Oletko sinä parisielusi kanssa yhteyksissä? Tai oletko mennyt parisielusi kanssa naimisiin tai elätte samassa taloudessa?
Onko sinulla parisielua? Uskotko ylipäätään tähän hommaan?
Onko sinulla parisielua? Uskotko ylipäätään tähän hommaan?
Oletko parisielusi kanssa yhteyksissä?
ajatuksia..
3828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä parisielun tunnistaa? Mitä jos ensin tuntuu että toinen on parisielu, mutta sitten arkielämässä alkaa tuntua, että toinen on vain hyvä ja rakas kumppani -onko silloin vain arki astunut kuvioihin vai onko itse erehtynyt parisieluisuudesta?
Kun ensimmäisen kerran tapasin tulevan aviomieheni, olisi ollut valmis lähtemään siltä istumalta hänen matkaansa. Tuntui että hän ymmärsi minua täydellisesti ja minä häntä ja ihan kuin olisimme tunteneet jo iän kaiken. Edelleenkin mies ymmärtää minun tunteitani ja tarpeitani todella hyvin ja hän osaa suhtautua minuun juuri oikealla tavalla silloin kun minulla on huono hetki. Mieheni on niin ihana, että kyyneleet tulevat silmiini, kun ajattelen häntä. Mutta...enää hän ei ole niin kiinnostunut keskustelemaan syvällisyyksistä kuin alussa ja muutenkin tuntuu kuin olisimme luonteeltamme erilaisempia kuin alussa olisi luullut. Kaipaisin enemmän syvällisiä keskusteluja ja kaikkia henkisiä juttuja, mutta edelleen koen, että kukaan ei voisi olla minulle niin hyvä mies kuin oma mieheni.
Olenko siis löytänyt parisieluni vai en -siinäpä vasta kysymys...
Kiitos qwieva. Kaipasin juuri tuon tyypistä vastausta, jonka kirjoitit.
Kuvauksesi kuulostaa juuri siltä kuin olisit löytänyt parisielusi. Ajatteln melko paljon samoin vaimostani kuin sinä miehestäsi.
Ehkä parisielujen yhteiselo on paljon yhdessäolemista ja yhteisestä ajasta nauttiminen. Molemmat ovat ehkä kokeneet yhtä paljon asioita, jolloin keskenään jaettavia asioita ei aina olekaan, mutta eihän se haittaa.
Ymmärrän parisielun kanssa elämisen sillä tavoin, että yhdessäolo on mukavan tasaista olemista ilman suuria järkytyksiä tai yllättäviä käänteitä. Osaavat lukea ja ennakoida toistensa ajatuksia.
Kiva kuulla, että sinäkin koet löytäneesi parisielusi:)
Me olemme olleet vasta pari vuotta yhdessä, joten ehkä olen vähän jäävi puhumaan tästä aiheesta, mutta juuri se on minusta meidän suhteessamme parasta, että nautimme toistemme kanssa olemisesta ilman sen kummempia hienouksia. Ei meidän tarvitse lähteä jonnekin kaukomaille tms. nauttiaksemme toistemme seurasta vaan ihan arkiset hetket ovat mukavia ja merkityksellisiä, kun se toinen on siinä vierellä. Ehkä tämä on myös vähän ikäkysymys, me olemme jo nelikymppisiä. Yhteisiä virikkeitä ja elämyksellisiä asioita toki järjestämme itsellemme välillä, mutta niiden etsiminen ei ole koko elämä.
Minä en usko siihen yhteen ja ainoaan sielunkumppaniin. Uskon että jokaiselle meistä löytyy useampi sellainen kumppani, jonka kanssa pystyy kokemaan henkistä yhteyttä ja muutkin asiat ovat kohdallaan.
Mahtaako sielunkumppanuuden tunne kummuta paljolti samanlaisista elämänkokemuksista ja samanlaisesta kypsyydestä? Minä olen aina kokenut yhteyttä ja viehättynyt miehistä, joilla on ollut jollakin tavalla vaikea elämä (yleensä vaikea lapsuus), he ovat rohkeasti menneet päin noita vaikeuksia, käyneet ne läpi ja kasvaneet sitä kautta. He ovat pystyneet hyväksymään omat heikot kohtansa ja hyväksyvät myös sen, että kumppanikaan ei ole kiiltokuvamaisen täydellinen. He ovat rehellisiä itseään ja muita kohtaan ja heillä on nöyrä suhtautuminen omaan itseensä ja ymmärrystä muidenkin heikkouksia kohtaan. Sellaisen miehen kanssa on helppo olla oma itsensä.
Samanlainen huumorintaju on myös tärkeä asia. En osaa sanoa olisiko se jopa välttämättömyys hyvässä suhteessa? Minä/me näemme elämän samalla aikaa traagisena ja koomisena. Joskus kun tuntuu että elämä oikein murjoo ja enempää vastoinkäymisiä ei voisi enää tulla eli surkeus saavuttaa lakipisteensä, alkaa melkein jo naurattamaan...