Tietäisikö kukaan onko Aikakone tai Taikapeili ollut koskaan listakärjessä? Jos on niin mikä vuosi ja biisi?
tänks
Aikakone tai Taikapeili listakärjessä?
Vikkarikojelauta
2
400
Vastaukset
- 1995-1997
Aikakone oli kappaleilla Alla vaahterapuun, Tähtikaaren taa ja Neiti Groove. Joskus 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Toiseen maailmaan -levy meni suoraan suomen listaykköseksi 1996.
Taikapeilistä en tiedä, mutta uskoisin, että suosikki Jos sulla on toinen pääsi listoille. - Herätys
miksi ja miksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1291869Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001619- 771462
- 771446
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531156Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois67990