Yritän selittää tilanteen mahdollisimman lyhyesti :)
Eli siis. Olen vähän yli parikymppinen nuori nainen ja ystäväni on saman ikäinen kanssani. Olemme olleet "parhaita" ystäviä 15-vuotiaasta saakka. Olen pitänyt tätä ystävääni (nainen siis myös) luotettavana ja ainoana kunnon ystäväni, jolle olen voinut aina kertoa kaiken ja puhua asioistani, sekä olen aina uskollisesti toki kuunnellut hänen asioitaan. Mielestäni ystävyytemme on ollut todella hyvä ja antoisa, kunnes kaikki vuosi sitten muuttui.
Asumme samalla paikkakunnalla ja opiskelemme vielä molemmat. Itse olen ollut parisuhteessa 2 vuotta eikä parisuhteeni ole vaikuttanut mitenkään suuremmin ystävyyteeni. Minulla on yhtä paljon, ellei enemmänkin aikaa ystäville ja kavereille nyt kuin ennen seurustelua. Mieheni kanssa meille on tärkeää, että kumpikin näkee ystäviään tarpeeksi usein ja saa viettää aikaa erillään toisistamme. Se on meidän mielestämme tervettä. Emme ole suuremmin mustasukkaisia toisistamme ja tykkäämme käydä esim baarissa omien kavereiden kanssa erikseen.
Vuosi sitten ystäväni muutti miehen kanssa yhteen asumaan. He olivat seurustelleet (nähneet joka toinen vkonloppu) vasta 3kk. ja muuttivat heti pian yhteen. Siitä alkoi sitten meidän ystävyytemme alamäki. Ystäväni mies on todella mustasukkainen ja omistava henkilö. Huomasin jo heti aluksi, että tämä mies (myös hieman yli 20v.) ei halunnut tutustua minuun tai muihinkaan ystäväni kavereista. Ystävääni hän ei päästä baariin, tai jos päästää, kiukuttelee avoimesti ym.
- esimerkkinä: menin heille yksi viikonloppuilta aloittelemaan ennen baariin menoa. Olin saanut viikko tolkulla houkutella ystävääni kanssani baariin. Kun menin heille, mies ei tervehtinyt eikä huomioinut minua ollenkaan. Piileksi suurimman osan ajasta toisessa huoneessa. Ystäväni pyysi minua kihartamaan hiuksiaan ja meikkaamaan hänet (ei yleensä meikkaa). Kun hän oli valmis ja nätti, mies tuli olohuoneeseen ja nosti metelin siitä, miksi ystäväni oli tälläytynyt. Hirveä mustasukkaisuuskohtaushan siitä syntyi. Minä sain osakseni vain ilkeitä katseita tältä mieheltä.
Baari-ilta oli ok, mutta ystäväni näpytteli koko ajan kännykkäänsä, koska mies lähetteli viestejä ja aneli ystävääni tulemaan kotiin.
Ystävälläni ei ole enää ketään muita kavereita jäljellä kuin minä. Koulukavereihin hän ei pidä vapaa-ajalla yhteyttä (mies syynä) ja vanhat kaverit ei enää jaksa pyytää ystävääni mihinkään, sillä hän ei yleensä tule tai jos tulee, mies on mukana. Vaikka sitten olisikin ainut mies 10 tytön kanssa ja vaikka tätä miestä ei oltukaan kutsuttu.
Ennen näimme ystäväni kanssa 2-3 pv:nä viikossa, riippuen koulu/työkiireistä. Nykyään näemme 1-2kert. kuukaudessa, joskus harvemmin. Ystäväni mies ei haluaisi, että ystäväni tulee esimerkiksi meille kylään, koska hän ei voi silloin kontrolloida, missä ystäväni on ym. Lenkille kun menemme, mies tulee jossain vaiheessa vastaan muka "sattumalta", eli on lähtenyt meidän perään ja varmistamaan, että olemme varmasti lenkillä.
Minusta tämä on todella painostavaa ja inhottavaa kyttäystä.
Eniten kuitenki ärsyttää se, että ystäväni ei puhu enää mistään muusta kuin miehestään ja tämän tekemisistä ja miehen sukulaisista ym. Ystäväni myös avoimesti väheksyy ja arvostelee minun ja mieheni toimintatapaa ja parisuhdettamme. Hänen mielestään kaikki ne, jotka eivät tee samalla lailla kuin he, ovat väärässä.
