Olen ollut naimisissa mieheni kanssa kohta viisi vuotta. Meillä on kaksi mukavaa lasta ja ulkoisesti puitteet kunnossa eli on talo ja pari autoa, molemmilla ok-työpaikat.
Parisuhteemme on kuitenkin todella näivettynyt.
Mieheni vakuuttaa välittävänsä minusta, mutta ei tee mitään sitä osoittaakseen. Odottaa kai sitä minulta. Itse olen jotenkin niin puutunut kaikkeen etten hellyyteen enää kykene.
Mieheni on hyvä isä ja jaksaa temuta lasten kanssa kiitettävästi. Kotitöitäkin hän on vuosien varrella oppinut tekemään. Nyt on tietysti pakkokin, kun en ole kotona lapsen/lasten kanssa.
Tuolloin kotiäitiaikoina kotihommat jäivät minulle. Usein tuntui, että minulla on kolme lasta - yksi vain hieman vanhempi;-) Vastuukantajaa arkeen ei kumppanikseni löytynyt.
Molemmat lapset ovat olleet huonoja nukkumaan, joten univelkaakin kertyi aikoinaan tosi paljon. Ja kun sitten vielä mies oli melko usein ulkomaan reissuilla, ei aikaa omiin harrastuksiin jäänyt. Mitään kiinteää harrastusta ei voinut ottaa, kun niihin ei ollut mahdollista kuitenkaan mennä. Tämä häiritsi itseäni kovasti - muutin aikoinaan mieheni kotipaikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Mies painosti harrastuksiin, mutta ei juuri tarjonnut mahdollisuutta niissä käydä - noin ihan oikeasti.
Sosiaalisena ihmisenä sain toki nopeasti tuttuja ja ystäviäkin kun jaksoin vain lähteä lasten kanssa erilaisiin kerhoihin. Olin usein kuitenkin iltaisin todella, todella väsynyt. Eikä rahkeita enää riittänyt sille kolmannelle huollettavalle - miehelle. Seksistä puhumattakaan. Siivousapua toivoin, mutta riitahan siitä tuli. Varaa meillä olisi kyllä ollut.
Pakollisia merkkipäiviä ei mieheni lapsuudenkodissa juurikaan huomioitu ja se heijastuu meillekin. Itse alussa ostelin mukavia yllätyksiä ja pikkujuttuja miehelleni. Koskaan en saanut kiitosta tai itse vastaavaa. Lopetin koko jutun. Nyt merkkipäivistäkin tulee vain paha mieli.
Tilanne meillä parani kun palasin töihin ja pääsin päiväksi pois näistä samoista ympyröistä ja lisää aikuiskontakteja. Omalta mieheltä kun kontaktia ei saanut - olivat kai murheet liian vähäpätöisiä hänelle.
Nyt olen avannut silmäni nettiharrastukselle, joka miehelläni on. Hän kirjoittaa näköjään melkoisen törkeitä - seksistisiä viestejä keskustelupalstoille ja liikkuu iskuri-netissä. Kännykkään satelee tekstiviestejä kummiin aikoihin.
Toisaalta minun nettipolkujani seurataan ja kirjoituksiani kommentoidaan.... Varmaan pian tätäkin...
Mielestäni hän esiintyy ulospäin hyvin miellyttävästi ja vakuuttavasti - on tälläkin areenalla kerännyt puolelleen sympatiaa. Ulkopuolisten kanssa hän keskustelee luontevasti. Ystäviä hänellä ei kuitenkaan juurikaan ole, tulee uskonnollisesta perheestä. Hänen omalla perheellään on hänestä ulkokultainen käsitys. Itse uskoisin tuntevani hänet paremmin. Tukea en heiltä saa tässä asiassa.
Olen alkanut pelätä häntä hänen arvaamanttoman käytöksensä takia. Haluaisin hellyyttä mieheltäni, mutta kun tuo yläpää ohjaa alapäätäni enkä kykene olemaan hänelle hellä. Kylmä nainen en kuitenkaan ole - toiset miehet kyllä herättävät minussa tunteita;-)
Pitäisikö erota - meidän molempien mielenterveyden takia? En pelkää jäädä yksin lasteni kanssa - enemmän pelkään tätä ihmistä ja hänen patoutuneita ajatuksiaa.
Kun mieheni taas ei tuntunut olevan kiinnostunut päivittäisistä tekemisistäni tai kuulumisistani, lopetin vähitellen kuulumisten kertomisen ja kysymisen, kun vastauksena oli ärähdyksiä eikä koskaan keskusteltu mistään. Nyt minulta tivataan, kun pidän mykkäkoulua. Sama tilanne on kuitenkin minusta jatkunut jo kauan.
Parisuhteemme on kuitenkin todella näivettynyt.
Mieheni vakuuttaa välittävänsä minusta, mutta ei tee mitään sitä osoittaakseen. Odottaa kai sitä minulta. Itse olen jotenkin niin puutunut kaikkeen etten hellyyteen enää kykene.
Mieheni on hyvä isä ja jaksaa temuta lasten kanssa kiitettävästi. Kotitöitäkin hän on vuosien varrella oppinut tekemään. Nyt on tietysti pakkokin, kun en ole kotona lapsen/lasten kanssa.
Tuolloin kotiäitiaikoina kotihommat jäivät minulle. Usein tuntui, että minulla on kolme lasta - yksi vain hieman vanhempi;-) Vastuukantajaa arkeen ei kumppanikseni löytynyt.
Molemmat lapset ovat olleet huonoja nukkumaan, joten univelkaakin kertyi aikoinaan tosi paljon. Ja kun sitten vielä mies oli melko usein ulkomaan reissuilla, ei aikaa omiin harrastuksiin jäänyt. Mitään kiinteää harrastusta ei voinut ottaa, kun niihin ei ollut mahdollista kuitenkaan mennä. Tämä häiritsi itseäni kovasti - muutin aikoinaan mieheni kotipaikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Mies painosti harrastuksiin, mutta ei juuri tarjonnut mahdollisuutta niissä käydä - noin ihan oikeasti.
Sosiaalisena ihmisenä sain toki nopeasti tuttuja ja ystäviäkin kun jaksoin vain lähteä lasten kanssa erilaisiin kerhoihin. Olin usein kuitenkin iltaisin todella, todella väsynyt. Eikä rahkeita enää riittänyt sille kolmannelle huollettavalle - miehelle. Seksistä puhumattakaan. Siivousapua toivoin, mutta riitahan siitä tuli. Varaa meillä olisi kyllä ollut.
Pakollisia merkkipäiviä ei mieheni lapsuudenkodissa juurikaan huomioitu ja se heijastuu meillekin. Itse alussa ostelin mukavia yllätyksiä ja pikkujuttuja miehelleni. Koskaan en saanut kiitosta tai itse vastaavaa. Lopetin koko jutun. Nyt merkkipäivistäkin tulee vain paha mieli.
Tilanne meillä parani kun palasin töihin ja pääsin päiväksi pois näistä samoista ympyröistä ja lisää aikuiskontakteja. Omalta mieheltä kun kontaktia ei saanut - olivat kai murheet liian vähäpätöisiä hänelle.
Nyt olen avannut silmäni nettiharrastukselle, joka miehelläni on. Hän kirjoittaa näköjään melkoisen törkeitä - seksistisiä viestejä keskustelupalstoille ja liikkuu iskuri-netissä. Kännykkään satelee tekstiviestejä kummiin aikoihin.
Toisaalta minun nettipolkujani seurataan ja kirjoituksiani kommentoidaan.... Varmaan pian tätäkin...
Mielestäni hän esiintyy ulospäin hyvin miellyttävästi ja vakuuttavasti - on tälläkin areenalla kerännyt puolelleen sympatiaa. Ulkopuolisten kanssa hän keskustelee luontevasti. Ystäviä hänellä ei kuitenkaan juurikaan ole, tulee uskonnollisesta perheestä. Hänen omalla perheellään on hänestä ulkokultainen käsitys. Itse uskoisin tuntevani hänet paremmin. Tukea en heiltä saa tässä asiassa.
Olen alkanut pelätä häntä hänen arvaamanttoman käytöksensä takia. Haluaisin hellyyttä mieheltäni, mutta kun tuo yläpää ohjaa alapäätäni enkä kykene olemaan hänelle hellä. Kylmä nainen en kuitenkaan ole - toiset miehet kyllä herättävät minussa tunteita;-)
Pitäisikö erota - meidän molempien mielenterveyden takia? En pelkää jäädä yksin lasteni kanssa - enemmän pelkään tätä ihmistä ja hänen patoutuneita ajatuksiaa.
Kun mieheni taas ei tuntunut olevan kiinnostunut päivittäisistä tekemisistäni tai kuulumisistani, lopetin vähitellen kuulumisten kertomisen ja kysymisen, kun vastauksena oli ärähdyksiä eikä koskaan keskusteltu mistään. Nyt minulta tivataan, kun pidän mykkäkoulua. Sama tilanne on kuitenkin minusta jatkunut jo kauan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että jätä hänet. On vanhanaikaista kuvitella että pitää pysyä yhdessä lasten takia. Jos hän on loistava isä niin ongelmaa ei pitäisi olla sitten jos eroatte. Ja niin kuin totesit; et pelkää jäädä lasten kanssa yksin. Nyt on kyse sinun onnellisuudestasi ja sinun mielenterveydestäsi. Neuvoni on yksinkertainen: JÄTÄ HÄNET, koska sinulla ei kuitenkaan ole kuin yksi elämä. Elämä on sitä mitä siitä itse teemme, vanha ja arvokas fraasi :)
Lapset kuitenkin toipuvat erosta ja ei se ero ole tänä päivänä mikään ihmeellinen juttu. Älä kuitenkaan vaan anna miehellesi tai hänen perheelleen mahdollisuutta mustamaalata sinua jos päätät jättää miehesi. Toivotan sinulle kaikkea parasta mitä ikinä päätätkin tehdä ;)