Heips...
Oli ihan pakko kysäistä, että oletteko ihan vaan käytönnön tai tavan vuoksi yhdessä, vai siksi, että oikeasti rakastat kumppaniasi.
Vähän väliin saa lukea, kun ihmiset haukkuvat kumppaniaan täällä ja ihan oikeassa elämässä. Miehet haukkuvat naisiaan läskeiksi ja naiset miehiään milloin miksikin.
Muutaman ystävän suhdetta sivusta katsoneena, tekee välillä oikeen pahaa. mies jos kysyy, että mahtaisikohan olla jääkaapissa jotain iltapalaa, tai viitsisitkö laittaa kahvia..tai muuta vastaavaa, niin muija vastaa, että pistä vittu itte..tai muuta vastaavaa.
meillä ei haukuta toisia, eikä puhuta pahaa toisesta seläntakana. Miksi olisin suhteessa, jos en miestäni rakastaisi. Meistä ei kumpikaan ole mitenkään tossun alla, mutta kumpikin tekee ruokaa ja vaikka toiselle iltapalaa, jos jompikumpi pyytää.
käymme todella harvoin ravintolassa yksinämme, koska kummatkin ovat työssä, eli emme muutenkaan näe toisiamme koko ajan.
mieheni tekee vielä välillä työtä myös toisella paikkakunnalla, joten voi olla viikkokin, ettei hän ole kotona.
herätkää, SUHTEESSA EI OLA PAKKO OLLA, JOS TUNTEE SEN HUONOKSI...
Oli ihan pakko kysäistä, että oletteko ihan vaan käytönnön tai tavan vuoksi yhdessä, vai siksi, että oikeasti rakastat kumppaniasi.
Vähän väliin saa lukea, kun ihmiset haukkuvat kumppaniaan täällä ja ihan oikeassa elämässä. Miehet haukkuvat naisiaan läskeiksi ja naiset miehiään milloin miksikin.
Muutaman ystävän suhdetta sivusta katsoneena, tekee välillä oikeen pahaa. mies jos kysyy, että mahtaisikohan olla jääkaapissa jotain iltapalaa, tai viitsisitkö laittaa kahvia..tai muuta vastaavaa, niin muija vastaa, että pistä vittu itte..tai muuta vastaavaa.
meillä ei haukuta toisia, eikä puhuta pahaa toisesta seläntakana. Miksi olisin suhteessa, jos en miestäni rakastaisi. Meistä ei kumpikaan ole mitenkään tossun alla, mutta kumpikin tekee ruokaa ja vaikka toiselle iltapalaa, jos jompikumpi pyytää.
käymme todella harvoin ravintolassa yksinämme, koska kummatkin ovat työssä, eli emme muutenkaan näe toisiamme koko ajan.
mieheni tekee vielä välillä työtä myös toisella paikkakunnalla, joten voi olla viikkokin, ettei hän ole kotona.
herätkää, SUHTEESSA EI OLA PAKKO OLLA, JOS TUNTEE SEN HUONOKSI...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Myönnettävä kai, että me olemme, vasta joitakin vuosia päälle parikymppisinä, liian nuoria tietämään, onko tämä nyt sitä aitoa ja kestävää rakkautta.
Käytännön tai tavan vuoksi seurustelemisesta ei kuitenkaan voi puhua, koska tälläkin hetkellä mies on töissä toisella puolella Suomea, kummallakin on opiskelut vielä loppusuoralla, ja muutenkin yhteistä vapaa-aikaa on turhan vähän. Mutta kun sitä aikaa on, niin yhdessä pyöritetään arkea ja pientä juhlaakin. Pienistä asioista, joista toiselle tulee hyvä mieli, tulee hyvä olla itsellekin.
Oleellista on vain molempien halu olla yhdessä, tarvitseeko siihen syitä eritellä...
näköjään kysymystä. Eli miksi siis ollaan yhdessä, kun ei oikeesti haluata olla yhdessä. aina vaan tapellaan, loukataan toista, haukutaan milloin miksikin ja eletään ns. sinkkuelämää parisuhteessa muutenkin..
jokainen päivä enemmän.
exän kanssa tunne meni aivan päinvastoin, mutta on todella mahtavaa huomata, että rakastaa toista joka päivä entistä enemmän. riitojenkin jälkeen tajuaa rakastavansa...=)
Mä oon kans pohtinu ihan samaa, että vieläkö tässä mualimassa rakastetaan oikeasti;) Ehkä olen alkanut miettiä sitä siitä syystä, että on huomannut ympärillään niin paljon sellaisia parisuhteita, mistä näin ulkopuolisen silmin näyttää puuttuvan se jokin "kipinä" ja toisen kunnioitus, luottamus ja yhdessäolon turvallisuus ja tulevaisuussuuntautuneisuus. Ihan oman suvun keskelläkin on todella läheltä päässyt seuraamaan.
