rasitusvammaa

Olen juossut pari vuotta enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Alkuaikojen pienten kipuilujen mentyä ohi olen voinut juosta 10-15 km, pari puolimaratoniakin lenkkejä ilman rasitusvammoja.

Tänä kesänä olen piristänyt juoksulenkkejäni etsimällä vähän vaihtelua lenkkeihin. Aiemmin juoksin vain PK-lenkkejä, nyt olen parin viimeisen kuukauden aikana juossut muutaman VK-lenkin (n. puoli tuntia syke korkeammalle) ja pari intervallityyppistä juoksua. En siis kovin usein.

Kuten jo kehuin aiemmin ei mitään ongelmia jaloissa, mutta nyt innostuin vähän liikaa ja intervallityylisen harjoituksen jälkeen oli taukoa yksi päivä ja lähdin pitkälle lenkille. Juoksin 14 km ja syke hieman PK:ta korkeammalla.

Siitä pari päivää ja lähdin juoksemaan PK-lenkkiä. Heti alussa miltei alkoi tuntua "tunnoton" alue oikean polven alapuolella (tuntunut joskus aiemminkin, mutta mennyt ohi ilman muita oireita) ja säären sisäsivulla kivun tunnetta joka paheni vähitellen niin että 6 minuutin kohdalla katsoin paremmaksi alkaa kävellä. Sen jälkeen on viimeisen vuorokauden aikana pientä kipua tuntunut aina välillä, pitkiä aikoja välillä niin ettei tunnu mitään.


Äsken venytin pohkeita ja etusäärtä, jonka jälkeen sama "tunnottomuuden" tunne alkoi tuntua etusääressä.

Mikähän lie ?
Onko kyse penikkataudista ?

Pitäisikö pitää viikona tauko lenkkeilyssä ja aloittaa varovaisilla PK-lenkeillä sen jälkeen.

Kuukauden päästä olisi tarkoitus juosta puolikas...
0205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


voihan vee.... kirjoitti:

Olen juossut pari vuotta enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Alkuaikojen pienten kipuilujen mentyä ohi olen voinut juosta 10-15 km, pari puolimaratoniakin lenkkejä ilman rasitusvammoja.

Tänä kesänä olen piristänyt juoksulenkkejäni etsimällä vähän vaihtelua lenkkeihin. Aiemmin juoksin vain PK-lenkkejä, nyt olen parin viimeisen kuukauden aikana juossut muutaman VK-lenkin (n. puoli tuntia syke korkeammalle) ja pari intervallityyppistä juoksua. En siis kovin usein.

Kuten jo kehuin aiemmin ei mitään ongelmia jaloissa, mutta nyt innostuin vähän liikaa ja intervallityylisen harjoituksen jälkeen oli taukoa yksi päivä ja lähdin pitkälle lenkille. Juoksin 14 km ja syke hieman PK:ta korkeammalla.

Siitä pari päivää ja lähdin juoksemaan PK-lenkkiä. Heti alussa miltei alkoi tuntua "tunnoton" alue oikean polven alapuolella (tuntunut joskus aiemminkin, mutta mennyt ohi ilman muita oireita) ja säären sisäsivulla kivun tunnetta joka paheni vähitellen niin että 6 minuutin kohdalla katsoin paremmaksi alkaa kävellä. Sen jälkeen on viimeisen vuorokauden aikana pientä kipua tuntunut aina välillä, pitkiä aikoja välillä niin ettei tunnu mitään.


Äsken venytin pohkeita ja etusäärtä, jonka jälkeen sama "tunnottomuuden" tunne alkoi tuntua etusääressä.

Mikähän lie ?
Onko kyse penikkataudista ?

Pitäisikö pitää viikona tauko lenkkeilyssä ja aloittaa varovaisilla PK-lenkeillä sen jälkeen.

Kuukauden päästä olisi tarkoitus juosta puolikas...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu