alistuu mutta aikansa. Joko lopettaa suhteen tai jää tosiaan nyrkin ja hellan väliin. Niitäkään naisia ei voida syyllistää. Monta kertaa elämä on jo siinä pisteessä, ettei ole voimia lähteä suhteesta. Jokainen parisuhde on oma tarinansa. Tätä sivustoa silloin tällöin käyn lukemassa niin yleisin sääntö:JÄTÄ SE MIES/NAINEN.
On niin sanotusti akuutteja tilanteita, jossa lastensuojelu astuu kuvioon. Monessa tilanteessa vanhemmuus on heikentynyt tai täysin hukassa. Silti se ei tarkoita väistämätöntä huostaanottoa. Tukitoimia on olemassa, mutta pariskuntien tulisi miettiä että mikäs tää meidän perhekuvio oikein on. Ja sitä kautta saada perhe kasaan, jos mahdollista.
Olivatpa lapset minkäikäisiä hyvänsä niin vanhemmat ovat sen kodin tukipilarit-
n.10V olin lastensuojeluksessa töissä ja ei syytetä pelkästään miehiä.Kyllä siellä oli suhteellisen nuoret äidit tajupihalla ja monta lasta hoidettavana..huhuh et tsemmpiä miehille..
Sain sitten vuosia sitten tietooni tapahtuneen, jossa äiti oli tappannut koko perheensä.
Erittäin surullista!
Itse alistuin vuosia henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Toistakymmentä vuotta. Sitten olen saanut olla täysin rauhassa. Piti opetella omat rajat ja kun ne löytyi, kukaan mies ei enää uhkaile,kiristä, ahdistele.Vaatii työtä itsensä kanssa. Jokainen nainen tai mies ei ole välttämättä se unelmien puoliso. Tarkkaa skeptisyyttää terveillä rajoilla.!
On niin sanotusti akuutteja tilanteita, jossa lastensuojelu astuu kuvioon. Monessa tilanteessa vanhemmuus on heikentynyt tai täysin hukassa. Silti se ei tarkoita väistämätöntä huostaanottoa. Tukitoimia on olemassa, mutta pariskuntien tulisi miettiä että mikäs tää meidän perhekuvio oikein on. Ja sitä kautta saada perhe kasaan, jos mahdollista.
Olivatpa lapset minkäikäisiä hyvänsä niin vanhemmat ovat sen kodin tukipilarit-
n.10V olin lastensuojeluksessa töissä ja ei syytetä pelkästään miehiä.Kyllä siellä oli suhteellisen nuoret äidit tajupihalla ja monta lasta hoidettavana..huhuh et tsemmpiä miehille..
Sain sitten vuosia sitten tietooni tapahtuneen, jossa äiti oli tappannut koko perheensä.
Erittäin surullista!
Itse alistuin vuosia henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Toistakymmentä vuotta. Sitten olen saanut olla täysin rauhassa. Piti opetella omat rajat ja kun ne löytyi, kukaan mies ei enää uhkaile,kiristä, ahdistele.Vaatii työtä itsensä kanssa. Jokainen nainen tai mies ei ole välttämättä se unelmien puoliso. Tarkkaa skeptisyyttää terveillä rajoilla.!
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta eiköhän nekin opi pikku hiljaa.
etkä lastensuojeluKSESSA? Epäilenpä kovasti.
Taitaapa olla provo.
Vanhojen lakien aikana oli vaikeampaa saada apua väkivaltatilanteisiin kodissa. Nyt kenenkään ei tarvitse enää yksin yrittää kestää päivästä toiseen. Se on turhaa ja tarpeetonta sekä vahingollista varsinkin lapsille.
2 viikoa häiden jälkeen mies löi ensimmäisen kerran kun olin hänen kanssaan asioista eri mieltä. Opin alistumaan ja olemaan ärsyttämättä.
Aina kun riitelimme hän oli inhottava, jos ei saanut tahtoaan läpi, oli väkivaltainen. Lieviä kolhuja, onneksi ei mitään pahempaa sattunut.
Pelko jäi.
Kun erosimme, mainitsin väkivaltaisuuden miehelle, sanoin että olen nähnyt painajaisia hänen käytöksestään.
Hän halveksi minua viimeisen kerran sanomalla "kuule, sun pitää nyt katsoa elämässä eteenpäin eikä elää menneisyydessä. kyllä sä varmaan jollekin miehelle joskus vielä kelpaat."
Hän kiisti väkivaltaisuutensa aina, vika oli minussa, kuvittelin.
Pakko tunnustaa, etten halunnut uskao eläväni väkivaltaisen miehen kanssa joten en myöskään osannut lähteä ajoissa.
Enää en minäkään alistu. Heti kun huomaan miehessä alistamisen merkkejä tai ärtymystä pikkuasioista, lähden kävelemään.
Se miehen ärsyyntyminen pikkuasioista voi olla merkki väkivaltisesta luonteesta. Ainakin ex-mieheni oli sellainen, jos kaupassa ei ollut hänen haluamiaan tuotteita, hän suuttui silmittömästi. Kiukutteli minulle siis asiasta..
oletko jo löytänyt sen puudelin?