Hellyn heti, jos täysin tavanomainen vieras mies sanoo minulle esim. "Onpas sinulla kaunis vartalo" tai "Oletpa viehättävä".
Tuossa ei tarvita iskemistaidon alkeitakaan! Hellyn toisin sanoen heti siihen tyyppiin, jolta saan edes vähänkin hyväksyntää.
Miksi näin?
Tässä minun tarinani. Se on kopioitu yksinäisyys -palstalta.
Otsikko: Yksinäisyyttä pelkään
"Pakko olla joku, pakko olla joku"
Heh. Vaikkei minulla ole juuri kenenkään kanssa mitään puhuttavaa. Ei mitään, mitä jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihmiset ovat kuivia, ja olen itse kuiva.
Silti en halua olla yksin. En millään.
Lisäksi ulkonäöstäni ei pidetä riittävästi. Eivät ainakaan ne ihmiset, joihin olen ollut yhteydessä. He ovat sitä mieltä, että olen kamalan pitkä naiseksi. (178cm)
Itseluottamukseni on huono myös muissa asioissa. Jos menen opiskelupaikallani johonkin ihmisjoukkioon seisomaan, en uskalla sanoa yhtään mitään mihinkään (pelkään olevani niin saatanan typeränkuuloinen!). Siksi en tavallisesti menekään mihinkään ryhmään enkä näin ollen tutustu ihmisiin.
Välini isääni ovat huonot. Se vaikuttaa mielikuvaani miehistä. Tulkitsen heidät väkivaltaisiksi minua kohtaan. Miten tämän sanoisi suomenkielellä... Jos olisin ravintolassa ja joku mies lääppisi minua, en uskaltaisi tuupata häntä kauemmas, koska pelkäisin tulevani hakatuksi. Pystyisin ilmaisemaan ainoastaan sanoin tarkoittamani asian.
Tämä on ikävä juttu, sillä eivät miehet mitään hulluja ole. Eivät he lyö naisia noin vain. Kunpa uskoisin tämän asian oikein kunnolla. Muutkin naiset uskovat sen. Mutta kun on tuollainen isä, on vaikea olla täysin tervejärkinen joka asiassa.
Pelkään tulevaisuutta. Pelkään jääväni yksin, ilman kumppania. Naisten välinen ystävyys tai edes kaveruus ei toimi, joten minulla ei ole mitään hinkua saada yhtäkään uutta kaveria. Haluaisin saada sen sijaan oikeanlaisen ja sopivan kumppanin. Ongelmana on juuri se, ettei rohkeuteni riitä uusiin ihmisiin tutustumiseen. Lisäksi miehissä on jonkin verran homoja. Jonkin verran narkkareita. Sitäkin enemmän alkoholisteja. Niin, ja -varattuja.
Naisista ei ole mihinkään, sen tiedän. Ei edes kahviseuraksi. Sinäkin aikana ehtii kuulla jo ihan riittävästi arvostelua.
Olen tutustunut lähiaikoina erääseen miespuoleiseen hieman. Hänessä ei ole mitään vikaa, mutta asia on niin, ettei meillä ole mitään puhuttavaa. Kaikki yhteinen tekeminen on maksullista: ravintolassa syöminen, leffassa käyminen jne. Ulkoista tekemistä. Mutta entä seura meissä itsessämme? Tulemmeko me toimeen? Pelottaisi toisaalta katkaista yhteydenpito häneen, kun tuntisin oloni taas niin järkyttävän yksinäiseksi. Pidän hänestä, todella, mutta hän on jotenkin niin etäinen. Ei päästä läheskään aina henkisesti lähelleen.
Olen välillä miettinyt, onko kokoni syynä hänen hetkittäiseen kylmään käytökseensä. Pitääkö hän minua isona ja kömpölenä, typerännäköisenä ja epämiellyttävänä? Hän on nimittäin minua neljä, viisi senttiä lyhyempi. Ajatteleeko hän mahdollisesti, että olen kovapäinen isohko-akka, joka ei kaipaa lämmintä ja läheistä kohtelua? Jos hän ajattelee niin, hän on väärässä. Kaipaan erittäin hellää, lämmintä ja hienovaraista kohtelua. Haluan, että läheiset ihmiset muodostavat minulle suojamuurin ympärilleni tätä julmaa ja kovaa maailmaa vastaan. Olen isokokoinen, joten tällaiset asiat eivät ehkä näy ihan ulkokuorestani käsin. Olen hyvin haavoittuvainen ja hauras. Ehkä jopa keskimääräistä naista herkkäluonteisempi.
Olen miettinyt tyypin vaihtoa, koska haluan että minua kohdellaan kuin läheistä, ei kuin mitäkin puolivierasta ihmistä. Jos ei hän edelleenkään ymmärrä, että kehonkoko ja henkinen-minä eivät liity mitenkään toisiinsa, on minun jätettävä hänet omaan arvoonsa. Tämä on niin loukkaavaa, uuvuttavaa ja hyödytöntä. Etsiköön hän sitten "sopivankokoisen" naisen, jota kohdella lämpimästi. Mikä kenenkin ihanne nyt onkaan... Kyllä minäkin olen 180 senttisenä joidenkin makuun. Se on vain niin, etten ole vielä törmännyt näihin miehiin.
Tuossa ei tarvita iskemistaidon alkeitakaan! Hellyn toisin sanoen heti siihen tyyppiin, jolta saan edes vähänkin hyväksyntää.
Miksi näin?
Tässä minun tarinani. Se on kopioitu yksinäisyys -palstalta.
Otsikko: Yksinäisyyttä pelkään
"Pakko olla joku, pakko olla joku"
Heh. Vaikkei minulla ole juuri kenenkään kanssa mitään puhuttavaa. Ei mitään, mitä jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihmiset ovat kuivia, ja olen itse kuiva.
Silti en halua olla yksin. En millään.
Lisäksi ulkonäöstäni ei pidetä riittävästi. Eivät ainakaan ne ihmiset, joihin olen ollut yhteydessä. He ovat sitä mieltä, että olen kamalan pitkä naiseksi. (178cm)
Itseluottamukseni on huono myös muissa asioissa. Jos menen opiskelupaikallani johonkin ihmisjoukkioon seisomaan, en uskalla sanoa yhtään mitään mihinkään (pelkään olevani niin saatanan typeränkuuloinen!). Siksi en tavallisesti menekään mihinkään ryhmään enkä näin ollen tutustu ihmisiin.
Välini isääni ovat huonot. Se vaikuttaa mielikuvaani miehistä. Tulkitsen heidät väkivaltaisiksi minua kohtaan. Miten tämän sanoisi suomenkielellä... Jos olisin ravintolassa ja joku mies lääppisi minua, en uskaltaisi tuupata häntä kauemmas, koska pelkäisin tulevani hakatuksi. Pystyisin ilmaisemaan ainoastaan sanoin tarkoittamani asian.
Tämä on ikävä juttu, sillä eivät miehet mitään hulluja ole. Eivät he lyö naisia noin vain. Kunpa uskoisin tämän asian oikein kunnolla. Muutkin naiset uskovat sen. Mutta kun on tuollainen isä, on vaikea olla täysin tervejärkinen joka asiassa.
Pelkään tulevaisuutta. Pelkään jääväni yksin, ilman kumppania. Naisten välinen ystävyys tai edes kaveruus ei toimi, joten minulla ei ole mitään hinkua saada yhtäkään uutta kaveria. Haluaisin saada sen sijaan oikeanlaisen ja sopivan kumppanin. Ongelmana on juuri se, ettei rohkeuteni riitä uusiin ihmisiin tutustumiseen. Lisäksi miehissä on jonkin verran homoja. Jonkin verran narkkareita. Sitäkin enemmän alkoholisteja. Niin, ja -varattuja.
Naisista ei ole mihinkään, sen tiedän. Ei edes kahviseuraksi. Sinäkin aikana ehtii kuulla jo ihan riittävästi arvostelua.
Olen tutustunut lähiaikoina erääseen miespuoleiseen hieman. Hänessä ei ole mitään vikaa, mutta asia on niin, ettei meillä ole mitään puhuttavaa. Kaikki yhteinen tekeminen on maksullista: ravintolassa syöminen, leffassa käyminen jne. Ulkoista tekemistä. Mutta entä seura meissä itsessämme? Tulemmeko me toimeen? Pelottaisi toisaalta katkaista yhteydenpito häneen, kun tuntisin oloni taas niin järkyttävän yksinäiseksi. Pidän hänestä, todella, mutta hän on jotenkin niin etäinen. Ei päästä läheskään aina henkisesti lähelleen.
Olen välillä miettinyt, onko kokoni syynä hänen hetkittäiseen kylmään käytökseensä. Pitääkö hän minua isona ja kömpölenä, typerännäköisenä ja epämiellyttävänä? Hän on nimittäin minua neljä, viisi senttiä lyhyempi. Ajatteleeko hän mahdollisesti, että olen kovapäinen isohko-akka, joka ei kaipaa lämmintä ja läheistä kohtelua? Jos hän ajattelee niin, hän on väärässä. Kaipaan erittäin hellää, lämmintä ja hienovaraista kohtelua. Haluan, että läheiset ihmiset muodostavat minulle suojamuurin ympärilleni tätä julmaa ja kovaa maailmaa vastaan. Olen isokokoinen, joten tällaiset asiat eivät ehkä näy ihan ulkokuorestani käsin. Olen hyvin haavoittuvainen ja hauras. Ehkä jopa keskimääräistä naista herkkäluonteisempi.
Olen miettinyt tyypin vaihtoa, koska haluan että minua kohdellaan kuin läheistä, ei kuin mitäkin puolivierasta ihmistä. Jos ei hän edelleenkään ymmärrä, että kehonkoko ja henkinen-minä eivät liity mitenkään toisiinsa, on minun jätettävä hänet omaan arvoonsa. Tämä on niin loukkaavaa, uuvuttavaa ja hyödytöntä. Etsiköön hän sitten "sopivankokoisen" naisen, jota kohdella lämpimästi. Mikä kenenkin ihanne nyt onkaan... Kyllä minäkin olen 180 senttisenä joidenkin makuun. Se on vain niin, etten ole vielä törmännyt näihin miehiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moikka!
Täällä kirjoittelee yhtä pitkä nainen, kuin sinäkin:) Ei ole aina helppoa olla näin pitkä nainen, enkä muutenkaan ole mitenkään laiha tikku, vaan normaalipainoinen ja lihastakin on. Pituutta, eikä muitakaan ominaisuuksia kannata missään nimessä hävetä!! On ihmisiä, jotka tykkäävät erilaisista ja erinäköisistä ihmisistä. Kuka miellyttää kenenkin silmää. Mutta se ei muuta sitä, etteikö kannattaisi kantaa itseään ylpeästi (en tarkoita nokka pystyssä kävelyä:D). Kannattaa pukeutua ja meikata niin, että itsellä on hyvä/itsevarma olo.
Kaipaat kyllä lisää itsevarmuutta. Kyllä sitä tulee iän mukana, ja kokemuksen myötä, olemalla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa! Ei huippu-urheilijakaan ole hyvä, ellei harjoittele. Ei sosiaalisiakaan taitoja harjoittelematta voi kehittää. Varsinkaan olemalla yksin..
En oikein ole samaa mieltä, etteikö naisten välinen ystävyys toimisi. Se ei toimi tietenkään kaikkien naisten välillä, mutta me olemmekin yksilöitä, erilaisia. Joten, kyllä sinullekin löytyy oikeantyyppisiä kavereita. Voi miespuolisiakin kavereita olla, siinä missä naispuolisiakin. Kannattaisiko tutustua vaikka opiskelukavereihin? Jos jännittää mennä isoon joukkoon, niin juttele jonkun kanssa, joka myös on yksin. Kyllä koulussa aina jotain puhuttavaa keksii.
Tapailemastasi miehestä sen verran, että jos sinulla on hyvä olla hänen kanssaan, katso mitä tulevaisuus tuo tullessaan hänen seurassa. Jos tuntuu että tökkii, ei kannata takertua, sillä sinulle löytyy sopivampikin. Ei kannata olla yhdessä vain sen takia, että olisi joku. Se on toistakin kohtaan väärin.
Jos tuntuu, että yksinäisyys ja epävarmuus syövät liikaa, niin käy ihmeessä vaikka psykologin juttusilla. Se ei ole ollenkaan niin pelottavaa, mitä luullaan. Olen itsekin käynyt muutaman kerran juttelemassa omista, mieltä painavista asioista. Joskus helpottaakin vain, että saa purkaa jollekin ajatuksiaan! Eikä ongelmien pidä antaa kasautua liikaa, kyllä siellä voi käydä juttelemassa mistä hyvänsä. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Koulullakin saattaa olla oma psykologi/terveydenhoitaja.
Sinua kuitenkin vaivaavat nämä asiat aika paljon, koska niistä kirjoitat. Vain sinä voit tehdä niille jotain, ei kukaan muu. Joten, päätä että haluat muuttaa asioita ja edetä vaikka vain pieni askel kerrallaan:)
Kaikkea hyvää sinulle!:)
naisen pituus ei ole mikään ongelma meille miehille tärkeämpää on millainen nainen on luonteltaan ja tuleeko naisen kanssa hyvin juttuun.
Koska olen itse lähes 180cm ja minulla on aina riittänyt aivan hillittömästi vientiä miesten suhteen (miesten pituushaitari ollut 180-200cm). Tosin olen iloinen ja avoin ja nautin elämästä. Ehkäpä se tekee minusta helposti lähestyttävän.Pitkät naiset huomataan AINA!!
Ja minä se vasta meteliä olen saanut pitää koko ikäni että huomattaisiin.
Aina olen jalkoihin jäänyt ja pitemmät eivät vavaudu katsomaan edes näin alas.