heippa...
pakko kirjoittaa ja kertoa kuinka kylmä ihminen minä luultavasti olen.
erosin miehestäni aika tarkaan n. 5 vuotta sitten. Mieheni rakastui työkaveriinsa ja heitin hänet ulos. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Se, että se olin minä, joka heitti hänet ulos, ei tehnyt asiaa yhtään helpommaksi, kuin se, että hän olisi itse lähtenyt.
Olen kaksi viikkoa aivan shokissa..en syönyt, en nukkunut, itkin, mutta sitten se loppui.kaksi kuukautta eron jälkeen löysin uuden miehen. sitä en todellakaan etsinyt mitenkään, mutta hän tuli uuden harrastuksen myötä salakavalasti elämääni, kuitenkin pienin askelin ja pikkuhiljaa.
Tällä hetkellä en voi kuin ihmetellä mitä olen exässäni koskaan nähnyt. Hän vaihtaa naista kuukauden välein ja lapsetkaan eivät enää tahdo usein käydä isänsä luona, vaikka olenkin sitä mieltä, että teen kaikkeni, että lasten suhde isään säilyy.
Mutta en voi 8 ja 11 vuotiasta viedä pakkopaidassakaan isänsä luokse.
Teille, joilla on mennyt pitkään ja vielä ryvette surussanne. Nyt niskasta kiinni ja elämää katsomaan eteenpäin. Ei se elämä siitä parane, jos exänsä perään poraa vuosi tolkulla. Yksi mies monesta miljoonasta herranjumala.
Tällä en tarkoita sitä, ettenkö olisi exääni rakastanut, mutta olen nyt paljon onnellisempi ja paremman miehen kainalossa..=)
pakko kirjoittaa ja kertoa kuinka kylmä ihminen minä luultavasti olen.
erosin miehestäni aika tarkaan n. 5 vuotta sitten. Mieheni rakastui työkaveriinsa ja heitin hänet ulos. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Se, että se olin minä, joka heitti hänet ulos, ei tehnyt asiaa yhtään helpommaksi, kuin se, että hän olisi itse lähtenyt.
Olen kaksi viikkoa aivan shokissa..en syönyt, en nukkunut, itkin, mutta sitten se loppui.kaksi kuukautta eron jälkeen löysin uuden miehen. sitä en todellakaan etsinyt mitenkään, mutta hän tuli uuden harrastuksen myötä salakavalasti elämääni, kuitenkin pienin askelin ja pikkuhiljaa.
Tällä hetkellä en voi kuin ihmetellä mitä olen exässäni koskaan nähnyt. Hän vaihtaa naista kuukauden välein ja lapsetkaan eivät enää tahdo usein käydä isänsä luona, vaikka olenkin sitä mieltä, että teen kaikkeni, että lasten suhde isään säilyy.
Mutta en voi 8 ja 11 vuotiasta viedä pakkopaidassakaan isänsä luokse.
Teille, joilla on mennyt pitkään ja vielä ryvette surussanne. Nyt niskasta kiinni ja elämää katsomaan eteenpäin. Ei se elämä siitä parane, jos exänsä perään poraa vuosi tolkulla. Yksi mies monesta miljoonasta herranjumala.
Tällä en tarkoita sitä, ettenkö olisi exääni rakastanut, mutta olen nyt paljon onnellisempi ja paremman miehen kainalossa..=)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielestäni olet fiksu ja normaali nainen, joka ei ole jäänyt turhaan ruikuttamaan uskottoman miehen perään. Miksi pitäisi?
Lapsia voi monella tavalla motivoida käymään isän luona - vaikka harvemmin - jos isäkin on siihen halukas. Se kuitenkin on parasta pitkällä tähtäimellä ja antaa sinullekin aikaa muuhun.
Mukavaa syksynjatkoa teille..
Kuten huomaat tosi monet naiset katsovat miestä silmillään. Ja niin moni nainen on havainnut ex-miehesi ulkokuoren.
Turha on neuvoa, kun kaikki on kuitenkin koettava kantapään kautta. So. antaa palaa naiset...
Isä-lapsi suhde on aivan toista kuin isän ja naisen välinen suhde.
Kuten äiti-lapsi suhde on eri kuin äidin suhde miehiin.
Onko sulle tullut mieleen, että sulla kävi hyvä tuuri, kun jo pari kuukautta eron jälkeen törmäsit uuteen kumppaniin. Älä tuomise niitä surijoita ja "perään ruikuttajia", jotka jäävät miehen töppäilyjen vuoksi yksin vaikkapa vuosikymmeniksi.
Voittajan on näet helppo hymyillä :)) Häviäjällä se on vaikeampaa.
vaan lähinnä kehoitan ottamaan niskasta kiinni, että ei se yksi äijä saa pilata loppuelämää.
Eikö se merkkaa enään kellekkään mitään kun sanotaan tahdon, nyky maailma on perseestä. Itse olen eronnut mies enkä ikinä kuvittelisi että voisin ketään muuta rakastaa kuin ex-vaimoani. Näin jätetyn miehen milestä.
kerran ajattelin, mutta puolisokin voi muuttua matkan varrella aivan toiseksi ihmiseksi suhteen aikana.
eron jälkeen ajattelin, etten enää koskaan mene naimisiin, mutta olen nyt ollut uuden mieheni kanssa kesästä asti naimisissa =). Nyt vasta voin sanoa, että olen löytänyt sen ihmisen joka minulle alusta asti on kuulunut. emme menneet hätiköiden naimisiin, seurustelimme pitkään ja nyt vasta tuntuu, että olen oikeesti onnellinen.
löytänyt. Soitti puolisonsa rakastetun puolisolle. Ja kaksi luuseria löysivät toisensa.
aah...no, tuo oikeastaan vaan ihan oikeesti naurattaa ja varmaan naurattaa niitäkin, jotka meidät tuntee...heh. ei varmaan kukaan sanoisi luusereiksi...mutta no, totuushan varmaan tulee ventovieraan suusta..heh. älä enää kirjoittele mulle, tai voin vaikka rakastua sinuun..
Ja minä mietin olenko kylämä kun en sure eroani yhtään! Vai onko siitä vain liian lyhyt aika, vajaa puoli vuotta? Toki olen joitakin ikäviäkin tunteita käynyt läpi, mutta päälimmäisenä on ollut vapautumisen tunne, ilo siitä että elämä ja koti tuntuu omalta, siitä että lapset voivat hyvin... Eikä parisuhteeni nyt niin huono ollut, mutta yhteisyyden tunne puuttui. Voi ihminen olla niin mitta täynnä että mikään ei tunnu missään, jää vain myötätunto exää kohtaan?