http://iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1426168
"Likaisimmat MM-kisat sitten 90-luvun alun"
Saksalainen dopingtutkija Werner Franke uskoo, että kaikista IAAF:n vakuutteluista huolimatta Osakan MM-kisoista tulee "likaisimmat sitten 90-luvun alun".
Kansainvälinen yleisurheiluliitto on kertonut tekevänsä Osakassa 1000 dopingtestiä, mutta Franken mukaan kisoissa testaamisesta ei ole antidopingtyön kannalta suurtakaan merkitystä.
- Jos urheilijoita ei ole testattu kuudesta kahteen viikkoa ennen kisoja, on paikan päällä testaaminen turhaa. Nykyään urheilijat käyttävät aineita, jotka näkyvät testeissä vain kahden päivän ajan. Kestävyyttä parantava epo-hormoni on levinnyt laajasti myös sprinttereiden ja hyppääjien harjoiteluun, Franke sanoo Eurosportin haastattelussa.
Franken mukaan harjoitteluaikana käytettynä epo mahdollistaa kovemmat harjoitustehot. Kilpailukaudella tähtiurheilijoilla on varaa käyttää "ylimenokaudendopingina" kallista, virtsasta valmistettua epoa.
Franken mukaan myös testosteronin käyttö on helppoa ilman kärähtämisen riskiä.
- Hormonilaastareiden ja voiteiden avulla voidaan testosteronin ja epitestosteronin suhdetta säädellä siten, ettei raja-arvo ylity, Franke sanoo.
Franke uskoo, että huijaaminen testitilanteessa on mahdollista ja mainitsee esimerkkinä Ateenan olympialaisissa diskatun unkarilaisen kiekonheittäjän Robert Fazekasin.
- IAAF:n dopingvalvonta on ollut ja on yhä tehotonta, Franke sanoo ja viittaa Helsingin MM-kisoihin, joissa kärähti vain yksi urheilija - intialainen naiskiekonheittäjä.
Eurosport-IS
IAAF ei halua douppareita kiinni
Ei testejä ennen kisoja
1
250
Vastaukset
- Pena IX
ei viime aikoina olekaan jäänyt kiinni. He ovat aina joitain b-tason urheilijoita. Pelkkää kosmetiikkaa IAAF:ltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713