Olemme tunteneet kolme kuukautta, joiden aikana tapailleet alkua lukuunottamatta erittäin säännöllisesti. Noin kaksi viikkoa olemme "seurustelleet", siis siten että asiasta on sovittu, emme tapaile enää muita.
Vietämme erittäin paljon aikaa yhdessä. Istumme minun sohvallani ja suutelemme, keskustelemme, vitsailemme, olemme vain... Tämä aika on ihanaa, ja en vaihtaisi sitä pois. Olemme rakastuneita ja onnellisia.
Elämme molemmat myös omaa elämää. Käymme töissä, harrastuksissa(n. 1krt/vko) ja näemme ystäviämme viikonloppuisin. Kaiken muun ajan olemme kahdestaan! Emme varsinaisesti käy treffeillä tai tee yhdessä mitään, nautimme toistemme seurasta! Hän ei myöskään käy kotona muuten kun hakemassa lisää vaatteita. Vietämme kaiken ajan minun asunnollani. Hänen asuntonsa on kauempana meidän molempien työpaikalta, joten minun asuntoni siihen vedoten järkevämpi ratkaisu.
Mikä on siis liikaa? Pitäisikö suhteen alussa aina hiukan jarrutella? Pitäisikö viettää aikaa myös yksin kotona?
Mitä mieltä olette?
Me emme toisiltamme peittele halua nähdä ja viettää aikaa yhdessä (emme siis pelaa vaikeasti tavoiteltava-peliä!). Pitäisikö näin tehdä vai antaa mennä nyt täysillä?
Vitsailen usein että vietämme liikaa aikaa yhdessä, jotta saisin tietää mitä hän asiasta ajattelee. Hän vastaa aina hymyillen, ettei asia häiritse häntä ja että hän ei saa minusta tarpeekseen. Ihanaa!
Vietämme erittäin paljon aikaa yhdessä. Istumme minun sohvallani ja suutelemme, keskustelemme, vitsailemme, olemme vain... Tämä aika on ihanaa, ja en vaihtaisi sitä pois. Olemme rakastuneita ja onnellisia.
Elämme molemmat myös omaa elämää. Käymme töissä, harrastuksissa(n. 1krt/vko) ja näemme ystäviämme viikonloppuisin. Kaiken muun ajan olemme kahdestaan! Emme varsinaisesti käy treffeillä tai tee yhdessä mitään, nautimme toistemme seurasta! Hän ei myöskään käy kotona muuten kun hakemassa lisää vaatteita. Vietämme kaiken ajan minun asunnollani. Hänen asuntonsa on kauempana meidän molempien työpaikalta, joten minun asuntoni siihen vedoten järkevämpi ratkaisu.
Mikä on siis liikaa? Pitäisikö suhteen alussa aina hiukan jarrutella? Pitäisikö viettää aikaa myös yksin kotona?
Mitä mieltä olette?
Me emme toisiltamme peittele halua nähdä ja viettää aikaa yhdessä (emme siis pelaa vaikeasti tavoiteltava-peliä!). Pitäisikö näin tehdä vai antaa mennä nyt täysillä?
Vitsailen usein että vietämme liikaa aikaa yhdessä, jotta saisin tietää mitä hän asiasta ajattelee. Hän vastaa aina hymyillen, ettei asia häiritse häntä ja että hän ei saa minusta tarpeekseen. Ihanaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa! Nyt vaan jatkat tuota valitsemaasi linjaa, eli vitsailet riittävän usein siitä miten näette liikaa, niin kyllä siitä ajan myötä ongelma saadaan kehitetyksi. Ei tarvita montaakaan vastaavaa lausahdusta, niin miehen takaraivoon jää ikävästi kaihertamaan ne sanasi ja siitä se lähtee, se etäisyydenottaminen. Mies vetäytyy, koska luulee sen olevan sitä mitä haluatkin. Sitten sinä alat ihmettelemään mikä sitä jätkää nyt oikein vaivaa, eikö tyyppi saa sanottua jos jokin asia hiertää? Alat päässäsi pähkäilemään, että ennen olitte niin ihanasti joka päivä yhdessä ja se oli miehestäkin mukavaa...miksi ei siis enää?
Vitsailette asiat solmuun ja tulkitsette toisianne korvan asennosta ja kysytte täältä mielipiteitä suhteeseenne ettekä suoraan toisiltanne, niin avot; kunnon soppa on valmis! Kyllä se siitä ennenpitkää tuolla reseptillä murheeksi teilläkin muuttuu. Antoisia yhteisiä hetkiä parisuhteen parissa :)
Aika huonosti menee jos noin paljon viettää aikaa yhdessä ja silti ei voi puhua asioista sen henkilön kanssa.
Joo tää A&P vastaus oli hauska! Just noin, miksi helvetissä pitää kehittää ongelmaa sinnekin jossa sitä ei ole. Tuolla menolla niitä ongelmia alkaa kasaantumaan...
Heti waan kimppuun ku sika limppuun, ennenku talvi koittaa ja pakkanen tulee ja panee suhteen kikkelis kokkelis, tost noi vaa suit sait ja poikkelis!! peukku pystyssä*
Köpä
Arki tulee kuitenkin jossain vaiheessa. Älä siis kiirehdi sitä. Elä ja nauti täysillä. Nyt joka hetkestä.
Parempi rakastaa ja kärsiä kuin että ei olisi rakastanut ollenkaan.
Kaksi kokemusta: ekalla kerralla seurusteltiin pari vuotta asumatta yhdessä, kihloissakin yli vuosi. Avioliitto kesti sitten kuusi vuotta ja oli ihan alusta asti pielessä. Seuraavalla kerralla mies muutti luokseni asumaan heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen. Liitto kesti 18 vuotta ja oli onnellinen. Jos tuolta tuntuu, niin anna palaa! Ei sitä ikuisesti kestä kuitenkaan. Ongelmia ilmaantuu ihan omaa tahtiaan, ei niitä tarvitse kehitellä.