Laitan tähän puheenvuoroni eräästä aiemmista keskustelusta, jossa nainen sanoi lähestymisen olevan vaikeaa, koska on niin huono itsetunto.
Eli tässä:
Mietipä millainen on miesten maailma? Millainen se lähtökohtaisesti on. Huomaatko mistä on kyse?
Jos miesten maailmaa pitäisi luonnehtia yhdellä ainoalla sanalla niin se on "kilpailu".
Miehet pistetään kilpailemaan toisiaan vastaan hyvin nuoresta. Kaikki on yhtä saavutusta ja pätemistä, nousua asteikoissa toisten yläpuolelle. Sijoittumista hierarkiassa johonkin.
Kilpailun luonteeseen kuuluu se, että siinä väistämättä on voittajia ja häviäjiä. Jossain vaiheessa elämänkaarta ei enää kilpailla yksittäisistä asioista, vaan aletaan vertailemaan elämää kokonaisvaltaisesti. Syntyy kahdenlaisia, tai korkeintaan kolmenlaisia ihmisryhmiä.
A) Voittajat
B) Pärjääjät
C) Luuserit
Sijoittuminen noissa kategorioissa ei ole suoraan verrainnollinen ihmisen persoonan ominaisuuksiin, vaan hänen saavutuksiinsa. A-ryhmän jäsen voi olla täysi mulkku, mutta hänen saavutuksensa korkeita ja yhtä hyvin ryhmän C jäsen voi olla täysin mahtava ihminen, mutta saavutuksiltaan hyvinkin vaatimaton.
Se, mikä tekee sen huonon itsetunnon on juuri se tietoisuus omien saavutuksien riittämättömyydestä.
Ja tieto niiden riittämättömyydestä tulee usein kolmannelta osapuolelta, kuten
- mediasta
- internetin keskustelupalstoilta
- toisten puheesta.
Toisten puhe ei tässä tapauksessa ole suoraa arvostelua, vaan ehkäpä keskustelu jossa puhutaan ihmisestä, joka on "ryssinyt oman potentiaalinsa" tai "tyytynyt duunarin hommaan" tms. Tai se, että keskustelussa naureskellaan vaikkapa jonkun puutteelliselle naisensaantikyvyille.
Ja koska mies on niin sidottu henkisesti kaikenlaisiin hierarkioihin, niin harvat "oman paikkansa" tajunneet alkavat edes yrittämään enää niistä nousemista. Siinä menettää kasvonsa tai tekee itsensä "entistä naurettavammaksi".
Miehellä on yksi ainoa ulospääsy tästä kehästä ja se on uusien saavutuksien tie. Pitää ruveta olemaan muuta kuin on ja alkaa saavuttamaan. Pitää pistää koko elämä remppaan.
Jos aikoo nousta sile tasolle, mikä hyväitsetuntoisena käy aloitteita tekemään naisille, pitää ensiksi tuntea olevansa saavuttanut jotakin.
Ei riitä että "ottaa itseään niskasta kiinni ja menee lähestymään", vaan sitä ennen pitää hankkia saavutuksia, joilla voi nousta muissa hierarkioissa. Parempi työ, arvostusta siinä, mahdollisesti lihaksia kuntosalilla jne.
Sitten kun on noussut mieshierarkiassa selkeästi muiden yläpuolelle (tai ainakin tarpeeksi monen), voi kuvitella saavansa naisen itsestään kiinnostumaan.
Näin juuri siksi että naiset haluavat hyvää itsetuntoa ja toisaalta siksi, että miesten maailmassa harva edes yrittää pokata naisia jos ei katso olevansa tarpeeksi korkeassa asemassa niin tekemään.
Mutta nyt teksti toistaa jo itseään. Tällä tavalla se, ikävää kyllä, menee.
Aika vaikea tuohon on väittää että naisille itsetunto olisi lähestymisessä merkittävämpi asia kuin miehelle.
Eli tässä:
Mietipä millainen on miesten maailma? Millainen se lähtökohtaisesti on. Huomaatko mistä on kyse?
Jos miesten maailmaa pitäisi luonnehtia yhdellä ainoalla sanalla niin se on "kilpailu".
Miehet pistetään kilpailemaan toisiaan vastaan hyvin nuoresta. Kaikki on yhtä saavutusta ja pätemistä, nousua asteikoissa toisten yläpuolelle. Sijoittumista hierarkiassa johonkin.
Kilpailun luonteeseen kuuluu se, että siinä väistämättä on voittajia ja häviäjiä. Jossain vaiheessa elämänkaarta ei enää kilpailla yksittäisistä asioista, vaan aletaan vertailemaan elämää kokonaisvaltaisesti. Syntyy kahdenlaisia, tai korkeintaan kolmenlaisia ihmisryhmiä.
A) Voittajat
B) Pärjääjät
C) Luuserit
Sijoittuminen noissa kategorioissa ei ole suoraan verrainnollinen ihmisen persoonan ominaisuuksiin, vaan hänen saavutuksiinsa. A-ryhmän jäsen voi olla täysi mulkku, mutta hänen saavutuksensa korkeita ja yhtä hyvin ryhmän C jäsen voi olla täysin mahtava ihminen, mutta saavutuksiltaan hyvinkin vaatimaton.
Se, mikä tekee sen huonon itsetunnon on juuri se tietoisuus omien saavutuksien riittämättömyydestä.
Ja tieto niiden riittämättömyydestä tulee usein kolmannelta osapuolelta, kuten
- mediasta
- internetin keskustelupalstoilta
- toisten puheesta.
Toisten puhe ei tässä tapauksessa ole suoraa arvostelua, vaan ehkäpä keskustelu jossa puhutaan ihmisestä, joka on "ryssinyt oman potentiaalinsa" tai "tyytynyt duunarin hommaan" tms. Tai se, että keskustelussa naureskellaan vaikkapa jonkun puutteelliselle naisensaantikyvyille.
Ja koska mies on niin sidottu henkisesti kaikenlaisiin hierarkioihin, niin harvat "oman paikkansa" tajunneet alkavat edes yrittämään enää niistä nousemista. Siinä menettää kasvonsa tai tekee itsensä "entistä naurettavammaksi".
Miehellä on yksi ainoa ulospääsy tästä kehästä ja se on uusien saavutuksien tie. Pitää ruveta olemaan muuta kuin on ja alkaa saavuttamaan. Pitää pistää koko elämä remppaan.
Jos aikoo nousta sile tasolle, mikä hyväitsetuntoisena käy aloitteita tekemään naisille, pitää ensiksi tuntea olevansa saavuttanut jotakin.
Ei riitä että "ottaa itseään niskasta kiinni ja menee lähestymään", vaan sitä ennen pitää hankkia saavutuksia, joilla voi nousta muissa hierarkioissa. Parempi työ, arvostusta siinä, mahdollisesti lihaksia kuntosalilla jne.
Sitten kun on noussut mieshierarkiassa selkeästi muiden yläpuolelle (tai ainakin tarpeeksi monen), voi kuvitella saavansa naisen itsestään kiinnostumaan.
Näin juuri siksi että naiset haluavat hyvää itsetuntoa ja toisaalta siksi, että miesten maailmassa harva edes yrittää pokata naisia jos ei katso olevansa tarpeeksi korkeassa asemassa niin tekemään.
Mutta nyt teksti toistaa jo itseään. Tällä tavalla se, ikävää kyllä, menee.
Aika vaikea tuohon on väittää että naisille itsetunto olisi lähestymisessä merkittävämpi asia kuin miehelle.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin ja entistä kimurantimaksi tuon parisuhdeasian ja lähestymisen tekee se, että naiset itsekin ovat lähteneet tähän miesten saavutusten ja pätemisen leikkiin objekteina.
Monet naiset käyttäytyvät ikäänkuin he olisivat palkinto jostain miehen saavutuksesta. Tai useista saavutuksista.
He siis asettavat itsensä lähtökohtaisesti täydellisen objektin asemaan, jonkinlaiseksi ultimaattiseksi saavutukseksi, loppupalkinnoksi tai meriitiksi miesten keskinäisessä pelissä.
Tästä kielii ne monet vaatimukset ja kriteerit mitkä miesten pitää täyttää. Pitää nousta muiden miesten yläpuolelle ja sitten on mahdollista saada nainen. Harmi vaan että nämä kilpailussa jalostuneet ovat myöskin erittäin "laatutietoisia", eivätkä välttämättä ymmärrä kohdella naista kuten loppupalkintoa tai ultimaattista saavutusta.
Koska miesten keskinäisessä kilpailussa ei ole loppusijoitusta, ei myöskään ole koskaan mihinkään tyytymistä. Jos on kilpailun jalostama, etsii aina parempaa.
Siinä yksi nainen erikoislaatuisine kauneuksineen ja ominaisuuksineen on vain välietappi kohti seuraavaa valloitusta, vielä parempaa ja täräyttävämpää. Naisesta on tullut kilpailun jalostaman miehen munanjatke, sekä käytännössä että kuvainnollisesti.
Tuossa on niin monia pointteja, näkökohtia ja muuten vain kohtia, joista voisi puhua, että ei mahda nyt riittää aikaa ihan kaikkeen. Mutta pakko laittaa pari kommenttia.
Ensinnäkin, arvelen, että olet suht nuori nainen (mun näkökulmasta tarkoittaa alle 35 v). Joten sun kokemukset lienevät suht nuorista miehistä?
En nyt kiistä kaikkea mitä sanot, siinä on hyviä pointteja ja oikeaan osuvia ajatuksia, mutta. Mutta, tota noin. Ei miehet ihan noin yksioikoisia ole, onneksi.
Kilpailu on miehilla verissä tavallaan, sillai, että se on luonteva tapa suhtautua maailmaan, muihin miehiin. Mutta kisoja, sarjoja, lajeja on paljon. Joku pärjää taloudellisesti, joku taas on huippu harrastuksessaan. Joku saa pisteensä (siis itse itselleen siitä, että on "kunnon mies", hoitaa perheensä ja lapsensa ja talolainansa. Joku ei pärjää mitenkään hyvin missään noista, mutta tietää olevansa lämmin ja fiksu ihminen.
Tähän liittyy toinen ajatus: tutkimukset kertovat, että miehet ovat keskimäärin itseensä tyytyväisempiä kuin naiset, huolimatta siitä, että miehet ovat kilpailuhenkisempiä. En ole ennen ajatellut näitä faktoja yhdessä, mutta yritän nyt funtsia.
Miehet järjestyvät hierarkkisesti arvojärjestykseen, usein tiedostamattaan. Mutta se ehkä toimii samalla tavalla, kuin vaikka susilauman hierarkia: kaikki on suht hyvin, jos lauma on tasapainossa, eikä kukaan uhkaa kenenkään asemaa. Silloin sekin, joka on "alempana", voi elää elämäänsä ihan tyytyväisenä. Hämminki nousee vasta, kun tasapaino horjuu.
Asia on mutkikas: kun sitten niitä pätemisen kenttiä riittää valittavaksi: olen hyvä työssäni, vaikka en tienaa hyvin; tienaan ihan sikana, eikä kukaan aavista, että en oikeesti hanskaa tätä; Noi kaikki muut saa naisia, mutta mulla on Suomen suurin cd-kokoelma ja mua arvostetaan keräilypiireissä; Noi kaikki muut saa kaikkee, mutta mun vaimo rakastaa mua koska olen sen mielestä ihana - ihmettelenpä vaan miksi....
On selvää, että nuoret miehet, jotka eivät ole vielä saaneet asemaa "aikuisten miesten maailmassa", ovat kilpailuhenkisempiä, kuin me vanhemmat. Itse lähestyn viittäkymmentä, en ole kovin menestynyt noilla sun antamilla mittareilla, eikä vois vähempää kiinnostaa. Miksi? Siksi, että olen alani kova ammattimies, ihan sama tietääkö monikaan sitä: asiakkaat tietää. Mun ikäiset ihmiset hallitsevat maailmaa: meillä on taito, kokemus ja asema - suhteessa nuoriin. Meidän ei enää tartte, jos ei huvita. Olen siis suhteessa nuoriin miehiin joka tapauksessa hierarkian yläpäässä :-)
En usko, että nuoretkaan miehet yleisesti ovat tuollaisen kilpailun suossa. Taitaa olla enemmän ammattiryhmiin sidonnainen juttu. Joissakin ammateissa rahan kääriminen on arvon mitta, monissa muissa ei. Useimmat miehet, jotka tunnen, ovat hyvin sopeutuneet siihen paikkaan ja asemaan joka heillä on. Ja kaiiki toimivat minilla elämän kentillä, asettuen niillä erilaisiin asemiin statuksen suhteen.
Nyt pelkään lopuksi, että tästä saisi kuitenkin sen käsityksen, että miehet munkin mielestä kilpailevat verissä päin. Ei se niin mee. Kilpailua on, mutta yleensä se on suht tervettä oman aseman hakemista, eikä se ole katastrofi, että oma paikka löytyy sieltä vähän alempaa. kunhan löytyy.
Tämän verran nyt. Lopettelen, että joku jaksaa lukeakin tämän.
olen mies, joka on kohta lähempänä keski-ikää kuin teini-ikää.
miehillä ja naisilla on hieman erilainen perspektiivi elämään kuin mainitsemallasi omalla ikäluokallasi.
Ikäseni ihmiset ovat eläneet nuoruudestaan asti muovisessa hyvinvointitodellisuudessa, jossa koko elämä on vain pelikenttä ja kaikki tavallaan mahdollista.
