Pieni mielipidetiedustelu/löytyykö omakohtaista kokemusta? Eli olemme seurustelleet mieheni kanssa reilun vuoden verran. Molemmat ollaan aikuisia, kolmenkympin paremmalla puolella (30v. ja 34v.) Miehelläni on ollut paljon lyhyitä suhteita - runsaasti "yhdenillanjuttuja" menneisyydessään, minulla ei yhtään. Minun menneisyyden muutamat suhteet ovat olleet pitkiä. Hänelläkin muutama suhde takanaan, mutta ei puhu niistä kovin positiiviseen sävyyn, vaan tyyliin "eivät ne koskaan olleet mitään vakavaa."
Kysymys siis kuuluu, voiko pelimies muuttua!?? Hän sanoo minut tavattuaan löytäneensä naisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämänsä sekä perustaa perheen ja ettei kiinnosta enää pyöriä baareissa seuraa hakemassa.
Asumme vielä eri paikkakunnilla, rakastamme toisiamme syvästi, löytyy yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja esimerkiksi huumorintajumme käy loistavasti yksiin. Haluaisin myös perheen tämän miehen kanssa, mutta aina välillä käy mielessä epäilys siitä, että haluaako hän todella asettua aloilleen? Etenkin kun asumme eri paikkakunnilla ja näemme harvemmin, niin välillä epäilys kalvaa mieltä.. että onko ihan oikeasti kyllästynyt baarielämään ja yhden illan juttuihin.. kun ei voi tietää kun ei voi olla vahtimassa... ;) Mitään syytä epäilyille hän ei ole antanut käytöksellään tämän reilun vuoden aikana..
Sekavaa! Saikohan joku ajatuksestani kiinni...?
Kysymys siis kuuluu, voiko pelimies muuttua!?? Hän sanoo minut tavattuaan löytäneensä naisen, jonka kanssa haluaa elää loppuelämänsä sekä perustaa perheen ja ettei kiinnosta enää pyöriä baareissa seuraa hakemassa.
Asumme vielä eri paikkakunnilla, rakastamme toisiamme syvästi, löytyy yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja esimerkiksi huumorintajumme käy loistavasti yksiin. Haluaisin myös perheen tämän miehen kanssa, mutta aina välillä käy mielessä epäilys siitä, että haluaako hän todella asettua aloilleen? Etenkin kun asumme eri paikkakunnilla ja näemme harvemmin, niin välillä epäilys kalvaa mieltä.. että onko ihan oikeasti kyllästynyt baarielämään ja yhden illan juttuihin.. kun ei voi tietää kun ei voi olla vahtimassa... ;) Mitään syytä epäilyille hän ei ole antanut käytöksellään tämän reilun vuoden aikana..
Sekavaa! Saikohan joku ajatuksestani kiinni...?
Vastaukset 15
Vanhimmat
kyllä miltään pelimieheltä kuulosta..ihan normaalilta mieheltä.
ja olen aiemmin jo joissain vastauksissa sanonut että meissä jokaisessa on pelimies/nainen, kunnes tulee joku kohdalle, jonka edessä olemme ns. sulaa vahaa...eli se johon rakastuu, sitä kohtelee aivan eritavoin kun muita. Eli varsinaisia pelaajia ei ole, sillä jokaisella on joku jonka edessä olemme heikkoja ja haavoittuvia. ..Tuo "pelimies" on sellaisten keksimä jotka ei kestä pakkien saamista, kun mies on vaihtanut toiseen naiseen..ei tunnusteta omaa tappiota vaan sanotaan "no se oli sellannen pelimies" . Se on aina helpompaa ymmärtää. Muka.
Meilläkin oli niin, että miehellä paljon lyhyitä suhteita takana ja minulla vain pari pitkää. Minäkin epäilin, että onkohan miehestä asettumaan aloilleen... Minulla kun oli lapsikin aiemmasta suhteesta, niin minun kanssa yhteen meno tarkoitti perhe-elämän alkamista välittömästi.
Turhaan epäilin. Mies otti perheenisän roolinsa oikein innolla. Taisi olla niin, että oli jo ehtinyt kunnolla kaipaamaan sitä aloilleen asettumista. Ei vain oikeasti ollut se neiti oikea osunut kohdalle ennemmin.
Oon teitä jonkun verran nuorempi mies, mutta oon vähän samanlaisessa tilanteessa. Itselläni on ollut paljon lyhyitä juttuja. En kaipaa niitä enää yhtään. Tuntuu, että se juttu on täysin koettu, enkä jaksa missään baareissa enää edes juuri istuskella edes.
Ei se, että on jossain elämän vaiheessa tehnyt jotakin aina määritä koko loppuelämän kulkua...ihmiset voi oikeesti muuttua ainakin jossain asioissa.
kaikille tähän mennessä vastanneille!
rohkaisevaa :)
Oli mukava kuulla myös miehinen kommentti saman kaltaisessa tilanteessa olevalta. Jotenkin sitä vaan miettii, että jaksanko minä kiinnostaa miestä, joka on aikaisemmin ollut niin meneä.. mutta ehkä se tosiaan on tiettyyn rajaan saakka mukava mennä ja tulla niin kuin tahtoo, mutta sitten lopulta kuitnkin kaipaa pysyvyyttä.
Mukavaa viikonloppua!
Jätit aika olennaisen seikan tosta kertomatta, nimittäin sen että miehesi on ulkkis ja taitaapi olla vielä arabi.
Usko pois, tää vaikuttaa _huomattavasti_ asiaan.
olevani sinulle tilivelvollinen... annathan anteeksi!?? Ulkomaalainen hän tosiaan on, mutta itse olen sen verran kapeakatseinen, että en todellakaan ottaisi arabia tahi muslimia miehekseni. Henkilökohtainen mielipide, älköön kukaan loukkaantuko..
