En tieä onko tästä mitään apua mutta kumminkin.. Olen ollut yli 2 vuotta naimisissa lasteni äidin kanssa ja nyt on tilanne se että molemmat miettii eroa. Rakastetaan molemmat toisiamme vielä, mutta riittääkö se?? Olen yrittänyt olla hyvä aviomies ja isä ja olen sen verran "itsepäinen" että olen lopettanut keikkatyöt, kun vaimo pyysi ja oikeastaan en itse olisi kestänyt enmpäää kun noin 36h viikossa sain olla perheeni kanssa.Nykyään olen töissä niin että saan olla perheeni kanssa huomattavasti enemmän. Mutta yksi asia mikä on tähän tilanteeseen ajanut on se, että normaalisti kun tulen töistä niin ensiksi pesulle ja sen jälkeen teen perheelle ruuan ja pesen pyykit ja siivoan jos on tarve. Kerran kuukaudessa otan ehkä 6 pulloa kaljaa, enkä enempää.Nuokin kuusi saan juoda "pelossa" että vaimo alkaa "riehumaan". Ja kun olen ottanut puheeksi että vaimo voisi tehdä ehkä jotain enemmän kotona, johan alkaa selitys että on niin paljon muuta tehtävää. Ymmärrän täysin että kaksi lasta vievät hänen aikaa mutta en ole muuta yrittänyt kuin pyytää apua edes vähän kotitaloustöiden kanssa ja sekin avun pyyntö on useimmiten mennyt "harakoille"..Teen suht raskasta työtä ja ei aina jaksaisi ensimmäiseksi ku tulee kotiin niin alkaa esim.tekee ruokaa..Kavereiden kanssa en käy missään kun en saa "lupaa" lähteä. Enkä siitä inttämään ala kun rakastan vaimoani oikeasti mutta nyt alan olemaan henkisesti täysin loppu!!Perhe on minulle kaikki kaikessa ja päivääkään en vaihtaisi pois!! Mutta nyt en tosiaan enään tiedä mitä tehdä?? Kiitos kun jaksoit lukea tämän ja jos on kokemuksia niin otan meilelläni vastaan vastauksia. Kiitos.
Ero vai sopu???
vesimies-77
151340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vaimollasi lasten kanssa koko päivän ajan. et kertonut kuinka pieniä lapset ovat.
mitä vaimosi tekee kun sinä siivoat ja laitat ruokaa? ilmeisesti on lasten kanssa?
oikeastaan molemmat on sen koko päivän tehneet "töitä". vaikkakin erinlaista työtä.
kävivikö sellainen vaihtaminen että sinä joka toinen päivä kotiintultuasi olet lasten kanssa ainoastaan ja vaimosi siivoaa ja laittaa sen ruuan? sen jälkeen ilta vapaata ja toistepäin.
silloin kummallakin olisi muutama tunti vapaata joka toinen päivä. tai sitten sovitte muunlaisesta työnjaosta. ehkäpä olisi hyvä sovittaa mukaan myös vaikka joka kolmas ilta yhteistä aikaa koko perheen kanssa.
no tässä oli pieniä vinkkejä ;-)
Ajatuksena kovin hienoa mutta kokeiltu on ja ei toimi..Anopilta olen pyytänyt lastenhoito apua silloin tällöin vaimoni "selän" takana, että voisimme lähteä kahdestaan ulos syömään kun lapset olisivat hoidossa missä heillä on hyvä olla mutta ei ole kelvannut.Olen silloin yrittänyt edes sitä että voitaissiin olla kotona kahdestaan ja useimmin niin on käynyt..lasten ollessa kotona, mut kahdenkeskeistä laatu-aikaa kumminkin meille
teidän pitää vaan keskustella asiasta miksi ei toimi? onko vaimollasi ystäviä,kavereita joiden kanssa mennä ulos vaikka kahville tai lenkkeilemään? jos on liikaa kodissa kiinni niin se saattaa turruttaa liikaa. saatko mitään vastakaikua yleensäkkään ehdotuksiisi? onko vaimollasi tulevaisuudensuunnitelmia? suunnitteletteko yhteisiä lomia jne. ei kait avioliitto kaadu vaan taloustöihin? jossakin teidän toisiaan ymmärtäminen varmaankin menee ristiin. se jää teille selvitettäväksi missä?
On hänellä kavereita ja olen monesti sanonut että lähde ulos ja on joskus jops lähtenyt, vaikka ei muualle kuin kahville tai ostoksille ja minä olen ollut lasten kanssa kotona. Käymme säännällisin väliajoin jossain matkalla esim. laivamatkat ymym ja aina meillä on lapset mukana koska olemme itse heidät halunneet ja he ovat meidän elämää. Olen itse henkisesti aivan "kuollut", töistä otin sairaslomaa kun en yksinkertaisesti pysty tekemään töitä tällä hetkellä. Ollaan yritetty saada aikaa jollekkin ammattiauttajalle mutta ovat kaikki niin kiireisiä että menee monta aikaa ennen kuin ajan saa ja kun sen saa niin pelkään että se on silloin jo liian myöhäistä.
kahteen kertaan. en kyllä osaa auttaa enenpää koska kerrot ihan liian vähän. onko oma "henkisesti loppu" kyse vaan niistä taloustöistä. ei siltä kuullosta. takana pitää olla muutakin. jotakin nyt teidän suhteessa "ränkkää" ja varmaankin jossakin itsekkin tiedätte missä. se vaikeus on sitten uskaltaa se ottaa esille. mitä siitä seuraa? siitä pelosta ei uskalleta puhua, vaikkakin se olisi se mikä saisi tulevaisuuden liikkeelle.
ei se kuitenkaan auta jurruttaa samassa tilassa. jostakin on aloitettava. ammattiauttaja ei pysty muuhun kun kuuntelemaan ja laittamaan jonkunnäköisen kartoituksen teidän tilanteelle.
jos käytte erikseen siellä saattaa tulla esille asioita joita kumpikaan ei toiselle kerro taikka tiedosta. loppupäässä kuitenkin te itse saatte miettiä ja päättää mitä tilanteellenne teette.
olisi ihanteellista jos puolisot itse voisivat osoittaa niin paljon luottamista toisiinsa että voisivat itse yrittää kertoa mikä mättää? kirjoittakaa vaikka paperille toisillenne. siitä voisi aloittaa ainakin ennen ajan saamista.
teidän pitää vaan keskustella asiasta miksi ei toimi? onko vaimollasi ystäviä,kavereita joiden kanssa mennä ulos vaikka kahville tai lenkkeilemään? jos on liikaa kodissa kiinni niin se saattaa turruttaa liikaa. saatko mitään vastakaikua yleensäkkään ehdotuksiisi? onko vaimollasi tulevaisuudensuunnitelmia? suunnitteletteko yhteisiä lomia jne. ei kait avioliitto kaadu vaan taloustöihin? jossakin teidän toisiaan ymmärtäminen varmaankin menee ristiin. se jää teille selvitettäväksi missä?
että voi vaimo olla sellanen kun kuvailit.Kuulostat ihannemieheltä ja vastuunsa tuntevalta perheenisältä.Kyllä nyt joku mättää mitä ei ulkopuolinen pysty käsittämään.
Vaikka lapset onkin halunnu,ei se silti tarkota sitä että ilman lapsia ei ole elämää.Sillä vanhempien suhde on lasten koti ja jos vanhemmat ei voi hyvin,ei voi lapsetkaan.Ja se on fakta että pariskunta tarvii kahestaan laatuaikaa,muuten ei suhde toimi pitkälle.
Meillä elettiin lasten kaa eka 3vuotta ilman hetkenkää kahenkeskistä lomaa ja eka lomalle jouduin mieheni vetämään ja riidan kanssa lähettiin,kun mieheni ei halunnu lähteä.Sille oli omat menot ja kaverit niin tärkeitä ettei ymmärtäny miksi mä tarvisin aikaa.Nyt ollaan sitten joka vuosi koitettu ainakin yksi kahenkesken viikoloppu viettää jossain ja ne on lähentäny meitä huomattavasti.Ilman niitä ei oltas yhessä enää.
Meillä minä teen yksin kaikki työt,jopa ne vanhanaikaset miestenki työt.Ja hoidan lapset pääasiassa yksin.Välillä oon nii piipussa etten nää mitää järkee missään,mut sit jotenki aina sillon saan otettua oman loman ja sillon mies ottaa siksi aikaa sen täyden vastuun.Onneksi.Muuten en ois enää hengissä.Tähän en viiti pitemmälti kirjottaa meidän elämästä,koska se on liian pitkä ja monimutkanen juttu kerrottavaksi.
Mutta teidän suhteessa annan sen neuvon,että nosta reilusti se "kissa pöydälle",tuli sitten sen jälkeen mitä vaan.Mutta muuten et jaksa,eikä vaimosi voi jatkaa yhtäitsekästä toimintaa.Henkisesti se on toiselle väkivaltaa jos ei toista kuuntele ja halua myös toisen oloa tehdä hyväksi.Kuulostat siltä että oot jo riittävän paljon jaksanu ja nyt on vaimosi vuoro rueta ottamaan enemmän vastuuta.Kyllä ne kotityöt hoituu lasten hoidon sivussa.Niin mullakin vaikka 3 pientä on,mutta kun ne on pakko hoitaa.
Unelma se olis jos mies joskus laittas ruuan tai edes kerran kuukaudes koskis imuriin.Tai parasta olis se jos hoitas ne raskaat pihatyöt edes joskus haravoiden apuna tai isoa pihaa putsates lumesta talvella.Mutta kun nekin mä hoidan yksin kodin lisäksi ja lasten kanssa...
Olis tarpeen parinvaihto meillä...sais vaimos laitettua vähä järkeä mun ukon päähän ja sä saisit mun rinnalla paljon vapautta ja suorastaan lepoa,kun ei tarvis kun ittensä hoitaa ja maata sohvalla töiden jälkeen,tai mennä salille tai mitä sitten haluaisitkin...=)
kiitos oikeasti ihanasta viestistäsi. Sulla kanssa liian tuttu tilanne.. liian usein mun mielestäni juuri vaimo/tyttöystävä hoitaa kaikki kodin työt. Itse en siihen pysty että toinen jatkuvasti tekisi kaikki mahdolliset kotityöt..ei ikinä!! Se kait on liikaa pyydetty että jos toinen edes vähän auttaisi joskus jossain em asioissa.Itse olen "urani" valinnut ja mitä sitä valittamaan.. Mutta silti tämä tilanne on "syönyt" mut aivan loppuun, kun vaan jostain löytyisi joku apu tähän umpisolmuun..Pelkään vaan että valitettavasti tähän ei ole muuta ulospääsyä kuin se surullisen kuuluisa avioero, mikä on tasan tarkkaan vihoviimeinen asia mitä elämässäni haluan.
Ero on kyllä sellanen ratkasu että en itse usko että sillä parempaa elämää itelleen saa,jollei sitten taustalla ole väkivaltaa tai narsistista luonnehäiriötä tms.Kyllä luulen että teilläkin suhde voi sen jälkeen paremmin kun pystytte asioista puhua ja oikeasti kuunnella toisianne.Kumpa vaimos vaan ymmärtäis millasen miehen on saanut.Sinunlaisia ei tunnu paljon olevan(en tunne muita kun omat veljeni on vaimoilleen sinunlaisia).
