Tätä ollaan odotettu... Että oopperataloon tulee yt-neuvottelut kun nämä herra iso herrat joutuvat sieltä kohta ulostettujen listalle. Mutta riviviulistit nauttivat edelleen näidenkin neuvottelujen jälkeen yli 3000 euron kuukausipalkkaa. Eihän nyt eliitin orkesterista voi antaa kenellekään kenkää.
Nyt se tapahtuu, eli oopperaa karsitaan
Luuviulun soittaja
8505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sanomisiaan...riviviulisti ei takuulla tienaa yli 3.000 eur/kk. Eikä solisti, eikä kuorolainen!
Solisteistakin (kuukausipalkkaisista) suurimmalla osalla palkka on alle 3.000 euroa, varsinkin aloittavilla. Kuorolaisen alkupalkka on n. 2200 eur/kk.
Olkoon vaikka mikä 2.200 EUR/kk mutta jos tämän suhteuttaisi taiteellisen oopperan kysynnän ja tarjonnan lakiin millä kaikki kevyenmusiikin freelance muusikot joutuvat elämään. Niin oopperatalon orkesterilta loppuisivat työt saman tien.
Tähän oopperataloon syydetään yli 2.000.000 EUR/viikossa veronmaksajien rahoja. Minkä takia jonkun pienen eliitin harrastusta pitää tukea verorahoista ?
Olisihan sekin aika kornia jos meillä olisi Helsingissä rocktalo jossa olisi iso viihdemusiikin rokkibändi ja muusikot nauttisivat yli 3.000 EUR kuukausipalkkaa. Kun yleisö joutuisi maksamaan saman hinnan sisään kuin oopperaan.
Taidemusiikki onkin aina jokaisen mielestä sitä mitä se on. Kun jonkun mielestä se on täyttä tekotaiteellistä paskaa ja toisen pikkurakkisäveltäjän mukaan se on hienoa taidemusiikkia. Johon vaikuttaa myös se että tämä pikkutakkisäveltäjä saa veronmaksajilta halutessaan 30.000 EUR apurahaa säveltäessään uutta oratorioa.
Taidemusiikin tarjoajien määrä on huomattavasti vähäisempi, eikä siinäkään kaikkea hyödynnetä.
Jos kukaan ei maksa sinulle humpansoitosta, se kertoo vain sen, ettei kukaan pidä jumputustasi minkään arvoisena, mutta ehkä jonkun toisen rämpyttelyä kuitenkin. Minkä takia epämusikaalisten soittajien ja rallattelijoiden (joita Suomi on väärällään) touhuista muka pitäisi maksaa?
löytyy rokmuusikoita, jotka ovat ovat hioneet ammattitaitonsa huippuunsa, ts. käyneet soittotunneilla nelivuotiaasta lähtien ja harjoittelevat vielä aikuisenakin päivittäin useita tunteja, osallistun mielelläni sellaisen rocktalon kustannuksiin. Kumma juttu vaan, että kun sellaisen ammattitaidon on hankkinut, ei yksitoikkoinen rytmin paukuttaminen, 2 minsan simppelit biisit ja kolmen soinnun säestys enää kiinnosta. Ja kumma juttu, että jotkut ihmiset, jotka ehkä haluavat kehittyä ja mennä eteenpäin eivätkä tyytyä helpoimpaan saatavilla olevaan, todellakin valitsevat kuultaavkseen jotain muuta kuin rokin. Tätä varmaan kutsut elitismiksi. Itse ärsyttävästi toimin näin kaikilla elämän alueilla, pyrin laadussa parhaimpaan.
Eiks puuvillaklubist vois ottaa mallii. Veti väkee ja elätti muusikoita aika komeesti. Oopperan Hämäläinen ei tajua hommasta mitään. Se veti heti vesiperät. Se vanha nainen on hoivakiimassa ja se on paska juttu. Kiima sokaisee järjen - jos tajuutte mitä kyse. Mutta eipähän ole ensimmäinen nainen, joka sortuu samaan typeryyteen. Pallo on vanhojen naisten suosikki. Mutta tyhmät sortuvat ja luulevat, että asia voidaan pimittää autoritaarisella käytöksellä. Kiimaa haisee aina. Viriilit sonnit haistavat sen. Oopera on todella pahassa jamassa. Oopera taiteena on kalmankalpea ja kuuluu vain menneisyyteen. Se pitäisi vain kuopata. Hämäläinen ei vanhuksena tajua tätä. Ja eräänlaiset taiteen hermafrodiitit ovat sokeuttaneet sen päät. Dementia on oopperan henkinen sisältö. Siksi se pitää rohkeasti hävittää ja siirtää rahat elävään taiteeseen.
Olen varma että soiton, laulun ja tanssin taso nousee ja talous paranee kohisten nyt kun soitto/laulu/tanssiväkeä vähennetään ja otetaan yksi johtaja lisää.
Nuo liksat olet kyllä tempaissut hihasta :)
kannattanut tehdä juuri päinvastoin kun ooppera lisätä vierailjoita ja irtisanoa huono vakkariporukka. Minä ainakin kuuntelisin mielummin vierailijoita kun nykyisiä laulajia joista ainoastaan Lilli Paasikivi ja Dilber täyttävät odotukset. Minä en ainakaan ihmettele jos yleisö oopperassa vähenee.
Muuten kaikki ihmettelevät AMMATTILAISTEN palkkoja oopperassa,mutta popin amatöörien jotka eivät osaa ollenkaan laulaa tai soittaa ja tekevät sen vielä humalassa tai pöllyssä ja pyytävät moninkertaisia palkkioita illalta verrattuna klassiseen esiintyjään niitä ei ihmettele kukaan?
Kyllä Sirkka Hämäläinen on sellainen akka, että yt-neuvottelujen alkaminen oli vain ajan kysymys.
Jos väen vähentäminen onnistuu ns. luonnollisen poistuman avulla, niin asia on kutakuinkin ok. Mutta tv-uutisissa henkilökunnan edustaja sanoi, että muutenkin ollaan jo tiukilla, eikä uusia vähennyksiä välttämättä kaivata. Omituista oli minusta se, että yt-neuvottelujen alkaminen julkistettiin juuri Taiteiden yön kynnyksellä.