muuttuko laihduttujan luonne?

havainnut. Vie kait voimia se ruokien alituinen tarkkailu.

Heippa!

Olen itse huomannut saman ilmiön henkilöillä, jotka ovat laihduttaneet paljon. Uskoisin kuitenkin, että kyseessä on ohimenevä juttu. Mielestäni yksi syy, miksi ex-lihavat muuttuvat ilkeiksi laihduttuaan, on se, että he ovat usein joutuneet itse kärsimään kiusaamisesta, pitkistä katseista ja naljailusta... Joten kun he ovat vihdoin laihtuneet, he haluavat purkaa sen patoutuneen pahan olon muihin. Se on nimittäin valitettavasti totta, että lihavat ihmiset saavat kokea kaikenlaista paskaa, vaikkei kaikki suoraan ilkeäkään heitä haukkua. Ja vaikkei muut kohtelisikaan heitä huonosti, useimmilla ylipainoisilla on itsellään hyvin huono itsetunto ja he pitävät itseään epäonnistujina. Painotan nyt, että minä en pidä ylipainoisia epäonnistujina, vaan he itse pitävät usein itseään...

Toki myös vaikutuksensa saattaa olla sillä, että laihtuneet henkilöt saavat yllättäen paljon huomiota esim. miehiltä. Aikaisemmin kukaan ei ole heitä huomannut ja nyt huomiota riittää. Saattaa kestää aikansa, ennenkuin tuota huomiota oppii käsittelemään.

Mutta en kuitenkaan usko, että laihtunut henkilö kovin pitkään käyttäytyy tuolla tavalla. Jossain vaiheessa hän on saanut purettua pahan olonsa ja tottunut huomioon ja hän muuttuu taas siksi samaksi ihmiseksi, joka oli aikaisemminkin. Toki jos ilkeä käytös jatkuu pitkään, voi henkilölle mielestäni huomauttaa asiasta. Eli voi kysyä vaikka, että onko henkilö itse huomannut kuinka nykyään käyttäytyy ja haluaako hän todella olla sellainen ihminen...

...itse käyttäytynyt häntä kohtaan kun hän oli lihava? Ei monesti tule ajateltua mutta saattaa sanoa jotain todella todella loukkaavaa!!!!!!!! Esim. jos minä puhuisin huomattavasti lihavalle henkilölle että:
"Olenpa tänään taas laihtunut, on niin ihanaa olla laiha ja haluttu, rakastan kroppaani"
niin varmasti sellaisesta suuttuu! voi olla että saat itse nyt samalla mitalla takaisin. ja jos olet näin käyttäynyt niin en yhtään ihmettele. Siinä tapauksessa sun luulisi vaan pystyttävä kuunnella ja kestää...
itse olen ollut aina laiha, mutta 3 vuotta sitten tuli herkuista 20kg liikakiloja, joten tiedän kyllä mistä puhun. Olen nyt saanut laihdutettua ja kyllä koston tunne käväisee mielessä...
Anna hän nauttii elämästään, tuskin tuo kauan jatkuu. Mutta jos jatkuu pitempään niin asiasta voi ystävällisesti huomauttaa mutta jos ei ole kauaa tuo kestänyt niin anna nauttii nyt laihasta olomuodostaan. Jos hän on vaikka aina ollut lihava niin eihän hän voi tiedä miten tollaisessa tilanteessa pitäisi käyttäytyä jos ei laiha ennen ole ollut.

Ihan kärkeen sanon, että kaikkia seuraava vastaus ei miellytä. Saatatte ajatella minun olevan pinnallinen ämmä, joka ei piittaa muitten tunteista pätkääkään. Olkoon se mielipiteenne, mikäli niin ajattelette.

Melkeinpä tasan kaksi vuotta sitten aloitin urheilemisen. Ennen sitä en ollut itsevarma ihminen, olin heikko, ehkä hieman vetäytyvä. Olen aina ollut puhelias, melko sosiaalinen persoona. Olen siitä ollut aina ylpeä, kun on jotakin sanottavaa. Takaisin urheiluun..

Aloitin sen silloisen hyvän ystäväni kanssa - olen tuntenut hänet hiekkalaatikolta asti. Pohdinnan jälkeen päätimme mennä salille nostelemaan painoja. Kuukauden jaksoi ystävättäreni nostella. Siihen lopahti hänen innostuksensa. Minä jatkoin kokoajan kovemmin ja kovemmin. Siirryin juoksuun ja spinningiin - kestävyyteen. Paino on tippunut noin 6-8 kiloa, painoni pyörii tällä hetkellä 58 kg:n tuntumassa. En siis ollut 8 kiloa sitten mikään läski. Eikä ollut ystävänikään, hänkin suurinpiirtein samoissa mitoissa, kuin minä.

Ystäväni tuli katkeraksi minulle. "Eihän sun tarvis enää urheilla! Sä oot niin hemmetin pieni..." "Siis mitä?? Et syö pitsaa?? ETKÄ KARKKIA?!" "Ai sulla on taas tänään treenit.." "Miks sä oot noin pieni?! Miks mä en onnistu, vaikka miten yritän."

Tuollaiset lauseet häiritsivät ja loukkasivat minua. Tein oman valintani urheilla ja pysyä kunnossa, mielellään siinä sivussa myös laihtua. Hän ei samaa valintaa tehnyt. Hän painaa lähemmäs 80 kiloa. Pituutta hänellä on 155cm.

Emme enää pidä yhteyttä, koska aina, kun keskustelu menee syvällisemmäksi, alkaa hän puhua siitä, kuinka hänen pitäisi aloitta laihduttaminen. En jaksa kuunnella sitä. En jaksa enää yrittää tökkiä velttoa lapasta elämässään eteenpäin. Tein omaa elämääni koskevan päätöksen. Parhaan päätöksen, jonka olen ikinä tehnyt.

Kerran hänen kuullen arvostelin hieman erään _HYVIN YLIPAINOISEN_ ihmisen tuloa hampurilaispaikkaan. Ystäväni mielestä olin pinnallinen. Onhan se himan niinkin. Mielestäni minulla on oikeus siihen, koska minä olen se, joka otti itsestään vastuun. Se ei ole ilkeyttä. Se on surua, sääliä ja vihaa ihmistä kohtaan, joka ei ota itsestään vastuuta.

Ei ihmiset noin vain muutu pinnallisiksi ja v-mäisiksi laihduttuaan. Jotkut vain pönkittää omaa egoaan arvostelemalla muita, toiset taas tuovat esille paremmuutensa. Ihmisluonne nyt vain on sellainen.

Ja mikäli joku kehuskelee mies-saavutuksillaan, suotakon se hänelle. Hän on varmasti hyvin hämmentynyt, iloinen, onnellinen, jännittynyt ja sekaisin, kun vastakkainen sukupuoli hänet vihdoin huomaa. Totuus kun tässä kylmässä maailmassa tuntuu olevan se, että hyvännäköiset miehet haluavat "edustusvaimon". En yleistä kaikkia miehiä tällaisiksi, mutta kylmä fakta on se, että harvemmin "hyvät" miehet ottavat itselleen 100-kiloista perunasäkkiä.

Kaikki tuntemani laihduttajat ovat muuttuneet positiivisemmiksi laihduttuaan. Elämäniloisiksi, reippaiksi, tyytyväisiksi. Mutta toisaalta enpä tunnekaan ketään sellaista joka olisi noin paljon tiputtanut. Se voi tietysti olla että kun koko kehon kuva muuttuu, sitä alkushokissa - tai pikemminkin alkuinnossa kokee itsensä täysin omnipotentiksi ja ylivoimaisen hyväksi, ja varmaankin itseä ärsyttää nähdä muita lihavia kun muistaa oman menneisyytensä.

Itse olen tiputtanut 20kg, ja omasta mielestäni minusta on tullut iloisempi ja harmonisempi.

Kyllä ne laihatkin osaa olla ilkeitä ja haukkua muita. Luulen että vittumaisuus on ihmisessä synnynnäinen piirre, toiset vaan on paskoja ihmisiä ja toiset parempia. Täydellinen ei kukaan ole. Luulen ehkä että susta oli vaan kivempaa, kun kaveris oli läski, jolloin kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Nyt joudut jakamaan huomion hänen kanssaan, kun olette molemmat normaalipainoisia.