Sun vaimolla ollu kaikki liian hyvin,niin ei osaa arvostaa elämäänsä ja miestänsä.Mutta kun kriisin kestätte,niin uskon että paljon parempaa on edessä.Meillä on monenlaiset kriisit takana ja ainavaan yhessä ollaan,vaikka pahimpaan aikaan olin luovuttamassa ja etin asuntoa(sillon sain pelätä fyysisestikin kun mies juovuspäis tuli kotiin ja poliisit haki monta kertaa).Mutta sellasta ei enää ole,pelätä ei enää tarvi yhtään.Sillon mun lähön esti se kun mies tajus että jättäsin sen ja minkä menettäs...sitten kaikinkeinoin piti kiinni,ymmärsi ja taisteli että liitto parantuis.Menin sit vaa mukana ja ootin kuinka käy.Ja kuinka moni mulleki sano että lähe,ottajia olis,mut en pystyny jostain syystä lähtemään.Ja onneksi en lähteny,kun kokoajan mennään parempaanpäin pienin aaltoliikkein...Mun luonteella ei helposti periksi anneta ja olisin tuskin onnellisempi nyt yksin lasten kans.Vaikka työtä on,mutta mun onneksi tykkään kotitöistä,niin jaksan niitä tehdäkin yksin.(koitan sitä vastuuta siirtää pikkuhiljaa huomaamattomasti miehelleni,niin ehkä se ei sitä edes huomaa,ainakin vielä se on onnistunu...täytyy vähän varovasti viedä "pässiä narussa..."=)
Mutta oikeasti puhukaa asioista,muuten ei muutosta tapahdu.Ja loppujen lopuksi jokainen itse on onnensa seppä,toinen ei voi toista tehdä onnelliseksi jos ei ite tee mitään asian eteen...toivottavasti ymmärsit,en siis syyllistäen tarkottanu tota.
Rakastat vaimoasi? Ja hän sinua? Ehkä suhteenne ei ole rakkautta ensinkään, vaan tottumusta ja velvollisuudentunnetta, halua elää jonkun kanssa.
Toista ihmistä ei voi tuolla tavalla omistaa, että kieltää työn teon, totaalisen kaljanjuonnin (tai kostaa sen riehumalla?), kaverit jne.
Teillä ainakin on epäselvää mitä kumpikin tekee, ja ehkä kumpikin vähättelee toisen osuutta. Kuitenkin jos parisuhde on jatkuvaa taistelua ja kaikki energia kuluu siihen, eikä omaa elämää saa elää, ehkä ero on hyvä ratkaisu, mutta edellyttää kyllä ensin kummaltakin vakavaa panostusta yhdessä pysymisen puolesta. Puhukaa, joskus se voi auttaa.
...että mitä vaimosi sitten sillä aikaa tekee, kun sä teet työpäiväsi jälkeen kaikki kotityöt? Onko hän siis vielä lasten kanssa kotona? Aika erikoinen tilanne tosiaan, koska paljon olen kuullu sellasta, että nainen/äiti on yksinään vastuussa kaikesta. Uskoisin, että ihan hirveän moni nainen on ikänsä haaveillu noin osallistuvasta ja välittävästä miehestä kuin sä. Harmi, ettei vaimosi sitten ilmeisesti osaa sua arvostaa.
Olen itsekin tällä hetkellä (ja ollut itse asiassa pari vuotta) todella kahden vaiheilla eron ja yhdessä jatkamisen suhteen. Meillä tilanne on se, että mies ei ole työnsä vuoksi KOSKAAN kotona, eikä hänen varaansa voi KOSKAAN laskea mitään. Eli kaikki vastuu on viime kädessä mulla, vaikka mies pari kertaa viikossa tyhjentäiskin tiskikoneen tai laittais ruokaa.
Mua rassaa se, että useimmat yh-äiditkin saavat edes joskus vapaan illan/viikonlopun, mutta mä en saa. Mun järkeen ei millään mahdu se, että se olis oikein. Eikä mies ole meidän perheessä ainoa työssäkäyvä, vaan mullakin on kokopäivätyö (ja toinen työpäivä odottaa joka päivä kotona). Lastani rakastan yli kaiken, mutta kuvittelisin voivani olla hänelle parempi ja iloisempi äiti ilman tätä jatkuvaa murehtimista ja pahaa mieltä miehen takia. =(
Voi haloo pahvi.
Miten voi joku edes miettiä ero sen takia että kotitaloustöiden jako ei oikein luonnistu.
Luulettekko että ne kotitaloustyöt loppuvat eron myötä. No ei varmaan. Ja silloin niihin ei todellakaan saa apua, sen lisäksi tulee muita ongelmia jotka myös pitää pysytä ratkomaan henkilön kanssa jonka kanssa ei tiskivuoroja voi edes jakaa!!??
Oletteko niin aikuisia että voitte keskutella asiasta ja osoittaa toisianne kohtaan niin paljon ymmärrystä että ratkaisuihin voi päästä? Lapset kasvavat tilanne muuttuu ja joku aamu heräät siihen ja huomaat että sinun työpanosta ei enää tarvita - mitä sitten teet?
Ihan tosi hei elämä ei helpommaksi muutu avioeron myötä, päinvastoin!
Jaksamista toivottaa kotitaloutta viimeiset 15 v pyörittänyt isä.
...on jokapäiväinen yhteiselo ihmisen kanssa, jonka kanssa EDES tiskivuorojen jako ei onnistu? Ei siinä onnistu silloin moni muukaan asia. Ainakaan meillä.
Musta ainakin tuntuu siltä, että helpompi kokonaan yksin, kuin parisuhteessa yksin. Jälkimmäisessä tapauksessa saa kaikkien arkisten hommien lisäksi vielä nahistelun, v.tutuksen ja pahan mielen siitä, että toinenkin on tuossa, hän voisi ja hänen kuuluisi auttaa, mutta hän ei tee niin enkä pysty mitenkään vaikuttamaan asiaan.
Voit olla eri mieltä ihan vapaasti.
Että ap:n vaimo ehkä potee masennusta. Nyt kirjoitus ei kerro minkä ikäisiä lapset ovat mutta ap on 30 ja ollut naimisissa 2 v. joten lapset ovat pieniä. Ehkä vaimon kyvyttömyys tehdä mitään on mielenterveydellinen ongelma?
Itse en katsoisi toista joka mitään ei tee, meillä toinen auttaa aina kun töiltään voi mutta kun mulla on 8-16 olen ottanut arjen rutiinit hoitaakseni - toisaalta en joudu esim katsomaan lasten perään aamulla ennen koulua, kannattaisi ehkä ap:n listata vähän mitä kumpikin tekee niin ei kierisi vain omissa ajatuksissa siitä että apua ei koskaan saa.
Riivinrauta, hyvä vaan että kaikki eivät ole samaa mieltä asiasta. Tsemppiä :-)
Hei vesimies.
Luin kirjoituksesi ja olen samassa tilanteessa. Kun elää suhteessa missä tunnet olevasi yksin on henkisesti raskasta. Liian nopeisiin rarkaisuhin ei kannata ryhtyä. Ero ei ole koskaan helppoa ja se koskettaa niin monta ihmistä. Mutta itseä on ajateltava, et voi aina olla vaimolle mieliksi. Oma terveys oli se sitten henkinen tai fyysinen on tärkeää jotta jaksaa. Vaihtoehtoja aina on..mutta kysy kauanko jaksat?? Mitä sitten kun et enään jaksa?? Kukaan ei tule tekemään ratkaisuja sun puolesta vaan teet ne itse. Minulle on sanottu näin: Voit jäädä suhteeseen ja yrittää olla sillain ettei mitään vikaa ole ja kuolla sisältä ihmisenä tai voit tehdä asialle jotain. Mutta ratkaisut teet itse. Oli se sitten ero tai suhteen parantaminen." Paljon jaksamista sinulle! Ja hyvää syksyä!!
T: Vaakanainen