Esimerkiksi siskoni on ollut pitkään poikaystävänsä kanssa tietämättä miksi ovat yhdessä ja suhde ei olis kuulema kestänyt esim. toisen parin vuoden opiskelua VIEREISELLÄ PAIKKAKUNNALLA..(huh huh..) mutta kuulema "kai rakastavat toisiaan". No nyt niillä on laps, niin se antaa syyn olla yhdessä..
Mutta siis tämä on täysin siskoni asia, se ei kuulu mulle, mullahan on oma elämä ja teen ite omat ratkaisuni;) Tosin siskoni on vuosia yrittänyt neuvoa minua, että "seurustelisit sinäkin jonkun kanssa, ei tartteis olla yksin.." Mutta en ole noudattanut neuvoa, mulle ei oo tärkeetä se että "kunhan vain on joku" vaan jotenki mä oon uskonu että mun kannattaa odottaa kunnes musta oikeesti tuntuu siltä, että oon kohdannu ihmisen jonka kanssa kemiat kohtaa ja jonka kanssa olisin onnellinen.
Ja niimpä tässä vuosien jälkeen nyt on lopulta käynyt niin, että olen korviani myöten ihastunut yhteen mieheen ;) Hänen kanssaan mulla on ollut sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, että voin olla täysin oma itseni, nautin arkisista hetkistä hänen kanssaan ja minusta on ihanaa se, että voi tehdä ihan pieniä toista ilahduttavia asioita, kuten esimerkiksi se iltapalan laitto toiselle tai kun toinen on lähdössä töihin ja jotain rankkaa tiedossa sinä päivänä niin menee vaikka eteiseen saattamaan ja laittaa toiselle takin päälle ja sipaisee poskesta osoittaakseen olevansa läsnä:)
Sitten olen seurannut sivusta myös serkkuni elämää.. Hän näyttää todella väsyneeltä, eikä oikein tunnu aidosti iloitsevan elämästä ja parisuhteesta ja perheestä jonka on hankkinut miehensä kanssa. En ole KOSKAAN nähnyt heidän osoittavan minkäänlaista hellyyttä toista kohtaan.. suurinpiirtein edes katsekontaktia. Kyllä sitä välillä sitten on laittanut miettimään, että miksiköhän he ovat yhdessä.. Mielessä on käynyt, että molemmat kun ovat asuneet sillä pienellä paikkakunnalla (korvessa, kaukana kaikesta..) niin ovatko he ajautuneet yhteen kun ei paljon muitakaan varteenotettavia vaihtoehtoja ole ollut koko paikkakunnalla..ja kun heistä kumpikaan ei ole liikkuvaa sorttia, että matkustelisi ja etsisi elämää myös kauempaa.. Niin, tätä vain voi pohtia. Mutta sekin on serkkuni elämää ja hänen päätöksensä;)
Sitten mitä tulee opiskelijaelämään, ei siitäkään ole kuin pari vuotta kun vielä yliopistossa opiskelin ja siellä opiskelijaelämässä tuli nähtyä kaikenlaista.. Monet sanoivat seurustelevansa, mutta kuitenkin kun omat kullat olivat toisella paikkakunnalla niin olivat viihteellä ihan muun kuin oman kultansa kanssa.. Siis oli toki niitäkin, joilla oli kestävä parisuhde, että varmasti rakastivat oikeasti, mutta siihen vain kiinnitti huomion, että yllättävän paljon oli niitä, ketkä eivät rakastaneet..
Niin, tuntuu että monet ovat yhdessä vain että olisi joku. Eiköhän sen pidä lähteä rakkaudesta, sellaisesta joka haluaa toisen hyvää ja edistää omaakin onnellisuutta. Ja näkyy pienissä teoissa.
Itse olen vasta alle vuoden ollut suhteessa kumppanini kanssa, ja rakastan häntä paljon. Tämä on molempien ensimmäinen vakava suhde ja sen vuoksi olen joskus itse hyvin epävarma, kun ei ole kokemusta takana. Mutta tämä ihminen on upea, en odottanut häneltä mitään ja paljon paljon saan. Pieniä kosketuksia, hymyjä, kaikenlaista pientä että rakas ilostuisi.. Ostan toiselle hänen lempikarkkejaan tai teen jonkun pienen asian jota hän arvostaa. Eiköhän se rakkaus sitä ole? Vaikka välistä riidelläänkin ja ahdistaa (oma pää ei ole ihan tasapainossa) niin edes toisen heikot puolet ei näy vikoina, vaan sellaisina asioina mitä pitää oppia rakastamaan tai ainakin sietämään. Tällä hetkellä olemme tauolla, koska tarvitsen aikaa omalle itselleni ja tunteilleni, mutta tunnen että toinen on se jonka kanssa haluan nyt olla. En tiedä elämästä eteenpäin, mutta nyt se tuntuu hyvältä ja oikealta. Ongelmia on, mutta haluan tukea toista ja yrittää. Kunhan muistaisin itsenikin, siksi tämä mietintätauko.
Kai se riittää? Että on hyvä olla?