Biologiassa syy miksi nainen

Jokainen on varmasti nähnyt ravintolassa surullisen näyn, nainen sananmukaisesti roikkuu miehessä kiinni ja rukoilee ettei hän jätä. Mies kuitenkin lähtee toisen naisen luoksi ja nainen on aivan lohduton, lähes hysteerinen. Moni ihmettelee miksi naiset tarrautuvat miehiin jotka heitä huonosti kohtelevat, syy löytyy kaukaisesta menneisyydestä.

Menkäämme luolamiesten ja naisten aikaan. Elämä oli jatkuvaa kamppailua. Mikäli mies jätti vaimonsa (ja lapsensa) oli yksinäisen naisen osa kolkko. Nälkäkuolema uhkasi ja rosvoilevat miesjoukot voivat raiskata hänet ja tappaa lapset. Siksi nainen ei millään tahdo että mies jättää, kysymys on hänen ja lapsen hengessä.

Samat vietit ja vaistot yhä edelleen ohjaavat naisten käyttäytymistä. Osan enemmän, osan vähemmän. Siksi vieläkin naiset jäävät vaikka mies pettäisi, hakkaisi, juopottelisi. Nämä naiset ovat evoluution vankeja!
6463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Höpöhöpö! Ovat rahan vankeja! Elintaso putoaisi, jos lähtisivät!

Äänestä
  • Mutta kun äijä jää pettämisestä kiinni,alkaa
    raskas ja kostonhimoinen omaisuuden jako,jossa
    lapsetkin saavat olla mukana!

    Äänestä

  • Onhan näitä elintapatyöttömiä joille kalja maistuu ja naisia piisaa. Silti nainen elättää vaikka mies käy vieraissa ja turpiin vetää jos kiinni saa. Välilla sitten ollaan niin rakastuneita.

    Monasti tuloissa ei suurta eroa ole, silti nainen roikkuu miehessään kynsin hampain. Elintaso ei juuri laskisi vaikka eron ottaisi. Lasten takia kimpassa ovat, se on vakioselitys.

    Äänestä

  • hevosella pääsee kirjoitti:

    Mutta kun äijä jää pettämisestä kiinni,alkaa
    raskas ja kostonhimoinen omaisuuden jako,jossa
    lapsetkin saavat olla mukana!

    Silloin nainen ei saa mitään ja sillä sipuli!

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Onhan näitä elintapatyöttömiä joille kalja maistuu ja naisia piisaa. Silti nainen elättää vaikka mies käy vieraissa ja turpiin vetää jos kiinni saa. Välilla sitten ollaan niin rakastuneita.

    Monasti tuloissa ei suurta eroa ole, silti nainen roikkuu miehessään kynsin hampain. Elintaso ei juuri laskisi vaikka eron ottaisi. Lasten takia kimpassa ovat, se on vakioselitys.

    Läheisriippuvaisia, hoivaviettisiä naisia piisaa joka rentulle. Täälä pörrää vakituiseen ne, jotka on lisäksi nettiriippuvaisia.

    Äänestä

"Jokainen on varmasti nähnyt ravintolassa surullisen näyn, nainen sananmukaisesti roikkuu miehessä kiinni ja rukoilee ettei hän jätä." En ole nähnyt naisia, mutta kaveriporukassa muutamia miehiä kylläkin anelemassa entisiään takaisin.

"Moni ihmettelee miksi naiset tarrautuvat miehiin jotka heitä huonosti kohtelevat." Jokainen joka tietää aiheesta, ei ihmettele.

"Syy löytyy kaukaisesta menneisyydestä." Niin tai sitten ei. Jotkut naiset on vaan niin uskomattoman nössöjä ja alistuvia, ja jotkut miehet vain rakastavat sitä, kun saa hallita toista pelolla tai ties millä. Narsistinen luonnehäiriö on miehillä paljon tavallisempi mielen sairaus kuin naisilla.

"Mikäli mies jätti vaimonsa (ja lapsensa) oli yksinäisen naisen osa kolkko." Niin kuin luultavasti yksinäisen miehenkin osa on ollut kolkko. Silloin yhteisö oli ehdottoman tärkeä selviytymiselle, mies ja nainen olivat kumpikin toistensa selvitymisen kannalta olennaisia. Perhe on luonnollinen yhteisön muoto, miksi mies olisi jättänyt sen? Sitäpaitsi luolamiesaikaan perheet koostuivat koko suvusta, joten jos mies siitä lähti, niin nainen ja lapset eivät varmaankaan jääneet yksin.

"Nälkäkuolema uhkasi ja rosvoilevat miesjoukot voivat raiskata hänet ja tappaa lapset. Siksi nainen ei millään tahdo että mies jättää, kysymys on hänen ja lapsen hengessä." Nälkäkuolema uhkasi luolamiesaikoina kaikkia. Luulen myös, että urosihminen on kautta aikain ollut niin itsekäs ja ahne, että tuskin olisi halunnut luopua perheestään tai jakaa vaimoansa kenenkään kanssa, joten mies otti tehtäväkseen turvallisuuden takaamisen.

"Samat vietit ja vaistot yhä edelleen ohjaavat naisten käyttäytymistä." Koska sinun väitteesi vaikuttavat tieteeksi naamioidulta huuhaalta, ei voida varmaksi päätellä sen perusteella sitä, että samat käyttäytymismallit ohjaisivat naisia vieläkin.

"Osan enemmän, osan vähemmän." Varsinainen vastuuvapauslauseke.

"Siksi vieläkin naiset jäävät vaikka mies pettäisi, hakkaisi, juopottelisi." Väitteesi loukkasi varmasti jokaista perheväkivallan naisuhria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei lähde kirjoitti:

Jokainen on varmasti nähnyt ravintolassa surullisen näyn, nainen sananmukaisesti roikkuu miehessä kiinni ja rukoilee ettei hän jätä. Mies kuitenkin lähtee toisen naisen luoksi ja nainen on aivan lohduton, lähes hysteerinen. Moni ihmettelee miksi naiset tarrautuvat miehiin jotka heitä huonosti kohtelevat, syy löytyy kaukaisesta menneisyydestä.

Menkäämme luolamiesten ja naisten aikaan. Elämä oli jatkuvaa kamppailua. Mikäli mies jätti vaimonsa (ja lapsensa) oli yksinäisen naisen osa kolkko. Nälkäkuolema uhkasi ja rosvoilevat miesjoukot voivat raiskata hänet ja tappaa lapset. Siksi nainen ei millään tahdo että mies jättää, kysymys on hänen ja lapsen hengessä.

Samat vietit ja vaistot yhä edelleen ohjaavat naisten käyttäytymistä. Osan enemmän, osan vähemmän. Siksi vieläkin naiset jäävät vaikka mies pettäisi, hakkaisi, juopottelisi. Nämä naiset ovat evoluution vankeja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu