Joskus tuntuu ettei elämällä ole mitään enään annettavaa. Väsyttää ja vituttaa. Lasten takia on pakko jaksaa mennä eteenpäin, vaikkei jaksaiskaan. En ole alkoholisti. Eli ei siksi asiat ole huonosti, vaan ikuinen vastoinkäyminen, erimielisyydet puolison kanssa, joka on alkoholisti ja murkkuikäinen lapsi. Tuntuu ettei enään jaksa aina vaan riidellä. Olen yrittänyt puhua, turhaan. Kukaan ei kuuntele. Aina vain riidellään tyhjänpäiväisistä asioista tai teoista. Mies pakenee heti jos pitää alkaa keskusteleen riidasta. Menee toiseen sänkyyn nukkuun ja leikkii mykkä koulua. Koskaan ei puida mistä tääkin riita sai alkuunsa. Mies on negatiivinen luonteeltaan, mikään ei ole koskaan hyvin tai tehty hyvin. Syy löytyy aina vain minusta. Mietinkin nyt et olenkohan sittenkin perheen riidan aiheuttaja? Onko mies sittenkin oikeassa? Joudun vielä pojan ja isän väleihin meneen ko ne riitelevät. Kumman puolta puollustan? Miksi minut vedetään siihen mukaan? Kuka antais mulle vastauksia? Enpä taida löytää mistään kysymyksiin vastauksia. Ehkä se joku päivä aurinko paistaa risukasaankin. Ehkä tai sitten ei.
Elämä on joskus perseestä
Uupunut nainen
92107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
minä vaan toiselta kantilta,mies näkö kulmasta,elämä oli taannoin yhtä helvettiä,4 muksua,muija joka viikonloppu menossa holisti hänkin,mistäänei voitu keskustella(sulkeutui omiin maailmoihinsa)vikaa koitin etsiä miettiä,jatkuva riitely rassasi alituisesti,syy selvis 6 vutta sitten,muija pelehti serkkuni kanssa vuosia,enpä haluis elää aikaa uudestaan,nyt kylläkin asiat hyvin minulla ja lapsilla,paistaa päivä vielä sinullekkin,jaksamisia sinulle,koita kestää.
vaikka joskus se pysyykin pitkiä aikoja näkymättömissä.Olen itsekin käynyt läpi jos minkälaisia ,vaikeitakin asioita,ja monesti on tuntunut,että nyt on seinä vastassa,mutta kyllä siitä läpi on silti menty.Saman ongelman kanssa olen paininut kuin sinäkin eli mies johon otetta et saa vaikka mitä tekisit..Mykkäkoulun ennätys on varmaankin hänen nimissään,6 viikkoa!Silloin tuntui,että järki lähtee,mutta tässä sitä kirjoitellaan ja kyllä kai tämä ihan järjellistäkin luettavaa on.Kyllähän sinulla on elämälle merkitys siellä kotona,jos ei se mies niin poikasi jolle äiti on aina äiti.Miehet on asia erikseen.Joidenkin olisi vain ollut parempi pysyä yksineläjinä.Voisitko muuten ajatella,että keksisit itsellesi uuden harrastuksen, että saisit irtautua hetkeksi siitä kireästä ilmapiiristä joka teillä vallitsee?Ja saisit siitä voimia jaksaa.
alakaa katsomaan tottuutta silimiin jos elämä on tuommoiseksi menny, jos ei puheet auta ota ja lähe " käveleen" alaikäiset lapset mukaan ja asuntotoimistoon eihän kenenkään kannata pilata omaansa eikä muiden elämää riitelemällä jos ei sovi niin ei sovi eikä tyhyjää "haukottele"
Tässäpä sinulle nettisivu, jota voit selata. Myös osoite, mistä voit hakea apua. Ei yksittäinen ihminen juuri voi auttaa, ratkaisu on sinulla ja ryhmässä saat keskustella samoissa ongelmissa painivien kanssa.
http://www.al-anon.fi/tarvitsetko.html
TORNIO Al-Anon, Vapaudenkatu 19, Meäntalo Pe 18.00 Auttava puhelin 044 5594 785.
Olemme olleet yhdessä melkein 20 vuotta. Aloin seurusteleen 17 vuotiaana. Elämämme on ollut sekä ylä- että alamäkeä. Mieheni ratkesi juomaan kun meitä todella pahoin vastusti. Oli kyse elämästä ja kuolemasta.
Tiedän ettei mieheni petä minua. Luotan häneen. Hän ei käy missään muualla kuin töissä ja itse en ole ollut työelämässä 4 vuoteen. Joten töiden jälkeen olemme yhdessä kotona. Ehkä juuri sen takia minun pitäisi hankkia itselleni jokin harrastus, eikä vain ruuan laittoa, kodin siivousta ja järjestelemistä, lasten hoitoa ja ym...
Olen vielä nuori nainen, tai toivottavasti alle 40 ovat vielä nuoria. =)
Ja tietysti olen ajatellut eroa. Jättää kaiken taakse. Ottaa lapset mukaan ja aloittaa uusi elämä muualla. Mutta se tuntuu niin lopulliselta. Meillä on ollut pitkä yhteinen taival ylä- ja alamäkineen. Pitääkö se heittää hukkaan? En usko. Yritän ainakin saada välimme kuntoon, sellaisiksi millaiset ne olivat ennen viinaan retkahtamista. Olen sanonut itselleni että tää on vain väliaikaista. (Kohta kestänyt 4 vuotta.) Mutta odotan että tulee se päivä jolloin paistaa se aurinko risukasaankin.
Rakaudessa Rakentuminen on elämän todellisuus: Laatu ja Mahdollisuus
Luota Itsesi Olet Hyvä Ihminen
Olen ollut samassa tilanteessa: mies ryyppäsi eikä kuunnellut. Aina kun yritti asioista puhua mies alkoi huutaa ja katosi toiseen huoneeseen. Pari vuotta keräsin rohkeutta ja päätin erota. Kului muutama päivä ja mies vikisi takasin.. Se tapahtuma pysäytti mieheni: enää ei ole tarvinnut huonoa kohtelua kestää. Päätin silloin että se on joko tai: olen yksin tai sitten suhteessa jossa mieheni kunnioittaa minua. Ei kenenkään tarvitse olla alistettuna, ei saa tyytyä huonoon osaan! On kyllä totta, että narsistit aina vetävät puoleensa läheisriippuvia. Kuulosti siltä että miehesi on todella itsekäs ja sinä vaikutat liian kiltiltä ja heikkoitsetuntoiselta.. kohta alat oikeasti uskoa, että olet väärässä. Älä anna periksi! Kyllä sinä apua saat kunhan uskallat lähteä hakemaan. Masentunut ihminen ei näe niitä mahdollisuuksia mitä on olemassa. Kannattaa lukea läheisriippuvuudesta ja käydä psykologin juttusille, niin saa uusia näkökulmia asioihin. Et ole edes vanha vielä, mitä tahansa voi tapahtua.
Sitä kun on samojen seinien sisällä ja pienissä ympyröissä kasvaa helposti nuo ikävät fiilikset. Ehdotan pientä irtiottoa arjestasi, yritä hommata itsellesi (ilman perhettäsi) matka eri paikkakunnalle sukulaisiin, ystävien luo, tai jos ei ole varaa jonku järjestön/kela? kautta tuettu matka. Kaukaa näkee usein paremmin lähelle! Ja perhekin saisi sinusta sopivaa etäisyyttä huomaisivat toivottavasti arvosikin.Tsemppiä!
itse päätät teetkö nyky elämastäsi taivaan vai helvetin lähde pois tee avioero muuten et pääse oravanpyörästäsi noin vuoden kuluttua huomaat missä mennään pidä pääsi elä elämääsi ei orjana eikä sylkykuppina nimimerkillä näin tein enkä enään palaa uusi on