Koiranulkoiluttajien Flexit

Koin alkukaudesta yhden läpiajon ja kaatumisen koiranulkoiluttajan Flexi -taluttimeen. Ulkoiluttaja huomioi tuloni, mutta unohti lukita jojon. Innokas poukkoileva koira sitten yhtäkkiä pisti puomin kiinni ja vaati tietullia. Heitin hätäjarrutuksen, eli polvipadit asfalttiin. Koira raahautui perässäni muutaman metrin, Fexin kahva lähti ulkoiluttajan kädestä, ehkä pelasti ranteen.

Mutta pelko jäi, nämä jojot herättävät yhä kauhua. Olisi alamäessä voinut käydä tosi pahasti. Onneksi selvittiin pintapaikkailuilla minulle ja koiralle. Useimmat ulkoiluttajat kyllä huomioivat luistelijan, mutta unohtavat laittaa lukon päälle. Varsinkin haja-asutusalueella näyttäisi olevan yleisempää, vakioreiteilläni niitä näkee paljon.

Jos joku ei tiedä, mikä Flexi on:

http://www.flexiusa.com/products.asp

Huomatkaa pituudet!
6825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viime ja tämän kesän aikana minulla on ollut muistaakseni 4 vastaavaa läheltä piti tilannetta. Ärsyttävintä on ollut se, että kahdesti rakkien omistajat ovat huutaneet minun perääni.

Tänä kesänä jouduin kerran melkein yliajetuksi suojatiellä. Kolme kaatumista tältä kesältä: kerran törkeässä kunnossa ollut tienylitys heitti minut nurin, kerran kaaduin nousussa käpyyn ja viimeksi kovasta vauhdista nurin, kun fillari jäi aurausnaarmuun jumiin. Löin sen verran kovaa kypärän nurmeen, että jos asvalttiin olisi osunut, taju olisi mennyt. Hain seuraavana päivänä kunnollisen rulliskypärän itselleni.

Ei tämä ihan vaaratonta hupia ole.

Äänestä
  • ...jossain ketjussa taisit mainita kausikilometreiksesi about 550. Tästähän tulee jo kohtuullinen kilometreihin suhteutettu "volatiliteetti" rullausharrastukselle sinun kohdallasi! Olisi moni aloitusta suunnitteleva silmät pyöreinä. Onneksi täällä peräkylillä törmäysriskit ovat vähissä, melkein toivoisi enemmän liikkujia; en ole kompastellutkaan vuosiin [koputtaa puuta] ja kilometrejäkin pari tonnia/kausi.

    Äänestä

  • kohdallesi kirjoitti:

    ...jossain ketjussa taisit mainita kausikilometreiksesi about 550. Tästähän tulee jo kohtuullinen kilometreihin suhteutettu "volatiliteetti" rullausharrastukselle sinun kohdallasi! Olisi moni aloitusta suunnitteleva silmät pyöreinä. Onneksi täällä peräkylillä törmäysriskit ovat vähissä, melkein toivoisi enemmän liikkujia; en ole kompastellutkaan vuosiin [koputtaa puuta] ja kilometrejäkin pari tonnia/kausi.

    No, enpä tiedä kuinka usein se muiden kohdalle osuu. Viime kesänä taisin vetää kaksi lippaa ja tänä kesänä niitä on tullut jo kolme - siis tekisikö tuo noin lippa/200 km. Ehkä olen vähän hutera luistelija, ehkä ajan vähän turhan kovaa tilanteisiin, ehkä yritän vähän liikaa toisinaan. Luistellessa en viitsi pitää laseja, ehkä pitäisi.

    Läheltä piti tilanteita tulee suunnilleen joka toisella reissulla. Viimeaikoina erityisesti aurausnaarmut ovat olleet varsin uhkaavia.

    Äänestä

  • DIrulla kirjoitti:

    Pitää vielä kehaista, että eilen meni 500 km rikki tällä kaudella.

    Äänestä

  • DIrulla kirjoitti:

    Pitää vielä kehaista, että eilen meni 500 km rikki tällä kaudella.

    että omasta syystä en mene oikeastaan ikinä nurin, sorat, urat, roskat pitää nähdä ja ennakoida, kaarteet sirklaan täysiä, vakaaksi kehittynyt perustekniikka auttaa. Jos sauvat megessä kannattaa laahata metallikärkeä asaan reilusti ennen koirankusettajaa, ehtivät vetää hihnan tiukalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

läpiajon kokenut kirjoitti:

Koin alkukaudesta yhden läpiajon ja kaatumisen koiranulkoiluttajan Flexi -taluttimeen. Ulkoiluttaja huomioi tuloni, mutta unohti lukita jojon. Innokas poukkoileva koira sitten yhtäkkiä pisti puomin kiinni ja vaati tietullia. Heitin hätäjarrutuksen, eli polvipadit asfalttiin. Koira raahautui perässäni muutaman metrin, Fexin kahva lähti ulkoiluttajan kädestä, ehkä pelasti ranteen.

Mutta pelko jäi, nämä jojot herättävät yhä kauhua. Olisi alamäessä voinut käydä tosi pahasti. Onneksi selvittiin pintapaikkailuilla minulle ja koiralle. Useimmat ulkoiluttajat kyllä huomioivat luistelijan, mutta unohtavat laittaa lukon päälle. Varsinkin haja-asutusalueella näyttäisi olevan yleisempää, vakioreiteilläni niitä näkee paljon.

Jos joku ei tiedä, mikä Flexi on:

http://www.flexiusa.com/products.asp

Huomatkaa pituudet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu