Toivoisin kyllä sydämestäni, että kaikki niin sanotut ”sinkut” lopettaisivat omasta tilanteestaan valittamisen ja siirtyisivät elämässään muiden tärkeiden asioiden huolehtimiseen.
Ongelmana yksinäisellä nykypäivän niin sanotussa sivistyneessä länsimaassa on ennen kaikkea se ympäristön tuoma vahva sosiaalinen painostus, joka johdattaa ihmisiä vastuuttomaan tunneperäiseen parinvalintaan. Viime vuosikymmenten aikana sukupuolivalistus on tuonut mukanaan sen irvokkaan sivuvaikutuksen, että nuoria ihmisiä painostetaan kaikenlaisiin seksikokeiluihin mahdollimman nuoresta iästä lähtien ja mahdollimman monen partnerin kanssa. Murrosikäiseen nuoreen tämä oppi uppoaa varsin vaivattomasti.
Nuorelle luodaan sosiaalinen muotti ja seksuaali-identiteetti, jota hän sitten kantaa mukanaan läpi elämän. Yksinäisille ja täysin kokemattomille tämä muotti tuo turhaan ylimääräistä kärsimystä. Seksisuhteita harrastaville se taas oikeuttaa erittäin itsekkään suhtautumistavan toiseen, kun parisuhteen tärkein ja pyhin arvo on aina, miltä ”musta tuntuu” eikä se, miten parhaiten voisin kantaa vastuuta kumppanistani ja huolehtia hänestä.
Vaikka parisuhteen ulkopuolella yksinäisyydessä elävällä ihmisellä olisi muuten kaikki eväät olla täysin tyytyväinen elämäänsä, tuo yliseksualisoitunut yhteiskunta siihen turhan mutkan.
Seksuaalinen kokemattomuus ei tarkoita, että ihmisessä on jotain vikaa tai että häneltä puuttuu jotain olennaista. Seksuaalisesti kokematon ei ole mikään ei-kokonainen ihminen. Seksuaalisesti kokematon ja yksinäinen voi olla aivan yhtä lailla onnellinen ja itseensä tyytyväinen ihminen mitä kaikki muutkin.
Ihmiselämä on niin käsittämättömän monimutkainen asia, että se ei rajoitu siihen ylikorostettuun on-off-kytkimeen, ovatko parisuhdeasiat ja seksijutut kunnossa vai eivätkö ole.
Peruskoulun kuudennella luokalla minulle annettiin biologian tunnilla kondomi sekä esitettiin valistusvideo tulevia seksikokemuksia varten. En 12-vuotiaana vielä tajunnut, mistä oli kyse, mutta koin sen silti mielenkiintoiseksi. En vielä 13-vuotiaankaan uskaltanut suostua itseäni vuotta vanhemman tytön ehdotukseen seksistä kotibileissä. Olin lievää koulukiusausta kokenut ja muutenkin ujohko nuori poika, ja tietyllä tavalla koin olevani vielä lapsi. 14-vuotiaana ahdistuin ja koin olevani yksin. Sulkeuduin yhä enemmän itseeni. 16-vuotiaana ympäristön painostus ja kavereiden kerskailut tuntuivat jo sietämättömiltä.
Olen nyt 22-vuotias työssäkäyvä ja hyvin menestyvä mies. En ole ollut kertaakaan parisuhteessa eli olen täysin kokematon. Koen olevani täysin kokonainen ihminen ja pidän itseäni onnellisena.
Ikäiseni tytöt ovat monet naimisissa ja useilla heistä on lapsia. Lähes kaikki ikäiseni pojat ovat olleet useassa parisuhteessa tai harrastavat yhden yön juttuja. Koen jatkuvaa painostusta tuttaviltani, sukulaisiltani sekä työkavereiltani ”hankkia” kumppani niinkuin kaikki ”normaalit” ikäiseni miehet. Minua kehutaan komeaksi, fiksuksi, ystävälliseksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi, sitten samassa lauseessa ihmetellään, miksei minulla ole rinnalla yhtä fiksua ja mukavaa tyttöä.
