Jotenkin täällä monista viesteistä huokuu sellainen tunnelma, että ihmisellä on kaikki kunnossa mutta ei ole onnellinen koska ei ole sitä omaa kultaa...
Joo, toimiva parisuhde ON ihana asia, mutta olen miettinyt että eikö ole suhteetonta ladata toisen ihmisen niskoille moinen vastuu? "tule mun elämään ja tee mut onnelliseksi", kamalaa!
Ei siinä hyvin käy jos olettaa että se parisuhde on nyt sitten kaiken onnellisuuden avain, se ei ole edes reilua sille kumppanillekaan! Niin, tai onko se niin että siksi ei ihastuta/rakastuta kun oletetaan että sen ihmisen pitäisi jotenkin pelastaa koko elämä?? Mä en ainakaan sellaisiin super-hessuihin ole törmännyt jotka kaiken pahan elämästäni poistaisi...
Itse en aliarvioi ollenkaan sitä omaa vastuuta omaan onnellisuuteen, pitää olla aktiivinen ja etsiä iloa muistakin asioista kuin tunne-elämästä. Ja eikö onnellinen, iloinen ihminen ole vetoavampi muutenki?
en tiedä, kunhan pohdin täällä sadepäivän ratoksi... :)
Joo, toimiva parisuhde ON ihana asia, mutta olen miettinyt että eikö ole suhteetonta ladata toisen ihmisen niskoille moinen vastuu? "tule mun elämään ja tee mut onnelliseksi", kamalaa!
Ei siinä hyvin käy jos olettaa että se parisuhde on nyt sitten kaiken onnellisuuden avain, se ei ole edes reilua sille kumppanillekaan! Niin, tai onko se niin että siksi ei ihastuta/rakastuta kun oletetaan että sen ihmisen pitäisi jotenkin pelastaa koko elämä?? Mä en ainakaan sellaisiin super-hessuihin ole törmännyt jotka kaiken pahan elämästäni poistaisi...
Itse en aliarvioi ollenkaan sitä omaa vastuuta omaan onnellisuuteen, pitää olla aktiivinen ja etsiä iloa muistakin asioista kuin tunne-elämästä. Ja eikö onnellinen, iloinen ihminen ole vetoavampi muutenki?
en tiedä, kunhan pohdin täällä sadepäivän ratoksi... :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin olen asian itsellenikin ajatellut, koska elämä ei ole aina ollut helppoa, eikä ole yhäkään. Se olisi varsinkin jotain herkempää ihmistä kohtaan aika itsekäs teko olettaa että hänestä löytyisi se ns.pelastaja. Tilanne saattaisi kääntyä niin että sen parisuhteen jälkeen olisi kaksi onnetonta, rikki olevaa ihmistä.
Itse ainakin aion ensin korjata omat ongelmani elämässäni ja pääni sisällä ennen kuin voi alkaa edes miettimään vakavammin parisuhdetta.
... ajattelin ensin ottaa vakavan keskustelu-suhteen itseeni ja omiin ongelmiini ja demoneihini. Nehän (käsittelemättöminä) kuitenkin seuraisi mukana siihen parisuhteeseen ja pilaisi viimeistään siinä vaiheessa kaiken. Oma itsetunto ensin kuntoon, silloin ei näe peikkoja kaikissa miehissä ja osaa itsekkin laittaa itsensä likoon pelkäämättä satutetuksi tulemista... tai jotain sellaista :)
"Jotenkin täällä monista viesteistä huokuu sellainen tunnelma, että ihmisellä on kaikki kunnossa mutta ei ole onnellinen koska ei ole sitä omaa kultaa..."
Minä jakaisin viestit kahteen ryhmään:
- "tule mun elämään ja tee mut onnelliseksi ja vie jalat alta"
- sitten on ne, jotka ovat haluavat avoimin mielin löytää kumppanin, jonka kanssa olisi mukava olla ja tehdä, mutta ei syystä tai toisesta kelpaa. Ja näitä syitä tuntuu riittävän...
Ihan oikeasti, jälkimmäisessä tapauksessa se vähän risoo, jos kerta toisensa tulee lunta tupaan. Sen uskoo vasta sitten, kun riittävän monta kertaa tuon kokee.
Mulla on ikää 34-vuotta, enkä ole päivääkään elänyt naisen kanssa samassa taloudessa. Pisin tuttavuus taitaa olla 3 kk kestänyt tapailu, jota kai treffailuksi voi kutsua. Tähän ikään mennessä on jos sen verran kokenut elämää, etten usko tuollaiseen "tule ja tee minut onnelliseksi - ripustautumiseen". Kumpa vain moni samanikäinen nainenkin tämän ymmärtäisi. Jotenkin tuntuu, että suhteetkin solmitaan nykyisin vain hyötynäkökohtia ajatellen. Kun suhteesta on saatu kaikki irti, voidaan siirtyä seuraavaan...