Alkaako alkuhuuma heti vai voiko "syttymiseen" mennä aikaa? Missä vaiheessa kannattaa luovuttaa, jos hehku ei tunnu ottavan tulta, mutta yhdessä on kuitenkin ihan kivaa?
Alkuhuuman alku
liekitys
134473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä syhde voi toimia ilman alkuhuumaakin. Itse olin ex mieheni kanssa yli 7vuotta yhdessä ja rakkaus vaan kasvoi suuremmaksi mitä pitemmälle ajassa mentiin.
Suhde kariutui myöhemmin muista syistä.
Pointtina siis, että aina ei tarvita alkuhuumaa ja hirmuista intohimoa, siihen voi kasvaa ajan myötä, mutta onko se silloin oikea ihminen loppupeleissä sinulle... se on vain sinun tiedettävä. Oletko valmis näkemään vaivaa suhteen eteen? Intohimo ei välttämättä koskaan tule...
voi mennä aikaakin, ei välttämättä innostu, ennen kuin tuntee ihmisen kunnolla.... mutta mulla kesti tuota empimistä kuukauden, kun palloilin tykkään/en tykkää -kysymysten välillä. Nyt tajuan, että jos olen noin epävarma, ja varsinkin vielä kk tapailun jälkeen, niin ei suhteella ole tulevaisuutta...
En muista oliko minun puolelta alkuhuumaa lainkaan, mutta olisi pitänyt tajuta jo heti, että minun ei koskaan oikeastaan tehnyt mieli pussata tms., joten kaveripohjalta pikemminkin silloin...
Nyt huomaan eron, kun olen tapaillut erästä, josta oikeasti pidän, ei oo paljon tarvinnut miettiä kun tunne on niin vahva.... ja halailu yms. ei tunnu yhtään väkinäiseltä eikä tule vaivaantunut olo.... kaikesta viisastuu ja oppii ;)
Omalla kohdolla alkuhuuma alkoi vasta, kun olimme kunnolla tutustuneet... Suhteemme alkoi ihan platonisesti, juttelimme ja pidimme yhdessä hauskaa... Nukuimme yömme vierekkäin, ja vasta kuukauden kuluttua kaaduimme sänkyyn... Vasta kun tunsimme toistemme tarpeet ja tavat, niin silloin se sinun kutsumasi "syttyminen " alkoi.
Tapasin itse yhden miehen ja oli ihan mukavaa ekoilla treffeillä,mutta jatkossa huomasin ettei kipinöi...ikävä kylää toinen oli aivan ihastunut...niinkin pahasti että ei vain halunnut kuulla/tajuta että ei toimi. jouduin lopuksi sanomaan ihan suoraan ja jopa ilkeästi että älä soita enää...edellinen suhteeni alkoi ystävyydestä ja kesti pitkään,joten ei sekään ole harvinaista.mutta kun tapaa uuden ihmisen treffi merkeissä niin kyllä sitä kipinää pitää olla jo alusta,jos ei ole niin ei se myöhemminkään luultavasti tule.
Omalla kohdalla ei alkuhuumaa ollut mutta jotain pientä jännitystä kuitenkin. Suhde eteni ja yhteistä elämää kesti 9 vuotta. Eroon päädyttiin kun ei miltään tunnu. Herää kysymys että onko koskaan tuntunutkaan miltään. Jos vielä joskus onni lykästää ja parisuhteesta alan haaveilla niin kyllä saa olla fiilistä ja kemiaa kunnolla ennen kun tämä tyttö lämpiää.
seuraava. Alussa oli huumaa, mutta se on nyt laimentunu kivaksi oleiluksi. Paitsi kännissä oon toki aina kovin ihastunut :-)
Ollaan tapailtu kaks kk. Pääasiassa viikonloppuisin, kun asutaan eri paikkakunnilla. Nyt ei olla yli viikkoon nähty, ja alkaa tuntua et olis kiva nähdä.
