Olin 17 vuotta naimisissa todella ihanan naisen kanssa jota suorastaan jumaloin. Käytökseni häntä kohtaan ei todella ollut aina sen mukaista vaan välillä jopa törkeää kohtelua. Tiedän että tein väärin ja olin epäoikeudenmukainen häntä kohtaan. Silti rakastin häntä mielettömästi.
Nyt olemme eronneet ja hänellä on uusi miesystävä jota en voi sietää vaikka en ole edes koskaan tavannut. En tiedä ärsyttääkö minua heidän ikäero, mies on huomattavasti nuorempi kun ex-vaimoni. Vai ärsyttääkö se että tyttäreni mielestä mies on ihan mukava. Poikani on neutraali häntä kohtaan.
Olen yrittänyt kaikkeni ettei heidän suhteensa kantaisi hedelmää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tiedän törkeää toimintaa, en kiistä sitä.
Ongelmani on se että en osaa päästää ex-vaimostani irti vaikka kuinka yritän. On jopa vaikeaa olla lasten kanssa tekemisissä koska he ovat osa häntä. Toivon koko ajan että tapahtuisi jotain joka toisi hänet takaisin. Ex-vaimoni on todennut että hän voi olla minulle yhä se paras ystävä, siis pelkkä ystävä. Hän olisi kyllä ihana ystävä, mutta minua koskee mielettömästi aina kun olen häntä tavannut tietäen että hän taas menee toisen luo.
Minua on todella alkanut viime aikoina pelottamaan se tosiasia että elämänhaluni on hiipumassa, viha alkaa nostaa päätään. On täysi työ pitää itsensä kurissa jottei tee mitään hölmöä.
Hullua on se että yhä edelleen rakastan entistä vaimoani mielettömästi.
Toivon vain että löytäisin jonkin ratkaisun tähän kaikkeen.
Nyt olemme eronneet ja hänellä on uusi miesystävä jota en voi sietää vaikka en ole edes koskaan tavannut. En tiedä ärsyttääkö minua heidän ikäero, mies on huomattavasti nuorempi kun ex-vaimoni. Vai ärsyttääkö se että tyttäreni mielestä mies on ihan mukava. Poikani on neutraali häntä kohtaan.
Olen yrittänyt kaikkeni ettei heidän suhteensa kantaisi hedelmää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tiedän törkeää toimintaa, en kiistä sitä.
Ongelmani on se että en osaa päästää ex-vaimostani irti vaikka kuinka yritän. On jopa vaikeaa olla lasten kanssa tekemisissä koska he ovat osa häntä. Toivon koko ajan että tapahtuisi jotain joka toisi hänet takaisin. Ex-vaimoni on todennut että hän voi olla minulle yhä se paras ystävä, siis pelkkä ystävä. Hän olisi kyllä ihana ystävä, mutta minua koskee mielettömästi aina kun olen häntä tavannut tietäen että hän taas menee toisen luo.
Minua on todella alkanut viime aikoina pelottamaan se tosiasia että elämänhaluni on hiipumassa, viha alkaa nostaa päätään. On täysi työ pitää itsensä kurissa jottei tee mitään hölmöä.
Hullua on se että yhä edelleen rakastan entistä vaimoani mielettömästi.
Toivon vain että löytäisin jonkin ratkaisun tähän kaikkeen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ennenkuin saat pienessä päässäsi sen viimeisen naks ja poks idean.
Hei!
On aivan luonnollista surra eroa. Pitää antaa itselleen aikaa toipua. Kannattaisi tavallaan hoivata itseään vaikeina aikoina, mitä se sitten voisikaan olla?
Olisi hyvä myös muistaa, että emme kukaan omista ketään täällä maan päällä. Ero voi tulla monestakin eri syystä.
Siksi se olisi paras hyväksyä tapahtunut ja yrittää ajatella ihan omaa elämää tästä eteenpäin. Tehdä kaikenlaisia mukavia asioita ja vaikka hieman haaveillakin tulevista hyvistä asioista.
Ennenkaikkea pitää muistaa, että oma, kanties ihana uudenlainen elämä on kuitenkin edessä odottamassa ja voit itse olla luomassa sitä, minkälaisesta pitäisit?
Kirjoitit pahasta olostasi myös, vaikeudesta hyväksyä tilannetta. Olisi varmasti hyvä käydä jonkun kanssa läpi asiaa, jotta pääsisit itse nopeimmin läpi tämän elämän vaiheen. Voisitko jutella vaikkapa perheneuvojalle? Tai psykiatrille/psykologille, heillä olisi paras asiantuntemus.
Kun osasit kirjoittaa tänne, välitä itsestäsi ja lapsistasi myös niin paljon, jotta hoidat asiaa eteenpäin.
Mene siis juttelemaan jonnekin, että olosi paranisi ja suhteesi perheesesi pysyisi
kunnossa ja ennenkaikkea sinä itse! Vointisi vaikuttaa monen ihmisen elämään, myös lastesi, jotka yrittävät kasvaa eron jälkeen hyvinvoiviksi aikuisiksi.
Puhumalla opit ymmärtämään myös omaa käytöstäsi ja havahdut varmasti ymmärtämään tunteitesi syitä.
Tsemppiä jatkossa! Rohkeutta. Aurinkoa!
Olisit kohdellut häntä paremmin naimisissa ollessanne, niin ehkä olisitte edelleen yhdessä. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja teidän suhteenne kesti sen 17 vuotta. Nyt parasta teille kummallekin on, että sinä hankit sen elämän ja jätät hänet rauhaan! Mieti niitä syitä jotka johtivat teidän eroonne.
Täällä näköjään pörrää taas joku tuomiopäivän enkeli. On se kiva et sullakin on jotain sisältöä elämässä. Sinua varmasti ilahduttaa tieto, että nuo kommentit oikeasti sattuu.
Ensin pitää antaa itsensä rauhassa surra ja vihata, kunhan purkaa ahdistuksen johonkin "harmittomaan muotoon". Kun olet möyrinyt synkissä ajatuksissa mielestäsi jo riittävän kauan, ryhdistäydy, ja keskity asioihin joista pidät (ex-vaimoasi lukuunottamatta) ja joissa olet hyvä. Maiseman vaihtokaan ei tee pahaa. Kaikenlainen itsensä kehittäminen ja sen sorttinen piristää. Kiinalaisen sananlaskun mukaan, kun pitää vihreää oksaa sydämellä, laulava lintu kyllä tulee. Jos et millään muulla saa kammettua itseäsi siitä suosta, päätä vaikka muuttua niin vastustamattoman vetäväksi, että sydämesi särkenyt nainen ja tusina muita kiinnostuisi sinusta uudelleen. Minulle sellainen antoi voimaa ja nopeasti alkoi muutakin motivaatioita ilmaantua. Nyt en enää edes ottaisi sitä ihmiestä takaisin, vaikka luulen että ehkä jopa saisin. Ei se ruoho ole vihreämpää siellä aidan takana, kun kuherruskuukausi on loppusuoralla. Silti se vieläkin vaan sattuu, en kai muuten olisi tullut taas tänne särkyneiden sydänten hautausmaalle piehtaroimaan. Tää on vähän kuin sokea taluttaisi rampaa.
vieläkään selvinnyt. 25 vuotta yhdessä elin mieheni kanssa, jonka jälkeen hän "löysi" toisen. Virallista eroa ei ole kumpikaan hakenut. Mieleni tekisi sille naiselle tehdä jotain, mutta onneksi järki on vielä vienyt voiton. En silti ole lakannut rakastamasta, enkä pysty kuin pvän kerrallaan menemään. Psykiatrin juttusillakin olen ollut ja lääkitys edelleen päällä. Kun ajattelenkin muuttoa ja lasten koulun- kavereiden vaihtumista(mistä ovat tosi surullisia, kun mainitsenkin)ym. asioiden hoitoa, tulee niin tuskanen olo etten jaksa enää mitään tehdä.En löydä niitä voimia itsestäni ainakaan tällä hetkellä, että pystyisin niitä asioita hoitamaan.Vkon olin matkoilla, pois näistä ympyröistä, mutta tuska palasi kun tulin kotiin.Päässä risteilee ajatukset sellasta haipakkaa ettei perässä meinaa pysyä. Järki sanoo muuta, mutta keho ja mieli toimii "omia aikojaan". Jaksamista sinulle. Itsestäni en osaa sanoa milloin se vieteri katkeaa. Mahtaakohan se rakkaus koskaan kuolla(jos sitten helpottaisi)???
Opettele nöyryyttä käsitellä ongelmia sellaisena kun ne todellisuudessa ovat itseäsi säälimättä. Jos ei ole ihmistä kenen kanssa puhua, niin opettele kirjoittamaan kirjeitä vaimollesi joissa pyydät anteeksi vääriä tekojasi ja selität mistä ne ovat johtuneet, ehkä uskalluksen, puhumisen puutetta. Niitä kirjeitä ei tietenkään tarvitse lähettää eteenpäin vaan niiden tarkoitus on sinun puhdistaa mielesi ja selvittää itsellesi miksi olet ollut törkeä välttääksesi samaa enää toistumasta uudelleen. Virheistään oppii nöyryydellä ja anteeksipyytäminen ei oikeasti ole vaikeaa kuten ei anteeksiantaminenkaan jos toinen sen avoimin mielin esittää. Vaikka suhteenne ei enää palaisi, niin opettele päästämään irti ja ota ystävyys vastaan. Iloitse hänen puolestaan aidosti ehdota vaikka ottavasi lapset, että he pääsevät yhdessä jonnekin... sillä se on ainoa tie puhdistaa pääkoppasi ja alkaa tajuamaan, että vaikka sinä rakastat, niin se tunne on vääränlaisesti lukinnut sinut eikä sillä tavoin tule ikinä kasvattamaan hedelmää vaan kasvattaa katkeruutta jos jätät sellaisen pysyväksi tilaksi käsittelemättömäksi.
Kerron sen siksi, että minulta meni 20v päästää irti se päättyi toisen kuolemaan jonka jälkeen vasta tajusin, että olin takertunut tuhonnut oman elämäni vääränlaisiin toiveisiin, silti tiedän hänenkin sitä toivoneen ja kaivanneen rakkautemme oli suurta liian suurta. Älä jätä siis elämättä elämääsi olet sen arvoinen.