Lauantai aamu

Just, oma aamu lähti käyntiin jo kahdeksan aikaan kun koiran mielestä olikin jo aika herätä.. Vettä sataa, ja jo eilisestä asti on kotiteollisuuden biisi soinut päässä, joten ajattelin häivyttää sen kuuntelemalla kyseistä biisiä korkelta ja kovaa..

Aamukahvia juodessa luin jotain ikävää pirkkalehteä, joka näköjään on lapsiperheille tarkoitettu, ei ihan hirveästi liity mun elämään.

Sitten lenkkeiltiin ja siivottiin, onneksi tuo sade loppu välillä, jotenkin vaikuttaa kovin masentavasti olotilaan. Yksinäinen olo, mutta johan tähän on totuttu.

Mietin tuossa, että kai tuo kysytty raja menee siinä, että voihan niistä omista asioista puhua, mutta ei tarvitse ylistää itseään, ja asennoitua arvostelevasti sellaisia kavereita kohtaan, jotka eivät samoista asioista kiinnostu. Itse yritän kovasti olla jauhamatta omista asioista, ja keskittyä enemmän kaverin kertomisiin, koska ei kukaan tykkään puhua mistään sen enempää kuin omasta elämästään, tosin hieman ikövystyttäväähän se on, mutta kun malttaa odottaa ja kuunnella, niin yleensä tulee sekin hetki vastaan, kun voi omankin mielipiteensä ( sanansa) ja mielihalunsa kertoa niin, että kaveritkin on aidosti kiinnostuneita sanomisesta, eikä silloin tarvitse edes yrittää päteä ja olla hyvä ja muita paempi ja hienompi , ja osata tosi hienoja juttuja. vaikka kerotisi jostain itseä kiinnostavasta asiasta ihan parilla sanalla (lauseella), kyllä sellaiset ihmiset jotka oikeesti ovat sanomisestasi kiinnostuneita joko kyselevät lisää tai kommentoivat, jolloin juttua voi jatkaa. Ja jos eivät kysele, niin turha siitä sitten on paasata ja juttua jatkaa, parempi etsiä muita kuuntelijoita.

Huh, menipä vähän ehkä aiheen ulkopuolelle, ja analysoimiseksi, mutta mua on todella ruvennu ottaa päähän se että niin monet ihmiset eivät anna arvoa muitten sanomisille, vaan jutut keskeytetään tyyliin " joo mutta kun se meidän Martti..." siinä viedään toiselta kaikki arvo jutusta mitä se kertoi...

Nyt mä lähden raahaa tätä mun kivirekeä kaupungille päin! Iloista päivänjatkoa kaikille!

Ja nyt taas vituttaa tää paska! Pitää lähtee kohta ajelee omalla ja ainoalla kullalla!

Juuh, tulihan tämä tauti sitten muhunkin, kun siskonlikka oli sen koulusta tuonut. Koulussa oli taas maikat ekana kipeenä ja töissä :(( Siskon ukko eilen sanoikin, kun likka pyysi poissaolokirjaseen nimeä, että hän kyllä kirjoittaa, että "jahka tästä toivun, niin lahtaan teidät kaikki siellä".

Niin, että sängyssä olen oleskellut ja hieman siivoillut, tekis mieli vieläkin sänkyyn. Kuumetta ei ole, vaikka investoin kuumemittariin viikolla, musta kai tuli aikuinen, tosin en vieläkään omista laastareita. Siis aikuisen tunnistaa siitä, että omistaa lääkekaapin ;)

Minun aamu tänään:

Herään omassa sängyssäni ja huomaan puristavani ylimääräsitä tyynyä kuin kuvtitteellista tyttöystävää... En herää vielä kokonaan vaan vaivun joksikin aikaa puoliuneen tyynyä edelleen puristaen ja haaveilen onnellisesta elämästä... Lopulta havahdun ja nousen ylös aamutoimenpiteille.

Huomaan että aamuerektio ei asetu itsestään, joten käyn sen internetaikusviihdeavusteisesti omalla käsipelillä hoitamassa pois päiväjrjestyksestä.

Rakennan aamupalan itselleni ja siirryn syömään ja katsomaan rästissä olevia telkkusarjoja.

Katselun lopetettuani tyydytän uhkapelitarpeitani netissä noin tunnin verran jonkka jälkeen huomaan että kello onkin niin paljon että pitää valita ehtiikö hallille urheilua harrastamaan tai kaupasta ruokaa ahkemaan... Valitsen kaupan.

Kirjaudun nettideittipuolelle ja tarkastan sähköpostini. Nainen jonka kanssa aiemmin viikolla keskustelin ei vieläkään ole vastannut... Totean etttä eiköhän se ollut siinä - jos vastausta ei tule neljän päivän kuluessa siitä kun viimeisessä viestissä kuvan lähetti, voi kai vetää jo turvalliset johtopäätökset. Vastaan myös ystäväni sähköpostiin erääseen harrasteasiaan liittyen.

Tässäpä tämä... Ilta tulee jo ja päivä ei ole vielä "alkanut".

Jälkimmäistä osaa en alkuperäisen viestistä ymmärtänyt kunnolla, joten siihen en vastaa.