Harkinta-aikamme on päättymässä. Talvella sain tietää miehelläni olevan toinen nainen. Vieläpä paljon minua nuorempi tapaus (miestäkin kymmenisen vuotta nuorempi). Muuttivatkin heti yhteen. Katkeruus elää minussa vieläkin. En ole nuori enkä kaunis enää, en tiedä miten pääsen tästä yli. Pian astuu ero voimaan, enkä vieläkään ole pystynyt kohtaamaan miestäni kasvotusten vaikka tämä olisi valmis kanssani puhumaan lasten asioista. Onko loppuelämäni miehen välttelyä ja muistoissa elämistä vai onko minulla vielä 45 vuotiaana mahdollista aloittaa uusi elämä? Kertokaa kokemuksianne. Minua se rohkaisisi kuulla miten "kun mies lähtee nuoren naisen matkaan ja jättää perheensä"-tarinat yleensä päättyvät?
Miten olette selvinneet?
Nainen Raahesta
142874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kuulla selviytymistarinoita.
Mulla ihan sama stoori, 20 vuoden yhteiselon ja kolmen lapsen jälkeen mies muuttaa pois ja toinen nainenhan siinä oli heti kuvioissa, myös 10-vuotta nuorempi. Muutosta on nyt puoli vuotta ja sain juuri kuulla pari viikkoa sitten, että nainen odottaa vauvaa joka syntyy vuoden vaihteen jälkeen.
Ihan hirveä tunne, katkeruus, viha, suru ja masennus vievät kaiken voiman. Surullisinta tässä on, että mulla on tunteita miestäni kohtaan. Olen käynyt terapiassa, kokeillut masennuslääkkeitä, ja tietysti liikaa alkoholia (se on onneksi vähentynyt).
Kolme lasta jäivät minulle ja heidän kanssa pitäisi jaksaa pyörittää arkea, käydä töissä ja elää "normaalia" elämää. Ex-mieheni elää onnensa kukkuloilla uuden naisensa kanssa ja nyt haluaisi lapsetkin mukaan tähän ihanaan uusioperheeseen. Kohta lapset varmaan valitsevatkin sen toisen kodin, ellen saa itseäni kuntoon.
Olen menossa avioeroseminaariin, sieltä saa varmaan jotain apuja, mutta nyt on takki tyhjä ja tuntuu että joka päivä tulee lisää iskuja ja mieheni vaan kääntää puukkoa haavassa.
Tiedän että tunteet pitäisi pystyä pistämään sivuun ja jatkaa elämää, mutta miten? Miten tunteet voi poistaa?
Onko jollain jotain selviytymiskeinoja ja kuinka kauan tällaisessa vellominen oikein kestää.
Katkerako loppuelämän?
Mulla ei ihan noin kamala kokemus takana kuin teillä.Itse lähdin,mutta miehen käytös oli vain ajojahti,jolla sai minut loppujen lopuksi luovuttamaan 20v piinan jälkeen.Oikeasti,hän harrasti sellaista henkistä väkivaltaa,että kaikki tuttuni vain odottivat henkeään pidätellen milloin mun pinna katkeaa.
No,mun lähdöstä ei ollut kuin 2k kun löytyi uusi nainen.En tiedä,liekkö valmiiksi katseltuna.Itse olisin ollut valmis vielä jatkamaan yhdessä,ex valitsi uuden jonka kanssa sai aloittaa "puhtaalta pöydältä" ja johon voi luottaa.Minuun ei kuulemma voi enää koskaan luotta,niinpä niin.
Meidän liiton aikana ei koskaan käyty kylässä,ei vietetty juuri koskaan lomia tai harrastettu yhdessä mitään,ei ruuanlaittoa yhdessä.Uuden naisen kanssa on tehty kaikki nämä jutut,jotka kuuluvat normaaliin avioliittoon.Ja tottakai tehty se niin ja jopa kerrottu,että varmasti tiedän,että tämä uusi on minua paljon parempi,hänen takiaan mies on nyt niin muuttunut.
Kaikki nuo tapahtumat ja teot on kuin puukolla väännettäs sydämessä,aluksi.minäkään en pystynyt kohtaamaan miestäni,kaikki tapaamiset päättyivät hirveisiin itkukohtauksin.Onneksi hänen edessään osasin pitää pokkani.Hajosin vasta yksinollessani.
He ovat jo kihlautuneet seurusteltuaan 5kk,meidän ero oli kk aiemmin astunut voimaan.On ottanut koville todeta,että 20v meni tuosta vaan ja meidän yhdessä rakentamassamme kodissa asuu uusi nainen ja lapset ovat siellä heidän kanssaan.
Nyt olen alkanut iloita,ettei enää koskaan tarvitse selittää hänelle tekemisiään,tai edes kenellekään miehelle.Olen laitanut kauniin asunnon ,joka on minun näköiseni.Uuden autonkin laitoin.Oikeasti,elämä on kivaa!
Kun oli kaikkein vaikeinta luin paljon ja paras apu oli päiväkirja ja tietenkin hyvät ystävät,jotka jaksoivat minua kuunnella ja lohduttaa vaikeina hetkinä.Välillä on vieläkin hirveä kaipuu,mutta se onneksi menee nopeasti
ohi.
Kukaan ihminen ei ole sen arvoinen,että oma elämänhalu menee.Katkeroituminen vahingoittaa vain meitä itseämme ja lapsiamme.Alkoholi ja lääkkeet turruttavat,mutta morkkis on kamala kun selviä.Kannattaa opetella ajattelemaan,että se ex on lasten isä,ei mitään muuta enää teidän elämässänne.Mennyt on mennyttä,me naiset eletään elämämme parasta aikaa.Seksuaalisesti 40-50 nainen on hehkeimmillään ja osaa nauttia seksistä,tietää mitä haluaa ja mistä pitää.Ei muuta kuin aletaan itseämme hoitaa,lenkkeilyä,kaunis ehostus,kauniit vaatteet ja ei muuta kuin liikkeelle ja miesten päät sekaisin!:)
Ja ne lapset ei ikinä,ikinä valitse uutta naista teidän tilallenne,siitä voitte olla varmoja!Mutta lapsilla on oikeus iloiseen ja SELVÄÄN äitiin,oikeasti!Minä ainakin aion olla sinkkuna,selvänä ja lapsiani varten,koska ex on nyt niin sekaisin tuon uuden naisen kanssa,ettei sen ajatukset kulje vielä kunnolla.Odotellaan pari vuotta,ensi huuma on ohi ja sitten on mun vuoro hehkutella:)))))
Ja pidän kyllä seksistä paljon,mutta hoidan ne jutut silloin,kun lapset isällään:)))))
Minun kokemukseni avioerosta ei ole aivan yhteneväinen kanssasi, mutta uskon, että näistä kokemuksistani voi olla sinullekin apua. Minun exäni jätti minut 2 lasta jo muutama vuosi sitten aivan yllättäen. Olin tuolloin 30v. Parin kuukauden kuluttua exällä oli jo uusi nainen. Miten selvisin? Päätin tietoisesti eroasian tullessa tietooni, että minä selviän tästä. Tähän "minä selviän tästä" ajatukseen palasin aina, kun tuli "nyt en enää jaksa" -olo. Annoin itselleni luvan aluksi vihata ja sitten surra eroa. Päätin kuitenkin jo aikaisessa vaiheessa, että tälle "vihaan suren" aikakaudelle annan etusijan elämässäni maksimissaan 6kk. Ystävilleni sanoin, että sitten maaliskuussa vaikka väkisin raahaat minut viihteelle.Jälkikäteen arvioiden tämäkin oli oikea ratkaisu, eikä minua kyllä tarvinnut raahata viihteelle, menin sinne ihan oma-aloitteisesti. Kun huomasin viihteellä (pidän tanssipaikoista), että en olekaan muuttunut miesten silmissä näkymättömäksi, ymmärsin, että naiseuteni on edelleen olemassa; ex ei vienytkään sitä mennessään :) . Vähitellen eroasia pieneni mielessäni (jos se ensin täytti koko pään, niin vähitellen se on kutistunut mielessäni nuppineulan pään kokoiseksi jutuksi).
Olen edelleen sitä mieltä,että ensin todella kannattaa antaa itsellensä vapaus vihata surra, mutta joku tolkku siihen käytettävässä ajassakin on oltava. On kyettävä hyväksymään se, että ero tuli, exällä on oma elämänsä ja niin on nyt minullakin oikeus uuteen omaan elämään. Erotilanteen voi tarjoilla itsellensä ikään kuin uutena aloituksena; yes, pääsen vähän pakosta miettimään, mitä minä itse elämältäni haluan.
Tiedän, ettei erotilanne ole helppo ja välillä mieli on alamaissa ja toisinaan taas ihan kelvollisella ylämaalla, mutta tärkeintä lienee usko siihen, että erosta selviää. Tahtoa se kuitenkin vaatii, paraneminen ei tapahdu itsestään.
Erosin 20 vuotta kestäneestä väkivaltaakin sisältäneestä suhteesta. Olimme yksimielisiä siitä, että ero oli paras ratkaisu.
Kun mies viimeisen kerran oli väkivaltainen, lievää fyysistä väkivaltaa ei poliisijuttu, niin silloin mietin eroa. aikaisemminkin miehen harjoittaessa henkistä tai fyysistä väkivaltaa on ero käynyt mielessä. mutta, nyt jotenkin se ero tuntui ainoalta vaihtoehdolta. en sietänyt loppuaikoina edes nähdä exää.
En halua ikinä enää kohdata exää, ehkä vihaan hä nen väkivaltaisuuttaan loppu ikäni, henkistä alistamista ja fyysistä väkivaltaa (lähinnä tuuppmista, tönimistä). Viimeinen kerta oli kun hän laittoi käden suuni eteen. Silloin pelkäsin että hän tappaa minut ja siitä asti olen vältellyt häntä.
Kiinnostunut muista miehistä, eli siihen asiaan ei vaikuta tuo suhtautumiseni exään. Tiedän että maailmassa on ihani miehiä, jotka arvostavat naisia.
Ex on luonnevikainen, ei voi mitään.
Ei myönnä mitään, sama se minulle.
Kunhan pysyy poissa elämästäni.
Avioero astuu virallisesti voimaan ja sitten minusta tulee vapaa nainen. Ihanaa, odotan sitä hetkeä.
Tapailen ystäviä ja vietän hauskaa elämää. Joskus näen painajaisia exän väkivaltaisuudesta, toivottavasti joskus helpottaa.
Olen itse vielä aivan alussa tamän prosessin kanssa. Lähestulkoon "kädetön" kotitöissä oleva mieheni ilmoitti muuttavansa toiselle paikkakunnalle. Lähti sitten viikonloppuna,minä pakkasin tavarat(,jotta tiedän mitä meille lasten kanssa jää). Oletan että exällä on myös kymmenen vuotta nuorempi hempukka kierroksessa. Työn kautta tapasivat. Välillä tuntuu,ettei se tunnu missään mutta joskus kirpasee tosi pahasti. Onneksi minulla on paljon hyviä ystäviä,joille saan purkaa tunteitani niin paljon kun haluan. Toivottavasti nämä jaksavat kuunnella vielä jonkun aikaa. Yritän selvitä tästä pikkuhiljaa,päivä kerrallaan. Hirveästi on asioita joita pitää hoitaa,ja kiukuttaa sekin kun ex soittelee kokoajan ja käskee hoitaa sitä sun tätä. Mutta sekin kyllä loppuu aikanaan. Nyt olen keksinyt kaikenlaista puuhastelua viikonlopuille kun silloin tuntuu aika kuluvan hitaasti. Kursseja sun muuta menoja. Aikaamyöten kiukku ja v..tus helpottaa varmaankin. Voimia meille kaikille jotka näissä kiemuroissa joudumme pyöriä!!
omasi ja teidän muiden kaltainen. Lyhykäisesti sellainen, että pitkä avioliitto, keski-ikäisyys ja mies löysi työkuvioistaan 10 vuotta nuoremman naisen (yh), jonka kanssa ovat nyt muuttamassa yhteen. Erostamme eli erilleen muutostamme on nyt vuosi.
Minun selviytymiskeinoni ovat olleet kai vahva naisellinen itsetunto, jota yritän ylläpitää terveenä ja voimissaan. Avoin ja positiivinen mielen peruslaatu. Rakkaat ystävät ja lähisuku ja se, että olen voinut heihin tukeutua ja käyttää itkumuurinani. Hyvä työ ja kohtuullinen toimeentulo. Ja se, että siedän aika hyvin yksinoloa. Toimin erossa heti niin, että rupesin pitämään huolta kunnostani ja ulkonäöstäni, vaikka usein olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin ja syödä masennukseeni. Alkon jätin ihan kokonaan pois, vaikkei sitä ennenkään paljoa kulunut. Rupesin itsekkääksi ja otin itselleni aikaa ja käytin (suorastaan tuhlasin) rahaa hyvään oloon, ulkonäköön ja vaatteisiin. Laihduin 15 kg ja kommenttien mukaan näytän paremmalta kuin 10 vuoteen :).
Ihana ja eroottisesti taitava rakastaja on tietysti taivaan lahja. Häneltä saan kuulla olevani kaunis ja haluttava nainen. Mitään lupauksia ei olla annettu ja välimatkaakin on, mutta vähän kerrallaan totuttelen ajatukseen, että tällainen läheisyys voisi joskus tulevaisuudessa olla ihan arjessakin mukana. Mutta ei vielä...pienin askelin ja omilla jaloilla seisten.
Ilmoittauduin syksyn Fisherin eroseminaariin, jossa vielä voin työstää näitä loppuja tunteitani tasapainoon. Tottakai vielä tulee pettymystä, vihaa, surua, alakuloa, kelpaamattomuutta. Mutta nykyään yhä harvemmin ja harvemmin.
kuin itselläni. Kaksi vuotta sitten, viikkoa ennen juhannusta ex- mieheni muutti yli 10 v nuoremman naisen luo asumaan "tyyliin" heippa vaan ei tämä ollutkaan kivaa. Melkein 30 vuotta eleltiin yhdessä ja kaksi lasta kasvatettiin aikuiseksi. Eron hän haki saman tien. Luulen että eroa olisi ollut helpompi käsitellä, jos olisi saanut jonkun järkevän selityksen siihen, mutta kun ei mitään. Reseptini on, että puhu erostasi ja tunteistasi ystäviesi työkavereiden ja kaikkien kanssa ihan kyllästymiseen asti. Älä jää neljän seinän sisälle, vaan lähde ulos. Ihan mihin vaan, missä tapaat muita ihmisiä. Harrastuksiin, kuten erilaisiin liikunta juttuihin, tanssimaan, teatteriin, kirkkoon, baariin ym. Koeta kuitenkin olla erossa pullon hengestä tai pillereistä. Kaksi vuotta olen eroani käsitellyt ja nyt alan olla sinut itseni kanssa. Ex mieheni kanssa en juurikaan ole tekemisissä ollut enää 1,5 vuoteen. Loppujen lopuksi aika kuluu sukkelaan, vaikka alussa luulinkin sekoavani ja mietin etten ikinä toivu erosta. Voimia ja muista ajatella että olet vahva ihminen, jota ei pienet tuulet heiluta eikä vähän isommatkaan. Luulen että olet loppujen lopuksi voittaja tässä jutussa niinkuin minäkin tunnen nyt olevani.
Heippa..
itse erosin lasteni isästä kun olin 25 vuotias ja nyt paljon paremman miehen kainalossa, josta en vaihtaisi päivääkään pois.
Äitini erosi isästäni kun olin 10 vuotías ja löysi n. vuoden kuluttua uuden miehen. he olivatkin kauan yhdessä ja tekivät minulle pikkusiskonkin lisää.
isäpuoleni jäi työttömäksi ja alkoi juomaan runsaasti ja kulki vieraissa, joten erohan heille tuli.
äitini oli silloin yli 40 vuotias ja nyt hänellä on muutaman vuoden ollut jo maailman ihanin mies. en koskaan voisi ajatellaakkaan, etteikö minulla olisi maailman paras isä-puoli, vaikka aikuinen olenkin..
Nyt vain niskasta kiinni ja hymyä naamaan. ei sinun elämäsi vielä ole ohi. eikös monet sanokkin, että tuossa iässä se vasta alkaa.
Pari vuotta sitten, juuri minun nelikymppisteni kynnyksellä ex-mies lähti viikon varoitusajalla naisen luokse, jonka oli tuntenut jo ennen meidän tapaamistamme.
Ilmoitti lähtiessään että ei oo enää kivaa. Ei myöntänyt suhdetta, vaan kertoi kirjeessä monisanaisesti kaikki ne syyt, jotka minussa oli vikana, ja jotka olivat syinä eroon.
Minä jouduin lähes shokkiin. Maailma romahti. Tulevaisuus näytti aivan toivottomalta. Nukuin 18 tuntia vuorokaudesta nukahtamislääkkeillä, ettei tarvitsisi kohdata päivänvaloa ja armotonta totuutta. Ne tunnit jotka olin hereillä itkin ja säälin kohtaloani.
Laihduin lyhyessä ajassa merkittävästi.
Tajusin kuitenkin vielä oman tilani ja päätin, että jotain on tehtävä, ja pian tai riudun hengiltä. Tilasin itselleni matkan toiselle puolelle maapalloa päästäkseni hetkeksi pois kaikesta.
Kun tulin takaisin, jäin eteisen ovelta tuijottamaan tuota ruskettunutta ja reilusti hoikistunutta naista ja tajusin: peilistähän katsoo pitkästä aikaa NAINEN! Ei kotiorja, palvelija eikä kaikkien miellyttäjä. Vaan Nainen isolla ännällä. Tietysti naisessa näkyi jo eletyn elämän merkit, mutta nainen silti.
Innostuin näkemästäni sen verran, että päätin ottaa tehtäväkseni kohentaa ulkoasuani sen verran, etten enää tuntisi pahoinvointia peiliin katsoessani.
Otin projektini sen verran tosissani, että unohdin jopa pahimman järkytykseni. Ja aina kun järkytys ja paha mieli hiipi mieleeni, kirjoitin päiväkirjan ajatuksiani.
Päiväkirjaan kirjoitin myös täyttymättömistä unelmistani ja kuvailin elämää sellaisena jollaiseksi sen vielä joskus toivoisin muodostuvan. Millaisessa kodissa haluaisin asua, millaista työtä tehdä, millaisen ystäväpiirin kanssa seurustella jne.
Kirjoitin päiväkirjaan myös kaikki ne unelmat ja suunnitelmat, joita olimme ex-mieheni kanssa luulleet joskus toteuttavamme. Tokihan se sattui, kun niitä asioita muisteli, mutta samalla kun kirjasin asioita ylös, huomasin, etten niihin miestä tarvinnut. Voisin toteuttaa haaveet myös itse.
Niinpä rupesin tekemään suunnitelmaa, joilla pääsisin tavoitteeseeni. Toki kirjoitin päiväkirjaani myös kuvauksen ihanneparisuhteesta, jotta en enää lankeaisi sammakoihin sellaisten kömpiessä tielleni. Päätin, että jos vielä joskus parisuhteen pauloihin lankeaisin, tulisi suhteen olla täydellinen. Mikään muu minulle ei enää kelpaisi.
