Naiset

PETOLLISIA

Ok, otsikossa on yleistys, mutta voi ku totta helvetissä naisille on niin tyypillisempää petollisuus ja ketkuus.

Juuri tapahtunut esimerkki ihan oikeasta elämästä:

Olen tapaillut erästä todella suloista tyttöä ja tuntui siltä, että olisi ollut säpinää ihan ekoista ja toisista treffeistä alkaen. Aina kun olemme tavanneet, tyttö oli itse suloisuus ja puheli mukavia, kuten esim. kuinka se tykkää viettää aikaa mun kanssa jne. Olin melko onnellinen, vaikka pikkuisen epäilytti, kun tyttö ei MELKEIN koskaan ottanut ensimmäisenä yhteyttä, mutta suostui lähes aina tapaamisiin. Meillä oli kaikkea paitsi seksiä.

No, meilläpä oli sovittu meno eräälle päivälle tiettyyn aikaan, mihin tyttö ei yksinkertaisesti ilmestynyt jättäen vastaamatta puheluihin ja viesteihin. Ihan noin vaan ykskaks. Jouduin menemään yksin aivan ymmälläni siitä, mitä on tapahtunut. Sen jälkeen huolestuin, että mahtoikohan sattua jotain (?!?!?!). Soitin vielä ja lähetin huolestuneen viestin. Ei vastausta.

No, jos olis oikeasti sattunut jotain, hän olis varmaan jo tähän mennessä kertonut siitä. Ei kai tässä voi olla sitten muuta kuin maailman vitullisimmat ja petollisimmat oharit.

Ja siis mä oon seurustellut ja tapaillut paljon ennenkin ja jatkuvasti törmännyt naisten kaksinaamaisuuteen. Ei tosin näin radikaalissa muodossa kuin nyt.

Huoh. En silti ole menettänyt uskoani siihen, että löydän itselleni vielä Hyvän Naisen! :)

So long.

7

1066

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opimme?

      Älä koskaan luota 100% naiseen, vaikka se olis kuinka sun oma vaimos! Mutta tuo sun tapaus ei ollut mikään uusi juttu, 2/3 tämän maan naisista harrastaa vastaavaa.

      • No ei nyt ihan kaikki naiset tollaista harrasta, minut ainakin on kasvatettu niin että ilmoitan aina jos en pääse tai jos olen vaikkapa myöhässä jostain syystä. Ja täytyy sanoa että aikas lapsellinen ihminen tekee noin, aikuinen osaa tarttua hankalaan asiaan esim vaikkapa kertoa ajoissa (ei siis 5min ennen treffejä) etten tule koska en ole kiinnostunut tms, ei normaalin tunne-älyn omaava ihminen toimi noin. Oliko neiti melko nuori?


    • juuri noin

      Nainen kyllä puhui paljon ja osoitti kiinnostusta, mutta loppujen lopuksi mikään ei tarkoittanut yhtään mitään. Yhteydenpito loppui kuin seinään. Miten naisella on pokkaa puhua toista ja tarkoittaa ihan jotain muuta? Ehkä olen itse tyhmä kun en tajua, mutta jos itse sanon jotain kaunista naiselle niin myös tarkoitan sitä. Tollasesta tulee vaan niin tyhjä olo ja kohta ei pysty oikein keneenkään luottamaan...

      • Nicole*

        Miehet on niin mukavia ja pitää yhteyttä. Kehuvat ja muutenkin ovat oikein puheliaita. Sitten ihan yks kaks ilman mitään selitystä kaikki muuttuukin ja hiljaa hiipuu pois... jos vaikka itse yritän jotain keskustelua saada aikaisiksi nii vastaillaan tyyliin yhdellä sanalla niin eipä semmonen houkuttele.
        Tollasesta tulee todellakin niin tyhjä ja turhautunut olo ja kun muutenkaan mun luottamus ei miehiä kohtaan ole niin suuren suurta...


    • Hanki hänet käsiisi ja PAKOTA hänet ymmärtämään tilanteesi. Vaadi suoraa vastausta suoriin kysymyksiin siinä ja nyt.

      • N40_

        Ikävää että sinulle kävi noin ja pahoitit mielesi. Täytyy vain todeta näinkin "vanhana", että kyllä miehet ovat aivan yhtä petollisia. Eli tasoissa ollaan molempien sukupuolten kesken.


    • samaa peliä pelataan

      Olen tehnyt noin ikävästi useille miehille. Syytä typerään käytökseeni en osaa oikein sanoa, tulee vaan kai joku "rimakammo" yhtäkkiä..ensin tuntuu, et tosi jees ja sit ne fiilikset loppuu ku seinään.

      Mutta osaa ne miehet ihan saman.

      Varmasti löydät itsellesi hyvän naisen joka uskaltaa sanoa mitä tuntee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3288
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1053
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      43
      966
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      835
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      73
      687
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      651
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      49
      643
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      575
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      46
      556
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      544
    Aihe