Minulle kävi just se mitä en koskaan kuvitellut juuri minulle käyvän, tuli avioero.
Olimme 20v naimisissa pari lasta tupsahti tuossa ajassa ja sanoisinko että liittomme oli erittäin hyvä rakkautta ym oli mielestäni hyvin toki välillä riitelimme olimmehan aika voimakasluontoisia molemmat. Yllätys tuli yhtenä kesäiltana kun vaimo vaan sano että hän haluaa avioeron kysyin jokseenkin kauhuissani että miksi? niin hän vaan vastasi että "rakkaus loppu" eipä siinä puheet auttanu,senverran hyvin vaimoni tunnen että tämä jättämis syy ei johdu siitä että hän olisi löytänyt toisen sitä en usko millään ja niin hän sanoikin että siitä se ei johdu. Voiko rakkaus vaan loppua? jouduin vuokraamaan toisen asunnon ja tapaan lapsia kyllä säännölisesti mutta miten ihmeessä tästä pääsee yli tuntuu että maailman loppuhan tämä on, on todella surkeeta palata töistä "kotiin" kun ketään ei odota tai ole vastassa eikä kukaan pyydä syömään, no osaan sitä itekkin jotain pöperöä laittaa ettei tähän nyt kokoon kuivu mutta henkisesti olen aika loppu, varmaan olis helppo ruveta suruunsa juomaan mutta sitä nyt en ole tehnyt enkä ajatellu tehdäkkään. Kertokaa joku miten tästä voi ylipäätään selvitä.
Olimme 20v naimisissa pari lasta tupsahti tuossa ajassa ja sanoisinko että liittomme oli erittäin hyvä rakkautta ym oli mielestäni hyvin toki välillä riitelimme olimmehan aika voimakasluontoisia molemmat. Yllätys tuli yhtenä kesäiltana kun vaimo vaan sano että hän haluaa avioeron kysyin jokseenkin kauhuissani että miksi? niin hän vaan vastasi että "rakkaus loppu" eipä siinä puheet auttanu,senverran hyvin vaimoni tunnen että tämä jättämis syy ei johdu siitä että hän olisi löytänyt toisen sitä en usko millään ja niin hän sanoikin että siitä se ei johdu. Voiko rakkaus vaan loppua? jouduin vuokraamaan toisen asunnon ja tapaan lapsia kyllä säännölisesti mutta miten ihmeessä tästä pääsee yli tuntuu että maailman loppuhan tämä on, on todella surkeeta palata töistä "kotiin" kun ketään ei odota tai ole vastassa eikä kukaan pyydä syömään, no osaan sitä itekkin jotain pöperöä laittaa ettei tähän nyt kokoon kuivu mutta henkisesti olen aika loppu, varmaan olis helppo ruveta suruunsa juomaan mutta sitä nyt en ole tehnyt enkä ajatellu tehdäkkään. Kertokaa joku miten tästä voi ylipäätään selvitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
todellakaan sinun arvoisesi ja mielestäni ei ole centinkään väärtti.
Siis siitä selviää siten, että yrität heti hakea itsellesi kunnollisen kumppanin, jotta et ajattele sellaista tuuliviiriä ollenkaan.
Lapset ovat etusijalla, käytä aikaasi heihin ja paljon.
Unohda ihan totaalisesti sellainen ihminen.
Älä pyörittele päässäsi niitä asioita, koska tuollaisia naisia on nykyisin 50 tusinassa, siis
ajattele vain tulevaisuutta ilman sellaista huuhkajaa.
Mikään liitto ei yhtäkkiä lopu,merkit ovat takuulla näkyvissä,mutta jostain syystä niitä ei haluta ottaa tosissaan.Minunkin ex väittää ihan pokkana vieläkin eron jälkeen,että kaikki oli hyvin.Vaikka hän alisti ja piti minua itsestäänselvyytenä,ei huomioinut merkkipäivinä tai antanut minulle vapaa-aikaa saatikka,että olisi auttanut kotitöissä,vaikka olen vuorotyöläinen.Pyysin apua ja sanoin,että olisi kiva kun hän auttaisia.Häntä ei kuulemma akat määrää,oli vastaus.Ja sitten hän on se kärsivä osapuoli,kun vaimo lähtee!!Kuinka minä kärsin ja yritin 20v ilman aviomiehen kannustusta tai rakkautta.Mutta nyt olen elämääni oikein tyytyväinen ja ex on jo kihlautunut elämänsä naisen kanssa.Eli hänen onnensä,että lähdin!
on liioittelua sanoa naista tuuliviiriksi, jos kahdenkymmenen vuoden jälkeen sanoo rakkauden loppuneen eikä ole edes mitään uutta rakkautta tilalla!
Mutta surullista se on, en tiedä mitä se "rakkaus" oikein on ja miksi sen kukin ymmärtää - eilen viimeksi sanoin miehelleni, että jokainen ihminen varmaan ajattelee tuon sanan kohdalla aivan eri asioita. Varmasti paljon surkeutta aiheutuu vain tuosta syystä! Olemme olleet naimisissa 32 vuotta enkä minä vielä osaa sanoa, mitä se rakkaus nyt sitten oikein on.
Intohimoa se ei enää ole; onko se siis ystävyyttä? Onko se toveruutta? Onko se sitä, että yhä paremmin opimme tuntemaan itseämme ja toisiamme - ja yhä siinäkin yllätymme? Onko se sitä, että voin vanhenevana ja rapistuvana ja rypistyvänä olla tyynesti ja luottavaisesti siinä missä olen - puolisoni vierellä?
Itselläni tapahtui sama juttu marraskuussa -05, liittoa oli takana 17 v. ja kyllä se helvetiltä tuntui, mutta usko minua, että se helpottaa ajan kanssa! dokasin kuin sieni ensimmäiset 3 kk. mutta siihenkin kyllästyi, oli pakko vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä että mikään liitto tai yksikään nainen ei ole sellainen että sen vuoksi kannattaa tappaa itsensä viinaan! irtosuhteita ja seurustelun yrityksiä on ollut vaikka kuinka monta mutta se rakkaus siihen exään täytyy saada kuoletettua jotta uuden suhteen voisi rakentaa..
ja yksi asia joka ehdottomasti kannattaa tehdä on se että puhu, puhu ja puhu! älä anna sisimpääsi kasvaa kauheeta möykkyä vaan kerro tuntemuksistasi ja mulle se oli helppoa, kiitos ystävien ymmärtämykselle ja kestokyvylle :).. tuli kanssa todella paljon kirjoitettua tänne ja sekin auttoi jäsentämään tunteita ja tuntemuksia..Ruokaa oli pakko opetella itse pykäämään, söin makrulaatikkoa sen dokaus- kauden ajan niin että sitä pursui jo korvista, mutta nyt sitä osaa pykätä jo vaikka mitä ja jopa paremmin kuin exä :).. No Tsemppiä vaan sulle, et ole yksin!
mennessä osaa laittaa ruokaa, siivota ja pyykätä, niin onpa heikosti asiat! Vaimo on ilmeisesti ollut se kotitalouskone ja huoltamo kaikki nuo vuodet! Mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen tulee kyetä selviytymään normaaleista arjen askareista ja myös osallistua niiden tekemiseen!
Kyllä, rakkaus voi loppua ja tunteet kuolla, jos niitä ei huolleta tasaisin väliajoin, kuten muitakin esim. kodin laitteita!
Mun exä ei todellakaan ollut mikään "kotitalouskone"! ja mistäs nuo pesu/siivous hommat vedit mukaan? et ainakaan mun kirjoituksesta!..Ja luuletko ihan tosissasi että jos mies tekee liitossa kaikki ns. arjen askareet, ettei se rakkaus voi kuolla?.. Koittaisit hyvä ihminen kirjoittaa tämän viestiketjun aloittajalle jotakin rohkaisun sanoja, vai onko pelkästään hedelmätön kritiikki ainoa mihin sinä kykenet?.. Se kertoo sinusta aika paljon!
asiat erikseen! Vastasin hänelle, jonka oli pakko opetella tekemään ruokaa... Otaksuin, ettei paljon mikään muukaan ollut hallussa.Otaksuin siksi, koska niin monet ovat kertoneet, että on tarvinnut opetella kaikki nämä jutut. Eipä siitä muuta voi päätellä kuin että useimmiten palvelu on pelannut.
Aloittajalle vastasin, että kyllä, rakkaus voi kuolla.Mutta kyllä siitä selviää, kun käy läpi, miksi niin tapahtui, peiliin katsoen. Lähinnä minua ärsytti vastaus,jossa haukuttiin se vaimo.
..siis täh..?! --aikuinen mies ja joutuu OPETTELEMAAN ruuanlaittoa, kun vaimo lähtee nostelemaan..?! --onks näitä oikeesti olemassa vielä tällä vuosituhannella..?!! --ei mikään ihme, muuten, että vaimo lähti.. muutkin kotitalouskoneet jossain vaiheessa sanovat sopimuksensa irti..
