en tiedä minne tämä kuuluis mutta kirjoitan tänne, muutin naisen perässä toiselle paikka kunnalle, josta en tunne ketään, työkaveritkin vanhoja sällejä tässä yksikössä. kaverit, sukulaiset. isä jne,,,, kaikki ovat 260km päässä. kummallakin ihan hyvä työ itselläni ehkä enempi yksinäisempää työnteko, mut tyttöystävällä sosialisempaa. kaipaan niitä yhteisiä hetkiä synnyinpaikka kunnalla, kavereitten kanssa yhdessä tekemistä., illan istujaisia, sillo kun toinen harrastuksien parissa,niin pysty itse lähtemään kaverin luokse jne,,, tai tiesi että ei oo yksin. täällä uudessa paikassa ei oo oikein viellä kavereita löytyny. iltavuoroon meno. niin sama nukkua ihan melkein sinne töihin lähtöön asti kun ei oo muutakaan, pahimmat on aamuvuorot. töistä tulet ootat vain että toinen tulee töistä, tai sit kiertelet kauppoja jne,, tai netissä surfailet. kaikki oli toisin entisellä paikkakunnalla. pysty viikonloppuna muutakin tekemään, käydä sukulaisissa jne.... mut tälläsiä tunteita tästä uudesta kaupungista, kaikki menee tosi hyvin ja hyvät tulevaisuuden suunnitelmat ja tosi paljon rakasta nykyistä tyttöystävääni ja varmasti vien alttarille. mut tää paikka missä nykyään asutaan ei iske ja on itselläni niin yksinäinen olo :(
muutto toiseen kaupunkiin
oliko oikein 28v
2381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kävi samoin minulle, muutin 300km kun sain töitä samasta kaupungista kuin tyttöystäväni.
Totta kai se ottaa päähän, varsinkin kun olin läheinen ystävieni kanssa ja ei enää pysty vain menemään kavereiden luokse ja uudesta kaupungista ei tiedä mitään.
No, asiasta on otettava ilo irti. Aktiivisesti etsittävä tekemistä, kuntosalilla käymistä tai kirjastojen yms. paikkojen löytämistä. Puhelinlasku on kasvanut, täytyy myöntää.
Toisaalta, elämään kuuluu että kaveritkin muutavat erilleen. Ystäviä toki ollaan mutta kaikilla alkaa olla oma elämänsä. Sitä ei voine muuttaa enää, uudesta asuipaikasta on vain koitettava löytää positiivisiakin puolia. Uskon että ajan myötä löydän täältä kavereita ja elämä alkaa toden teolla sujumaan.
Ajan myötä tämäkin tilanne kirkastuu.
mä muutin ukon perässä vieraaseen kaupunkiin ja kaikki muu jäi 150km päähän. oon nyt vuoden täällä asunu ukkoni kanssa ja meil on ihana 1v tyttökin mut yksinäisyys on kamalaa. ketään en tunne täältä ja toiseks mul ei oo töistä viel tietookaan, olen tällä hetkellä hoito vapaalla. välillä on tullu mieleen et teinköhän sittenkään oikeen ratkaisun.päivät menee neidin kanssa leikkiessä ja netissä surffailen. orpo olo on.
kaipaan kyl kavereita tosi paljon. ja entistä elämäänikin.