juoksussa sellaisessa parisuhteessa, jossa molemmat erilaisia esim. asunnon siisteyden kanssa. Toinen puolisko ei halua että missään "lojuu" mitään ylimääräistä tavaraa toisella osapuolella ei taas niinkään paljoa väliä tuolla asialla. Tästä seurauksena tällä hetkellä usein riitelyä...
toimiiko tällainen suhde jatkossa????
ihminen ei kuitenkaan täysin pysty itseään muuttamaan...
toimiiko tällainen suhde jatkossa????
ihminen ei kuitenkaan täysin pysty itseään muuttamaan...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Avoliitto on kompromissi molempien osalta, jos tähän ei pystytä, ei liitto toimi.
Ennen liittoon ryhtymistä on hyvä selvittää suhteen perusasiat joista ollaan samaa mieltä.
Näitä ovat : - raha-asiat
- lasten hankkiminen tai lapsettomuus
- lemmikkien hankkiminen
- aviooon joskus vai ei?
- alkoholi/muut päihteet
- uskonnon merkitys
- uskollisuus ja sen merkitys
- kotityöt ja kodin siisteys
- vapaa-aika ja harrastukset
- seksi ja pornon katselu
Jos jostain ollaan eri mieltä isosti, kannattaa se suhde unohtaa.
ihmettelen, kun tunnen pari perhettä, joissa mies on järjestyksen pitäjä ja nainen vähän enemmin hälläväliä. Heidän elämänsä on auvoisaa, ilman riitoja siitä, mies vain tekee, eikä narise, mutta taas monta sellaista tapausta tiedän ja moitintaa olen kuullut naisten suusta, että mies ei sitä tai tätä ja jopa suhteita lopetettu sen johdosta. Mies on ilmeisesti soputuvampi, kuin nainen joka alkaa heti syyttämään saamatonta miestään !
Nuorena aloitetussa suhteessa joka muuttui avioliitoksi ja perheeksi kahden lapsen myötä elämä oli kompromissia... olimme kovin erilaisia ja kaikesta teimme kompromisseja... juuri noista edellä mainituista asioita. Vähän erilainen käsitys siisteydestä, lastenkasvatuksesta, uskollisuudesta jne. Molemmat antoivat joissain asioissa periksi yhteisen onnen takia. Mutta sitten aikaan seitsemän vuoden jälkeen kupla puhkesi! Huijasin itseäni uskomaan että erilaisuudet ovat hyväksi, todellisuudessa petimme molemmat itseämme kun emme eläneet niin kuin itse haluaisimme emmekä varmaan kumpikaan olleet loppu pelissä onnellisia.
Nyt elän onnellista parisuhdetta jossa olemme edellä mainituista tärkeistä asioista samaa mieltä joka ikisestä! kumpikin meistä voi olla aidosti oma itsensä ja olemme äärimmäisen onnellisia.
Näin minulla, toki erilaisuus voi olla yhdistäväkin tekijä mutta niin uskoessani itse jouduin karvaasti pettymään.
Tarkoitinkin että noissa isoissa asioissa ei tehdä kompromisseja, mutta pienemmissä asioissa niitä on pakko tehdä tai suhde kaatuu liikaan jäykkyyteen.
Molemmat joutuvat tinkimään omista menoistaan ja haluistaan parisuhteen hyväksi.
Kun mies asui yksin, oli hän todella tarkka kaikesta. Kirjahyllyissä kirjatkin oli viivasuorassa. Vastaavasti minulla ei aina näkynyt lattiaa tavaran, lähinnä vaatteiden, paljoudelta.
Alussa riitelimme asiasta kovastikin. Onneksi mies kuitenkin on sen verran rento, että on pystynyt löytämään edes jonkinlaisen mielenrauhan kaaosmaisen elämäntapani keskeltä. Minäkin olen petrannut ja nykyisin vaatteet yleensä pysyvät makuuhuoneen tuolilla valtavana kasana eikä ajelehdi lattialla. Valehtelisin jos sanoisin ettei tämän asian takia enää paiskota ovia. Ei kuitenkaan enää läheskään niin usein.
Nykyisin asuntomme on jotain siltä väliltä. Ja yhdessä ollaan asuttu kohta kaksi vuotta ja häät on tulossa. Eli saa tämmöisenkin liiton toimimaan.
Lisäisin vielä edelliseen sen, että olemme muutenkin aika erilaisia. Minä olen selkeästi tunneihminen. Toimin tunteen mukaan, en juurikaan järkeile. Mies taas on realistinen järki-ihminen. Tästä syntyy kahnauksia, mutta rakastan häntä juuri siksi, että hän on se kallio mihin takertua, hän tietää aina mitä tehdä ja ennenkaikkea miten tehdä.
Erilaisuus on suhteelle tuhoisaa silloin kun sitä ei ymmärretä. Jos suhteessa asenne on se, että kaiken pitäisi vastata omia ajatuksia ja elämäntapoja, on parasta etsiä joku itsensä kaltainen. Meillä on tilaa olla erilaisia. Ei vaadita ihan mahdottomia ja tehdään kompromisseja sekä ollaan mukauduttu ajatukseen, että toinen nyt vain on tuollainen ylisiisti analyytikko tai vastaavasti sotkuinen tuuliviirihumanisti.
Toista ei pysty muuttamaan. Mutta kai itse voi muuttaa itseään, jos oikein haluaa ja siihen on hyvä syy. Mutta haluaako hän? Tai haluatko sinä muuttua itse ja pystytkö olemaan välittämättä sekasotkusta? Useimmiten taitaa kuitenkin käydä niin, että tuo ongelma on ja pysyy.
En tiedä jaksaisinko itse puolisoa, joka on todella tarkka ja "siivousfriikki". Itse olen vähän huithapeli, mutta en kuitenkaan viihdy ihan p...skaisessa asunnossa. Joidenkin poikamiesboxit kyllä pyörryttää!
Ja kai se riippuu kuinka suuri muutos pitää tulla. Itse voisin vähän ryhdistäytyä, mutta joku raja siinäkin.
Samalla vaivalla ne vaatteet laittaa pyykkikoppaan tai kaappiin kuin jättää lojumaan minne sattuu.
En koskaan seurustelisi naisen kanssa, joka ei älyä että elämässä pitää olla joku järjestys, itsestä ja asunnosta lähtien. Rotia!
että en jaksaisi enää keräillä miehen sukkia ja kalsareita lattioilta ja tehdä kaikkea toisen puolesta, kun toinen ei tunne tarvetta, on suurpiirteinen ja on saamaton. Mieluummin olen ilman miestä!
Olen kuullut tälläisen selityksen, että ne vaatteet ovat vain vähän likaisia. Ja niitä voisi ehkä pitää vielä. Välissä vaan pidetään jotain muuta vaatetta. Vaikka kai ne siellä lattialla viimeistään likastuu pölyssä. Ja sohvalla löhötessä on helpompi heittää ne sukat lattialle, kun nousta ja kävellä pyykkikorille. Joka voi olla vaikka eri kerroksessa!
Mä oon varmaan kummallinen, kun mua ne sukat ei kauheasti haittaa. Ehkä joskus harvoin jupisen itsekseni tai heitän miehelle vitsaillen, että mitähän nää täällä tekee...? (joskus sukkia löytyy aika kummistakin paikoista) Mä keräilen ne ohi mennen ja heitän pyykkikoriin. Thats it. Muuten mies kyllä siivoaa (sanomattakin), joten ehkä siksi en ota sukista stressiä. Onhan niitä miehiä, jotka ei siivoa ollenkaan. Tai esim. koskee imuriin kerran viidessä vuodessa...
Olen katsellut possuani. Meillä on erilainen siisteystaso. Mies jättää tavaransa ja vaatteensa mihin ne sattuu milloinkin tipahtamaan.
Alkuun yritin saada häntä oppimaan ja laittamaan tavarat paikoilleen, mutta huomasin sen pian turhaksi nalkutukseksi.
Häntä ei voi muuttaa, joten aloin huolehtimaan kodin siisteydestä ja vaatehuollosta.
Mä huolehdin siisteydestä ja vaatehuollosta ym. neljätoista vuotta. Nykyään en kösitä, minkä hemmetin takia mun pitäisi huolehtia jonkun aikuisen ihmisen paskakalsareista. Kyllä jokaisen pitää siivota omat jälkensä.
...kun rakastuneena katsotaan rakkauden kohdetta vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja ollaan näkemättä toisen ärsyttäviä piirteitä,niin ne tulee väistämättä arjessa esiin. Se on kuulemma joku kemiallinen reaktio,luin hiljan lehdestä.Ellei tätä reaktiota olisi,ei monikaan alkaisi asustella täysin vieraan ihmisen kanssa saatika sitoutua kunnes kuolema erottaa.-Toisen muuttaminen on vielä toivottomampaa kuin itsensä muuttaminen.
Meilläpä on molemmilla tuo ongelma, saamattomuus laiskuus=mieletön sotku.
Onko jollain rakentavia vinkkejä siihen, miten itsestään (ja siitä toisesta) saa koulittua sitä siistimpää ja järjestelmällisempää puolta esiin. Siivousvinkkejä en tarvitse vaan esimerkkejä siitä, miksi sitä siivousta on alettu tekemään. Miten on oikeasti tartuttu asioihin, mistä syystä?Onko ollut käytössä joku houkutin vai mitä kummaa?
En nyt tiedä, onko tämä niin rakentava tai ihmeellinen vinkki, mutta itselläni houkutin on selkeästi se, että siistissä kodissa on kivampi elää. Aikaa ja vaivaa kuluu paljon vähemmän hukkaan, kun tietää, missä mikäkin tavara on eikä tarvitse haeskella (joka kerta kun sitä tarvitsee...). Sen lisäksi oma mieliala on paljon pirteämpi, kun saa energiaa siisteydestä ja kauneudesta ympärillä verrattuna siihen, jos olisi sotkua. Ainoa niksi hommaan itselläni on "joka päivä jotain", niin ei ole ihmeemmin tarvettakaan mihinkään suuriin ja uuvuttaviin rykäyksiin.
Miten sen toisen saa oppimaan, onkin jo toinen luku... Meillä on riittänyt se, että toinen huomasi, kuinka paljon vähemmän turhanpäiväistä kiukuttelua saa osakseen, jos osallistuu hiukan myös huushollin ylläpitoon.
Ainakin meillä se johti lopulta kolmen vuoden jälkeen ennennäkemättömiin riitoihin että erohan siitä tuli. En suosittele kenellekään. Näistä jutuista pitää olla samaa mieltä, niin eipä tule sitten riitojakaan niistä koskaan. Täysin turha aihe riidellä tai nipottaa.