mulla on paha tapa analysoida asioita aivan liikaa mutta tässä tulee stoori:
yhdessä ollaan oltu kohta viisi vuotta ollaan oltu ammattikoulualoista asti yhdessä.eli siis nyt vasta vähän yli parikymppisiä.yhdessä koettu muutokset ja kaikki ylä- ja alamäet.
nyt ollaan sitten neljä kuukautta yritetty vauvaa.me molemmat sitä oikeasti haluamme ja päätös oli 100% yhteinen.me olemme nuoria,sekin on 100% tosiasia.
molemmat olemme vuorotyössä(mies 2-vuoro,minä 3-vuoro) ja se haittaa yhteistä aikaa muutenkin.mutta meillä on ongelma myös tämä tietokone.mies viettää enemmän aikaa koneella kun yhdessäoloon(myönnän että istun täällä itsekin kun ei ole yksikseen muuta tekemistä)
olemme ostamassa omaa asuntoa mutta minua hieman välillä epäilyttää kun kaikki on hieman repsallaan.
miehen päivä:herää, menee tietokoneelle ja istuu siinä(syö samalla,laittaa itsensä kuntoon ennenkuin lähtee töihin)no lähtee töihin:on töissä 8-12 tuntia.tulee töistä yöllä:istuu koneelle,syö jotain(välillä useasti välillä vähän vähemmän on myös alkoholiakin)valvoo klo 4-6.00 ja tulee nukkumaan.nukkuu pitkälle päivään ja sama rutiini alkaa taas alusta!
minun päiväni:herään,päivästä riippuen käyn kaupassa,siivoan,yritän tehdä ruokaa pestä pyykkiä ja tottakai myös käytän koirat ulkona ennenkuin lähen itse töihin.tulen töistä,käytän koirat ulkona ja valvon että mies on turvallisesti kotona.
teen 6-8 tuntista päivää itse eli siis lyhyempää päivää kuin mies niin kysynkin että lankeaako kaikki kotityöt automaattisesti minulle?en minäkään aina jaksa..
tunnepuoli:miehestä seksi on tunteiden näyttämistä ja KIVAA kuulema.nautin minä siitä itsekin mutta en niin täysillä kuin hän.on elämässä muutakin kuin seksi.itse olisin onnellinen jos katsottaisiin edes yhdessä sylikkäin tv:tä.hän haluaisi vapaapäivinä lähteä esim.ajelemaan,minä koirien kanssa ulos kävelylle,yleensä kyllä sitten suostun lähteä ajelemaan miellyttääkseni häntä.meillä on nämä samat intressit hieman hukassa.hän on sanonut aina ettei halua meistä tulevan sellaista pariskuntaa joilla arki on kamalan harmaata ja yksinkertaista.pahasti näyttää kyllä toisenlaiselta.
minusta on tuntunut jo pitkään että kaikki hellyyden osoitukset:suukot,halaukset,kehut ja rakkauden tunnustaminen jää minun harteilleni ja hän niihin vastaa aivan kuin olisi pakko.ei kai se ole sama asia jos hän minua tisseistä nipistelee ja läpsii pyllylle?milloin minusta tuli tällainen itsestään selvyys ja liikaa rakastava akka?teenkö minä jotain väärin?haluaisin tietää...
jos asioista yritän puhua niin jankutan kuulema aina samoista asioista.eikä hän jaksa kuunnella.en uskalla asettaa hänelle uhkavaatimuksi(tuossa on ovi jos ei kiinnosta tms.)jos hän vaikka oikeasti lähtee eikä tule takaisin?
tässä tämä kuuluisa lause joka pätee myös meillä:onhan meillä myös paljon hyviä hetkiäkin ja hän on ihana mutta...
mietin jo valmiiksi sitä jaksaako mies aamuisin/päivisin herätä viettämään aikaa perheensä kanssa kun vauva tulee?tai saako öisin nukuttua kun vauva heräilee?(olisi kai täytynyt miettiä nämä asiat ennenkuin jätettiin ehkäisy pois)tai miten onnistuu minun töihin paluu kun mies ei suostu tekemään kuin iltavuoroa?
tiedän myös sen että kaikki olisi paljon paremmin jos en aina valittaisi aina mutta valitanko ihan turhasta?kysyn sitä teiltä jotka jaksatte tämän lukea..
rakastan miestäni!se on selvää mutta en minä tällaistakaan jaksaisi lopun elämääni..en halua olla ilman häntä mutta silti olen suhteessa yksin ja niin hiton yksinäinen.mitä te olette mieltä?
kiitos kaikki jotka jaksoitte tämän lukea loppuu, ja kaipaisin niin kovasti jonkinlaista viisasta rohkaisua ja kommenttia..
yhdessä ollaan oltu kohta viisi vuotta ollaan oltu ammattikoulualoista asti yhdessä.eli siis nyt vasta vähän yli parikymppisiä.yhdessä koettu muutokset ja kaikki ylä- ja alamäet.
nyt ollaan sitten neljä kuukautta yritetty vauvaa.me molemmat sitä oikeasti haluamme ja päätös oli 100% yhteinen.me olemme nuoria,sekin on 100% tosiasia.
molemmat olemme vuorotyössä(mies 2-vuoro,minä 3-vuoro) ja se haittaa yhteistä aikaa muutenkin.mutta meillä on ongelma myös tämä tietokone.mies viettää enemmän aikaa koneella kun yhdessäoloon(myönnän että istun täällä itsekin kun ei ole yksikseen muuta tekemistä)
olemme ostamassa omaa asuntoa mutta minua hieman välillä epäilyttää kun kaikki on hieman repsallaan.
miehen päivä:herää, menee tietokoneelle ja istuu siinä(syö samalla,laittaa itsensä kuntoon ennenkuin lähtee töihin)no lähtee töihin:on töissä 8-12 tuntia.tulee töistä yöllä:istuu koneelle,syö jotain(välillä useasti välillä vähän vähemmän on myös alkoholiakin)valvoo klo 4-6.00 ja tulee nukkumaan.nukkuu pitkälle päivään ja sama rutiini alkaa taas alusta!
minun päiväni:herään,päivästä riippuen käyn kaupassa,siivoan,yritän tehdä ruokaa pestä pyykkiä ja tottakai myös käytän koirat ulkona ennenkuin lähen itse töihin.tulen töistä,käytän koirat ulkona ja valvon että mies on turvallisesti kotona.
teen 6-8 tuntista päivää itse eli siis lyhyempää päivää kuin mies niin kysynkin että lankeaako kaikki kotityöt automaattisesti minulle?en minäkään aina jaksa..
tunnepuoli:miehestä seksi on tunteiden näyttämistä ja KIVAA kuulema.nautin minä siitä itsekin mutta en niin täysillä kuin hän.on elämässä muutakin kuin seksi.itse olisin onnellinen jos katsottaisiin edes yhdessä sylikkäin tv:tä.hän haluaisi vapaapäivinä lähteä esim.ajelemaan,minä koirien kanssa ulos kävelylle,yleensä kyllä sitten suostun lähteä ajelemaan miellyttääkseni häntä.meillä on nämä samat intressit hieman hukassa.hän on sanonut aina ettei halua meistä tulevan sellaista pariskuntaa joilla arki on kamalan harmaata ja yksinkertaista.pahasti näyttää kyllä toisenlaiselta.
minusta on tuntunut jo pitkään että kaikki hellyyden osoitukset:suukot,halaukset,kehut ja rakkauden tunnustaminen jää minun harteilleni ja hän niihin vastaa aivan kuin olisi pakko.ei kai se ole sama asia jos hän minua tisseistä nipistelee ja läpsii pyllylle?milloin minusta tuli tällainen itsestään selvyys ja liikaa rakastava akka?teenkö minä jotain väärin?haluaisin tietää...
jos asioista yritän puhua niin jankutan kuulema aina samoista asioista.eikä hän jaksa kuunnella.en uskalla asettaa hänelle uhkavaatimuksi(tuossa on ovi jos ei kiinnosta tms.)jos hän vaikka oikeasti lähtee eikä tule takaisin?
tässä tämä kuuluisa lause joka pätee myös meillä:onhan meillä myös paljon hyviä hetkiäkin ja hän on ihana mutta...
mietin jo valmiiksi sitä jaksaako mies aamuisin/päivisin herätä viettämään aikaa perheensä kanssa kun vauva tulee?tai saako öisin nukuttua kun vauva heräilee?(olisi kai täytynyt miettiä nämä asiat ennenkuin jätettiin ehkäisy pois)tai miten onnistuu minun töihin paluu kun mies ei suostu tekemään kuin iltavuoroa?
tiedän myös sen että kaikki olisi paljon paremmin jos en aina valittaisi aina mutta valitanko ihan turhasta?kysyn sitä teiltä jotka jaksatte tämän lukea..
rakastan miestäni!se on selvää mutta en minä tällaistakaan jaksaisi lopun elämääni..en halua olla ilman häntä mutta silti olen suhteessa yksin ja niin hiton yksinäinen.mitä te olette mieltä?
kiitos kaikki jotka jaksoitte tämän lukea loppuu, ja kaipaisin niin kovasti jonkinlaista viisasta rohkaisua ja kommenttia..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei! lapsen saaminen jo täysin onnelliseen ja terveeseen parisuhteeseen saa parin elämän ja tunteet toiseen täysin sekaisin. Se siis on TODELLA rankkaa vaikka molemmat osallistuisivatkin. Mun mielestä ei kauheen hyvältä näytä alkuasetelmat. Parantakaa suhdettanne ja tehkää lapsi sitten, laittakaa vaikka paperille toiveet ja lupaukset!! Niitä voi sitten toiselle näyttää kun pinna on kireällä vauvan yövalvomisista ja hormonaalisista muutoksista sinun kehossasi.
stressikin voi painaa päälle molemmilla kun niin paljon tapahtuu vähälle aikaa.loma alkaa molemmilla ensi kuussa ja sinä aikana pitäisi saada uusi koti kuntoon vessaremppaa myöten ennenkuin työt kutsuu jälleen..
Vauva ei teidän liittoanne nyt pelasta, vaan teidän täytyy se pelastaa ennen vauvan tekoa. Tuossa tilassa oleva parisuhde ei pysy todennäköisesti edes raskausaikaa pystyssä. Parisuhteennen kommunikointi ja työnjako ja toisen huomioon ottaminen ei ole nyt kunnossa ja niiden on ehdottomasti oltava kunnossa jos meinaatte lapsen hankkia.
Kyllä teidän pitää keksiä tylsyyteenne muuta korjausta kuin lapsi! Siitä se tylsyys nimittäin vasta alkaakin.
Ota pillerit äkkiä takaisin ja menkää parisuhdeterapeutin tai vastaavan juttusille.
aamulla puhuimme.sain ilmeisesti jotain perille,puhuimm kylläkin muista arjen asioista mutta kuitenkin. ja yritimme keksiä jotain yhteistä tekemistä.keksimme kyllä yhden mutta onhan se enemmän häntä kiinnostava juttu.saa nähdä.hän on kyllä luvannut parantaa tapansa kun muutamme siihen uuten kotiin että alkaa auttaa arjen askareissa..alkaa pestä pyykkiä kun saamme oman pyykkikoneen,tiskata kun saamme tiskikoneen.muutenkin saamme melkein kaksi kertaa enemmän tilaa kuin tähän pieneen kaksioomme.
jotenkin minulla on sellainen tunne että uskon miestäni sikäli kun hänet tunnen..tämä meidän yhteiselo on ollut kyllä kovaa kasvamista mutta on siinä hyvätkin puolet.
eikai kaikki ole ihan huonosti?:hän tulee minua töihin välillä katsomaan,yllättää viemällä ulos syömään.käyttää koirat ulkona että saan nukkua.sanoo aina että kulta.
täytyy katsoa kun muutamme uuteen kotiin ja suunnitellaan sitten vasta uusia asukkaita sinne.
Tuo pisti silmään, että hän muuttaa tapansa kun muutatte uuteen kotiin. Miksei nyt, teko syy sanon minä...
Miksi ihmeessä lykätä asioita tai muutoksen tekoa siihen asti että on uusi koti?
(Kuinka pitkällä uuden kodin etsintä on? Tiedätekö, minkälaista auntoa haette? Oletteko kierrelleet katsomassa asuntoja? Oletteko käyneet pankissa sopimassa lainasta?)
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että kuulostaa vaan asoiden lykkäämiseltä.
Pitäisikö sinun nyt todella miettiä, mitä yhteistä teillä oikein on?
Oletko aina valmis siihen, että omat toiseesi ja tarpeesi jäävät toiseksi? Entä jos mukana on vauva, joka vaatii osansa? Onko kumppanisi todella valmis ottamaan huomioon pienen ihmisen tarpeet ja vielä huomioimaan sinun tarpeitasi siinä sivussa?
Kirjoituksesi perusteella kumppanisi on aika pahasti koukussa nettiin.
kasvaakohan sitten yksikään mies aikuiseksi?tähän on varmaan todella vaikea kenenkään vastata..voivatko mitkään asiat muuttua?paranisiko se tilanne miestä vaihtamalla??tuleehan näitä osa että kyllä täällä ja täällä kyllä ainakin-vastauksia..ottaako mies vastuuta?huomiodaanko ketään tarpeeksi?minä taidan vain olla yksi niistä monista ruikuttajista jotka eivät saa mieheltään niin paljon huomiota ja apua kuin haluaisi...ja itse kun miestä huomioi niin se tulkitaan seksin kipeydeksi...
(siihen asuntoasiaan sen verran että asunto on tiedossa ja paperit katsottuna mutta mitään ei ole vielä allekirjoitettu)