Ivan Tihon

Tässä on Moukariheittäjä josta kannattaa nuorempien ottaa oppia. Kaksi yliastuttua ja mies kuin unessa, sitten vajaa 80m ja viimeisenä finaalin kahdeksan sakkiin ja sitten kun koittaa se kuuluisa KUUDES kierros niin jostain löytyy lähes 84 metriä ja paketti on valmis.

Jos muut heittävät pitkälle pitää sinun itse heittää vielä pitemmälle ja tuon tasoisen moukarifinaalin kun voittaa kertoo se miehestä jotain sillä kuten niin usein Moukarissa moni heitti parhaansa tai sen tuntumaan viimeisellä kierroksella ja tämä tekee tästä lajista mielestäni todella mielenkiintoisen, samoin kuin sekin että harvoin "nuoret" pojat pärjää.
132245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki valko-venäjän urheilijat eivät kisaa viimeisen kahden kuukauden aikana ennen arvokisoja ulkomailla, siis kaikki. Homma muistuttaa entistä DDR:ää, ja yllätys yllätys menestys tapahtuu lajeissa joissa tarvitaan poikkeuksellisen kovaa räjähtävää voimaa. Kaikki kunnia Tihonille, mihen hermot on rautaa. Mutta en usko pätkääkään valko-venäläisten puhtauteen.

Äänestä
  • hyvin pitkälti, siinä ei dopingilla paljon saavuta, sotkee vaan tekniikan jos rupeaa voimaa halajamaan. Paljon, paljon enempi kärynnyt kuula-miehiä kuin esim. keihäs tai moukarinheittäjiä joissa tekniika on tärkeää.

    Äänestä

  • Kuulassa, kiekossa ja keihäässä räjähtävällä voimalla on suuri merkitys, mutta moukarinheitto on erilaista: välinettä kiihdytetään tasaisesti pyörähdys pyörähdykseltä nopeuttaen. Moukarissa tarvitaan vahvoja jalkoja ja keskivartalon lihaksistoa, jotta pystyy esim. vastustamaan välineen aiheuttamaa valtavaa keskipakoisvoimaa ja pitämään moukarin optimaalisella radalla.

    Moukarinheittäjät ovat kuula- ja kiekkomiehiin verrattuna usein pienikokoisia ja kaljapulloharteisia. Penkkipunnerrusta ei juurikaan treenata, koska se jäykistäisi hartiat ja rintalihakset, jolloin olisi vaikea tehokkaasti ja irtonaisesti roikkua moukarissa.

    Äänestä

  • tekniikkalaji.. kirjoitti:

    hyvin pitkälti, siinä ei dopingilla paljon saavuta, sotkee vaan tekniikan jos rupeaa voimaa halajamaan. Paljon, paljon enempi kärynnyt kuula-miehiä kuin esim. keihäs tai moukarinheittäjiä joissa tekniika on tärkeää.

    mitaleille. Katsokaapa vaikka Tihonia. Kaverilla ei ole kyllä pituutta 180cm enempää, mutta lihaksia ja massaa on kuin pienessä pitäjässä. On totta, että tekniikallakin on merkitystä ja paljonkin, mutta huipulla erot ovat hirvittävän pieneiä jopa muutamista senteistä kiinni. Douppingilla saadaan juuri näitä muutamia senttejä lisää kilpailijoihin verrattuna.

    Äänestä

  • Lekamies kirjoitti:

    Kuulassa, kiekossa ja keihäässä räjähtävällä voimalla on suuri merkitys, mutta moukarinheitto on erilaista: välinettä kiihdytetään tasaisesti pyörähdys pyörähdykseltä nopeuttaen. Moukarissa tarvitaan vahvoja jalkoja ja keskivartalon lihaksistoa, jotta pystyy esim. vastustamaan välineen aiheuttamaa valtavaa keskipakoisvoimaa ja pitämään moukarin optimaalisella radalla.

    Moukarinheittäjät ovat kuula- ja kiekkomiehiin verrattuna usein pienikokoisia ja kaljapulloharteisia. Penkkipunnerrusta ei juurikaan treenata, koska se jäykistäisi hartiat ja rintalihakset, jolloin olisi vaikea tehokkaasti ja irtonaisesti roikkua moukarissa.

    näytä mulle pienikokoinen moukarinheittäjä?

    Äänestä

  • ei pidä paikkansa kirjoitti:

    näytä mulle pienikokoinen moukarinheittäjä?

    Osakan finaalissa kahdeksanneksi tullut Saksan Markus Esser on 180-senttinen ja 92-kiloinen, ei siis mitenkään kookas heittäjäksi:

    http://p3.focus.de/img/gen/5/X/HB5XRCx7_Pxgen_r_280xA.jpg


    Ainoa suomalainen olympiavoittaja Juha Tiainen oli 182-senttinen. Myöskään ME-mies Juri Sedyh ja kaksinkertainen maailmanmestari Sergei Litvinov eivät 1980-luvulla heitellessään olleet mitään jättiläisiä. Juha Tiainen Arto Bryggaren rinnalla:

    http://www.lum.fi/images/byggaretiainen2.jpg

    Halusin vain sanoa, että kuula- ja kiekkomiehet ovat keskimäärin vielä paljon kookkaampia kuin moukarinheittäjät.

    Äänestä

  • ei pidä paikkansa kirjoitti:

    näytä mulle pienikokoinen moukarinheittäjä?

    Luehan tuo edellisen teksti uudelleen ja ota ajatuskin mukaan. "Moukarinheittäjät ovat kuula- ja kiekkomiehiin verrattuna usein pienikokoisia..." Huomaa erityisesti tämä sana "verrattuna". Joko sytyttää?

    Äänestä

  • vs. absoluuttinen kirjoitti:

    Luehan tuo edellisen teksti uudelleen ja ota ajatuskin mukaan. "Moukarinheittäjät ovat kuula- ja kiekkomiehiin verrattuna usein pienikokoisia..." Huomaa erityisesti tämä sana "verrattuna". Joko sytyttää?

    Koko jutussa oli kyse, ettei ilman lihaksia ja pienikokoiset voi pärjätä moukarinheitossa. Kaikki moukarimiehet ovat pääsääntöisesti yli 180cm ja painoa on yli 100 kg. Eli ei mikään pikkupoikien laji. Vertaus kiekonheittäjiin ja kuulantyöntäjiin on älytöntä. Sama kuin vertaisi 90 kiloista painijaa ja 90 kiloista nyrkkeilijää keskenään. Moukarinheittäjät ovat pääsääntöisesti hieman pitempiä ja kuulamörssärit paksumpia. Mutta kummassakin lajissa tarvitaan tekniikkaa sekä voimaa.

    Äänestä

  • asiaa !!! kirjoitti:

    mitaleille. Katsokaapa vaikka Tihonia. Kaverilla ei ole kyllä pituutta 180cm enempää, mutta lihaksia ja massaa on kuin pienessä pitäjässä. On totta, että tekniikallakin on merkitystä ja paljonkin, mutta huipulla erot ovat hirvittävän pieneiä jopa muutamista senteistä kiinni. Douppingilla saadaan juuri näitä muutamia senttejä lisää kilpailijoihin verrattuna.

    pituus 185cm
    paino 105kg

    eli kokoa on,eikä ole löysää paidan alla

    Äänestä

  • lähes10cm yli suomen miest... kirjoitti:

    pituus 185cm
    paino 105kg

    eli kokoa on,eikä ole löysää paidan alla

    Suomalaisilta kyllä löytyy, tähän ainakin luulisi löytyvän lääkkeet.

    Äänestä

  • PUHUTAAN? kirjoitti:

    Koko jutussa oli kyse, ettei ilman lihaksia ja pienikokoiset voi pärjätä moukarinheitossa. Kaikki moukarimiehet ovat pääsääntöisesti yli 180cm ja painoa on yli 100 kg. Eli ei mikään pikkupoikien laji. Vertaus kiekonheittäjiin ja kuulantyöntäjiin on älytöntä. Sama kuin vertaisi 90 kiloista painijaa ja 90 kiloista nyrkkeilijää keskenään. Moukarinheittäjät ovat pääsääntöisesti hieman pitempiä ja kuulamörssärit paksumpia. Mutta kummassakin lajissa tarvitaan tekniikkaa sekä voimaa.

    näkyy olevan lihaksia keskivartalossa aika paljo,
    vai onko sittenkään?

    Äänestä

  • Lekamies kirjoitti:

    Osakan finaalissa kahdeksanneksi tullut Saksan Markus Esser on 180-senttinen ja 92-kiloinen, ei siis mitenkään kookas heittäjäksi:

    http://p3.focus.de/img/gen/5/X/HB5XRCx7_Pxgen_r_280xA.jpg


    Ainoa suomalainen olympiavoittaja Juha Tiainen oli 182-senttinen. Myöskään ME-mies Juri Sedyh ja kaksinkertainen maailmanmestari Sergei Litvinov eivät 1980-luvulla heitellessään olleet mitään jättiläisiä. Juha Tiainen Arto Bryggaren rinnalla:

    http://www.lum.fi/images/byggaretiainen2.jpg

    Halusin vain sanoa, että kuula- ja kiekkomiehet ovat keskimäärin vielä paljon kookkaampia kuin moukarinheittäjät.

    huippumoukarinheittäjät ovat myös vahvoja, kuten juha tiainen veti maasta 315 kg.

    Äänestä

  • heittäjä itsekin kirjoitti:

    huippumoukarinheittäjät ovat myös vahvoja, kuten juha tiainen veti maasta 315 kg.

    Ivan tihonovin kilpailusuoritukset hylättiin jälkikäteen, todetun dopingin vuoksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LaMag kirjoitti:

Tässä on Moukariheittäjä josta kannattaa nuorempien ottaa oppia. Kaksi yliastuttua ja mies kuin unessa, sitten vajaa 80m ja viimeisenä finaalin kahdeksan sakkiin ja sitten kun koittaa se kuuluisa KUUDES kierros niin jostain löytyy lähes 84 metriä ja paketti on valmis.

Jos muut heittävät pitkälle pitää sinun itse heittää vielä pitemmälle ja tuon tasoisen moukarifinaalin kun voittaa kertoo se miehestä jotain sillä kuten niin usein Moukarissa moni heitti parhaansa tai sen tuntumaan viimeisellä kierroksella ja tämä tekee tästä lajista mielestäni todella mielenkiintoisen, samoin kuin sekin että harvoin "nuoret" pojat pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu