Paation miehet!

Olen pitkään hieman epäillyt, että vaimoni on uskoton. Hän saa usein soittoja kännykkäänsä ja vain vilkaisee puhelinta ja hylkää sen, kun olen paikalla. Hän lähtee toisinaan viettämään iltaa tyttöjen kanssa ja tulee kotiin vasta seuraavana aamuna "sammuttuaan" kaverinsa luo. Olen välillä valvonut ja seurannut, kun hän palaa kotiin taksilla, mutta hän kuulemma kävelee viimeisen korttelin etten heräisi taksin jyrinään. Pari viikkoa sitten olin liikkeellä poikien kanssa kapakassa, jossa hukkasin kännykkäni... aamulla herätessäni halusin tarkistaa kellon hänen käännykästään, mutta hän raivosi, että yritän urkkia ja kyylätä häntä! Päätin jatkaa toipumistani nukkuen ja odottaen huutoraivarin loppumista... piti toipua ennen kuin lapset tulisivat serkun hoidosta. Nielin tämän kaiken paskan vaikka juuri olen ostanut hänelle vm. 98 opel astran työ- ja kauppa-autoksi rakkauteni osoitukseksi.

Rajahan se on kuitenkin kaikella, vaimo alkoi kulkea miltei päivittäin "kavereilla" ja epäilykset heräsivät: Seuraavaan tyttöjen reissua menin odottamaan hänen kaverinsa pihalle Junkoon, johon hän autollaan meni! Jäin väijyyn tehokas ilmakivääri valmiina tappamaan mahdollinen kilpakosija. Aikani odoteltuani pihalle pysähtyi taksi, josta nousi vaimoni kaverinsa kanssa ja molemmilla mies kainalossaan tai toisin päin. Päätin siirtyä asemiin valmiina ampumaan vaimoni astran taakse, etteivät he näkisi minua.
Siinä maatessani ja valmistautuessani ampumaan huomasin selvästi alkavan ruosteen astran takalokasuojassa.

Kysymys: Onko tämä yleistä ko. vuosimallin astrassa ja kannattako mielestänne vaihtaa koko kaari, vai asentaa vain uusi levikesuoja?

Nimim. Tarkkana paattiom Tarzanit
162793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olla sinä hulu älio! Minu tieta etta te paatti jäskä iha pasko. Mine kansa hellu paati ja se hulu pasko, laitta mulle muna paskopaika ja olla kipe. Vitu te patio jäskä! Minu feti tulla ja potkii teilä pasko pihal, ootte vaa. Sine satana pasko tieta mini, sina jo alko pelkä!

Äänestä
  • Ai kaikki paation ukot sitten hulluja vai? Kai sinä tajusit, että tuo juttu on heittoa? Sen mine sul ketoa, se ola to kaveli heitoa!

    Äänestä

Se astran osto oli selvästikin vikatikki, eihän opel ole auto, kulkuneuvo vaan, saksalaisten lada. Hanki sille parempi auto, vaikka tuommone farkku-volvo, joita täällä paattiossa kulkee useampia. Ei tuntisi itseään huonommaksi, pysyisi kotona.

Tai parhaiten pysyisi kotona, jos päästäisit sen koiran irti ja se kaupapanta kejun kanssa vaimolle, vaimo siihen rivitalojen kohdalle ojan laitaan ulisemaan, nytkin sieltä kuuluu kamala meteli tänne kilometrin päähän. Mitä siellä rivareilla tapahtuu?

Äänestä
  • Vittu volvolla mitään tee! Hanki edes kunnon auto, kuten BMW! Siinä tehot kohtaa hinnan! Muutenkin siihen kohtaamasi ongelmaan... ammu ittes sillä impulla ja toivo, että se tosiaan on tehokas!! Vitun luuseri!!!

    Äänestä

  • paska luuseri kirjoitti:

    Vittu volvolla mitään tee! Hanki edes kunnon auto, kuten BMW! Siinä tehot kohtaa hinnan! Muutenkin siihen kohtaamasi ongelmaan... ammu ittes sillä impulla ja toivo, että se tosiaan on tehokas!! Vitun luuseri!!!

    >Parempi ostaa suoraan opeli koska kaikista autoista tulee vanhoina opeleita, vaikka olisi volvo tai mersu.

    Äänestä

Tämä alkuperäinenhän oli puhdas vanhan vitsin muunnos!

