Vastaus kloonilleni tenorikysymykseen

Olen tietysti sitä mieltä että Karita Mattila on Suomen aivan ehdoton ykkönen (koko maailman ehdottomia ykkösiä, tarviiko sitä edes mainita enää?) mutta Mika Pohjonen... Hmmm, täytyypä seurailla miten mies siitä kehittyy. Toivotaan parasta, meillä Suomessa kun ei sankaritenoreita ole tällä hetkellä omasta takaa ollenkaan.

Jorma Silvasti on hyvä Janacekissa, mutta ei varsinaisesti sankaritenori ja sai Lontoossa Wagneria (Siegmund) laulaessaan kriitikoilta sangollisen kylmää vettä niskaansa.

Peter Lindroosilla oli kovin pieni ääni ollakseen sankaritenori par excellence ja Pekka Nuotio, jolla oli loistava materiaali on äänitteillä tyylillisesti niin provinsiaalinen ja pystymetsästä että hävettää ihan kunnellessa miehen Tannhäuseria Metistä ja Tristania Euroopasta ynnä muita.
10716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No, nythän tuokin sitten tuli selväksi, että Karita Mattila onkin mies ja tenori. Voi voi, minä aina luulin, että nainen ja sopraano. Niin sitä voi ihminen erehtyä!

Äänestä

Pohjonen hoiti leviskänsä huonosti. Lahjoja sillä oli kansainväliseen uraan, mutta lihavuus ja ulkonäköpuutteet estävät ison uran. Äänimateriaali ok., mutta hoitanut ääntänsä huonosti. Ei mies voi akkojen kanssa liian pitkään opiskella. Tarjottiin parempaa, muuta ei tarttunut siihen. Miksi? Vaikuttaa jo menetetyltä tapaukselta.

Äänestä
  • En nimittäin tunne hänen opiskeluhistoriaansa kovin hyvin. Kenellä hän käy nykyään ja kenen opista hän kieltäytyi?

    (Joku muu siis kirjoitti nimimerkilläni tuonne alas tenoriketjuun viestin jossa Mattila ja Pohjonen mainittiin)

    Äänestä

tänään olen kuullut ilmeisen luotettavalta taholta järkyttävän ja uskomattoman asian: ns. amun, tämän ikävän listahäirikön, postit tulevat tiettävästi usein eduskuntatalon tietokoneelta! Ilmeisesti kyseessä on eräs eduskuntaan kansanedustajaksi valittu ns. kevyen musiikin "ammattilainen". Taitaa kateus ja katkeruus vaivata, kun pitää oikeita musiikin ammattilaisia rumasti koko ajan herjata. Toisen kauden kansanedustaja...
tjaa-a, selittää kyllä uskomattoman kaunan, kateuden ja ilkeyden määrän, kateushan se syö kalat vedestäkin.

Äänestä
  • Ja hanki ammattiapua ennenkuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • amu kirjoitti:

    Ja hanki ammattiapua ennenkuin on liian myöhäistä.

    täällä ainoastaan häiriköit,amu-ammuu. Katsopa peiliin ja haepa sitä tarvitsemaasi apua. Ei tämän palstan hengiltä kuristaminen kuitenkaan pitkän päälle oloasi ja kuntoasi paranna. Sinun on aivan turha huudella muiden kirjoittajien suuntaan mitään häirikkösyytteitä. Häirikön jos haluat nähdä, niin katso peiliin ja tutustu siihen pahantahtoiseen roskaan, mitä tänne nimimerkillä amu syydät.

    Äänestä

Sain eilen selville että SUPO on suorittanut nettiskannausta ja on ylläpidon avulla jäljittänyt jo ainakin kahden meikäläisen olinpaikan. Olemme jatkuvassa tarkkailussa joten lopettakaamme häiriköinti täällä heti paikalla. Olemme hävinnet.

Äänestä

Aina unohdetaan yhden suomalaisen sankaritenorin nimi! Missä on musiikin perusyleistietonne? Hekki Siukola on jo yli 30 vuotta ollut yksi maailman arvostetuimmista Helden-/Wagner-tenoreista. Seuraava keikka Munchenin Tristan, jossa taas maailman huippumiehitys. Vaikka mies on jo eläkeiässä, niin hän on edelleen kysytty laulaja isoissa piireissä. Ensi kesänä laulaa Savonlinnassa Hollantilaisen Erikiä. Suomalanen perusyleisö ei vaan tunne Siukolan nimeä, koska hän on laulanut Suomessa niin vähän.

Äänestä
  • Heikki Siukola (aka Sheikki Laukoi) on todella oikea "dramaattinen tenori", erittäin kysytty ollut iät ajat. Oli muuten Lappeenrannan laulukilpailuissa 1969.

    Siukolan ääntä ei voi verrata kenenkään muun laulajan ääneen, jopa Giacomini ja Del Monaco kalpenisivat hänen äänensä volyymin ja massan rinnalla. Se on lähes pelottava.

    Ainut ehkä negatiivinen asia on ollut joidenkin kriitikoiden mukaan ajoittainen alavireisyys, mutta tätä vikaa oli jopa Martti Talvelalla, ja useasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


amu kirjoitti:

Olen tietysti sitä mieltä että Karita Mattila on Suomen aivan ehdoton ykkönen (koko maailman ehdottomia ykkösiä, tarviiko sitä edes mainita enää?) mutta Mika Pohjonen... Hmmm, täytyypä seurailla miten mies siitä kehittyy. Toivotaan parasta, meillä Suomessa kun ei sankaritenoreita ole tällä hetkellä omasta takaa ollenkaan.

Jorma Silvasti on hyvä Janacekissa, mutta ei varsinaisesti sankaritenori ja sai Lontoossa Wagneria (Siegmund) laulaessaan kriitikoilta sangollisen kylmää vettä niskaansa.

Peter Lindroosilla oli kovin pieni ääni ollakseen sankaritenori par excellence ja Pekka Nuotio, jolla oli loistava materiaali on äänitteillä tyylillisesti niin provinsiaalinen ja pystymetsästä että hävettää ihan kunnellessa miehen Tannhäuseria Metistä ja Tristania Euroopasta ynnä muita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu