En voi luottaa mieheeni. Ongelma on vaikea selittää, koska kyse ei ole ihan tavallisesta pettämisestä.
Pelkään, että mieheni on laskelmoiva ja salaa minulta asioita. Kaikki on kuitenkin päällisin puolin kunnossa jonka vuoksi olen varma, että olen tulossa hulluksi.
Mieheni on nk. tunnollinen perheenisä, joka tekee hyvin työnsä, huolehtii asioistamme ja rakastaa lapsiaan. Minuakin hän huomioi -halaa ja hellii ym.
Tuntuu syylliseltä edes kirjoittaa tänne hänestä. Kuitenkin on tapahtunut asioita, joita en voi unohtaa. Muutama vuosi sitten miehelläni oli n. 3 kk kestänyt suhde. Esikoisemme oli silloin noin vuoden ikäinen. En tiedä, mikä silloin oli pahinta: se että lapsemme oli erittäin huono nukkumaan ja siitä koituneet muut ongelmat, kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen.
Mieheni on yleensä perusolemukseltaan rauhallinen ja asiallinen. Ei yleensä reagoi voimakkaasti oikeastaan mihinkään asiaan. Järkevä ja jämäkkä. Hän huolehtii ulkonäöstään, ja on aika kriittinenkin esim. vaatetuksensa suhteen. Haluaa pukeutua nuorekkaasti ja asiallisesti.
Mutta itse ongelma on se, en pääse eroon ajatuksesta, joka väistämättä tunkee esiin alitajunnastani, että hän ei todellakaan nyt kerro ihan kaikkea. Olen monta kertaa huomannut,että hän jättää mainitsematta aika merkitseviäkin asioita.
Aluksi pidin kuulumisien kyselyä aitona kiinnostuksena, mutta sattuipa sitten käymään niin että häneltä lipsahti vahingossa(?) lausahdus, joka paljasti hänen jo tienneen miten kertomani asia oli. Suutuin tästä, ja olin erittäin hämilläni, miksi hän haluaa tentata minua sitten jos tietää miten asia oli. Kysyin sitä häneltä, niin hän hieman häkeltyneenä alkoi haukkua minua tosikoksi ja sanoi että normaali ihminen olisi suhtautunut huumorilla sattuneeseen asiaan.
Ja olen myös tahtomattani nyt huomannut, että hänen tyylinsä -asiallisuus- kätkee kuitenkin nuuskivan ja tarkkailevan "haistelijan", ikään kuin etsisi toisen heikkouksia ja tarkoitusperiä.Näin hänellä olisi aina ässä hihassaan.
Hän kaivaa ystäväni ystävien -siis ventovieraita meille, (sai tiedot sähköpostista) taustatiedot ja osoitteet, syyksi sanoi, että halusi vain katsoa, että asuvatko lähiössä vai hienostoalueella.
Hän on hyvä ruotimaan rikollisten toimintatapoja, vaikka aika yksityiskohtaisestikin. Minua on alkanut pelottaa se, että hänellä onkin rikollinen mieli. Vaikka ei tekisi ehkä mitään rikollista, mutta moraalikäsitys yleensä ja esim. valheessa eläminen voisi olla mahdollista. Tyyliin valehtelu saattaa aluksi kirpaista, mutta sitten siihen jo tottuu...
Olen itse hyvin avoin ja herkkäuskoinen ja luotan yleensä ihmisten viattomuuteen, mutta viime vuosina suhtautumiseni on muuttunut varovaiseksi ja usein mielessäni on ajatus että ihmisillä on kaikilla tämä sama "tutka" päällä, jotka etsivät mahdollisia..no, vaikka _virheitä_
Olen kysynyt mieheltäni näitä asioita suoraan ja esittänyt hänelle epäilykseni ja epäluottamukseni häneen. Välillä haluaisin erota, mutta kun en tiedä, että missä vika oikeasti on.