Tähän liittyy myös hyvin vahvasti voimakas kapitalismi, vaikka lamakin on koettu. Ollaan nähty pörssibuumit ja menestyjät, suomalaisten yhä suurempi ökyvarallisuuden nousu ja kärjistetyn pinnallistunut media.
Me, jotka olemme viettäneet nuoruutemme 80-luvulla olemme kasvaneet siihen että mistään ei ole pula ja kaikki on valintakysymystä. Eivät tietenkään kaikki, mutta suurin osa. Olemme luultavasti ensimäinen sukupolvi joka valitsee itselleen elämäntyylin niin halutessamme ja ensimmäinen joka ei juurikaan joudu ajattelemaan elämässään muita kuin itseään.
Meillä ei laman lisäksi ole ollut koskaan suurta kansallista missiota tai yhdistävää kokemusta. Mm. siksi olemme enenevissä määrin kyvyttömiä kohtaamaan muita ihmisinä arvokkaina olentoina, riipumatta ammatista tai statuksesta, saavutuksista.
Kun kaikkia ei enää tarvita, eikä talouskaan kaikkia huoli/tarvitse (massatyöttömyys jatkuu edelleen), niin ihmiset alkavat myös keskenään luokitella toisia tarpeellisiin tai tarpeettomiin.
Ei ole kokemusta siitä miten esim. on tärkeää että joku osaa/viitsii oikeasti hoitaa tiet kuntoon tai korjata toisen kengän. Näinollen sellainen tuntuu olevan tarpeetonta.
Nykyään tarpeelliset ominaisuudet tuntuvat olevan pelkästään sillä puolella mitä ennen kutsuttin luksukseksi. Eli haluttava ja terpeellinen on se, jolla on VÄLTTÄMÄTTÖMÄN JÄLKEEN eniten tarjottavaa.
Kuka tuo eniten viihdykettä, parasta seksiä, mukavimman elämäntyylin, suurinta arvostusta jne.
Nälkä kasvaa syödessä.
että todella pidin sua naisena. On kyllä hyvin hrvinaista - ja sitäkin ilahduttavampaa - että joku mies pohtii noin kriittisesti ja avoimesti miehenä olemista näillä palstoilla.
Olet kirvoittanut hyvän keskustelun, jota seuraan hyvin kiinnostuneena.
Kiitos sulle.
Sinä elit nuoruutesi 80-luvulla, minä 70-luvulla. Luen sun listaa, eikä tuossa ole mun näkökulmasta juuri mitään, mitä ei voisi sanoa 70-luvusta yhtä hyvin.
Uskon kyllä että kaikki tuo on totta, mutta ei se alkanut 80-luvulla.
En silti kiistä, etteikö asiat olisi voineet muuttua mun nuoruuden jälkeen.
Itse olen oman isäni kanssa jutellut semmoisena saunajutteluna yhdestä asiasta. Olemme ainakin keskenämme olleet tästä yhtä mieltä. Tämä on melkoisen psykoanalyyttinen selvitys. Ota rennosti ja suhtaudu avoimesti mun pähkäilyyn...
Juttu menee niin, että heidän sukupolvi (ennen sotia, sodan aikana ja heti jälkeen syntyneet) kuuluivat vielä NEUROOTTISEEN sukupolveen. Heitä ohjasi pakko: taloudellinen, sosiaalinen. Sellainen elo, joka ulkoapäin latistetaan sosiaaliseen kaavaan, aiheuttaa neurooseja ja neuroottisia persoonia.
Katson, että mun sukupolvi (50-luvun puolivälistä 60-luvun alkuun syntyneet) on ensimmäinen sukupolvi, joka ei ollut tuon neurooseja synnyttävän autoritaarisen ja niukan elämän lapsia. Me olemme ensimmäinen NARSISTINEN sukupolvi. Me ollaan ensimmäiset, joihin nuo määrittelysi sopivat. Elintaso ja hyvinvointi kohosivat jatkuvasti, kaikki saattoivat saada kaikkea. Ainoa mikä meitä esti sekoamasta materian yltäkylläisyyteen narsistisessa hybriksessä, oli meidän vanhempien neuroottinen persoonallisuus.
Ajatukseni onkin, että me ei olla täysiä narsisteja, koska me tullaan neuroottisista kodeita. Ne ,jooiden vanhemmat on syntyneet 50-luvulla tai myöhemmin, ovat eka aidosti narsistinen sukupolvi, koska lapsuuden kodissa ei ole enää ollut "neuroottisia pidäkkeitä".
Narsistinen persoona on juuri kuvailemasi kaltainen "minä-minä-persoona". Ja sinä ajattelet, että sukupolvesi on juuri sellainen? Noh, merkit on kyllä havaittavissa :-)
Mutta, etköhän itse ole juuri hyvä esimerkki siitä, että tuo oravanpyörämäinen, tunteeton, suorittamiseen perustuva kilpailun pakko on murrettavissa? Jos olet päässyt niin pitkälle, että erittelet täällä kokonaisen suklupolven kokemusta, tuskin voit enää ihan sokeasti noudattaa tuota narsistisen kilpailun kaavaa?
Naiset... jotka vaativat sitä miehiltä... olen aika paljon lueskellut eri palstoilta miesten ja naisten käsityksiä asioista. Kyllä mulle on tullut käsitys, että sekä naiset että miehet jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka tuon kaltaisen asenteen ovat sisäistäneet (ja ovat siksi oravanpyörässä mukana) ja niihin, jotka sanoutuvat siitä irti, ainakin puheen tasolla. Voihan se olla, että on olemassa toinenkin tapa selvitä: ja sillä poluilla on muitakin, joiden joukosta voi löytää sen kumppanin, tai jopa rakkaan.
Tämän verran tällä kertaa, sanoi mies.
Olen paljossa samaa mieltä kanssasi ja näen asiat aika samalla tavalla, ehkä hieman laajemmin kuin aikaisemmin.
Sellaisen väitöksen kyllä voisin heittää ilmoille, että 80-lukua ja senjälkeistä aikaa leimaa kaikenlaisten arvojen väheksyntä. Siis yleisessä mittakaavassa.
En muista että nuoruudessani olisi koskaan käyty minkäänlaista laajaa arvokeskustelua ihmisten kesken. Mediassahan niitä aina välillä näkee, mutta apatia arvojen kohdalla on tunnusomaista mielestäni juuri minun ikäpolvelleni ja sitä nuoremmille. Marginaaliryhmiä, anarkisteja, kettutyttöjä jne. on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta tavan tallaajaa ei kiinnosta ajatella omaa viitekehystään, vaan pelkästään toimia siinä.
Toinen tunnusomainen piirre juuri 80-lukulaisille ja sitä nuoremmille on populaarimedian suurkulutus. Nuorten mediat toki syntyivät tai saivat alkunsa Suomessakin joskus 60-luvulla, mutta 80-luku todellakin kyllästi ihmiset populaarimedialla.
Uskon että 80-luvulla ja sen jälkeen lapsuutensa/nuoruutensa viettäneitä on pommitettu niin paljon pinnallisella menestyksen kuvastolla, että se, menestys, on arvona syrjäyttänyt kaiken muun. Ensimmäinen oikeasti markkinataloushuumainen ja -kiimainen sukupolvi on se, joka muuta ei ole todistanut. Eikä sitä edes tunnisteta arvoksi, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
En toki ole kommunisti, koska olen perillä senkin aatteen saavutuksista. En muutenkaan harrasta ismejä tai kulje niiden mukaan.
En minä ole koskaan lähtenytkään mukaan siihen oravanpyörään ja tuskin tulen lähtemäänkään. olen luonteeltani hyvin erilainen, en minä siinä pärjäisi. olen myös liian perillä asioista ja näen sen verran helposti kaiken suurimman bullshitin taakse, että oloni olisi vain pelkästään tukala jos joutuisin viettämään sellaista pyrkyrielämää ja ulkoisten saavutusten metsästystä.
Olen enemmän sivullinen tarkkailija ja taiteilijaluonne. En taiteilija, mutta taiteilijaluonne, taiteellisuuteen taipuvainen siis, en mikään boheemi juoppo :) Pidän sellaistenkin asioiden pohdiskelemisesta mitkä eivät liity minuun mitenkään. Tämä liittyy osittain, mutta aika suurelta osin taas ei.
Sen olen huomannut, että yleistä pohdiskelevuutta ja älykästä (tai siihen pyrkivää) keskustelutaitoa ei pidetä himoittavana ominaisuutena ihmisessä. Yksinkertaistaen voisin väittää sen johtuvan siitä että se ei ole helppoa ja tarkasti määriteltävissä. Ja koska se on ennenkaikkea tylsää.
Mikään ei saa olla nykymaailmassa tylsää.
suoli24
kun viestit menevät perille, mutteivät näkyville.
Viimeisin oman kilpailukykyisyyteni nosto koski lihasten kasvatusta. Olen nyt syönyt viimeisen päälle terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa ja repinyt kuukausitolkulla älyttömiä määriä rautaa jotta saisin parannettua mahdollisuuksiani saada naisen kainalooni. Kuullostaa aika älyttömältä mutta miehen on pakko tehdä tuollaista jos ei ole sattunut saamaan esim. hyviä puhelahjoja tai komeaa ulkonäköä. Lihaksikas kroppa kompensoi asiaa edes jotenkin ja sen voi hankkia kuka tahansa jos vaan löytyy itsekuria. Naisten on turha kiistää etteivätkö he olisi hyväkroppaisten miesten perään. Tiedostan sen ettei pelkkä kroppa riitä mihinkään mutta se onkin vain yksi osa minua jonka laitoin kuntoon. Mitähän seuraavaksi alkaisin työstämään? On tämäkin elämään mutta kun ei halua yksinkään olla.
Ällistyttävää kuitenkin kaikessa on se, että naiset ovat lähteneet miesten kilpailuun mukaan. Siis miesten keskinäiseen kilpailuun.
Voittajaryhmälle suodaan palkinnoksi nainen, nainen antaa itsensä siis paljon saavuttaneen miehen objektiksi, meriitiksi, jolla mies voi sitten päteä TOISTEN MIESTEN silmissä.
Naisilla tuntuu olevan sellainen käsitys että kun mies on saavuttanut tarpeeksi, on hän naisen arvoinen. Mutta tässä nainen tekee virheen. Miesten peli ei lopu koskaan, ei ole sitä pistettä missä mies on tyytyväinen, jos mies on sisäistänyt kilpailun lainalaisuudet.
Eli vaikka nainen niin haluaisi uskoa, niin paljon saavuttanut mies ei pidä päätepisteenä sitä että saa sen palkintonaisensa. Palkintonainen on vain yhden mestaruskilpailun, tai ehkä jopa vain osakilpailun voitto. Hän on elämän loppuun asti kestävän maailmancupin välierävoitto. Ja kyllähän se tiedetään miten niihin suhtaudutaan.
Nimittäin niin että vanhat näytöt kun eivät paina mitään ja kilpailu jatkuu juuri niin kauan kuin on jatkuakseen.
Saavuttajamies voi seestyä joskus, mutta siihen ei kannata luottaa. Voi tulla se piste kun tämä mies lähtee "urheilijaeläkeelle" musitelemaan vanhoja saavutuksiaan lämmöllä, mutta todennäköistä on myöskin se että paljon saavuttanut ja kilpailuhenkinen ei kasva koskaan siitä kehästä ulos.
Voi olla että hän siirtyy vain pääareenalta veteraanisarjaan, jossa voi taas kilpailla muiden siihen osallistuvien kanssa.
saada pysyvä parisuhde. Olen sisäisesti hyvä ihminen eli siis rehellinen, luotettava, uskollinen jne. mutta ongelmanani on ujous ja sitä kautta aloitekyvyttömyys. Seuraavaksi olisikin tarkoitus parantaa sosiaalisten tilanteiden vuorovaikutustaitojani. Toisaalta on turhauttavaa muokata itseään johonkin tiettyyn yleisesti naisten havittelemaan muottiin mutta toisaalta seurankaipuu on liian suuri. Miehen on pakko kyetä aloitteisiin ja luontevaan kanssakäymiseen. Ujous on heikkous. Kova paikka tämä nykymaailma miehille vaikka kuinka olisi pystynyt välttämään itsesääliin vaipumisen ja haluaa vielä taistella onnestaan. Sitä se tosiaan miehelle on, taistelua.
sä saavutat "jotain" (kenties hyvä työpaikka, lihakset, sosiaalinen asema, sosiaalinen käyttäytyminen tms. maallista), niin oletko sä tyytyväinen kun vihdoin kelpaat tai että nainen näki sussa potentiaalisen voittajahevosen vai mietitkö, että se tykkäisi susta vaikka olisit se vanha näkymätön pärjääjä tai jopa luuseri.
Vois kuvitella, että joku Kimi Räikkönen on pari kertaa kelannut, että oisko J.Dahlman ihastunut ja rakastunut siihen jos se ois valinnut harrastukseksi tikanheiton kartingin sijaan...
Ihmiset on kyllä niin vitun eläimiä ja ennaltaluettavia ettei mitään rajaa.
siltä kannalta ettei kaikki tämä panostus hyödytä pelkästään naisten kanssa. En siis tee tätä ainoastaan naisten takia. Terve kroppa on muutenkin elämää helpottava asia. Samoin sosiaalisuus ja itsevarmuus auttaa työhaussa ja monessa muussakin ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Olen jo suhteellisen varakaskin ja aika iso perintökin odottaa mutta aloitekyvyttömyys on ainakin korjattava ennen kuin voin alkaa kelpaamaan. Naiset eivät tee tuttavuutta vaikka satunkin olemaan edellämainittujen meriittien lisäksi vielä pitkäkin. Ujous tappaa kaikki nuo hyveet.
eka viesti missä sanoit että treenaat veren maku suussa sen takia, että saisit naisen ja nyt suunnittelet uusia tavoitteita kun ei sekään tunnu toimivan, vaikuttanut ihan siltä, että siellä omaksi huviksi kyykätään ja pyöritään oravanpyörässä :D
No, eipä siinä mitään.
Mutta jos kelaat, että isket naisen lihaksillas ens vkl baarista, mutta joudut vaikka kahden kuukauden päästä sairaalaan ja laihdut 30kg etkä pysty koskaan enää treenaamaan tai ees käymään töissä (ja vanhemmat ohjaa perinnönkin koiratalolle). Eli oisko toi nainen tai kukaan nainen riukun ja pers'aukisen (ja oletettavasi vittuuntuneen) kundin kanssa ja antais sulle rakkautta? No tuskin.
No eipä me miehet sen kummempia olla kun kytätään kellä on paras perse/tissit yhdistelmä ja sitten rehkitään salilla ja duunissaja esitetään risto-reipasta, että ois ees teoreettisia mahdollisuuksia.
Johtopäätöksenä tässä on sitten varmaan se, että pyyteettömintä ja aidointa rakkautta on kahden ruman ja läskin lähiödeekun rakkaus. Näin tyhmästi ihmisiä luokitellen vois mennäki jo nukkumaa..
oli väärä johtopäätös. Siinähän deekut on löytänyt tasonsa.
Aidointa ja pyytettömintä rakkautta olis jos toinen (mies tai nainen) olis ruma ja lihava ja haiseva deeku ja toinen hyvännäköinen ja menestyvä.
pääasiallinen syy mutta ei ainoa syy. Muunkin hyödyn saamisella selitän jotenkin tuon järjettömyyden itselleni. Hullu olen mutta kuten jo nimimerkkini kertoo niin vain yksi monista. Tietenkään kukaan ei myönnä näitä juttuja muuten kuin anonyymisti netissä mutta näin säälittävää tämä nykymaailman meno on. Kohtalo voi heittää jonkun helmen kohdalle mutta ei mies voi pelkästään sen varaan laskea. Pitää yrittää kasvattaa markkina-arvoaan jotta kelpaisi mahdollisimman monelle ja ehkä pääsisi vaatimaan jotain omiakin mielihaluja.
että en kyllä vittu tee elettäkään, että joku ämmä kiinnostuis (pl. baaripokailut). Mieluummin ostan rahalla naisen ku alan esittämään yhtään mitään saatanan ihannemiestä. Eipä tässä kyllä olla paljoa saavutettukaan tai naista laonnut, että ei evoluution kannalta ehkä vahvin strategia tämä :D. No tota salilla hyppimistä tulee kyllä harrastettua että siinä pitänyt joustaa...
tuli nää naisten kieroilemis kammot varmaan ex:stä joka ei suoraan sitä sanonut, mutta siitä huomas miten se etsi sitä perinteistä miestä (hyvä arvostettu työpaikka, selvät suunnitelmat perheen elätykseen tulevaisuudessa jnejne., olin työtön ja opiskelutkaan ei edenny yhtään) niin jotenkin kapinoin sitä vastaan, että vittu jos ei kelpaa ilman "saavutuksia" niin olkoot :D
taas ollenkaan. Ihme palvelu, ottaa viestin vastaan, sanoo että se on mennyt perille, mutta missään se ei näy... huoh.
Ja naisten kaipaama hyvä itsetuntohan on nimenomaan toissijainen ilmaisu sille, ettei ole ainakana mikään luuseri vaan tyytyväinen itseensä ja jossain hyvä. Ja jos ei tätä ole niin on joko a) esittäjä tai b) elämän lannistama luuseri.
Toinen asia on vielä, että joutuuhan miehet kilpailemaan paljon naistenkin kanssa nykyään. Mikä häpeä hävitä naiselle (auto, työ, palkka, sosiaalinen asema jnejne). Tämä tuntuu olevan turn-off naisillekin.
Lottovoittoa odotellassa...
Tuossa viestissä tulee melko selkeästi esille yksi asia: oman arvon mittaaminen hierarkiassa muiden asettamien mittareiden avulla. Yksilön arvot ovat siis ulkoapäin ohjatut. Se ei osoita todellista itsetuntoa vaan säälittävää riippuvuutta niistä tahoista, jotka nuo arvot ovat asettaneet.
"Ja tieto niiden riittämättömyydestä tulee usein kolmannelta osapuolelta, kuten
- mediasta
- internetin keskustelupalstoilta
- toisten puheesta."