Aikahan sen näyttää mitä tulee tapahtumaan. Toiset pystyy oikeesti muuttumaan, toisilla alkaa taas menojalkaa vipattamaan ja vanhat tavat tulemaan pinnalle, tietyn ajan päästä.
Itse en edes tuollaisen miehen kanssa alkaisi seurustelemaan. Ällöttävä ajatus, että missä kaikissa reijissä se on käynyt tikkuaan upottamassa.
tai pelinaisia. Se on yksi rooli mikä kaikilla on joskus.Näin se vaan on!itse olen kulkenut ja mennyt mutta kukaan ei ole tahtonut tuntea mua oikesti. Olen parisuhteessa juuri nyt, mikä on tuhoon tuomittu. Miksi lähdin tähän? Koska pikkasen alle kolmikymppisenä jopa miehelläkin saattaa tulla lapsikuume.Jos tahtoo kruunun perillisiä,miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä! Lapsiani rakastan yli kaiken mutta rakkautta avopuolisooni en tunne.Tiedämme molemmat,että molemmilla oli se hetki elämässä et nyt ne lapset tehdään. Tottakai välitän hänestä,mutta olen pitkään miettinyt tunsinko kuitenkaan häntä kohtaan sitä suurta tunnetta?
Pahinta tässä kaikessa on se, että vuosi sitten tapasin ELÄMÄNI NAISEN, varattu hänkin.kumpikin tiedämme mitä pitäisi tehdä.Missä meidän pitäisi olla.Tiedämme tarkalleen olevamme väärissä suhteissa väärässä paikassa.Enkä kirjoita tätä millään teinimeiningillä,sillä olen jonkin verran kokenut lyhyen elämäni aikana...rankastikin. Se on vain jokin helvetin intuiitio mikä kertoo kaiken.Totta helvetissä olen viime vuoden aikana yrittänyt unohtaa hänet ja selitellä itselleni kaiken järjellä.Ei ei se onnistu,se ei vaan mene niin silloin kun tuntee niin helvetin syvästi kun nyt!
Olen fiilis ihminen ja tiedän ettei takeita elämästään saa koskaan. Elämä on riski,valinnat on riskejä,rakastuminen on riski.Mutta se on elämää!
Enkä todellakaan tiedä mihin käännyn seuraavasta risteyksestä? eikä se ole mun missio tietääkään, se on kohtalon päätettävissä.
Eli pointtini viestin aloittajalle on, että älä pelkää vaan elä!
mä kannatan myös tuota edellisen kirjoittajan neuvoa että älä pelkää vaan elä. Se mihin mä perustan mielipiteeni on että olen 28 vuotias nainen ja kerran aikaisemmin vaan seurustellut ikisinkku ja nyt viimein on tullut sellainen mies vastaan jonka kanssa on sellainen olo että olisi tullut "kotiin". Omasta suhteeseen kykenevyydestä on paineita ja myös siksi että mies on seurustelevaa tyyppiä eli täysin mun vastakohtana elänyt elämäänsä. Tietty sitä pelkää että miten pystyy muuttamaan elämäntyyliään mutta ainakin mulla on tähän mennessä mennyt hienosti enkä kaipaa vanhaa sinkkuelämääni vaikka sekin oli aivan loistavaa aikaa. Elämäntilanteet vaan muuttuu ja kun tilaisuus tulee, pitää hypätä, ei jäädä paikoilleen :) Joko sitä putoaa itsensä loukaten tai sit sitä putoaa hallitusti... Tsemppiä!
täytyyhän sitä elää liikoja pelkäämättä! Tähän mennessä (yhdessä nyt vuosi ja 3kk) kaikki mennyt hyvin ja todellakin tuntuu, niinkuin sanoit, että on tullut "kotiin" :) Elämä vie eteen päin ja joskus vähän kolhiikin, mutta parempi kuitenkin eletty elämä, eikös!
kirjoituksesi oli kuin olisin lukenut omaa tarinaani..olen naimisissa ja kolmekymppinen, ei lapsia. Suurta tunnetta ei kai koskaan ollutkaan, mutta syvää ystävyyttä ja kunnioitusta toista kohtaan sitäkin enemmän. En syytä muita kuin itseäni, että muutama vuosi sitten "ajauduin" naimisiin hyvän miehen kanssa, koska "niin kuuluu tietyssä vaiheessa elämää tehdä".
Puolitoista vuotta sitten tapahtui samoin kun sinulle.. tapasin Elämäni Miehen, joka mullisti koko maailmani.En olisi ikinä osannut kuvitella, että voi kokea jotakin näin syvää, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. On koitettu järkeillä asiaa ja olla elämättä tunteiden mukaan, mutta sille ei vaan voi mitään, että tuntee NIIN VAHVASTI, että tämä on "minun ihmiseni".
Olemme taistelleet tunteitamme vastaan, mutta en tiedä kauanko pystymme siihen.. Mies oli tavatessamme sinkku ja on edelleen, ei halua ketään muuta. Mihin tämä tie vie, sitä emme vielä tiedä..
Tsemppiä teille! Eletään tätä elämää!!
viimeinkin, minun vuoroni tulla jo täytyy
Aikani kahlasin, palkkaani hain
Jumalaani etsin, ja sinut viimein sain...
kaunista! :)
tietää, mitä mustan miehen päässä liikkuu, jos siellä ylipäänsä liikkuu muita kuin vapaita radikaaleja...
että kyseessä on musta mies? Kaikki ulkomaalaiset kun ei katsos ole mustia.. mitä lie liikkuu omassa arjalaisessa päässäsi..