Hän ei yleensä tajua sanaakaan, tai sitten hän raivostuu, mikä on mielestäni hänen rauhalliselle luonteelleen omituista. Olen kysynyt häneltä, että eikö häntä todellakaan kiinnosta kärsimykseni, mutta hän ei näe asiaa samalla tavalla, toisaalta kyllä ymmärrän häntä. Mitä hän voisi tehdä?, Nyt hän joutuu vain ottamaan vihaani vastaan.
Olen ehdottanut että menisimme psykologille, joka voisi todistaa hänet vilpittömäksi, puhtailla tarkoitusperillä olevaksi mieheksi. Ja samalla omat harhani todella harhoiksi. Hän ei suostunut, koska hän pelkää, että psykologi uskoo minua.
Minä haluaisin vain luottaa ja uskoa, että hän on hyvä. Mutta mitä tehdä vainoharhaiselle mielelle?
Pelkään, että mieheni on laskelmoiva ja salaa minulta asioita. Kaikki on kuitenkin päällisin puolin kunnossa jonka vuoksi olen varma, että olen tulossa hulluksi.
Mieheni on nk. tunnollinen perheenisä, joka tekee hyvin työnsä, huolehtii asioistamme ja rakastaa lapsiaan. Minuakin hän huomioi -halaa ja hellii ym.
Tuntuu syylliseltä edes kirjoittaa tänne hänestä. Kuitenkin on tapahtunut asioita, joita en voi unohtaa. Muutama vuosi sitten miehelläni oli n. 3 kk kestänyt suhde. Esikoisemme oli silloin noin vuoden ikäinen. En tiedä, mikä silloin oli pahinta: se että lapsemme oli erittäin huono nukkumaan ja siitä koituneet muut ongelmat, kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen.
Mieheni on yleensä perusolemukseltaan rauhallinen ja asiallinen. Ei yleensä reagoi voimakkaasti oikeastaan mihinkään asiaan. Järkevä ja jämäkkä. Hän huolehtii ulkonäöstään, ja on aika kriittinenkin esim. vaatetuksensa suhteen. Haluaa pukeutua nuorekkaasti ja asiallisesti.
Mutta itse ongelma on se, en pääse eroon ajatuksesta, joka väistämättä tunkee esiin alitajunnastani, että hän ei todellakaan nyt kerro ihan kaikkea. Olen monta kertaa huomannut,että hän jättää mainitsematta aika merkitseviäkin asioita.
Aluksi pidin kuulumisien kyselyä aitona kiinnostuksena, mutta sattuipa sitten käymään niin että häneltä lipsahti vahingossa(?) lausahdus, joka paljasti hänen jo tienneen miten kertomani asia oli. Suutuin tästä, ja olin erittäin hämilläni, miksi hän haluaa tentata minua sitten jos tietää miten asia oli. Kysyin sitä häneltä, niin hän hieman häkeltyneenä alkoi haukkua minua tosikoksi ja sanoi että normaali ihminen olisi suhtautunut huumorilla sattuneeseen asiaan.
Ja olen myös tahtomattani nyt huomannut, että hänen tyylinsä -asiallisuus- kätkee kuitenkin nuuskivan ja tarkkailevan "haistelijan", ikään kuin etsisi toisen heikkouksia ja tarkoitusperiä.Näin hänellä olisi aina ässä hihassaan.
Hän kaivaa ystäväni ystävien -siis ventovieraita meille, (sai tiedot sähköpostista) taustatiedot ja osoitteet, syyksi sanoi, että halusi vain katsoa, että asuvatko lähiössä vai hienostoalueella.
Hän on hyvä ruotimaan rikollisten toimintatapoja, vaikka aika yksityiskohtaisestikin. Minua on alkanut pelottaa se, että hänellä onkin rikollinen mieli. Vaikka ei tekisi ehkä mitään rikollista, mutta moraalikäsitys yleensä ja esim. valheessa eläminen voisi olla mahdollista. Tyyliin valehtelu saattaa aluksi kirpaista, mutta sitten siihen jo tottuu...