Puoli vuotta myöhemmin olin niin suunnitelmani toteutuksen pauloissa, että kun ex-mieheni tuli avioeron toisen vaiheen koittaessa toisiin aatoksiin ja rupesi vonkaamaan takaisin - tajusin, etten haluaisi häntä enää sotkemaan suunnitelmiani ja ilmoitin ykskantaan, että hoidetaan ero nyt sitten myös loppuun, kun kerran aloitettiinkin.
Nyt kohta kaksi vuotta myöhemmin elämäni on täydellistä. Sain avioerosta potkua panna elämäni sellaiseen järjestykseen, että pystyin katsomaan itseäni ylpeänä peiliin ja toteamaan "minähän pärjään hienosti".
Ex-miehelläni elämä ei sen sijaan ole ollenkaan sitä, mitä hän lähti hakemaan. Suuri rakkaus osoittautuikin pelkäksi unelmaksi ja kariutui pian omaan mahdottomuuteensa. Kierroksissa on nyt jo ties kuinka mones nainen.
Niin ja yksi asia vielä... jollen olisi eronnut, en olisi tiennyt, että maailmassa on myös se täydellinen parisuhde odottamassa sitä, että silmäni aukeavat. Mutta koska ex-mieheni teki minulle palveluksen, tiedän nyt myös sen =)
Eli miten siitä selviää: tajuamalla, kuinka helkkarin upea nainen sinä itse olet. Sillä sinä olet! Me kaikki olemme!
Itsenäisessä elämässä on se loistava puoli, että kaikki se potentiaali, mikä sinussa on pääsee kukoistamaan täydellä teholla, kun häiritsevät tekijät poistuvat lähipiiristä.
Erosin seitsemän vuotta sitten nelikymppisenä, mieheni löydettyä, ei nuorempaa vaan ikäisensä naisen. Nuorempi lapsistamme oli tuolloin vasta kaksi vuotias. Elin kuusi vuotta pelkästään lapsilleni, tavoitteeni oli etsiä uusi kumppani vasta sitten kun olen lapset kasvattanut isommiksi. Nyt on vanhempi jo aikuinen, nuorempikin jo yhdeksän vuotias. 46-vuotiaana löysin myöskin elämäni miehen, elämällä oli sittenkin varattuna minulle mies , jollaisesta en olisi koskaan osannut edes haaveilla!
Erosin miehestäni 5 kk sitten. Meillä on vielä harkinta aika menossa mutta ero tästä valitettavasti tulee.
Meillä meni kauan huonosti miehen kanssa. Keväällä mies ilmoitti mulle että nyt loppuu 9 vuoden suhde ja kahden vuoden avioliitto tähän. Jouduin muuttamaan yhteisestä, yhdessä rakennetusta talosta, ulos. Ero tuli mulle kuin shokki ja kahdessa viikossa löysin asunnon ja lähdin ilman mitään. Mies oli pelanut itselleen hyvän pedin sillä meillä oli avioehto ja mies omisti kaiken talosta, huonekauluihin, joten otin omat vaatteet vain mukaan ja muutin. Mies pisti heti eropaperit menemään.
Kolmen päivän päästä mun muutosta "meidän" taloon muutti uusi mua nuorempi nainen, joka oli meidän perhetuttava. Yh äiti ja ollut mun ystävä. Ero oli rankka, mutta se että mun miehellä oli ollut toinen, ja vielä perhetuttu, mun selän takana oli huippu. Pari ekaa kuukautta eron jälkeen olin töissä yötä päivää. Mun tyttö asuu vuoroviikoin isän ja mun kanssa, joten ne viikot kun tyttö oli mulla olin täysin hänen kanssa ja ne viikot kun tyttö oli isällään tein töitä 24 tuntia vuorokaudessa. Laihduin aika paljon, saatoin olla 3 päivää täysin syömättä. Mua sattui niin paljon se että se uusi nainen asui siellä mun vanhassa kodissa, nukkuin mun vanhassa sängyssä ja leikki äitiä mun tytölle.
Mulla oli koko ajan paha olo. Välillä teki niin mielei kuolla pois. Itsetuntoa ei ollut lainkaan, saati sitten että näin mitään tulevaisuuttakaan. Ajattelin että päivä kerralla mennään ja jos selviän aina huomiseen niin hyvä.
Töissä pystyin unohtamaan kaiken. Siellä menin kuin ennen, pyysin vaan lisävuoroja koko ajan. Kesä meni siinä.
Baarissa tuli käytyä aina välillä ja hankin sieltä muutaman laastarisuhteen mutta niistä ei tullut mitään. Mulla oli aina paha ja ahdistava olo heidän kanssa joten päätin että en enää katsele miehiin ennen kuin ex on päästäni täysin poissa.
Aikaa on nyt mennyt 5 kk ja suren eroani paljon. Tiedän ettei meistä enää tule paria mutta silti en pysty olla rakastamatta ex miestäni. Hän on ja tulee aina olemaan mun elämäni mies.
Mua satuttaa syvästi se mitä he tekevät siellä uudessa perheessä. He käyvät ulkomailla, ostavat kaikenlaista ja se uusi nainen sisustaa ja pitää taloa kuin omanana. Ja se sattuu. Se ajelaa mun vanhalla autolla ja on täysin astunut mun saappaisiin. Mua satuttaa se että mun ex mies on muutamassa päivässä täysin poistanut mut hänen elämästä ja ottanut siihen uuden, joka on jatkanut sitä mihin mä jäin.
Odottelen tässä että koska he menevät kihloihin ja saavat vauvan, tekevät kaiken sen mitä meidän piti tehdä.
Eniten odotan sitä että tämä paha olo häviää ja voin nauttai elämästä. Ikää mulla on kuitenkin vain 25 vuotta.
Mutta näin mulla.
Voi että olen pahoillani puolestasi!Koeta ajatella,ettet ollut tuollaisen paskan ja kylmän ihmisen arvoinen.Sulle on odottamassa oma rakas ihminen,kunhan pääset tästä tuskasta yli.
Minä itse lähdin meidän liitosta henkisen väkivallan vuoksi.Ja vaikka olen onnelliinen,että lähdin ja olo on loistava,kyllä minuunkin sattuu ero.Ex löysi heti uuden ja tämä uusi nainen asuu myös meiodän entisessä talossa ja leikkii äitiä mun pojalle.Se sattuu,mutta olen ajatellut,että mua odottaa parempi elämä.Pää pystyyn,olet nuori ja sulla kaikkea kivaa vielä tiedossa,ihan varmasti.Haleja!!!
Ikävää Faktaa.. Puolet liitoista hajoaa.
harva liittao hajoaa hyvissä fiiliksissä ja kavereina.. Silloin on kyse selkeästi molempien tahto eri suuntiin. Minulla liitto 20-v ja olemme päättärillä,, Yllätys ei ole vaan paljon matkalla tapahtuneita asioita joita voisi jättää pois.. Ei pettämisiä ym. Joskus mulla mennyt alko pitkäksi ja tullut sanottua pahaa. Ei siis joka kerta ja muutenkin aika harvoin edes otan. Ehkä kerran kuukaudesa yhtenä päivänä. Kannattaa keksiä liikunnallisia aktiviteetteja ja kohtentaa fyysistä oloa ja myös samalla ulkoista ilmettäkin:) Mulle voi mailata jos tahtoo ja ihmetellään sitten lisää.. Elämä Voittaa kyllä kunnes sekin enään mahdotonta:)[email protected]
Mieheni oli tsunamiaikaan töissä Thaimaassa, eli maa kiehtoi ja sen naiset vielä enemmän. Aluksi luulinkin maan kiehtovan ja uskoin tähän. Viidenkymmenen villitys iskee miehillä, kun sieltä tarvitsee nuoria tyttöjä hakea. Ero tuli suurena yllätyksenä, koska mieheni on aina sanonut etei hän vaan haluaisi eroa. KOLMEKYMMENTÄKUUSI JA RISAT YHDESSÄ OLOVUOTTA, JOSTA NAIMISSA TÄNÄVUONNA TULI 30 TÄYTEEN, ETTÄ NÄIN.