Mikähän prkle siinä on, kun ei koskaan tule kohdelluksi "aikuisena" lähinnä omien sisarusten ja vanhempien taholta, vaikka ikää on jo yli 40(!) ja työ- ja elämänkokemusta yms. on riittävästi..!? Säilyykö kuopuksen leima koko loppuelämän; vähättely, aliarvostus ja huomioonottamattomuus pysyvät kunnes armaat omaiset kupsahtavat. Sittenkö vasta voi tuntea itsensä normaaliksi, kunnioitetuksi ihmiseksi..?
Kuopuksen kirous
Humandeerius
152135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
langetettu kirous! Vaan perheessä aina pitää olla joku ketä nokitaan ja syödään, sitten nämä perheen "parhaimmisto" voivat niin maan hyvin että.
Tiedän kyllä, olen ollut siellä koko elämäni. Onneksi ei enää tarvitse kun jätin suvun elämään omaa itsetyytyväistä elämäänsä ilman minua "nokittavaa". Ihanaa kun ei tarvitse enää kärsiä näistä ihmisistä joista nuorena ja lapsena oli PAKKO kestää ja kärsiä.
Mutta sama täällä. Olen keskimmäinen, ja aina se syntipukki. Ehkä siksi, että olin moneen ehtiväinen, ja sisarukset konservatiivisempia ja arempia. Isot siskot ovat aina toruneet, ja nuoremmat myös! Melkein komekymppiseksi luulin, että minussa oli jotain vikaa (ja tietysti jokaisessa ON jotain vikaa, ihmisiähän olemme), kun en 'osannut' tulla perheen kanssa toimeen. Sitten lakkasin pitämästä yhteyttä, ja elämä helpottui heti huomattavasti. Hiljattain jouduin taas astumaan siihen sudenpesään sairaan vanhemman takia, ja siitä viikosta on vieläkin haavat parantumatta. Sellaista sydämetöntä, ajattelematonta tomppelilaumaa ei varmaan muualla olekaan. Ja heidän kanssaan ei ilmeisesti normaalipuheella pysty kommunikoimaan. On joko otettava entiset 'aseet' käyttöön, loukkaukset ja riita, tai mikään ei mene perille. Vie varmaan kauan, ennenkuin toivun siitä matkasta.
kotikaupungissaan kukaan ole profeetta. Ja sanotaan myös, että kasvamme aikuisiksi vasta, kun toinenkin vanhempi kuolee. Molemmissa sanonnoissa saattaa olla jonkin verran perää, mitä arvelet?
Tuo "Profeetta omalla maallaan" -vertaus on tietenkin totta; kokemusta on siitäkin. En sinällään vihaa tai inhoa lähiomaisiani, ihmettelen vain suuresti: pitäisikö olla vähintään pääministeri, että silmät aukeaisivat ja arvostus lisääntyisi...? Ja onhan se myönnettävä: kyllä se veetuttaa, kun omat mielipiteet kaikuvat kuuroille korville keskusteluissa. Itsesäälissähän on ihan hauska välillä kylpeä - mutta onneksi tämä ei niin vakava asia ole, lähinnä tosiaankin vain kummastelun (ja välillä v-tuksenkin)aihe...
Muistelepa muutama kuukausi sitten, miten yhtä pääministeriä riepoteltiin, ja hänestä puhuttiin halventavaan sävyyn? Jotkut loukkaavat toisia, koska eivät osaa kunnioittaa itseään eikä muita. Miten voisi kunnioittaa toisia, jos itse tuntee olevansa riittämätön ja huono?
No, tuskinpa ko. piäministerin lähisukulaiset häntä repostelivat, sitä lähinnä tarkoitin. Kaipa sitä pysyy ikuisesti lapsena sisarusten ja vanhempien mielissä, varsinkin kun ikäeroa löytyy - minulla lähimpäänkin 6 vuotta..! Se on kieltämätön totuus, että henkisesti vahvan, tasapainoisen ja terveellä tavalla itserakkaan ihmisen ei tarvitse hakea pönkitystä itsetunnolleen toisia halventamalla ja alentamalla.
Todennäköisesti JUURIKIN NOIN...! Otan osaa...!
Kuopuksena joutuu helposti lapsuuden aikaiseen "lapsen asemaan" sisarusten kesken. Etenkin kun ei olla paljon tekemisissä suhde ei kasva ihmisen myötä.
Kuopus joutuu tekemään töitä saadakseen aikuisen minänsä vakavasti otettavaksi sisarusten kesken ja se saattaa nostaa jopa vihan tunteita.
Meillä ne isommat sisarukset, jotka jättivät koulunsa käymättä vaikka unelmoivat korkeasti koulutetusta tulevaisuudesta, käänsivät selkänsä ja herjasivat kun koulutusta ja yhteiskunnallista asemaa alkoi tulla. Kuopuksen oletetaan toisinaan pysyvän kaikessa tietyn verran nuorempana, tyhmempänä ja kouluttamattomampana. Kun näin ei ole se otetaan jopa henkilökohtaisen aloukkauksena ja kostetaan.
Toisaalta ne vanhemmat sisarukset, jotka ovat kouluttautuneet ja tehneet elämässään asioita jotka ovat kokeneet tärkeiksi eivät suhtaudu niin. Heille kuopus on pikkusisar kaikesta huolimatta. Heille pikkusisaren saavutukset ovat ylpeyden asia ja he iloitsevat vilpittömästi. Sisarukset, jotka ovat sinut oman elämänsä kanssa antavat arvoa ja saavat sitä itsekin. Suhde on tasapuolinen ja aikuinen.
Sisarkateus on valtava, tuohoava voima, joka nostaa järkyttävän suuren vihan niissä, joiden mielestä lapsuuden perheen ikään sidotun nokkimisjärjestyksen pitää olla ikuinen. Sisarkateuden riivaamien mielestä nuorempien asettuminen yhteiskuntaan on heitä itseään halventava ja loukkaava teko. Se antaa luvan negatiivisiin ylilyönteihin ja silmittömiin hyökkäyksiin. Se on pelottava, primitiivinen voima.
meillä kävi juuri noin. Vanhin sisareni ei kouluista välittänyt, mutta minua oli arvostelemassa ja halveksimassa koulutukseni takia. Hän ei osannut edes peitellä kateuttaan. Säälittävä. Hän on narsistinen persoonallisuushäiriöinen. Teot sen mukaisia.
Jep...kauhuleffan aineksia, tuo on totta. Esikoisilla näkyisi todellakin olevan jokin "esikois-syndrooma", joka muka "oikeuttaa" heidät pomottamaan, johtamaan, alistamaan ja vähättelemään...!!!!
aikuisiällä vähättely ja vihan purku kuopuksiin, kun veivät huomiota in the first place.. ja kuinkahan moni harjoitti seksuaalisia perversioita asioita pikkusisartensa kanssa ja pääsi silti aina pälkähästä, kun ei kai kuopuksia kukaan uskonut.. ja tabu aihe muutenkin.. rofl hohoho
"...ja kuinkahan moni harjoitti seksuaalisia perversioita asioita pikkusisartensa kanssa ja pääsi silti aina pälkähästä, kun ei kai kuopuksia kukaan uskonut.. ja tabu aihe muutenkin.."
NIIN JUST! TOI KANSSA VITTU...!! Siis noi lapsuusajan pikku perversiot, eli milloin mitkäkin "pakko-lääkäri-leikit"...!!!
PALJON on tuostakin HAMPAANKOLOSSA!!!
Ja taas yleistetään, eivät kaikki ole sellaisia
Tosi on että esikoisena vahdin 5 ja 6 vuotta nuorempia sisaruksiani, vein heitä tarhaan ja hain heidät, olin heidän kanssaan jos äiti oli töissä. Mutta minulla on oma elämäni nyt, olen 27 vuotias ja oma perhe. Minun sisaruksillani on oma elämänsä, annan heidän sitä elää. En pomottele enkä muutenkaan puutu.
Älkää hyvät ihmiset aina yleistäkö
Ei tarvitse ottaa yleistyksenä. Kaikki aikuiset ihmiset tietävät, että on kaiken sorttisia.
Jos jostain ongelmasta halutaan puhua, niin puhutaan siitä ja ymmärretään, että on muunkinlaista, mutta siitä ei ole tarvetta puhua, koska se ei ole ongelma.
Jospa siinä olisikin hyvä puoli se ettei tarvitse ottaa niin suurta vastuuta asioista, vaan saa pysytellä "lapsena" ainiaan. Ja sellainen, joka luulee olevansa "aikuinen" ei ymmärrä elämästä yhtään mitään..!