Kestääkö yksikään kaukosuhde oikeasti?

Me oltiin noin 1vuosi ja 4kk kaukosuhteessa, ennen kuin muutettiin yhteen..Itselläni oli siinä mielessä helppoa kun asuin semmoisella paikkakunnalla missä minulla ei ennestäänkään ollut tuttuja kuin muutama..mutta sitten netin kautta sain jotain lisää ja heitä tuli sitten tavattua viikolla ja viikonloppuisinkin kun ei nähty miehen kanssa joka vkl..nähtiin suunnilleen 2 viikon välein..Hyvinä puolina kaukosuhteessa on varmaan se että voi tehdä paljoltikki ihan mitä itteä huvittaa..mutta huonoa on juuri tämä ainainen ikävä johon valitettavasti turtuu jossain vaiheessa kun ei nää..Meillä pidettiin yhteyttä joka päivä, messengerillä ja kun äijä oli armeijassa niin sieltä se soitteli lähes joka ilta tai jos ei soittanu niin tekstaili..

hei sinä,tiedän vähän vaikea tilanne sulla.mulla oli kaukosuhde 500km päässä,ja ekaks tuntui et ei välimatka haittaa mitään,kun oli niin vahvat tunteet,ja jos on oikeata rakkautta.luottamus toiseen on tärkeää,ja sit sä oot niinkuin varattu vaik oot yksin.tunteilleen uskollinen.no meil ei kestänyt kun 2kk.nin alkoi ihmetyttää kun ei saanut kysyä mitään toisen menemisiä.siihen se sitten tyssäsi.mut silti jäi kaipuu sydämeen.toisaalta hyvä et saa elää omillaan mut sit kuitenkin vain puhelimitse,eikä se ole oikeata seurustelua.jos on kaukosuhde ,se pitää olla vankalla pohjalla,ja keskustella mitä silt toisest tuntuu.toimiiko vai ei! tsemppiä sulle,on raastavaa olla kaukosuhtessa!

Itse olin kaukosudetta aloittamassa noin vuosi sitten. Keskustelin ystäväni kanssa asiasta, koska olin huolissani juuri välimatkasta ja siitä että voiko jutusta tulla mitään välimatkan takia (250km). Ystäväni vastasi minulle todella hyvin.. Hän sanoi, että kaukosuhde on vaan rajatun ajan kaukosuhde, että jos oikeasti haluaa viettää sen toisen kanssa elämän yhdessä, niin kyllä sitä on valmis muuttamaan sen takia toisen luo tai se toinen sun luo tai yhdessä jonnekin. Minusta se oli hyvin sanottu. Itselläni kaukosuhde päättyi siihen että muutimme poikakaverini kanssa yhteen ja siitä tuli todella lähisuhde.. nyt tosin olemme jo eronneet... :D

Täytyy vaan uskoa, että kestää. Meillä ollaan kolme vuotta oltu kaukosuhteessa ja välimatkaa 500 km. Tapaamisia korkeintaan pari kuukaudessa. Lomilla enemmän yhdessä. Välillä on tosi ikävä ja ei edes uskalla ajatella, että meidän tapauksessa vielä ainakin muutama vuosi olisi pakko olla kaukosuhteessa.
Pidämme yhteyttä kuitenki joka päivä ja se auttaa jaksamaan. Samoin meillä on kyllä tulevaisuuden suunnitelmia pitkälle eteenpäin, joten sekin tuo jatkuvuutta.
Aikuisia ollaan, joten ehkä sekin auttaa jaksamaan paremmin.

totuuden... EI ONNISTU!

Kyllä kaukosuhde kestää, jos molemmilla on halua suhteeseen, rakkautta ja luottamusta toisiin.

Itse elin 3 vuotta kaukosuhteessa, jossa välimatka oli 4500 km. Nyt olen asunut 1,5 vuotta mieheni kotimaassa ja hänen kanssaan, jatkanut oman ammattini opiskelua kyseisessä maassa ja lähellä on valmistuminen niin suomalaisesta yliopistostakin kuin paikallisesta. Noina 3 vuotena välillä oli rankkaa, sillä rakkaan kaipuu oli kova, mutta kun oli tekemistä ja kavereita myös paikkakunnalla jossa opiskelin, ei se haitannut hirveästi.

Luottamus, rakkaus ja suhteen kestämisen haluaminen ovat tärkeitä asiota suhteen onnistumisen eteen. Oli sitten kyse kaukosuhteesta tai sitten lähisuhteesta. Jos ei noita ole, ei ole varmuutta myöskään suhteen kestämisestä.

ei :`(

Kestää ,jos kummatkin oikeesti sitoutuu ja haluaa toisen !

Teillähän nyt asiat hyvin on, jos VAIN 200km välimatkaa ja näette joka viikonloppu! Meidän välimatka on semmoinen 450km ja näemme toisiamme vain pidemmillä lomilla koulusta. Nyt tässä on tullut koulujen alusta lähtien oltua erossa ja seuraavan kerran nähdään syyslomalla eli 6 viikon päästä.

Ollaan seurusteltu jotain 2 vuotta ja 3 kuukautta nyt, ja syyslomalla olisi jo kihlautuminen edessä. Ensi kesänä yhteen muutto.

Kyllä kaukorakkaus kestää ihan samalla tavalla kuin "tavallinen" rakkaus. Monesti itsestäni ainakin tuntuu, etten olisi ketään omapaikkakuntalaista voinut samalla tavalla rakastaa kuin nykyistä poikaystävääni. Ja onhan kaukosuhteessa "haastetta". Kaikki suhteet vaativat paneutumista, kaukosuhde ehkä varsinkin, mutta siinähän se sitten tulee testattua, tunteiden kestävyys ja aitous.

Me pidämme yhteyttä päivittäin. Tekstiviestein koulutuntien aikaan, soitellen ja mesetellen muulloin. Webkamera on hyödyllinen kapistus, vaikka eihän se oikeaa ihmistä korvaa. Muistan, että itselleni oli aluksi vaikeaa käsitellä sitä, että webkameran kuvassa hän näytti olevan niin lähellä ja olikin todellisuudessa toisella puolella suomea.

Minusta tuntuu, että teillä on asiat todella HYVIN. En edes laskisi tuota kaukosuhteeksi, kun näette niin useinkin.

Kyllähän kaukosuhde kestää jos vaan molemmilla on tietynlaiset persoonallisuudet (pitää olla rehellinen, uskollinen, kärsivällinen ja vahva) ja jos vaan rakastaa toista tarpeeksi paljon. Mielestäni pitää olla syvällinen luonne, pinnallisuus ei ole kaukosuhteissa hyväksi (näin uskoisin?)

Meillä on välimatkaa noin 10 000 km, ja ainakin toistaiseksi nähdään kerran vuodessa kesälomien aikana. 1,5 vuotta ollaan oltu yhdessä. Vielä ei tiedetä koska päästään muuttamaan yhteen.

Todella onnekas olen kun tuollaisen jalokiven olen löytänyt, mutta pitkä välimatka raastaa..

Meillä oli kaukosuhde 4v ja välimatkaa oli reilut 100km. Näimme joka toinen vkl kun kummallakin oli lapset ja työ. Nyt helmikuussa muutin sit rakkaani luo kun tyttöni lensi pesästä pois omaan kotiinsa ja kesällä mentiin mieheni kanssa naimisiin. Kyllä kaukosuhde kestää kun vain kestää aina ikävän. Soittelimme monia kertoja päivässä.Ei pidä luovuttaa.Luottamus toiseen pitää olla kunnossa vaikka itse kyllä olin mustasukkainen ja mietin aina mitä tekee iltaisin ja varsinkaan jos ei tekstariin tullut vastausta ja ei vastannut puhelimeen.

Kyllä kaukosuhde kestää, jos te itse HALUATTE sen kestävän. Luottamusta tarvitaan myös. Itselläni takana useampia, sekä koti- että ulkomaisia kaukosuhteita, jotka loppujan lopuksi kuitenkin kaatuneet juuri tahdon ja luottamuksen puutteeseen... Ikävää, koska muuten ovat olleet todella hyviä suhteita.

Joku yhteinen "unelma" ja VARMA tieto siitä, että tätä ei jatku ikuisesti, auttaa jaksamaan!
Tsemppiä teille!

Hei! Olen ollut kaukosuhteessa lähes vuoden. Mieheni asuu noin 300 km päässä, joten tapaamme suunnilleen parin viikon välein ja vain viikonloppuisin. Tekstiviestit ja puhelut ovat hyvä juttu, mutta kuitenkin kaipaa sitä läheisyyttä ja kaikkien arkistenkin asioiden jakamista. Meillä suhde on toiminut, koska rakastamme toisiamme ja luottamus on vahva puolin ja toisin. Olemme myös suunnitelleet tulevaisuutta ja minä luultavasti muutan mieheni luo vajaan vuoden päästä. Yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen antaa uskoa siihen, että me selviämme tästä välimatkasta.

Näemme pari kertaa kuukaudessa, haluaisin kyllä nähdä useammin. Juttelemme päivittäin kuitenkkn. Väkisinkkn vaivaa kun tämä juttu menee sen toisen ehdoilla, etten tiedä tuleeko toimimaan. Olemme olleet yhdessä vuoden. Tulevaisuuden suunnitelmia ei ole , ja mietinkin onko tässä tulevaisuutta. Saa odottaa että nähdään että voitaisiin keskustella. Kuitenkin pelkää että siitä tulee riita ja siirtää keskustelua että saisi viikonlopun vaan rentoutua ja pitää hauskaa ja jutteleminen vaan siirtyy vaikka tuntee joissain asioissa tulleensa ohitetuksi. Että ei se aina ihan helppoakaan ole, etenkin kun puhekanava ei toisesta päästä usein ole auki ja netin kautta jauhetaan vaan tyhjänpäiväisyyksiä.

Itellä ei alkua pidemmälle. Lasken kaukosuhteeksi pari sataa kilsaa ja sen yli. Ne on aina lopulta katkennut ja viimeisin toimii edelleen, koska jompikumpi teki kompromissin ja muutti/etsi uuden työn.

Jokainen suhde vaatii työtä. Ei voi kerätä vain rusinoita pullasta. Taikinakin pitää vaivaa ja kohottaa.

Meillä on myös lähes 10 000km välimatkaa. Näemme 2 kertaa vuodessa. Korona poisti toisen tapaamisen. Ei tietoa koska on lupa matkustaa. En kuitenkaan hetkeäkään ole epäillyt, kestääkö suhde?

Me näemme paljon vaivaa suhteemme eteen. Se kaikki työ on vaivan arvoista.
Jos ja kun saan oleskeluvan aikanaan, voidaksemme asua yhdessä, toivon etten unohda tätä odottamisen tuskaa. Pahalta tuntuu rakkaani kyyneleet, kuitenkin niissä on yhtä paljon suolaista ja makeaa. Rakkaus on ihanaa, vaikka se myös sattuu.

Tiedän kuitenkin olevani rakastettu. Ei tarvitse miettiä, onko tämä aitoa.
Sattuminenkin johtuu olosuhteista, ei ihmisistä.

Olen tyytyväisempi nykyiseenkin tilanteeseen, kuin pitkään avioliittooni, jossa satuttaminen oli ainoa sallittu tapa osoittaa tunteita.

Ei tulisi mieleenkään kokeilla. Ennalta tiedossa on jo nuo avaajan kertomat hankaluudet. Sitä olen pohtinut, mikä olisi "sopiva" välimatka, jos uuden kumppanin löytäisi?

Arvelisin noin 50 km olevan realistinen, jolloin pitempi väli olisi "kaukosuhde". Voi se olla vähempikin.

Ei enään kaukosuhteita.
Oikea suhde on ensiksikin suhde kristinuskoon ja sitten ihmisiin, niin kuin tässä sanotaan:
https://Jeesus-on-Herra.com/isan-koti-etsii-tuhlaajapoikia-ja-tyttaria/

Kaukosuhde siis voi toimia, kun jompi kumpi on valmis muuttamaan toisen luokse. Voisiko näin päätellä?

Kaukosuhde on parasta. Kaukosuhteessa nainen harvemmin kärsii kroonisesta väsymyksestä tai päänsärystä. Suosittelen!

En oo ennen ollu etäsuhteessa., enkä moiseen halunnu. Tän miehen tavattuani ei vaan ollu vaihtoehtoja :D
11 kk on oltu yhdessä, välimatkaa saa taittaa yli 4 tuntia yhteen suuntaan, joten on tavattu parin viikon välein. Viestitellään ja soitellaan joka päivä.

Nyt oon muuttamassa miehen kotikaupunkiin, joka on mulle ennestään tuntematon.
Vielä ei muuteta yhteen, koska molempia pelottaa, että se olis liian iso muutos kerralla, kun ollaan etäsuhteeseen totuttu.
Katsoin kuitenkin itelleni sellaisen asunnon, johon mieskin voi sitten muuttaa kun sen aika on.
Hiukan jännittää, millainen suhde meillä jatkossa tulee olemaan, mutta nyt oli aika ottaa seuraava askel :)

Ite oon vasta 13 ja tyttöystävä asuu 47km päässä eikä livenä olla nähty ja tekis mieli halailla mut ei pysty koska asuu niin kaukana