Esim. kun ystäväni ja hänen miehensä olivat ulkomaanmatkalla, ystäväni lähetti joka päivä tekstiviestin siitä, mitä kaikkea romanttista ja ihanaa hänen miehensä on tehnyt (ei siis mitn normaaleita lomakuulumisia "on ollut lämmintä" ym.) ja kun he kotiutuivat, tuli viesti: "miksi te ette ikinä käy ulkomailla?" En tiennyt, mitä olisin vastannut. Meillä ei ainakaan nyt ole edes varaa.. Matkan jälkeen ystäväni avoimesti selitti, että hänen mielestään kaikki parisuhteet ovat tylsiä, joissa ei käydä ulkomailla tai matkustella.
Ystäväni säälii ja arvostelee minua avoimesti. Mieheni on viikonloppuiltaisin töissä, joten olen useimmiten yksin kotona (asia on minulle ok, tykkään olla yksin kotona), mutta ystäväni säälittelee tätä asiaa joka kerta, kun asia jotenkin saadaan aiheeksi. Itse jo välttelen viikonlopuista puhumista... Hänen mielestään miehelläni ja minulla on pakko mennä huonosti, jos minä olen viikonloppuisin yksin kotona tai jos mieheni menee kavereiden kanssa baariin. Ystäväni on sanonut suoraan, että hänen mielestään on normaalia olla KOKO ajan yhdessä miehensä kanssa, siis ei esim yhtäkään yötä erossa ym.ym.
Ja että on vain romanttista, kun hänen miehensä on mustasukkainen ja omistushaluinen.
Olen nyt vuoden odottanut, että heidän suhteessaan tuo symbioosivaihe menisi ohi, mutta mitään ei tapahdu. Olen puhunut asiasta ystäväni kanssa, mutta hän ei ota sanoja kuuleviin korviinsa. Hän on niin varma, että vain heidän tapansa olla suhteessa on oikea ja muilla menee sitten huonosti. Hän on alkanut laukoa typeriä kommentteja, esim: "te varmaan eroatte pian, kun teillä ei oo mitään yhteisiä harrastuksia tai te ette käy koskaan missään".
Useimmiten menen ihan sanattomaksi. Ystäväni ei ole ollut tuollainen ennen sitä miestä.
Olen lähettänyt pitkän mailin ystävälleni, missä selitin omat tuntoni ja huoleni ystävyydestämme, mutta hän ei sen kummemmin kommentoinut asiaa, muuta kuin, että heillä menee hyvin ja mm. "ei ole meidän vika, jos teillä menee huonosti. Me saadaan olla onnellisia"
Meillä ei mieheni kanssa todellakaan mene huonosti! En ymmärrä tuota kommenttia...
Minulle tulee todella paha mieli aina, kun näen ystäväni. Hän puhuu pelkästään heidän asioistaan ja hehkuttaa koko ajan, miten he harrastavat sitä ja tätä ja miten paljon heillä on rahaa ym. Nykyään en enää uskalla kertoa omista asioistani hänelle, koska hän kuitenkin heti arvostelisi. Eniten ärsyttää, kun hän hyökkää minulle ja miehelleni henkilökohtaiseen ja tärkeään asiaan:meidän parisuhteeseemme. Arvostelee meitä, vaikka ei pitäisi mitään syytä olla.
Ollaan mieheni kanssa yritetty pysyä normaaleissa väleissä heihin, mutta miestäni ystäväni ja hänen miehensä ärsyttävät jo niin, ettei hän halua tavata heitä ollenkaan. Itsekin mietin, miksi enää olen ystäväni ystävä.
Hän ei kuuntele kuulumisiani ja keskeyttää puheeni aina, koska haluaa kertoa omasta "täydellisestä" parisuhteestaan. En tiedä enää, mitä sanoisin.
Eli siis. Olen vähän yli parikymppinen nuori nainen ja ystäväni on saman ikäinen kanssani. Olemme olleet "parhaita" ystäviä 15-vuotiaasta saakka. Olen pitänyt tätä ystävääni (nainen siis myös) luotettavana ja ainoana kunnon ystäväni, jolle olen voinut aina kertoa kaiken ja puhua asioistani, sekä olen aina uskollisesti toki kuunnellut hänen asioitaan. Mielestäni ystävyytemme on ollut todella hyvä ja antoisa, kunnes kaikki vuosi sitten muuttui.