Olen itse hyvin avoin ja herkkäuskoinen ja luotan yleensä ihmisten viattomuuteen, mutta viime vuosina suhtautumiseni on muuttunut varovaiseksi ja usein mielessäni on ajatus että ihmisillä on kaikilla tämä sama "tutka" päällä, jotka etsivät mahdollisia..no, vaikka _virheitä_
Olen kysynyt mieheltäni näitä asioita suoraan ja esittänyt hänelle epäilykseni ja epäluottamukseni häneen. Välillä haluaisin erota, mutta kun en tiedä, että missä vika oikeasti on.
Hän ei yleensä tajua sanaakaan, tai sitten hän raivostuu, mikä on mielestäni hänen rauhalliselle luonteelleen omituista. Olen kysynyt häneltä, että eikö häntä todellakaan kiinnosta kärsimykseni, mutta hän ei näe asiaa samalla tavalla, toisaalta kyllä ymmärrän häntä. Mitä hän voisi tehdä?, Nyt hän joutuu vain ottamaan vihaani vastaan.
Olen ehdottanut että menisimme psykologille, joka voisi todistaa hänet vilpittömäksi, puhtailla tarkoitusperillä olevaksi mieheksi. Ja samalla omat harhani todella harhoiksi. Hän ei suostunut, koska hän pelkää, että psykologi uskoo minua.
Minä haluaisin vain luottaa ja uskoa, että hän on hyvä. Mutta mitä tehdä vainoharhaiselle mielelle?
Vastaukset 11
Vanhimmat
hiljainen ja kunnollinen perheen isä ei vielä takaa että olisi kunnollinen avioliiton ulkopuolella ja jotain hän salaa kun hermostuu tyhjästä eikä voi keskustella.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
nykyään syyttä narsistiksi.
Sinulla on lieviä mielenterveysoireita. Paras mahdollinen ratkaisu olisi nyt käydä ensin itse paikkakuntasi mielenterveystoimistossa juttelemassa. Sinun ei tästä tarvitse kenenkään muun (esim. miehesi) kanssa etukäteen neuvotella. Siellä saat varmasti uudenlaista perspektiiviä tämän hetkiseen tilanteeseesi ja voit katsoa mitä seuravaksi kannattaisi tehdä.
Höpö höpö. Aloittaja osaa hyvin jäsennellä ja kuvata tilannetta. Ongelmat ihmisten välisissä suhteissa eivät ole mielenterveydellisiä ongelmia. Kahdsn henkilön väliset jutut eivät poistu pelkästään toisen... no suhtautumistapaa voi tilanteessa kehittää.
Ongelmia ei kannata paisutella millään tavoin.
Itsellänikin on ihan samanlaisia tuntemuksia miestäni kohtaan, ollut jo noin vuoden, olen miettinyt kanssa olenko ihan vainoharhainen vai onko miehellä jotain salattavaa. Välillä menee loistavasti ja en epäile mitään, mutta sitten jokin pieni juttu ja sitten herää epäilys. Tosin minun tapauksessani, miehellä ei ole ollut (tietääkseni) suhdetta, mutta on salaillut yhteydenpitoaan naisiin,jäänyt niistä kiinni. Olen miettinyt miksi pitää salailla, ja olen kysynyt monet kerrat miksi ei voinut kertoa, vastausta en ole saanut, alkaa vain syyttelee minua vainoharhaiseksi ja vakuuttaa ettei petä ja rakastaa ja haluaa olla minun kanssa. Mies käy töissä ja itse olen kotona lasten kanssa ja tuntuu nyt niin jokapäiväiseltä kun mietin mitä salaa, kun on nyt ollut muutaman päivän normaalia enemmän hyvällä päällä.. Olen jo alkanut oikeasti miettii jos se onkin vika minun päässä..Voimia sinulle, toivottavasti miehesi ei salaile mitään.
Kannattaa kuunnella omia vaistoja ja tunteita
toisesta, mutta ei antaa mielikuvituksen liikaa laukata. Minusta terve epäilys on parempaa kuin sinisilmäinen kuvittelu että kaikki on ok.
My story. Olen seurustellut muutaman vuoden
naisen kanssa. Yhtenä aikana minulla ja naisystävälläni oli riitoja, ei kuitenkaan mitään suurempia. Emme koskaan eronneet. Sitten sovimme riidat ja alkoi tuntua hyvältä suhde. Minulla oli kuitenkin jokin vaisto että hän salailee jotain, eli jossain klikkaa, ei tunnu aidolta, on etäinen jne. Mainitsin asiasta hänelle. Hän kertoi että oli tapaillut miehiä netin kautta mutta sanoi ettei enää tapaile. Kysyin että kirjoitteleeko vielä, vastaus oli kyllä. Tuntui pahalta ja otti todella kupoliin. Nainen lupasi lopettaa kirjoittelun. Nyt nainen pelkää että jätän hänet. Suhde on aika ok, mm. keskustelu ja seksi toimii. Minulla on kuitenkin feelis että kaikki ei ole niinkuin pitäisi, en tiedä mitä teen, pitäisikö lopettaa suhde tai pitää suhde vaan ns fyysisenä.
Hankala juttu jos ei luota toiseen vaikka toinen
sanookin rakastavansa. Sen muistaa myös kun joku on ollut ihan aidosti rakastunut itseensä.
Sanat on sanoja, tunteet on tunteita..
T.Mies
Tekstisi perusteella sinulla alkaa olemaan vakavanpuoleisia mielenterveysongelmia. Vainoharhaisuus tuossa mittakaavassa (epäilet rikollista toimintaa jne) ei ole tervettä!
Hae apua, teet palveluksen lapsellesi! Lapsella tulee olemaan vaikeaa noin sairaan äidin kanssa, tilanne vain pahenee ellet hae itsellesi apua.
Tuli mieleen, että miten saitte käsiteltyä sen, että miehelläsi oli suhde? Onko asia jäänyt painamaan mieltäsi ja sen pohjalta pelkäät miehen salaavan asioita? Onko asiasta tullut tabu, josta ei puhuta?
Joitakin samantyyppisiä asioita olen itsekin pohtinut suhteessani. Se, että tuntee ettei toista kiinnosta oma kärsimys, paha olo, ei vahvista luottamuksen tunnetta. Se, että toisen haluessa keskustelua toisen reaktio on kiukkuisuus tai jopa raivoaminen, pistää miettimään. Toisaalta helposti toisen viestit ymmärretään väärinkin, mutta mistä se luottamus sitten syntyy, jos tasavertainen keskustelu ei onnistu.
Parisuhdeterapiasta apua?
" hänen tyylinsä -asiallisuus- kätkee kuitenkin nuuskivan ja tarkkailevan "haistelijan", ikään kuin etsisi toisen heikkouksia ja tarkoitusperiä.Näin hänellä olisi aina ässä hihassaan."
Periaatteessa tuo voi olla narsistinen ominaisuus kait, mutta sanoisin että ihminen tekee tuota enemmän tai vähemmän jo luonnostaankin. Kaikilla on aina hirveä hinku päästä pätemään "Mene hoitoon, hommaa elämä, luuseri" yms. skeidaa. Tämä on esim. tässä ketjussakin helposti havaittavaissa. Katsotaan heikoin lenkki ja annetaan sen perusteella palaa. "Oikeassa elämässä" myös yhteisöjen nokkimisjärjestystä arvotaan automaattisesti heikkous & hyökkäys periaatteella.
"Hän kaivaa ystäväni ystävien -siis ventovieraita meille, (sai tiedot sähköpostista) taustatiedot ja osoitteet, syyksi sanoi, että halusi vain katsoa, että asuvatko lähiössä vai hienostoalueella."
Tekeekö hän tätä vain "sinun" ystävien kohdalla, vai kaikille, omille puolitutuille jne?
"Hän on hyvä ruotimaan rikollisten toimintatapoja, vaikka aika yksityiskohtaisestikin. Minua on alkanut pelottaa se, että hänellä onkin rikollinen mieli."
Mitä tuo nyt tarkoittaa, hän pitää elokuvista jossa tehdään iso ryöstö tms? Niin minäkin pidän, niin kaikki pitää. Rikollisten maailma / toimintatavat jne ovat normaalista ihmisestä usein mielenkiintoisia, mutta ei se ihmisestä viallsita tee. Jotkut pitävät myös aseista / sotahsitoriasta jne, mutta ei sekään tarkoita että ihminen mikään piilonatsi on..
"Välillä haluaisin erota, mutta kun en tiedä, että missä vika oikeasti on."
Olisko kyse siitä että tuo pettämiseppisodi jäi kunnolla käsittelemättä? Itseasiassa mitään muuta konkreettista tai vähemmällä kun sadalla eri tavalla tulkittavaa juttua tuosta tekstistä ei saa irti. Jos juttu on hautunut hampaan kolossa pitkän aikaa ja luottamusta ei ole ikinä tullut takaisin, niin ongelma voi ihan hyvin olla sinulla ei miehelläsi.
Ehkä alitajuntaisesti olet halunnut lopettaa suhteen jo pettämisen yhteydessä siinä onnistumatta... nyt sitten kun se on jo vanha juttu haluat päästä eroon millä tahansa muulla syyllä?
Ammattilaisen kanssa kannattaa tietenkin jutella jos siltä tuntuu, mutta aloita sillä että raahaat vaikka itsesi ensin. Sieltä saat varmaan asiantuntevampia näkemyksiä kun täältä kaikilta wannabe keittiöpsykologeilta (kuten minä).
Jos varoituskellot kilahtava, sitä ääntä pitää uskoa.
Miehesi on jo ainakin kerran pettänyt sinua ja se ei ainakaan ruoki luottamusta. Hän lukee sinua, kuin avointa kirjaa, mutta piilottaa osan itsestään asiallisen ja rauhallisen kuoren alle.
Terveen ihmisen merkki on se, että epäilee omaa henkisen tasapainonsa vointia. Sairas ihminen on omasta mielestään täysin terve ja puolison kommentti epäilyksistä, jotka ovatkin osuneet täysin kohdalleen, on yleensä, että epäilijä on avun tarpeessa ja tyhmä jne jne. Oivallinen keino järsiä itsetuntoa, joka onkin kohta niin sekaisin, ettei tiedä mihin uskoa.
Miehesi on älykäs ja kuuluu epäilemättä siihen ryhmään, joka on taitava lukemaan rivien välistä ja tulkitsemaan eleetöntä viestintää.
Käytös, asema, koulutus jne. ei kerro mitään ihmisen rehellisyydestä tai vilpillisyydestä. Talouselämän rikollisethan ovat todella sliipattua sakkia ja mestareita sosiaalisissa taidoissa.
Miehelle perhe saattaa olla täysin järkisyillä pystytetty kulissi. Ja lapsiaanhan miehet monesti pystyvät rakastamaan aidosti, mutta vaimo on pelkkä lastenhoitaja ja hautomo, jonka pidetään pitämään pentueesta ja pesästä huolta, hänellä ei sinänsä ole itseisarvoa.
Noh, onneksi on sentään toisenlaisiakin miehiä.
Ja onhan naisissakin laskelmoivia manipuloijia pilvin pimein.
En usko, että tuntemuksesi ovat täysin tuulesta temmattuja. Ehkäpä olet pääsemässä sinisilmäisyydestäsi. Ikävä kyllä, kun astuu pumpulista ulos, maailma ei näytä kauniimmalta. Tueksesi tarvitset ammattiauttajan, jonka kanssa käydä läpi kokemukset.
Jaksamista ja voimia sinulle.
PS. Nyt on kovasti muodissa narsistinen persoonallisuushäiriö. Kyseiset ihmiset ovat täysin tunteisiin kykenettömiä, sosiopaatteja. Ihminen voi kyetä tunteisiin ja sen lisäksi olla mielettömän itsekäs ja laskelmoiva ja sellaisen ihmisen kanssa on raskasta elää.