En kuitenkaan halua sitoutua parisuhteeseen ennenkuin löydän ihmisen, jonka kanssa haluan jakaa arjen koko loppuelämäni ajan. Minulle parisuhde tarkoittaa ennen kaikkea vastuuta ja toisesta välittämistä. Parisuhteen välitön seuraus minulle on lasten saaminen ja perheen perustaminen, joka on aivan yhtälailla miehen velvollisuus kuin naisenkin. Nainen ei ole mikään yhden illan juttu eikä myöskään mikään synnytyskone, vaan tasavertainen ihminen, joka tarvitsee huolenpitoa aivan kuten minäkin.
Jos en saa tällaista vastuullista suhdetta kehitettyä kenenkään kanssa, olen onnellisesti yksin lopun elämäni. En minä tietysti siltikään yksin ole, onhan ympärilläni paljon ihmisiä. Tämän lisäksi ovat vielä työ ja lukuisat harrastukset. Tekemistä ja mielenkiinnon kohteita riittää silti.
Olen siis tyytyväinen, että olen kaikessa yksinäisyydessäni valinnut vastuullisen linjan. Pystyn kunnioittamaan ihmisiä heidän ikäänsä ja sukupuoleensa katsomatta myös ilman parisuhdetta ja seksiä. Voin olla ystävällinen, rehellinen ja työni hyvin tekevä ihminen myös ilman kumppania. Tämä on liian monelle ihmiselle mahdoton yhdistelmä ja suuren ihmettelyn kohde.
Samanaikaisesti olen yksinkertaisesti raivoissani sille seksuaaliselle roolille, johon minut on väkisin kasvatettu lapsesta asti. Kykenen yhtä rikkaaseen ja onnelliseen elämään myös ilman seksipartnereita. Minusta yhä useamman yksinäisen tulisi ymmärtää tämä.
Ongelmana yksinäisellä nykypäivän niin sanotussa sivistyneessä länsimaassa on ennen kaikkea se ympäristön tuoma vahva sosiaalinen painostus, joka johdattaa ihmisiä vastuuttomaan tunneperäiseen parinvalintaan. Viime vuosikymmenten aikana sukupuolivalistus on tuonut mukanaan sen irvokkaan sivuvaikutuksen, että nuoria ihmisiä painostetaan kaikenlaisiin seksikokeiluihin mahdollimman nuoresta iästä lähtien ja mahdollimman monen partnerin kanssa. Murrosikäiseen nuoreen tämä oppi uppoaa varsin vaivattomasti.
Nuorelle luodaan sosiaalinen muotti ja seksuaali-identiteetti, jota hän sitten kantaa mukanaan läpi elämän. Yksinäisille ja täysin kokemattomille tämä muotti tuo turhaan ylimääräistä kärsimystä. Seksisuhteita harrastaville se taas oikeuttaa erittäin itsekkään suhtautumistavan toiseen, kun parisuhteen tärkein ja pyhin arvo on aina, miltä ”musta tuntuu” eikä se, miten parhaiten voisin kantaa vastuuta kumppanistani ja huolehtia hänestä.
Vaikka parisuhteen ulkopuolella yksinäisyydessä elävällä ihmisellä olisi muuten kaikki eväät olla täysin tyytyväinen elämäänsä, tuo yliseksualisoitunut yhteiskunta siihen turhan mutkan.
Seksuaalinen kokemattomuus ei tarkoita, että ihmisessä on jotain vikaa tai että häneltä puuttuu jotain olennaista. Seksuaalisesti kokematon ei ole mikään ei-kokonainen ihminen. Seksuaalisesti kokematon ja yksinäinen voi olla aivan yhtä lailla onnellinen ja itseensä tyytyväinen ihminen mitä kaikki muutkin.
Ihmiselämä on niin käsittämättömän monimutkainen asia, että se ei rajoitu siihen ylikorostettuun on-off-kytkimeen, ovatko parisuhdeasiat ja seksijutut kunnossa vai eivätkö ole.
Peruskoulun kuudennella luokalla minulle annettiin biologian tunnilla kondomi sekä esitettiin valistusvideo tulevia seksikokemuksia varten. En 12-vuotiaana vielä tajunnut, mistä oli kyse, mutta koin sen silti mielenkiintoiseksi. En vielä 13-vuotiaankaan uskaltanut suostua itseäni vuotta vanhemman tytön ehdotukseen seksistä kotibileissä. Olin lievää koulukiusausta kokenut ja muutenkin ujohko nuori poika, ja tietyllä tavalla koin olevani vielä lapsi. 14-vuotiaana ahdistuin ja koin olevani yksin. Sulkeuduin yhä enemmän itseeni. 16-vuotiaana ympäristön painostus ja kavereiden kerskailut tuntuivat jo sietämättömiltä.
Olen nyt 22-vuotias työssäkäyvä ja hyvin menestyvä mies. En ole ollut kertaakaan parisuhteessa eli olen täysin kokematon. Koen olevani täysin kokonainen ihminen ja pidän itseäni onnellisena.
Ikäiseni tytöt ovat monet naimisissa ja useilla heistä on lapsia. Lähes kaikki ikäiseni pojat ovat olleet useassa parisuhteessa tai harrastavat yhden yön juttuja. Koen jatkuvaa painostusta tuttaviltani, sukulaisiltani sekä työkavereiltani ”hankkia” kumppani niinkuin kaikki ”normaalit” ikäiseni miehet. Minua kehutaan komeaksi, fiksuksi, ystävälliseksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi, sitten samassa lauseessa ihmetellään, miksei minulla ole rinnalla yhtä fiksua ja mukavaa tyttöä.
En kuitenkaan halua sitoutua parisuhteeseen ennenkuin löydän ihmisen, jonka kanssa haluan jakaa arjen koko loppuelämäni ajan. Minulle parisuhde tarkoittaa ennen kaikkea vastuuta ja toisesta välittämistä. Parisuhteen välitön seuraus minulle on lasten saaminen ja perheen perustaminen, joka on aivan yhtälailla miehen velvollisuus kuin naisenkin. Nainen ei ole mikään yhden illan juttu eikä myöskään mikään synnytyskone, vaan tasavertainen ihminen, joka tarvitsee huolenpitoa aivan kuten minäkin.
Jos en saa tällaista vastuullista suhdetta kehitettyä kenenkään kanssa, olen onnellisesti yksin lopun elämäni. En minä tietysti siltikään yksin ole, onhan ympärilläni paljon ihmisiä. Tämän lisäksi ovat vielä työ ja lukuisat harrastukset. Tekemistä ja mielenkiinnon kohteita riittää silti.
Olen siis tyytyväinen, että olen kaikessa yksinäisyydessäni valinnut vastuullisen linjan. Pystyn kunnioittamaan ihmisiä heidän ikäänsä ja sukupuoleensa katsomatta myös ilman parisuhdetta ja seksiä. Voin olla ystävällinen, rehellinen ja työni hyvin tekevä ihminen myös ilman kumppania. Tämä on liian monelle ihmiselle mahdoton yhdistelmä ja suuren ihmettelyn kohde.
Samanaikaisesti olen yksinkertaisesti raivoissani sille seksuaaliselle roolille, johon minut on väkisin kasvatettu lapsesta asti. Kykenen yhtä rikkaaseen ja onnelliseen elämään myös ilman seksipartnereita. Minusta yhä useamman yksinäisen tulisi ymmärtää tämä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ai niin.
Ei meille kuudennella luokalla suinkaan jaettu kondomeja, vaan tämä tapahtui seitsemännellä Ylä-asteen ensimmäisillä luokilla meille annettiin vinkkejä pornosivuille (tämä oli noin vuosi 1999) ja tietysti opetustarkoituksessa esitettiin videolta seksiä.
Kiitos ihanasta ja fiksusta kirjoituksestasi, ajattelen aivan samoin. Itse tosin olen saanut vähän erilaisen kasvatuksen. Voiko tuollainen mies olla olemassa ja vielä näillä palstoilla, vai oletko jostain vieraalta planeetalta? :)
Olen saanut itse melko normaalin kasvatuksen ja olen tietääkseni tältä planeetalta.
Kirjoitukseni paneutui vain yhteen asiaan enkä käsitellyt parisuhdeasioita tai seksuaalisuutta yleensä (arvatenkin, koska en ehkä ole oikea henkilö puhumaan niistä). Siksi siitä voi saada sen kuvan, että olisin jotenkin pariutumista ja seksuaalisuutta vastaan.
Hei, tarkoitin sillä "oletko tältä planeetalta"-jutulla pelkästään kehua sua, taidat olla harvinainen tapaus mielipiteinesi.
Itse olen saanut vanhoillislestadiolaisen kasvatuksen. Kyseisessä herätysliikkeessä seksi on tabu, vaikka sen seuraukset näkyvät suurina lapsiperheinä. Minut kasvatettiin häpeämään kaikkea syntiä, joihin varsinkin esiaviollinen seksi kuuluu. Tämän seurauksia joudun kantamaan vieläkin. Mutta se siitä, tämä ei ole vl-palsta.
Yhdestä asiasta taidan olla kanssasi eri mieltä, jos nyt ymmärsin oikein kirjoituksesi. Kirjoitit, että perheen perustaminen on miehen ja naisen velvollisuus. Tätä voisit vähän tarkentaa. Onko mielestäsi siis kaikkien "pakko" perustaa perhe? Kaikki ihmiset eivät halua lapsia, suotakoon se heille. Onko lapsien hyvä kasvaa perheessä, jossa heitä ei rakasteta ja johon heitä ei toivottu?
> Hei, tarkoitin sillä "oletko tältä
> planeetalta"-jutulla pelkästään kehua
> sua, taidat olla harvinainen tapaus
> mielipiteinesi.
Kehuhan se olikin, ymmärsin kyllä. Kiitos.
> Kyseisessä herätysliikkeessä seksi on
> tabu, vaikka sen seuraukset näkyvät
> suurina lapsiperheinä. Minut kasvatettiin
> häpeämään kaikkea syntiä, joihin
> varsinkin esiaviollinen seksi kuuluu.
Itse asiassa monet uskonnot ja liikkeet pyörivät tiukasti seksuaalisuuden ympärillä. Lähes pakkomielteen omainen suhtautuminen seksiin purkautuu usein jyrkkinä siveyssäännöksinä, kuten esimerkiksi islaminuskossa naisten verhoamisella ja neitsyyden puhtauden ylikorostuksella — puhumattakaan lupauksesta 72 neitsyestä muslimien taivaassa.
Jos nyt kuitenkin otetaan tarkasteluun kristinuskon näkemys seksistä ja avioliitosta (en tosin tiedä koetko vanhoillislestadiolaisuutta entisenä jäsenenä enää kristinuskoksi), ei mielestäni missään päin Raamattua puhuta jostain sellaisesta kuin avioliitto instituutiona. Ainoa, mistä kristinusko opettaa on se, että pari valitaan vastuulliselta pohjalta ja että seksuaalinen läheisyys sitoo elinikäiseen suhteeseen. Kristitty ei vaihda paria mielensä mukaan, koska se on pahinta mahdollista lähimmäisen satuttamista. Seksuaalisuus on luonnollinen tarve, jota ei kuitenkaan tyydytetä irtosuhteilla. Kristinuskossa toisen etu ja hyvinvointi nimittäin asetetaan oman edun ja hyvinvoinnin edelle.
> Kirjoitit, että perheen perustaminen
> on miehen ja naisen velvollisuus. Tätä
> voisit vähän tarkentaa. Onko mielestäsi
> siis kaikkien "pakko" perustaa perhe?
Ei ole pakko perustaa perhettä, mutta jos lapsia suhteeseen ”siunaantuu”, eikö se ole jo tapahtuma, jonka jo yksin pitäisi muuttaa asennoituminen parisuhteeseen ja koko elämään täysin?
Voiko edes olla sellaista asiaa kuin ”ei-toivottu lapsi”, koska eikö lapsen saaminen ole yksi maailman vastuullisimpia ja velvoittavimpia asioita? Sanoisitko omalle lapsellesi, että hän ei ollut koskaan toivottu, koska syntyi vahingossa?
En siis ota mitään kantaa päätökseen olla hankkimatta lapsia. Itselleni parisuhde merkitsisi kuitenkin perheen perustamista, sillä koen olevani siihen valmis.
Koen kyllä vanhoillislestadiolaisuuden edelleen kristinuskoksi, koska sananmukaisesti Kristukseenhan siinä uskotaan. Monia vl-oppeja en silti hyväksy.
En tarkoittanut itseäni, kun kirjoitin perheen perustamisesta. Itse asiassa en vielä tiedä, haluanko omia, biologisia lapsia. Tietäisin ehkä, jos olisi "se oikea" kumppani löytynyt. Olen jo teini-ikäisestä lähtien haaveillut adoptiolapsesta, jonkinlainen maailmanparantaja kun olen. Syy siihen, miksi en ehkä halua "omia" lapsia, on rehellisesti sanottuna synnytyspelko, pelko siitä hirveästä kivusta. Olen puhunut asiasta monen ystäväni kanssa (jotka ovat lapsettomia) ja heillä on ihan sama pelko, joten en ole ainoa. Niin, helppoahan miehillä on, kun ei tarvitse synnyttää... :)
En siis missään tapauksessa vihaa lapsia. En itsekään voi ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka lapsen saatuaan voisivat purkaa tähän viattomaan olentoon pahan olonsa, jos lasta ei ole perheeseen "suunniteltu". Tosiasia vain on se, että tällaisia ihmisiä on tässä pahassa maailmassa. Vihaan ajattelua, että lapsia "tehdään" ja olen samaa mieltä siitä, että niitä siunaantuu jos siunaantuu.
Nykyään vallalla on itsekkyys, siitä on tullut jopa hyve. Minut ainakin saa raivostumaan se, miten helposti ihmiset nykyään eroavat ajattelematta yhtään lapsiaan. Juttu kun nyt vaan "ei toiminut" tämän kumppanin kanssa! Sitten voi jo siirtyä seuraavaan ja syntyy uusperheitä, jossa on sinun, minun ja meidän lapset. Tuntuu, ettei suhdetta edes yritetä korjata kuntoon. Itse olen saanut vanhemmiltani mallin, että yhdessä pysytään, vaikka erimielisyyksiä tulisikin. Se on yksi vl-opin hyvistä puolista, uskollisuus on ehdotonta. Uskon myös anteeksiannon voimaan.
Eli samoilla linjoilla olen kanssasi: jos lapsi syntyy, asennoitumisen elämään pitäisi muuttua täysin, ihmisen pitäisi viimeistään silloin aikuistua ja alkaa ajatella kaikkea uudesta näkökulmasta.
ole koskaan kokenut, että kiinnostukseni seksiin olisi seurausta yhteiskunnan painostuksesta. Eiköhän kyse ole ollut pikemminkin siitä, että niitä yhteiskunnan rakentamia esteitä seksin harrastamiseen on purettu (ehkäisy, tabojen väheneminen yms.) ja sen seurauksena toiset ihmiset harrastavat seksiä useamman partnerin kanssa kuin ennen. (Toisaalta ehkä palstan "kunnon miehet" voivat jäädä useammin ilman suhdetta, kun naisia ei voi enää painostaa tarjonnan puutteen takia avioliittoon, joka ei heitä tyydytä.) Mitä taas tulee "vastuuttomaan tunneperäiseen parinvalintaan" niin vielä vastuuttomampaa on perustaa suhde pelkästään järjen varaan. ts. tehdä ostoslista ihannekumppanin piirteistä, verrata niitä ominaisuuksia omiinsa, harkita optimaalista elämäntilannetta, laskea investoinnin takaisinmaksuaika...ja perustaa yhteisyritys tuottamaan ja markkinoimaan lapsia tarkkaan harkitulle laadukkaalle kohderyhmälle. Ei terve suhde ole pelkkää järkeä sen enempää kuin pelkkää lihallista himoakaan.
Siinä, että seksiä joutuu panttaamaan on joskus se ongelma, että aivot alkavat pyörimään yhä enemmän ja enemmän sen ympärillä. Oma persoonan kulmakiveksi voi tulla moraalinen "siveys" ja muita ihmisiä arvotetaan ensisijassa heidän seksuaalisen käyttäytymisensä kautta. Kokonaisuutta on yhä vaikeampi ja vaikeampi nähdä. Minusta on parempi elää luonnollista ihmisen elämää ja siihen kuuluu sekä seksi (silloin kun siltä tuntuu), terve harkinta kuin moni muukin asia.
Ensinnäkin, ei kiinnostus seksiin tietenkään ole yhteiskunnan luoma muotti, vaan puhtaasti luonnollinen asia. Ihmislajin selviäminen olisi melko pahasti vaakalaudalla, jos sellaista ei olisi.
Seksi on luonnollinen ja puhdas asia, toisin kuin ehkä kirjoituksestani ymmärsit. Yhden illan jutut eivät kuitenkaan kelpaa kaikille ja vastuuttomat parisuhteet eivät kelpaa kaikille.
Ei parisuhde tietystikään rakennu järjen varaan, vaan seksuaalisen tarpeen, läheisyyden tarpeen ja tunteiden varaan. Mutta pelkkä tunteiden varaan heittäytyminen on vaarallista ja johtaa usein pettymyksiin ja toisen ihmisen turhaan satuttamiseen. En usko, että sellainen tekee pitkällä tähtäimellä onnelliseksi.
> Oma persoonan kulmakiveksi voi tulla
> moraalinen "siveys" ja muita ihmisiä
> arvotetaan ensisijassa heidän
> seksuaalisen käyttäytymisensä kautta.
Minulla ei ole olemassa mitään sellaista moraalista siveyttä jonka mukaan selibaatti olisi hyve. Jos minulla olisi kumppani, aivan miten tahansa valikoitu, olisin tietysti parisuhteessa. En kokisi olevani yhtään moraalisesti alempana tai ylempänä kuin muut, vastustan kaikkea sellaista ajattelua.
luin sinut rivien välistä samanlaiseksi kunnon mieheksi kuin ne jotka täällä tavallisesti huutavat...tosin fiksummaksi painokseksi heistä:-) Olemme varmaan pääosin samoilla linjoilla.
Hieno kirjoitus! Hattua pitää nostaa kun olen itsekkin samoilla linjoilla.
Ei mullakaan tossa iässä ollu vielä mitään paineita,mutta nyt 36 vuotiaana kun muut on perheidensä ja kumppaniensa kanssa,ja niillä on ihan "oma juttu" ja elämä johon sinkkuja ei mahdu ja itse on ulkopuolinen väistämättä,
Ja muutenkin kun olet seuraavat 10-20 vuotta ollu yksin ja eläny sitä omaa rikasta elämää itseksesi,vaikka kuinka tyytyväisenä, niin uskoisin, että sinäkin alat tuntea sitä yksinäisyyttä jonka takia niin monet sitä kumppania hakevat,odota vaan.
pariutuneiden päät ovat avioliittohelvetissä ja erot vireillä, että älähän nyt luule, että perhoset liitelevät niiden vatsassa.
Kyllä kuule elämä on raakaa ja kohta on tai jo nyt vaikka kuinka paljon niitä "uusiosinkkuja" markkinoilla, jotka vain makselevat lapsistaan ja ovat erittäin tyytymättömiä.
Aikalailla samaa mieltä nyky-yhteiskunnasta. Eihän satunnaisessa seksissä mitään pahaa ole, mutta ei siitä oikeen mitään irtikään saa. Itse myös olen tyytyväinen omaan seuraani vaikkakin kaikki muut muuta luulee. Näillä jatketaan.