Olen muutaman kuukauden seurustellut miehen kanssa jolla on samanlainen elämäntilanne kuin itsellä ja ehkä siksi yhdessä olemme olleetkin. Mies tykkää minusta ja minäkin pidän, mutta kyse ei ole rakkaudesta. Minulla on takana useita epäonnisia suhteita ja tässä olisi mahdollisuus sellaiseen hyvään tasaiseen liittoon, jossa voisi kaikilla olla hyvä olo. Mutta olen työpaikan kautta tutustunut mieheen jota en pysty olemaan ajattelematta ja joku aika sitten ajauduimmekin yhdeksi illaksi yhteen. Mies ei ole minulle taaskaan varmasti se sopivin, mutta saa mut nauramaan ja haluamaan lähellensä. Olen rakastunut häneen, siitä olen varma, kun itseni tunnen ja tutkin kuinka tähän asiaan reagoin. Mistä se johtuu että kun olisi mahdollisuus vakavampaan liittoon, niin tulee joku mielenkiintoisempi kuvioihin, tämä on meinaan jo toinen kerta kun näin tapahtuu? Onko se vaan niin, että en olekaan vielä yli 30 vuotiaanakaan valmis sitoutumaan vai enkö ole valmis kompromisseihin parisuhteissa vaan odottelen edelleen sitä oikeaa joka todellakin tempaa jalat alta?
Ajatukset toisessa..
heiskane
2584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No jäähän vaan kuule odottamaan sitä miestä joka "tempaa jalat alta"- höpön höpö sanon minä, semmoista miestähän ne kaikki naiset toivoo mutta ne on niitä ylisuuria odotuksia /"haihatteluja") ja todennäköisesti saat loppuelämäsi sitä miestä odottaa jos et itse ole valmis muuttamaan asenteitasi.
odottelemaan.. Jos sitoudut väärään ihmiseen, niin ennenpitkää käy suhteelle huonosti. Oikean ihmisen kohdatessasi muu ei yksinkertaisesti kiinnosta. Näin kävi aikoinaan minullekin, siihen jäi kaikkinainen pelleily ja flirttailu muiden kanssa, ei tarvinnut enää...