...toivon että hitaasti hyvä tulee.Haluan käyttää aikaa ja tutustua oppia jne...tietysti sydän tahtoo kiirehtiä.Mutta järki jarruttaa.
Alussa todellakin oli huumaa kun ei tuntenut kunnolla jätkää, en tunne kyllä kovin hyvin vielekään, mutta jotenkin en osaa enää sanoa että olenko kiinnostunut! Yhdessä on mukava olla , mutta jotain puutuu .!!
Voisikohan se johtua välimatkasta vaikka sitä onkin vain 14 kilometriä?
Viikolla ei pahemmin ehdi nähkä toista ja viikonloppuna väsyttää. Tuntuu kuin ei jaksaisi enää olla yhdessä. :/
Poikaystäväni on kuitenki todellakin kympin luokkaa, mutta silti ei vain liekehdi.. !!
Toivottavasti suhde ei mene poikki, pitää keksiä parempi keino saada ns. "näkymään tähtiä "
Olen pitkän parisuhteen jälkeen todella ihastunut, toinen vaikuttaa kanssa siltä, mutta molemmat jarruttelee . Ja tilanne on jatkunut pitkään.
En arvosta alkuhuumaa. Todennäköisesti pettymys ja arjen karuuden isku on sitä voimakkaampi, mitä hullumpi alkuhuuma on ollut. Pidän tärkeänä sitä, että alussa tuntuu "oikealta" ja hyvältä.
Vaikea sanoa pitääkö alkuhuumaa olla vai ei? Nuorena rakastuin tulisesti, mutta suhde oli myrskyinen ja päätyi eroon. Nykyisen mieheni kanssa alkuhuumaa ei ole ollut ja nyt yli kymmenen vuoden yhdessä olo vuoden jälkeen olen tajunnut, että ehkä sitä olisi pitänyt kuitenkin olla, koska en tuntenut palavaa rakkautta, enkä ole tuntenut sitä koskaan häntä kohtaan ja jollain tapaa kaipaan sitä tunnetta, mutta en kyllä jaksais uuttakaan miestä ottaa. Olen varmasti tunteeton paskiainen...
kun mitäs kun on huumaa, eli aivan pää pyörällä ja hymy persiissä koko ajan ja silti tuntuu erityisen oikealta ja hyvältä? Onko tämä sitten joku ultimate onnistunut juttu?? :)
siltä veikkoset ainakin tuntuu... ;P Toivottavasti muillekkin käy näin :)
Eli samaa olen itsekin mietiskellyt, että pitäisikö sen tuntua ja miltä hyvän tulevaisuuden kannalta. Ensirakkauteni kanssa alussa todellakin oli huumaa ja sitä kesti puolitoista vuotta, kolmen yhteisen vuoden jälkeen yhtä tulinen ero kuin oli alkukin.
Kesällä tapailin parin kuukauden ajan yhtä päällisin puolin hirveän sopivan tuntoista tyyppiä. En voi sanoa, että olisin suunnattoman rakastunut ollut, en todellakaan, hänessä kaikki oli vain ulkoisesti niin hyvin kohdallaan, että olisin kovasti toivonut meistä tulevan jotakin. Ja toivon tavallaan vieläkin, vaikka itse oman elämäntilanteeni muutoksen jälkeen katsoin paremmaksi lopettaa tapailun. Nyt kuitenkin tuntuu, että ehkä vielä tulevaisuudessa paremmalla ajankohdalla uudestaan. En kyllä tiedä, että johtuuko tämä vain siitä, että ketään muuta ei ole kuvioissa, joten tukeudun unelmaan hänestä. Kummallinen on ihmismieli.
Kehottaisin sua vaan tekeen niin kuin hyvältä ja oikealta tuntuu. Itse yritän ajatella, että elän tämän hetken niin hyvin ja onnellisena kuin voin, ettei tarvi sitten myöhemmin harmitella, että mitä on tullut tehtyä tai jäänyt tekemättä.