Asumme samalla paikkakunnalla ja opiskelemme vielä molemmat. Itse olen ollut parisuhteessa 2 vuotta eikä parisuhteeni ole vaikuttanut mitenkään suuremmin ystävyyteeni. Minulla on yhtä paljon, ellei enemmänkin aikaa ystäville ja kavereille nyt kuin ennen seurustelua. Mieheni kanssa meille on tärkeää, että kumpikin näkee ystäviään tarpeeksi usein ja saa viettää aikaa erillään toisistamme. Se on meidän mielestämme tervettä. Emme ole suuremmin mustasukkaisia toisistamme ja tykkäämme käydä esim baarissa omien kavereiden kanssa erikseen.
Vuosi sitten ystäväni muutti miehen kanssa yhteen asumaan. He olivat seurustelleet (nähneet joka toinen vkonloppu) vasta 3kk. ja muuttivat heti pian yhteen. Siitä alkoi sitten meidän ystävyytemme alamäki. Ystäväni mies on todella mustasukkainen ja omistava henkilö. Huomasin jo heti aluksi, että tämä mies (myös hieman yli 20v.) ei halunnut tutustua minuun tai muihinkaan ystäväni kavereista. Ystävääni hän ei päästä baariin, tai jos päästää, kiukuttelee avoimesti ym.
- esimerkkinä: menin heille yksi viikonloppuilta aloittelemaan ennen baariin menoa. Olin saanut viikko tolkulla houkutella ystävääni kanssani baariin. Kun menin heille, mies ei tervehtinyt eikä huomioinut minua ollenkaan. Piileksi suurimman osan ajasta toisessa huoneessa. Ystäväni pyysi minua kihartamaan hiuksiaan ja meikkaamaan hänet (ei yleensä meikkaa). Kun hän oli valmis ja nätti, mies tuli olohuoneeseen ja nosti metelin siitä, miksi ystäväni oli tälläytynyt. Hirveä mustasukkaisuuskohtaushan siitä syntyi. Minä sain osakseni vain ilkeitä katseita tältä mieheltä.
Baari-ilta oli ok, mutta ystäväni näpytteli koko ajan kännykkäänsä, koska mies lähetteli viestejä ja aneli ystävääni tulemaan kotiin.
Ystävälläni ei ole enää ketään muita kavereita jäljellä kuin minä. Koulukavereihin hän ei pidä vapaa-ajalla yhteyttä (mies syynä) ja vanhat kaverit ei enää jaksa pyytää ystävääni mihinkään, sillä hän ei yleensä tule tai jos tulee, mies on mukana. Vaikka sitten olisikin ainut mies 10 tytön kanssa ja vaikka tätä miestä ei oltukaan kutsuttu.
Ennen näimme ystäväni kanssa 2-3 pv:nä viikossa, riippuen koulu/työkiireistä. Nykyään näemme 1-2kert. kuukaudessa, joskus harvemmin. Ystäväni mies ei haluaisi, että ystäväni tulee esimerkiksi meille kylään, koska hän ei voi silloin kontrolloida, missä ystäväni on ym. Lenkille kun menemme, mies tulee jossain vaiheessa vastaan muka "sattumalta", eli on lähtenyt meidän perään ja varmistamaan, että olemme varmasti lenkillä.
Minusta tämä on todella painostavaa ja inhottavaa kyttäystä.
Eniten kuitenki ärsyttää se, että ystäväni ei puhu enää mistään muusta kuin miehestään ja tämän tekemisistä ja miehen sukulaisista ym. Ystäväni myös avoimesti väheksyy ja arvostelee minun ja mieheni toimintatapaa ja parisuhdettamme. Hänen mielestään kaikki ne, jotka eivät tee samalla lailla kuin he, ovat väärässä.
Esim. kun ystäväni ja hänen miehensä olivat ulkomaanmatkalla, ystäväni lähetti joka päivä tekstiviestin siitä, mitä kaikkea romanttista ja ihanaa hänen miehensä on tehnyt (ei siis mitn normaaleita lomakuulumisia "on ollut lämmintä" ym.) ja kun he kotiutuivat, tuli viesti: "miksi te ette ikinä käy ulkomailla?" En tiennyt, mitä olisin vastannut. Meillä ei ainakaan nyt ole edes varaa.. Matkan jälkeen ystäväni avoimesti selitti, että hänen mielestään kaikki parisuhteet ovat tylsiä, joissa ei käydä ulkomailla tai matkustella.
