Kaipaan ihan hirveästi toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta, arjen jakamista, intohimoakin jne., mutta en vain löydä ketään. Miten yksinäisyyteen oppisi, ettei siitä kärsisi enää niin paljon?
miten oppia yksinäisyyteen
surullinen :(
91133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sitä taktiikkaa että alkaa vihaamaan ja halveksimaan maailmaa niin paljon, että kaikki ihmiset alkavat näyttää epämiellyttäviltä ja sitä myötä yksinäisyys houkuttelevalta.
Itsekkin aika ajoin yksinäisyyttä tuntevana olen sitä mieltä, että olisi todella pelottavaa pelkkänä ajatuksenakin tottua yksinäisyyteen. Miten paljon elämästä jäisi kokematta jos sen joutuisi elämään yksinäisenä.
Esim. itselläni on paljon kavereita joiden kanssa viettää aikaa, mutta eivät kaverit voi korvata sitä tunnetta että olisi joku nainen jakamassa elämää rinnalla.
Kärsimystähän yksinäisyys ajoittain on, mutta siihen tottuminen "hoitokeinona" olisi mielestäni aika ikävä kohtalo ihmiselle...
Kyllä siihen oppii, kun on tarpeeksi kauan sinkkuna. Mulla meni vuosia. Toisinaan tekee todella kipeetä olla yksin. Viime Perjantaina sain viimein rohkeutta niin paljon, että uskalsin pyytää yhtä naista luokseni viettämään kanssani leffailtaa. Hän suostui. Tiedossa on siis ainakin yksi piristävä ilta tälle viikolle muuten niin yksinäisiin iltoihin. Onhan tässä jo melkein 10 vuotta ollu tota sinkkuaikaa, ja se on tuntunu todella pitkältä.
Mutta se on vain yksi ilta kaverin kanssa. Onhan sekin tyhjää parempi.
miten se onistuu, olisi niin helpompi olla.
Etsin Jumalaa yksinäisyydessä, silloin yksinäisyys ei ole enää yksinäisyyttä vaan vapautta olla kahden Jumalan kanssa.
Ei usko jumaliin?
Joku jo mainitsikin vihan helpottavan vaikutuksen,
mitä syitä muilla on vihata sinua?
mitä kaikkea olet saanut kestää heidän vihansa takia?
missä asioissa he ovat huononpia kuin sinä?
millä tavalla he haittaavat tehokkuuttasi?
kuinka paljon he sinua nytkin vihaavat?
he varmasti suunnittelevat jotain pahaa, mitä ja kuinka pahaa se voisikaan olla?
osaatko suunnitella ja toivoa heidän varalleen jotain vähintäänkin yhtä pahaa?
sinulla on oikeus siihen, syytkin kun mietit.
Noin, nyt on tehty muut ihmis-olennut tarpeettomaksi muuten kuin bisnes-mielessä, töissä niitä kuitenkin joutuu kestämään.
Luppoajan voikin käyttää erinäisiin projekteihin töissä, itsensä sivistämiseen ja monipuolisiin harrastuksiin.
Simsalabim, kalenteri onkin täynnä eikä edes aikaa saatika syytä miettiä yksinäisyyttään, sillä on niin paljon tekemistä ja kaikki muut ovat säälittäviä kusipäitä.
Sitten pitää kai ruveta huolestumaan, kun siihen alkaa tottua. Toki minäkin välillä kaipaan miehen syliin, mutta aina vaan harvemmin. Surullista.
Toisaalta kamalaa olisi, jos se pyörisi mielessä koko ajan. Silloinhan vasta paha olo olisi.
Meinasin kirjoittaa, että tähän olotilaan tottuu. Aika paha juttu, mutta minkäs teet, kun elämääni ei vain kukaan tahdo mukaan. En tosin ole aktiivisesti enää vuosiin etsinytkään, olen kai jo luovuttanut.