Me oltiin 20v naimisissa ja minä olin oikeasti se talouskone,joka jaksoi ja jaksoi ja vieläpä antoi!Mies ei huomioinut,kehunut tai koskaan tuonut kukkia,ei muistanut merkkipäivinä,ei käyty kahdestaan tai lasten kanssa ulkona juuri koskaan.Hänelle työ oli numero yksi.En käynyt missään,kun hän oli niin mustis.Kyttäsi ja soitteli perään.
Kun elää tuollaisessa parisuhteessa,hukkaa itsensä täysin arkeen.Ei jaksa enää itsestään huolehtia eikä mikään tunnu kivalta.Tasaista tappavaa arkea ilman tunteita tai hellyydenosoituksia.Olo on kuin kukalla,jota ei kastella,nääntyy täysin.
Monta vuotta mietin eroa,kunnes päätin lähteä.Mies oli ihan hämmästynyt ja yllättynyt lähdöstäni!Kun jäi yksin,sanoi minulle vasta silloin ymmärtäneensä,kuinka paljon olen yksin joutunut tekemään.Pyysi takaisin.Mutta silloin en ollut kypsä palaamaan.Ja myöhemmin hän oli jo löytänyt uuden 2kk yksin oltuaan eli entinen sai jäädä ja uutta kehiin!No,varmasti loppupeleissä paras näin.Ainakin minulla on henkisesti todella helpompaa olla.J ex tekee nykyisin kotityöt mukisematta:)
Kun luin tämän viestiketjun aloittaja ja hänen kirjoittaman asian niin ihmettelen suuresti että muutamat vastaavat mitä sattuu, en saanut kirjoituksesta sellaista kuvaa että ko kirjoittaja ei osaisi ruokaa laittaa vaan mielestäni hän tarkoitti että "ei ole ruokaa odottamassa" niin ainakin itse ymmärrän tuon siten kun itse tulen töistä ja vaimo kotona laittaa ruokaa lapselleni niin myös minulle ja enemmänkin ymmärrän että hän tarkoitti että sellanen kodin lämpö puuttuu kun joutuu yksin kotiin tulemaan,, ainakin itse olen tämän kokenut noin 10 vuotta sitten nyt on asiani toisin. Siis kiteytettynä vastatkaa viestin aloittajan kirjotuksiin älkääkä poiketko asiasta, kohtahan joku rupee autoremontti vihjeitä täällä kyselemään.
Olen itse eroamassa, avioliittoa takana 20 v, pari lasta. Mies ei muista merkkipäivinä eikä muutenkaan siis huomioi mitään positiivista. Omasta mielestään kelpo aviomies, koska ei hakkaa (ei siis todellakaan ole fyysisesti väkivaltainen) ja pettämisestäkin jäänyt kiinni vain kerran. Mies on yrittäjä ja sehän oikeuttaa pitkän päivän tekemisen. Mutta huom! Tienaan silti huomattavasti enemmän kuin mieheni ja olen joskus pyytänyt, vaatinut, kiristänyt miestäni vähentämään työntekoa, koska maallista mammonaa meillä on riittämiin tarpeisiimme. Kaikki vain näyttää menevän perheemme henkisten tarpeiden kuten yhdessäolon ohi.
Olen huomenna menossa katsomaan omaa asuntoa. Olen yrittänyt saada miestäni puhumaan käytännön asioista ja vastauksena on lähinnä vittuilua. Mistä johtuu, että vaimolle on vaikea puhua ja kielenkannat aukeaa vasta eron jälkeen? Missä on se piste, jossa puolin ja toisin aviopuoliso on se välttämätön paha ja kaikki kiva on jossain muualla? Miten miehet ylipäätään kestävät liitossa, jossa vaimo on tyytymätön, mutta miehen käytännön palvelut pelaavat? Ainakin minut olisi saanut pidettyä tyytyväisenä muutamalla ystävällisellä sanalla ja suukolla päivittäin.
Ylihuomenna mieheni yhtyy varmaan tähän "ero tuli yllätyksenä 20 vuoden jälkeen" kuoroon. Missä teidän korvanne ovat, kun vaimo yrittää puhua? Täytyy varmaan äänittää tänään keskustelun yritys miehen kanssa, jotta voin käyttää sitä todisteena, jos mieheni ruikuttaa yllätyserosta. Siinä nauhalla minä puhun ja mieheni urahtelee "jaa" erittäin vaimealla äänellä.