Ystäväni säälii ja arvostelee minua avoimesti. Mieheni on viikonloppuiltaisin töissä, joten olen useimmiten yksin kotona (asia on minulle ok, tykkään olla yksin kotona), mutta ystäväni säälittelee tätä asiaa joka kerta, kun asia jotenkin saadaan aiheeksi. Itse jo välttelen viikonlopuista puhumista... Hänen mielestään miehelläni ja minulla on pakko mennä huonosti, jos minä olen viikonloppuisin yksin kotona tai jos mieheni menee kavereiden kanssa baariin. Ystäväni on sanonut suoraan, että hänen mielestään on normaalia olla KOKO ajan yhdessä miehensä kanssa, siis ei esim yhtäkään yötä erossa ym.ym.
Ja että on vain romanttista, kun hänen miehensä on mustasukkainen ja omistushaluinen.
Olen nyt vuoden odottanut, että heidän suhteessaan tuo symbioosivaihe menisi ohi, mutta mitään ei tapahdu. Olen puhunut asiasta ystäväni kanssa, mutta hän ei ota sanoja kuuleviin korviinsa. Hän on niin varma, että vain heidän tapansa olla suhteessa on oikea ja muilla menee sitten huonosti. Hän on alkanut laukoa typeriä kommentteja, esim: "te varmaan eroatte pian, kun teillä ei oo mitään yhteisiä harrastuksia tai te ette käy koskaan missään".
Useimmiten menen ihan sanattomaksi. Ystäväni ei ole ollut tuollainen ennen sitä miestä.
Olen lähettänyt pitkän mailin ystävälleni, missä selitin omat tuntoni ja huoleni ystävyydestämme, mutta hän ei sen kummemmin kommentoinut asiaa, muuta kuin, että heillä menee hyvin ja mm. "ei ole meidän vika, jos teillä menee huonosti. Me saadaan olla onnellisia"
Meillä ei mieheni kanssa todellakaan mene huonosti! En ymmärrä tuota kommenttia...
Minulle tulee todella paha mieli aina, kun näen ystäväni. Hän puhuu pelkästään heidän asioistaan ja hehkuttaa koko ajan, miten he harrastavat sitä ja tätä ja miten paljon heillä on rahaa ym. Nykyään en enää uskalla kertoa omista asioistani hänelle, koska hän kuitenkin heti arvostelisi. Eniten ärsyttää, kun hän hyökkää minulle ja miehelleni henkilökohtaiseen ja tärkeään asiaan:meidän parisuhteeseemme. Arvostelee meitä, vaikka ei pitäisi mitään syytä olla.
Ollaan mieheni kanssa yritetty pysyä normaaleissa väleissä heihin, mutta miestäni ystäväni ja hänen miehensä ärsyttävät jo niin, ettei hän halua tavata heitä ollenkaan. Itsekin mietin, miksi enää olen ystäväni ystävä.
Hän ei kuuntele kuulumisiani ja keskeyttää puheeni aina, koska haluaa kertoa omasta "täydellisestä" parisuhteestaan. En tiedä enää, mitä sanoisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin äkkipäätä lukemalla uskoisin näin että ei ystäväsikään ole ihan 100% varma omasta parisuhteesta, ja yrittää kaiken keinoin vakuutella asioiden hyvyyttä niin sulle kuin itselle.
Olisi kenties halunnut samanlaisen parisuhteen kuin sinulla, mutta nyt kun on "rakkauden" löytänyt niin haluaa pitää siitä kiinni ja uskotella kuina hyvin meillä menee...
ja kun tietää että kaikki ei ole kohillaan niim vuolas puhetulva sukulaisista ja ihanasta mies ystävstä saa aikaan reaktion että uskookin todellla siihen mitä haluaisi sen olevan...
Esimerkiksi mikä on pohjimmainen totuus ulkomaanmatkasta?
NOrmaalin mustasukkasuuden ymmärrän, mutta kaverisi mies vaikuttaa sairaaloiselta..
Mutta sinä et paljon voi mitään... tue ystävääsi ja ystäväsi valintoja jos hän on onnellinen(???) mutta vaikka sinusta tuntuu että asiat ei mene oikein - älä painosta koska toisen parisuhde ei kuuluu kellekkään ja saa kaverisi vain hermostumaan...
Ole ystävä -tue häntä mutta koita hänet saada tajuamaan missä mennään pieleen...Koska kuten meistä jokainen on kuullu sananlaskun "rakkaus" on sokea....
Tai sitten voihan olla että kaverisi pitää mustasukkaisesta miehehstä - koska jotkut naiset kaipaavat extra huomiota ja mustasukkasuus antaa varmaan täydennystä joka kuvitellaan extra huolenpitona.... Mene ja tiedä.
Mutta älä anna minkäään vaikuttaa ystävyyteenne- elä sinä oma elämää ja pidä parisuhteesta huolta...
Ensinnäkin kommentoisin tuota ystäväsi parisuhdetta omalta kantiltani. Ensinäkin jos toinen on parisuhteessa sairaalloisen mustasukkainen, niin yleensä toinen osapuoli alkaa myötäilemään ja miellyttämään tätä mustis osapuolta. Koska monelle on vaikea myöntää myös parhaalle ystävälle, ettei omassa parisuhteessa ole kaikki kunnossa, niin aletaan pitämään kulisseja pystyssä vaikka väkisin. Tähän kuuluukin juuri tuo kova kerskuminen asioilla jotka ovat hyvin, näin peitetään niitä huonompia puolia.
Toisaalta oikeassa ystävyyssuhteessa voi ja pitääkin hyväksyä toisen tapa elää omassa parisuhteessaan, niin vaikeaa kuin se välillä onkin, puolin ja toisin ....Arvosteleminen ei ole kovain rakentavaa keskustelua.
Ystävyydestä vielä kommentoisin. Omalla kohdalla ainakin olen kokenut , ettei nuoruudessa solmitut ystävyyssuhteet aina kestä läpi elämän. Minulla oli muutama todella hyvä ystävä nuoruudessa, mutta tänäpäivänä emme ole missään tekemisissä. Olemme kaikki muuttuneet paljon vuosien varrella ja ihminen muuttuu paljon 20-30 ikävuoden välillä (toiset eivät ja jäävät sinne 20 tasolle) . Tällä hetkellä parhaita ystäviä on vasta menlkein 30 tavatut ystävät.
En tarkoita että teillä olisi ystäväsi kanssa menossa sukset ristiin , mutta kerron vain että sekin saattaa tapahtua jos oikeaa säveltä ei tahdo löytyä ystävyyteenne. Monilla ystävyys kestää "vauvasta vaariin" ja se on mahtavaa!!
Toivottavasti saatte asiat kuntoon ystävän kanssa tai sitten on vaan aika irrottaa otetta :)
Hauskaa syksyä sinulle!
miettiä, miksi ylipäätään haluat olla tekemisissä ihmisen kanssa joka aiheuttaa sinulle noin paljon stressiä? Ihminen saa itse valita seuransa, ja on parempi olla vaikka yksin kuin stressaantua ihmisistä joiden kanssa ei tule enää toimeen. Ymmärrän että sinua turhauttaa ja kiukuttaa ja toivoisit että ystävyytenne voisi jatkua, mutta ehkä olisi parempi että nyt vaan antaisit olla ja keskittyisit omaan elämääsi,joka vaikuttaa ihan mukavalta.
epävarmuuden merkki. Sellainen nostaa toisen osapuolen itsetuntoa, kun toinen on noin omistava, mutta ajanmittaan se muodostuu ahdistavaksi ja tukalaksi sille toiselle osapuolelle. Ystävättäresikin on muuttunut ja asiat ovat ikäänkuin muuttuneet käänteisiksi ja se, että hän arvostelee parisuhdettasi (ja millä oikeudella??), kertoo siitä, että omat asiat eivät ole kunnossa....elämänpiiri on kaventunut, kavereita ei saa tavata ja kaikki materia on noussut arvoon arvaamattomaan jne.
Jatka sinä rauhassa omaa elämääsi, sillä aika näyttää, ettei ystävättäresi suhde tule kestämään, sillä sairaalloinen mustasukkaisuus on tuhoavaa....kun jokaista liikettä ja askelta täytyy toiselle selittää...ja pelätä, mitä toinen nyt luulee...jne.
Itse nuorena juuri tällaisen suhteen kokeneena puhun kokemuksesta...ja lähdin suhteesta pois, vaikka rakastinkin miestä suuresti. En vain jaksanut enää sitä mustasukkaisuutta.