Miten sinä, jonka isä syystä tai toisesta on jossain vaiheessa kokonaan lähtenyt, päästänyt isä-lapsi -suhteen katkeamaan, jättänyt suhteen hyvin ohueksi tai jättänyt suhteen kokonaan solmimatta, selität isäsi toiminnan itsellesi? (nyt en tarkoita kuoleman kautta - paitsi ehkä itsemurhan kautta - poistuneita isiä)
Mitä sinä haluaisit sanoa isällesi tai tällaisille isille yleensä?
Mikä rooli ehkä muilla lähipiirisi ihmisillä on ollut tilanteen kehittymisessä tällaiseen suuntaan? Miten he ovat asennoituneet isäsi käytökseen?
Oletko itse ajatellut/yrittänyt ottaa yhteyttä isään? Minkä ikäisenä? Kuinka onnistuit?
Mitä sinä haluaisit sanoa isällesi tai tällaisille isille yleensä?
Mikä rooli ehkä muilla lähipiirisi ihmisillä on ollut tilanteen kehittymisessä tällaiseen suuntaan? Miten he ovat asennoituneet isäsi käytökseen?
Oletko itse ajatellut/yrittänyt ottaa yhteyttä isään? Minkä ikäisenä? Kuinka onnistuit?
Vastaukset 33
Vanhimmat
erosivat kun olin 6v niin en ole isäni hylkäämä.
Minulla oli loistava lapsuus äitini kanssa.
Välillä oli jopa 10v etten isääni nähnyt mutta nyt kesällä oltiin siellä viikko ja ei mitään ongelmaa.
En syytä isää en äitiä en ole katkera vaan tyytyväinen koska onnellisen lapsuuden sain elää;)))
kyyneleet silmiin kun sinun juttuja täällä lukee :)
voi juma :)
pahalla niin kiitti kuiteski ;O>
sanottu :)
taidat olla sellainen "luonnonlapsi" ... :)
Minua kiinnostaa, mikä sai sinut kommentoimaan näin?
varsinaisesti mutta harvemmin on tapana kertoilla omaa elämänstooriaan julkisesti netissä...
Että ihan kaikkea ei tarvitsisi itsestään tilittää täällä...
ehkäpä oonki ja kiitän ja kumarran vielä kerran ;))))
on.
Olen LIIAN avoin LIIAN kiltti LIIAN rehellinen eli siksi kertoilen kaikenlaista mutta miksi en?
En häpeä en oo tehnyt mitään väärin en valehtele joten ? ja kun en kerro nimiltä kestään niin ? ja tää kirjoittaminen on tapana purkautua ....
sinut joten suosittelisin noudattamaan niukkaa linjaa omien asioiden tiedottamisessa, ihan vaan oman oikeusturvasi vuoksi, ei muuten...
kukkaistyttö joka kirmaa kukkaisniityillä boinnngggg boinggggg :)
no niin alkaa kaljan vaikutus näkyä.. :)
kukkaistyttö joka kirmaa kukkaisniityillä boinnngggg boinggggg :)
no niin alkaa kaljan vaikutus näkyä.. :)
tykkää kukkaiskedoista kioska niissä liika ötököitä..
tähän aikaan ei enää ole mitään ötököitä...
boiiiiiinnnnggggg...
Näin toisaalla viestisi omasta parisuhteestasi, josta olet lähdössä. Etkö näe, että sinulla (ja siskollasi) olisi ollut paremmat pohjat mennä yksiin vasta kunnon miehen kanssa, jos teillä olisi ollut oma isä tai muu hyvä miehenmalli, johon verrata?
Ihme neuroottisia paskahousuja täällä.
mikä oikeusturva?
haittaa vaikka mut tunnistettaisiin sillä en huijaa en valehtele en yllytä ketään rikokseen en jauha paskaa en hauku ketään.
ehkä joo en tiedä mutta en viitsi jossitella ettei ala vituttamaan.
Isä on sikarikas joten ehkä kaik ois paremmin mutta koska lapsuus oli hyvä niin en oo katkera enkä kateellinen vaan päinvastoin;))
ilman asianomaisen lupaa, tässä tapauksessa vaikka sen ex-ukkosi yksityisasioita nettiin tai muuten julkisesti siten että kyseinen henkilö on tunnistettavissa niin voi tulla haaste käräjille.
Ja tämä ei ole vitsi.
Joo, olen "tumpattu avioerolapsi". (Onneksi sentään äiti ei tumpannut samassa määrin - muuten saattaisin olla PSYKOPAATTI!)
olen pahoillani vuoksesi jos otit asian vakavasti;/
Onnea elämääsi;))))
Mulla on kiva lapsuus ollut joten en voi jakaa kokemustasi,anteeksi mutta näin on ;( ;D
No "osanottoni" sitten vaan onnellisen lapsuuden johdosta...;)
thanks mun onskun lapsuutein johosta ;))))
Jotain vailla?
Miehen puuteko se laittaa huhuilemaan? Selvästi rauhaton olotila.
osanotosta;>
mun elämä tällähetkellä ei kummempaa;O))
Vieras ihminen, joten en keksi mitään erityistä mitä haluaisin sanoa. Joskus 9 -vuotiaana olen tavannut, mutta en muista siitä mitään erityistä, en edes ulkonäköä. Hänellä oma perhe, on tosin eronnut parivuotta sitten, (kuulin asiasta sivu korvalla vuosi sitten). En ole ajatellut enkä yrittänyt ottaa yhteyttä, ei oikein kiinnosta kun en muista ja tiedä koko ihmisestä käytännössä mitään (vain etunimen ja sen, että on muitakin lapsia ja on eronnut parivuotta sitten).
Olen avioerolapsi. Vanhemmat erosivat 70-luvun lopulla. Äiti "hylkäsi" 3 lasta (ei me koskaan ajateltu niin), eli hän lähti opiskelemaan. Jäimme isän luo.
Olen itse eronnut. Epävakaa exvaimo uhkasi kaikella jollei saa 2 lastamme itselleen eron jälkeen. Väistyin ja pikkuhiljaa teini-ikäiset lapsemme palailevat manipuloidusta ympäristöstään kohtaamaan minua minuna.
Piis.
Eniro ei huoli vastaustani.
Olen avioerolapsi. Vanhemmat erosivat 70-luvun lopussa. Äiti "hylkäsi 3 lastaan (ei me ikinä ajateltu niin), eli hän lähti opiskelemaan. Jäimme isälle.
Olen itse eronnut. Epävakaa exvaimoni uhkaili kaikella, jollei saa lapsia eron jälkeen itselleen. Väistyin ja nyt pikkuhiljaa teini-ikäiset 2 lastamme palailevat manipuloidusta ympäristöstään kotaamaan minua minuna.
Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja soitat isällesi. Tänne nettiin kirjoittelu ei auta ollenkaan. Tulet huomaamaan, ettei isäsi ole hylännyt sinua.
Isäni on kuollut. Eläessään oli kyllä paikalla. Puhun kummilapseni isästä. Olen kuullut myös toista puolta vastaavantapaisessa tilanteessa. Sitä jättäjäisän puolta. Kuinka hän selittää itselleen sen, miksei ota yhteyttä. Ei vaan mene läpi.
Olen sitä mieltä ja nähnyt sen, että isän puuttuminen elämästä tekee vielä enemmän kipeätä, jos saa kuulla, että isällä on toisia lapsia, joista hän aktiivisesti huolehtii. Ja fyysinen välimatkakaan ei olisi näissä tapauksissa mikään este. Uskon, että jos minä olisin se lapsi, josta isä on huolehtinut ja ymmärtäisin isompana, että isällä on myös lapsi/lapsia, joista hän ei ole huolehtinut tai on lakannut huolehtimasta, olisin isälleni tästä vihainen.
Yrittää ainakin pitäisi. Hellittämättä. Lihaa säästämättä. Että viesti välittämisestä menisi perille. Se on miehen työ!
Isän hylkääminen voi johtua siitä, ettei isä ole alunperinkään halunnut lasta vaan kyse on hänen osaltaan vahingosta. Koska isä ei koe itseään isäksi, niin mistään hylkäämisestä ei itse asiassa edes ole kyse.
Isäni hylkäsi minut kun olin parin vuoden ikäinen. Tilannetta edisti se että hän oli alkoholisti ja ensimmäisen uhkaavan(väkivaltaisen) tilanteen jälkeen äitini lähti ja päätti hakea avioeroa.
Esimerkkinä voin kertoa sellaisen tilanteen että äitini kävi vuorotyössä ja erään kerran ei lapsenlikkaa saatu minua hoitamaan ja isä lupasi pitää huolta. Hän lähti baariin ja jätti minut yksin kotiin. Toinen tapaus oli jouluna kun isä meni baariin juomaan kaikki ne rahat, jotka piti käyttää ruokaan. Siinä vaiheessa alkoi tulla ennen niin kiltin miehen käytökseen väkivaltaisia piirteitä. Hän ei kai kestänyt häpeää omista teoistaan. Äiti otti minut kainaloon ja meni naapuriin turvaan. Oltiin se joulu äitini vanhempien luona. Olinhan vielä niin pieni etten muista asioita, mutta äitini on nämä kertonut.
Eron jälkeen isä olisi voinut pitää edes jollain lailla yhteyttä, mutta kai hänellä oli sitten muuta puuhaa. Hän vain poistui elämästämme eikä ollut millään tavalla kiinnostunut lapsestaan. Vuosia kului ja kun aloin olla lähes kolmikymppinen niin isä otti yhteyttä ja halusi tavata. Hänellä oli asiat ihan hyvin, oma asunto ja työpaikka josta hän kohta pääsisi eläkkeelle. Olin monen vuoden ajan ajatellut itsekin että ottaisin häneen yhteyden.
Kun sitten tapaaminen järjestyi niin en tuntenut yhtään mitään, isäni oli vieras ihminen. Tapaamisen jälkeen tuli postikortteja nimpparina, synttärinä ja jouluna, mutta minkäänlaista todellista yhteyttä ei ole. Niitä tervehdyksiä olisin kaivannut vuosia sitten. On jotenkin naurettavaa ja säälittävää koko juttu. En halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Turha enää yrittää läheisyyttä rakentaa kun ei mitään muuta yhteyttä ole kuin biologinen isyys.
Isälleni haluaisin sanoa että kaikki on nyt myöhäistä, en halua häntä enää elämääni.