Mitä tuohon voisi sanoa? Jos mies on riippuvainen mediasta, netin keskustelupalstoilta ja toisten puheesta ammentamistaan saavutusmittareista, niin kannattaisi mennä psykoterapiaan käsittelemään lapsuuttaan. On tainnut olla tuolloin perusturvallisuus ja hyväksyntä kateissa.
En tyrmää ajatuksiasi sinänsä, ne osoittavat kyvykkyytesi analyyttiseen ajatteluun, mutta väitän että todellinen itsetunto tulee itsetuntemuksen ja itsenäisesti asettamiensa elämänarvojen kautta.
Ei muuta.
että miehen itsetunto riippuisi näiden mallien noudattamisesta. Monelle miehelle se on kuitenkin kylmä fakta että parisuhteeseen pääseminen on huomattavasti vaikeampaa jos ei kulje ollenkaan noiden odotusten mukana. Minäkin olen koko ikäni kulkenut niitä vastaan ja yksin olen jäänyt. Ihmistä taas ei ole luotu elämään yksin. Itsetuntoni on edelleen todella vahva mutta nyt kun olen jo vähän päälle kakskymppinen niin perheen perustaminen ja lapset ovat alkaneet pyöriä mielessä. Tässä on pakko alkaa tekemään jotain jos haluan muutosta omaan tilanteeseeni. Se tekeminen on sitä että mukautuu edes jonkun verran nykymiehen malliin. Jos olet samanlainen kuin minä niin omana itsenä kelpaaminen on aika epätodennäköistä. En käytä alkoholia enkä polta joten baareissa ei tule käytyä. Olen nörtti tai ainakin nörtähtävä koska vietän aikaa tietokoneiden parissa. Listaa yleisesti ottaen naisten kiinnostusta vähentävistä poikkeavuuksista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Olen kuitenkin aina ollut tyytyväinen itseeni ja elämääni muuten joka suhteessa paitsi siinä että en ole koskaan seurustellut. Monet noista pitämistäni asioista jotka poikkeavat valtavirrasta karkoittavat naiset. Voin siis joko jatkaa olla oma itseni ja jäädä yksin kavereista huolimatta tai tehdä asialle jotain vielä kun se on mahdollista. Mitä sinä tekisit?
"...On tainnut olla tuolloin perusturvallisuus ja hyväksyntä kateissa."
Päinvastoin kun luulet, niin tulen erittäin rakastavasta kodista, jossa minuun ei koskaan olla ohjelmoitu minkäänlaista menestymisen pakkoa. Kotiväkeni on aina tukenut minua elämäni ratkaisuissa ja ovat hyväksyneet kaikki elämäntilanteeni ja sen miten asioista ajattelen.
"mutta väitän että todellinen itsetunto tulee itsetuntemuksen ja itsenäisesti asettamiensa elämänarvojen kautta."
Minä tunnen itseni erittäin hyvin. Rohkenen väittää että varmaankin paremmin kuin useimmat ihmiset jotka tunnen. Olen myös rakentanut elämäni ja arvoni sellaisiksi kuin koen niiden hyviä olevan.
Olen kuitenkin huomannut tässä elämää viettäessäni että maailma ja yhteiskunta toimii toisella logiikalla, se toimii miesten kohdalla hyvinkin pitkälle saavutusten ja meriittien logiikalla. En puhu ainoastaan teoreettisesti, vaan ihan käytännössä. Omakohtaisia esimerkkejä minulla on asiasta, mutta ne ovat yksityispuhetta yksityisten ihmisten kesken.
Vaikka kuinka itse tuntisikin elävänsä hyvää, täysipainoista ja tyydyttävää elämää, niin se ei auta, kun paine toisenlaiseen elämäntyyliin on niin voimakas.
Miehen itsetunto on joko tiedostetusti tai tiedostamatta aina jotenkin kytköksissä saavutuksiin ja statukseen.
Siihen on vielä yksi syy jota tähän mennessä ei olla mainittu. Nimittäin myös se, että miehet eivät puhu keskenään juuri musta kuin teoista. Tulevista, nykyisistä tai menneistä.
Kaikki mikä sivuaa jotain muuta kuin konkreettisia asioita, materiaa tai tekoja, sivuutetaan aina keskusteluissa.
Mihin muuhun sitä voi perustaa maailmankuvansa miehisessä ilmapiirissä kuin tekoihin, omiin tai toisten? Ellei sitten materiaan ja siihen miten materiaaliset asiat toimivat?
Lainaan teksteihini tietenkin paljon omasta maailmankuvastani ja elämästäni, mutta myös paljon ihan tarkkailemalla opittua, sekä myös kirjoituksia sekä lehdistä että kirjoista.