyn minimiajan, missä sivuvaikutusten olisi pitänyt poistua, ja lääkkeen tehota.
Tuolloin ei ollut rahaa virtaa eikä rahaa mennä yksityiselle lääkärille. En edes katsonut sitä tarpeelliseksi, koska olinhan jo korkea-arvoisen lääkärin hoidossa. Sama lääkäri se olisi kai ollut siellä yksityispuolellakin.
Hän oli niin varma, että "tämä lääke sopii ja auttaa", ttä miten minä olisin osannut sitä epäillä? Piti vain syödä riittävän kauan...
On hyvä, jos ketään muuta ei ole psykiatri pelotellut.
Olin ihan tyytyväinen kun sain lopettaa hoidon, sillä kaikki lääkkeet tuli kokeilluksi. Eivät vain auttaneet.
Olo parani huomattavasti kuurien jälkeen.
Ehkä ne jollekin sopivat, mutta minulle eivät tosiaankaan!
Halusinkin varoittaa muita mahdollisista seurauksista.
Jos on tullut raskaasti petetyksi, se asia ei pillereillä muutu miksikään!
On olemassa erilaisia hoitolinjoja, joku valitsee
lääkkeet, toinen keskustelun tai taiteentekemisen... Keinoja on monia.
Monesti avioeron yhteydessä on kysymys surureaktiosta - lääkärit ei sitä vaan aina ymmärrä; resepti käteen ja siinä kaikki.
Kyllä Suomessa voi päättää ottaako annetun hoidon vastaan. Sitäpaitsi voi aina mennä toiselle tai kolmennelle tai neljännelle lääkärelle saadakseen ns. "second opinion`in".
Ei siitä mitään seurauksia ole jos ei syö määrättyä lääkettä...
Ja laitahan viestisi tänne palstalle http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&subcat=708 saat varmasti enemmänkin komenntia.
Kyllä masennulääkkeillä on niin paljopn sivareita ettei kyllä apu niistä löydy. tietty otta aikansa ennenkuin vaikutus alkaa. mielestäni lievä rauhoittava on paikallan kun ajatukset ahdistaa, kun kuitenkin muistetaan riippuvuus vaara, että kuitankin saa nukuttua niin ne on ok, itte aina kin syös huoletta että kestää tätä yksinaisyyttä
No joo, en ole lääkäri mutta sen verran ymmärsin kun eron aikoihin olin ns. masentunut, ettei kyse ole mielen sairaudesta vaan normaalista reaktiosta silloin kun elämä heittää täysillä häränpyllyä eikä itse hallitse tilannetta eikä voi tehdä mitään. Tunteita kun ei voi komennella.
Olisin tarvinnut vain hieman pidemmän loman. Tai jotain. Töissä uppouduin töihin turhankin intensiivisesti. Otin kaiken henkilökohtaisesti ja hoidin työasioita kuin omiani. MIelelläni tein ylitöitäkin. Kannoin töitä kotiinkin, mutta siellä niitä ei tullut tehtyä. Kotioven avattuani kaikki paska kaatui päälle ja vetäydyin apeaan kuoreen. Olin äitinä huono. Hoidin lapset, mutta paremminkin olisi voinut. Töissä en muistanut kotiasioita enkä ongelmia ja kotona taas en muistanut että on olemassa jotain (työ) josta saan nautintoa ja positiivista palautetta. Mutta koska koti oli se mikän ahdisti, en enää aamuisin aina päässyt töihin. Vaikka siis töissä mieli olisi kohonnut.
Työpaikka lekuri sitten kirjuutti niitä lääkkeitä vaikka yritin selittää etten halua keinotekoisesti pyörittää tätä elämää. Haluaisin setviä päästäni eron aiheuttamat asiat syrjään, jotta voisin nauttia taas jatkaa elämää. Tiesin tai olin ajatellut että vuosi pari voi mennä, mutta muutamassa kuukaudessa pääsisi kriittisimmän yli. Kunhan saisi mahdollisuuden märehtiä se paska loppuun.
Kieltäydyi syömästä lääkkeitä. Päätin että minähän jaksan ilmankin. Kotona oli kamala tsemppaaminen että pääsen töihin ja niin melkein aina pääsinkin. Otin sitten kesälomat kevättalvella ja se auttoi. En tehnyt päivisin juuri mitään. Paljon vaan makasin, ja kun lapset tuli koulusta tein heille ruuat ja ilta meni sitten heidän kanssaan. Jotenkin siihen makaamiseen ja asioiden märehtimiseen turtui. Loman jälkeen pääsin paremmin töihin ja kun aikaa tosiaan kului ei se kotikaan enää niin ahdistanut kun alkoi tottua siihen uuteen elämän kuvioonkin. Sain sen verran voimia että hankin meille uuden asunnon. Pois vanhoista kulisseista. Ne vain muistutti jatkuvasti millaista lietettä elämä joskus oli ollut.
Uudessa asunnossa mielikin sitten piristyi ja siitä se ryhdistäytyminen sai lisäpontta. Olen todella ylpeä etten lääkkeisiin kajonnut, ja sen sille lekurille sitten sanoinkin. Ehkä kaikki olisi mennyt nopeammin ohi, tai ehkä lääkkeillä olisi ollut pahempia sivuvaikutuksia. Mene ja tiedä. Lopputulos että selvisin reilu vuodessa. Jopa lasten mielestä olen nykyään paljon kivempi kuin avioliiton aikoina. Iloisempi ja naurankin kuulema.
Tsemppiä sinullekin ja vahvaa tahtoa nousta suosta. Siitä se lähtee.