Äänestä
  • vitsi oli :)

    Äänestä

Aivan silmät vesissä täällä nauroin.. :D Tää oli hyvä pläjäys!! Kiits! hehheee.. :D

Äänestä

Maailmassa on ja tulee olemaan kateellisia ihmisiä, jotka eivät kestä sitä tosiasiaa, että ennen joka ei ollut vielä menestynyt, ajaa tämän toisen ohi (rakkaus ja/tai raha) niin tarvitsee hyvitystä henkisen kiusaamisen avulla.

Keskustelukanavalla voi siis toteuttaa omia sadistisia mielihaluja purkamalla omia epäonnistumisen tuntojaan, ja jatkaa omaa itsekästä elämistä muiden kustannuksella.

Äänestä

Muijasi käy hoitamassa serbi-kukkulan nuoriamiehiä. Varo ettei kypärääsi tartu ruostetta tuosta pikkuhiacen takaluukusta.

Äänestä
  • tekstiä nim.(vaimosi uhriksi joutunut)mies
    tuollaisia ne kemin muijat on.

    Äänestä

  • tuttua kirjoitti:

    tekstiä nim.(vaimosi uhriksi joutunut)mies
    tuollaisia ne kemin muijat on.

    puhetta.. Sellaisiako ne Kemin naiset on? Pitäisikö tähän sanoa, että Kemin miehet on sellaisia, että ei välitetä, eikä kunnioiteta yhtään muiden avioliittoja, vaan vongataan ja liehitellään varattuja naisia. Ja arvaappa mitä, Torniolaiset on aivan samanlaisia!! Ja tiedätkö mistä tiedän? Tiiän ainakin kolme ihmistä, jotka tekee noin.. Siks ne KAIKKI Kemiläiset ja Torniolaiset on just semmosia. Haloo.. Kyllä se johtuu just siitä kunnasta mihin verosi maksat minkälainen sinustakin tulee.

    Äänestä

  • katkeran tuntoista kirjoitti:

    ETTEKÖ TE TAJUA TÄÄ JUTTU OLI VITSI, JOLLE NAURETAAN. EI OTETA TOSISSAAN.....! HALOO

    Äänestä

jo vanha vitsi

Äänestä

Mauton huumorin taju sulla.surkia ukko riepu oot!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kiitos tästä! Olkoon vain vaikka vanha vitsi, niinku joku tuolla moitti, Mutta pirun hyvä!! Kiitos sinulle makeista nauruista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä Tarzan kirjoitti:

Olen pitkään hieman epäillyt, että vaimoni on uskoton. Hän saa usein soittoja kännykkäänsä ja vain vilkaisee puhelinta ja hylkää sen, kun olen paikalla. Hän lähtee toisinaan viettämään iltaa tyttöjen kanssa ja tulee kotiin vasta seuraavana aamuna "sammuttuaan" kaverinsa luo. Olen välillä valvonut ja seurannut, kun hän palaa kotiin taksilla, mutta hän kuulemma kävelee viimeisen korttelin etten heräisi taksin jyrinään. Pari viikkoa sitten olin liikkeellä poikien kanssa kapakassa, jossa hukkasin kännykkäni... aamulla herätessäni halusin tarkistaa kellon hänen käännykästään, mutta hän raivosi, että yritän urkkia ja kyylätä häntä! Päätin jatkaa toipumistani nukkuen ja odottaen huutoraivarin loppumista... piti toipua ennen kuin lapset tulisivat serkun hoidosta. Nielin tämän kaiken paskan vaikka juuri olen ostanut hänelle vm. 98 opel astran työ- ja kauppa-autoksi rakkauteni osoitukseksi.

Rajahan se on kuitenkin kaikella, vaimo alkoi kulkea miltei päivittäin "kavereilla" ja epäilykset heräsivät: Seuraavaan tyttöjen reissua menin odottamaan hänen kaverinsa pihalle Junkoon, johon hän autollaan meni! Jäin väijyyn tehokas ilmakivääri valmiina tappamaan mahdollinen kilpakosija. Aikani odoteltuani pihalle pysähtyi taksi, josta nousi vaimoni kaverinsa kanssa ja molemmilla mies kainalossaan tai toisin päin. Päätin siirtyä asemiin valmiina ampumaan vaimoni astran taakse, etteivät he näkisi minua.
Siinä maatessani ja valmistautuessani ampumaan huomasin selvästi alkavan ruosteen astran takalokasuojassa.

Kysymys: Onko tämä yleistä ko. vuosimallin astrassa ja kannattako mielestänne vaihtaa koko kaari, vai asentaa vain uusi levikesuoja?

Nimim. Tarkkana paattiom Tarzanit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu